Kannattaa vilkasta

8602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...fiksut sivut! noissakin kuvissa on varmasti monen "kovan kuskin" auto.

Äänestä

Kuinka käy kun ei osaa ajaa. Suurin osa kuvista kertoo Urpoista, jotka omistavat vain yhden silmän ja sekin perseessä.
Minulla ei ole ongelmia taitojeni kanssa ja siksi voikin ajaa muita nopeammin. Monta kertaa on joku perssilmäinen yrittänyt teilata minut, mutta teholla ja kaasun käytöllä olen onnistunut kiihdyttämään alta pois. Kiitos loistoautoni turbomoottorin.
Moni on kuollut turhaan alitehoisella ruosteläjällä painaessaan paniikissa jarrut lukkoon. Eivät pöllöt ole ymmärtäneet eteenpäin väistöä, kaasuttamalla karkuun uhkatilanteesta. Ratti on sitä varten että voi kääntää ohi eteen tuuuppaavasta idiootista. Superurpot käyttävät tilanteessa jarrua, kuten autokoulussa neuvotaan, ja törmäävät renkaat lukossa kohtaloonsa.
Onneksi olen niin nopea ja taitava kuski, että olen pelastanut itseni ja perheeni jo useasti paskamaiselta kuolemalta. Hyvä minä!

Äänestä
  • Taidat yrittää ärsyttää muita noilla jutuillasi.
    Paistaa vähän liikaa läpi kylläkin.

    Äänestä

  • Jag kirjoitti:

    Taidat yrittää ärsyttää muita noilla jutuillasi.
    Paistaa vähän liikaa läpi kylläkin.

    Ihan hauskoja nuo Auto-Anteron jutut ovat. Toivottavasti hän ei
    tee kuten useimmat vain provosointiin keskittyvät kirjoittajat, eli
    lopettaa muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen.

    Äänestä

  • Näinhän se on. Itsellänikin auto kiihtyy nopeammin kuin pysähtyy eikä ongelmia ole ollut.

    Äänestä

  • Kertoisitko minkälaisella autolla liikut ja missä päin, niin tunnistetaan autonromusi sitten Ilta-Lehdestä, kun sinne päädyt.

    Äänestä

  • mesekuski kirjoitti:

    Näinhän se on. Itsellänikin auto kiihtyy nopeammin kuin pysähtyy eikä ongelmia ole ollut.

    Mersuissa on tunnetusti köyhät jarrut. Liikenteen vaarallisimmat autot ovat Mercedes-Benz merkkisiä. :-) Toivottavasti pysyt poissa sieltä missä minä ajan.

    Äänestä

pitäisikö nopeudet olla moottoritiellä 60km muilla teillä 30km ja kaupungissa 10km ja muuten haluatko pelotella ihmisiä ettei uskalla ajaa nykyitäkään vautia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti kirjoitti:

http://www.sunpoint.net/~srj2/U.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu