Helsingin kylä Siperiassa tuhottu.
Vauraan suomalaisen siirtokunnan
56 talosta vain 6 jäljellä.
Pakolaisena maahamme saapunut siirtokunnan jäsen kertoo.
Edustajamme tapasi hiljattain pakolaisena Suomeen saapuneen kaukaisen
suomalaisen siirtolan jäsenen Antti Paulsonin.
"Olen syntynyt ja kasvanut Siperiassa Helsinki-nimisessä suomalaisessa
kylässä", alkoi haastateltu roteva puolentoista miehen mittainen
suomalainen karhu melkein murteettomalla suomenkielellä.
"Kotikaupunkini sijaitsee Omskin kaupungista 120 km itään ja vain 13 km
Kolonia- nimiselta Siperian radan asemalta pohjoiseen."
"Kuinka olette säilyttänyt näin hyvin kansallisuutenne", emme voineet
olla kysymättä.
"Olihan meillä oma suomalainen pappi. Rovasti Granö ja hänen poikansa
Paavo-Pastori ovat yhä siirtolaisten muistissa. Vuoteen 1921 toimi
suomalainen kansakoulukin. Silloin muuttivat Suomeen koulun viimeiset
opettajat Laitinen ja Häkli. Naapurelnamme oli sitä paitsi virolainen,
lättiläinen ja saksalainen kylä. Ja kukin kylä sai elää
omaa elämäänsä. Teitä huvittanee kuulla, mikä kansallisuus mitenkin
kunnostautui. Parhaiten tulivat toimeen saksalaiset, sitten olimme me
suomalaiset. Virolaiset ja etenkin lättiläiset tyytyivät vaatimattomaan
oloon. Mahdollisuus oli jokaisella yrittää. Viljava aro levittäikse
kylien ympärillä Om-joen kahden puolen tuhansien hehtaarien laajuisena,
vain siellä täällä koivikko ja haapametsikkö rajoitti näköalaa. Ei
tarvinnut lannoitella, ei ojitella. Jätettiin vain välillä maa
'lepäämään'. Kyntää sai mielinmäärin. Keskikokoisilla taloilla oli
viljelyksessä 30 ha maata. Kotitalossani ajettiin vehnää asemalle
neljällä-viidellä hevosella koko talven ajan. Talvi on siellä lähes yhtä
pitkä kuin Suomessakin. Kevät ja syksy ovat lyhyitä, ankara talvi
vaihtuu äkkiä kuin taikavoima11a ihanaan lämpimään kesään ja
päinvastoin. Hyvä oli siellä olla ja elää, mutta nyt on kaikki toisin.
Kollektivisoiminen on tuonut tuhon ja kurjuuden jopa nälänkin tähän
leipämaahan. Helsingin kylän 56 vauraasti talosta on jäljellä 6
taloutta. Muut on hävitetty, asukkaat karkoitettu.
Kirkkommekin purettiin v. 1925 ja sen hirsistä laitettiin klubi
naapurikylään. Nyt on rakennus pajana. Kirkonkirjat ovat tallella
0mskissa. Jumalanpalveluksia pidettiin sen jälkeen salaa. Meidänkin
perheemme on tuhottu. Isäni ja äitini sekä sisareni on viety Hiipinään,
mutta minun onnistui erään Suomesta tulleen Yliloikkarin mukana tulla
Suomeen ja pelastaa elämäni."
----
Erityisesti kiinnostaa tuo maininta: "Kirkonkirjat ovat tallella
0mskissa". Onko näistä kirjoista mitään tietoa Sukututkimusseuralla tai
jollakin muulla ?
terveisin
Kimmo Vainio
ps. on se ollut elämää Stalinin aikaan, kun Siperiaan karkotettujakin on
pitännyt karkottaa. Tuo Hiipänä sijaitsee keskellä Kuolan niemimaata.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.