Velttona noin 9 cm, ja maksimijäykkyys hieman reilu 17 cm. Siis omistan hieman keskitasoa pienemmän kullin, mutta ainakin tähän asti on pärjätty :)
Mitattu on.
Spete28
71979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hehtaaripilluisille akoille alkuunkaan!
että kullin mittaajilta tuo järki puuttuu. Miksi muuten mittaisivat. Ja jos vielä mittaus aiheuttaa tunteita, niin mitäänhän ei ole tehtävissä.
No katsopa ns. normikoko wikipediasta: "UCSF:n vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen mukaan tyypillinen erektiossa oleva siitin on 10,1–15,9 cm pitkä terskan kärjestä häpyluuhun asti mitattuna, keskiarvon ollessa 13,0 cm."
Jep. Kärsin järjen köyhyydestä.
on pienikaluisten valkoihoisten miesten tekemä!
Mulkussa pitää olla mittaa ainakin 20 cm ja väri mieluiten tumman ruskea tai musta - siitä nainen tykkää.
Suomessa, ja ehkä myös ulkomailla lähi-itää lukuunottamatta ja joitain muita etäisiä kansoja, naiset nussivat ihan ketä saatuun niinku tämä Vuokkokin. Sitten ne tunkee jättidildoja vittuihinsa ja elokuvista olen nähnyt, että naivat hevostenkin kanssa, niin ei saatana siinä kohta enää auta vaikka päänsä sinne vittuun työntäis. Itselläni on keskimäärin 4 eri seksikumppania viikossa, ja yli puolet niistä haluaa nyrkkinaintia, jopa perseeseenkin. Muutamaa olen sitten oikein kunnolla pistänyt turpaankin, ihan vaan hyvää hyvyyttäni..
on varmaan se teinitrolli, joka eri nimimerkeillä kirjoittelee "vitsikkäitä" viestejään tänne aikuisten foorumille. :)
En tiedä mitä tekisin, ei oo varaa suurennusleikkaukseen. Itsemurhaa olen yrittänyt kaksi kertaa ton tuppikullin takia, mutta sama homma molemmilla kerroilla, ammuin koko lippaan 30 panosta ohi, vaikka ase oli ihan päässä kiinni. Ei mene onnen lahjat tasan.
aika harvinaista et kaks penistä. kyl muijat vois tykätä ku vetäset kahteen reikään yhtaikaa:) toi 6cm on kyl aika turha toisaalta:P