Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lehtikirjoitus

Viime launtaisen (5.7) Turun Sanomien kirjoitus naturistirannoista on selvästikin lisännyt ihmisten kiinnostusta asiaan. Ainakin Ruissalon nakurannalle on tullut sen jälkeen uusia naamoja melko lailla, ja he ovat kertoneet innostuneensa asiasta juuri mainitun lehtiartikkelin takia.

Kannattaisikohan sellaisia kirjoituksia laittaa lehtiin useamminkin ja eri puolilla maata ilmestyviin julkaisuihin. Tuntuu olevan tehokkain tiedotustapa. Täällä netissä kun tuntuu olevan aina samat "naamat" joiden kanta asiaan on jo selvä.
3496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa mieltä. Kunhan vain olisi tarpeeksi tiedotusta mediassa, niin asia etenisi nopeammin kuin nyt. Tuntuu kyllä siltä, että ko. asiaa pikemminkin vältellään julkisuudessa ettei vain moinen "pahe" leviäisi.

Äänestä
  • Lehtiin on vaikea saada juttuja. Ilman uutista se ei mene läpi. Myönteinen asia ei ole uutinen, mutta ei lähdetä silti niitä skandaaleja tekemään. Muuten olet ihan oikeassa.

    Äänestä

  • Kirjoittelija kirjoitti:

    Lehtiin on vaikea saada juttuja. Ilman uutista se ei mene läpi. Myönteinen asia ei ole uutinen, mutta ei lähdetä silti niitä skandaaleja tekemään. Muuten olet ihan oikeassa.

    Totta! Skandaaleita ei pidä ehdoin tahdoin tehdä, kyllä vastustajat siitä huolen pitävät. Tuo juttu Turun Sanomissa oli muuten harvinaisen asiallinen, oikein ihmetellä täytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nudis kirjoitti:

Viime launtaisen (5.7) Turun Sanomien kirjoitus naturistirannoista on selvästikin lisännyt ihmisten kiinnostusta asiaan. Ainakin Ruissalon nakurannalle on tullut sen jälkeen uusia naamoja melko lailla, ja he ovat kertoneet innostuneensa asiasta juuri mainitun lehtiartikkelin takia.

Kannattaisikohan sellaisia kirjoituksia laittaa lehtiin useamminkin ja eri puolilla maata ilmestyviin julkaisuihin. Tuntuu olevan tehokkain tiedotustapa. Täällä netissä kun tuntuu olevan aina samat "naamat" joiden kanta asiaan on jo selvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu