oli oppinut mies.
minua on alkanut arveluttamaan kommunistit ja heidän tarkoitusperänsä. tai siis, ollaan rehellisiä; minua on alkanut entistä enemmän arveluttamaan kommunistien... et cetera. nämä kun tuntuvat pitävän itseänsä jonain yli-ihmisinä; ensin ne kehuvat jotta kommunistit ovat älykkäitä ja sen jäkeen alkaa tulla turinoita kommunistien johtohahmoista, että nämät olivat vielä älykkäämpiä; puhuivat kielillä ja lukivat amerikkalaisia lehtiä. kirjoittivat teorioita ja tekivät yhteiskunta-analyysejä. mutta millainen ihminen ihailee ja pitää viisaana leniniä? meinaan marx oli vain menneen ajan mies, joka näki oman maailmansa ja siitä veti johtopäätöksiä. hän oli oman aikansa sellainen pohtiva yksilö. mutta lenin... hän nousi valtaan väkivallan kautta, hän hallitsi väkivallalla, sai luodin niskaansa ja sen myötä kuoli hitaasti näivettyen henkisesti. jätti jälkeensä maan väkivaltaiselle miehelle joka jätti perinnöksi väkivaltaisen imperiumin, joka kävi väkivaltaista taistelua olemassaolonsa aikana ja joka ihme kyllä kaatui suht väkivallattomasti. tässä oli leninin perintö. leninin elämäntyö.
ja sitten jotkut pitävät häntä älykkäänä ja oppineena. hannibal lecterkin oli oppinut mies, älykäskin kenties mutta oliko hänessäkään mitään hyvää ja sen arvoista, että hänen elämäntyötään kannattaisi jatkaa? sama se on leninin ja hänen kommunisminsa kanssa. ei paha muutu hyväksi.
JK: kirjoitin tieten tahtoen hannibal lecteristä koska minusta voi hyvin yhdistää fiction ja faktan kun puhutaan kommunismista. faktan siksi, että kommunismin pahat teot pitää ottaa esiin ja fiktiota siksi, että kommunismi vuosi vuodelta muuttuu pienemmäksi ja pienemmäksi. suuresta ja mahtavasta ei oikeastaan ole jäljellä enää mitään. se oli aluksi kuin iso pieru; siitä lähti ääntä ja se haisi. sitten se hyytyi; rötkötti muutamia pätkittäisiä hönkäyksiä ja pitkän tuhninan myötä lakkasi pitämästä suurempaa ääntä. sen haju vielä leijuu ympäristössä mutta sekin on hälvenemässä...

Vastaukset 7
Vanhimmat
sinä ja hengenheimolaisesi päivystätte täällä aamusta iltaan, viikosta viikkoon, petoksesta itsepetokseen.
On kommunismi. Eli kommunistit harjoittavat
uskontoa joka pettää kansan.
Todisteena siitä kansat jotka ovat pyrkineet kynsin
hampain petoksesta eroon.
Käytännön kokemuksesta.
Hyvä punikki.
Tämä on ylitsekäymätön fakta.
en usko, että kukaan palstan vakikirjoittajista ajattelee sinänsä pahaa lähimmäisistään ja "päivystää" täällä saadakseen tehdä kiusaa...
me olemme täällä ohjaamassa ja opastamassa kommunisteja, ei muuta. olisit tyytyväinen; kasvatuksellisten näkökulmien lisäksi voit joskus saada hyvää yleissivistystä ja kenties sellaista näkemystä, että millainen se oikea elämä on niiden punalasien ulkopuolella.
ne mitään oppineita oli.
idiootteja koko lauma.
muutama vittupää keksi, että tää kommari systeemi on hyvä keino kusettaa ja alistaa tyhmää kansaa.
nää tyypit oli mm. tää leenin ja vittupää staalin.
joskus 60-70 luvulla Suomessa jotkut tyhjäpää opiskelijat ( jotka kelpas sitten joihinkin kuntien ja valtion huuhaa virkoihin) keksi että tulee oikein vallankumous ja nää pelle rupes kommareiks , luulivat nääs pääsevänsä joikskin pikku staalineiks paikallishallintoon vahtiin jotain rakennusta numero47231.
Niin jotta tässäpä tää koko pellekupletin juoni sitten olikin. Kaikkia saatana puupäitäö sitä maailmassa pitää olla.
senku jatkoo vouhkoomistaa. Mää hyvä mies jo hoetoo, vaekka Niuvanniemee :)!
Jospa hän osaisi laittaa lääkityksesi kohdalleen.
he ovat sanoinkuvaamatonta pahaa tehneet hmisille kun ovat vuosikymmenestä toiseen lähettäneet "väärin"ajattelevia mielisairaloihin. he eivät koskaan ole välittäneet ovatko uhrinsa naisia, lapsia, vanhuksia vai miehiä. pääasia, että kaikki jotka ovat toista mieltä kuin kommunistit pitää tuhota keinoja kaihtamatta. kun vanhan mallin suorat tappaiset muuttuivat tiedotusvälineiden myötä kiusallisiksi, kommunistisissa yhteiskunnissa siirryttiin ns. pehmeämpiin keinoihin eli toisinajattelijat ja vastustava kansa tapettiin hitaasti mielisairaaloiden muurien sisäpuolella.
kommunismi on vaarallista; meidän tavallisten kansalaisten on pidettävä huoli, etteivät nämä elistiset fasistit enää koskaan saa yhtäkään kansaa kiväärinsä ikeen alle. ei enää koskaan kommunistista diktatuuria.