Joudunko linnaan?

Moro niin että heilahti!!

Kysymys palstan asiantuntijoille kuuluu seuraavasti.

Olen tehnyt vajan puolen vuoden aikana noin 70000 euroa velkaa ja nyt en noita pysty hoitamaan. Suurin osa veloista on jo perinnässä ja menossa ulosottoon. Lainaa hakiessa tuli aina vähän vähäteltyä muita velkoja, voiko tästä valehtelusta joutua tuomiolle?? Voiko luottolaitokset esim. nostaa syytteen petoksesta, kun niile on annettu virheellistä tietoa muista lainoista??

Kiitos ja kumarrus asiallisista vastauksista!!!!
154504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

mutta saattaapi kuitenkin käydä ikävästi. Ei niitä velkoja ihan noin vaan unohdeta vaan pidetään vireillä ja koko ajan juoksee viivästyskorko, joka tällä hetkellä taitaa olla 11,5 %.
Että jos joskus on perintöjä tiedossa, voi rahat huveta olemattomiin.

Äänestä
  • että mihin tuo summa rahaa sitten meni?

    Tosiaan edellinen on oikeassa, että tuskin alkavat sinua oikeuteen vetämään petoksesta. Kyllä tuossa velkataakassa korkoineen on ihan tarpeeksi rankaisua. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että sinut pitäisi vetää oikeuteen, syyttää ja tuomita kovimman mahdollisen kaavan mukaan.

    Äänestä

  • kysyn kirjoitti:

    että mihin tuo summa rahaa sitten meni?

    Tosiaan edellinen on oikeassa, että tuskin alkavat sinua oikeuteen vetämään petoksesta. Kyllä tuossa velkataakassa korkoineen on ihan tarpeeksi rankaisua. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että sinut pitäisi vetää oikeuteen, syyttää ja tuomita kovimman mahdollisen kaavan mukaan.

    Rahat meni vedonlyöntiin sekä pokeriin. Lainat on 44 eri paikasta, pikavippejä enimmäkseen. Suurimmat lainat otin ge moneylta ja pankeista. Kaikki pikavipit tuli myös otettua ja vähän isommat kovankoronlainat Ellos, Cellbes, Halens, joustolaina jne.

    Tässä lista paikoista joista otin lainaa.

    OY NETFORD CAPITAL LTD
    PL-RAHOITUS OY
    RAHAVIPPI
    AMEX RAHOITUS OY
    CELLBES
    FINAREF
    GE MONEY
    HALENS
    HETILAINAA
    HETILUOTTO
    JOUSTOLAINA
    LUOTEEN SIRTOX OY
    MOBILE CREDIT NORDIC OY
    NORDEA
    OK MONEY FINANCE OY
    OSUUSPANKKI
    SAMPO
    S-PANKKI
    TERRARAHOITUS OY
    VIPSTER OY
    ATLAS-INVEST OY AB
    CC RAHOITUS OY
    EASYLAINA
    EUROPEA RAHOITUS OY
    FINANCE-ASPIRECLUB OY
    MONETTI OY
    OPR-VAKUUS OY
    OPR-VAKUUS OY
    PIKAVIPPI .FI
    SN-RAHOITUS
    SUOMEN VIESTILAINA OY
    TWINNO OY
    VIP FINLAND OY
    HANSAPOL OY
    RISICUM CAPITAL OY
    ÖÖ-EVOLVING OFFICE OY
    HERTTAYSI OY
    J.W.-YHTIÖT OY
    MAXMANI OY
    FERRATUM FINLAND OY
    MIKROVIPPI OY
    NDN-YHTIÖ OY
    WHT-FINANCE OY
    VIESTIVIPPI

    Äänestä

  • Rahaa on kiva käsitellä kirjoitti:

    Rahat meni vedonlyöntiin sekä pokeriin. Lainat on 44 eri paikasta, pikavippejä enimmäkseen. Suurimmat lainat otin ge moneylta ja pankeista. Kaikki pikavipit tuli myös otettua ja vähän isommat kovankoronlainat Ellos, Cellbes, Halens, joustolaina jne.

    Tässä lista paikoista joista otin lainaa.

    OY NETFORD CAPITAL LTD
    PL-RAHOITUS OY
    RAHAVIPPI
    AMEX RAHOITUS OY
    CELLBES
    FINAREF
    GE MONEY
    HALENS
    HETILAINAA
    HETILUOTTO
    JOUSTOLAINA
    LUOTEEN SIRTOX OY
    MOBILE CREDIT NORDIC OY
    NORDEA
    OK MONEY FINANCE OY
    OSUUSPANKKI
    SAMPO
    S-PANKKI
    TERRARAHOITUS OY
    VIPSTER OY
    ATLAS-INVEST OY AB
    CC RAHOITUS OY
    EASYLAINA
    EUROPEA RAHOITUS OY
    FINANCE-ASPIRECLUB OY
    MONETTI OY
    OPR-VAKUUS OY
    OPR-VAKUUS OY
    PIKAVIPPI .FI
    SN-RAHOITUS
    SUOMEN VIESTILAINA OY
    TWINNO OY
    VIP FINLAND OY
    HANSAPOL OY
    RISICUM CAPITAL OY
    ÖÖ-EVOLVING OFFICE OY
    HERTTAYSI OY
    J.W.-YHTIÖT OY
    MAXMANI OY
    FERRATUM FINLAND OY
    MIKROVIPPI OY
    NDN-YHTIÖ OY
    WHT-FINANCE OY
    VIESTIVIPPI

    En edes tiennyt, että noin monesta paikasta saa velkaa. Sun kannattais nyt yhdistää velat yhdeksi pankkilainaksi, niin saisit korkomenot pienemmiksi. Pankki tosin vaatii vakuuksia eli joko omaisuutta tai takaajia. Lisäksi sulla pitäisi olla vakituinen työ.

    Äänestä

  • Rahaa on kiva käsitellä kirjoitti:

    Rahat meni vedonlyöntiin sekä pokeriin. Lainat on 44 eri paikasta, pikavippejä enimmäkseen. Suurimmat lainat otin ge moneylta ja pankeista. Kaikki pikavipit tuli myös otettua ja vähän isommat kovankoronlainat Ellos, Cellbes, Halens, joustolaina jne.

    Tässä lista paikoista joista otin lainaa.

    OY NETFORD CAPITAL LTD
    PL-RAHOITUS OY
    RAHAVIPPI
    AMEX RAHOITUS OY
    CELLBES
    FINAREF
    GE MONEY
    HALENS
    HETILAINAA
    HETILUOTTO
    JOUSTOLAINA
    LUOTEEN SIRTOX OY
    MOBILE CREDIT NORDIC OY
    NORDEA
    OK MONEY FINANCE OY
    OSUUSPANKKI
    SAMPO
    S-PANKKI
    TERRARAHOITUS OY
    VIPSTER OY
    ATLAS-INVEST OY AB
    CC RAHOITUS OY
    EASYLAINA
    EUROPEA RAHOITUS OY
    FINANCE-ASPIRECLUB OY
    MONETTI OY
    OPR-VAKUUS OY
    OPR-VAKUUS OY
    PIKAVIPPI .FI
    SN-RAHOITUS
    SUOMEN VIESTILAINA OY
    TWINNO OY
    VIP FINLAND OY
    HANSAPOL OY
    RISICUM CAPITAL OY
    ÖÖ-EVOLVING OFFICE OY
    HERTTAYSI OY
    J.W.-YHTIÖT OY
    MAXMANI OY
    FERRATUM FINLAND OY
    MIKROVIPPI OY
    NDN-YHTIÖ OY
    WHT-FINANCE OY
    VIESTIVIPPI

    ensin kysyn onko sinulla todettu esim. adhd ja tämän vuoksi olet peliriippuvainen??
    Menet nyt lääkäriin ja hankit todistuksen, että olet syyntakeeton jos joudut oikeuteen. Velkojat eivät voi periä sinulta rahoja, jos todetaan, ettet ole ns. täysin järjissäsi.

    Tai sitten menet talous- ja velkaneuvojan juttusille, ehkä sinulle järjestyy joku takuusäätiön laina, mikä tosin tietää sitä, että sinun tulee sitoutua siihen, että et enää pelaa ja lainaa rahaa...samoin luottotietoihin tulee merkintä, velkaatumisen estämiseksi.

    Äänestä

Peli koukuttaa viisi suomalaista sadasta
27.12.2007

”Nyt on sitten pelattu melkein koko palkka taas”, kirjoittaa nimimerkki internetin keskustelusivulla. Rahapeliriippuvuus on tavallisten ihmisten tavallinen tauti, jolla on vaikeita fyysisiä, psyykkisiä, taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia. Peluurin projektipäällikkö Tapio Jaakkola ehdottaakin peliriippuvuuden seulomista terveystarkastuksissa.

Viisi suomalaista sadasta tunnustaa, että heillä on joko lievä peliongelma tai heidän on joskus aiemmin ollut vaikea hallita pelaamistaan.

Joka sadas suomalainen tunnistaa ja tunnustaa itsellään olevan uhkapeliongelma. Tämä pieni vähemmistö pelaa niin suurilla summilla, että he vastaavat kymmenesosasta kaikista Suomen pelikuluista.

Jaakkola sanoo myös peliriippuvuuden yleistyneen sitä tahtia, että niin julkisessa kuin yksityisessäkin terveydenhuollossa addiktiota tulisi osata sekä seuloa että hoitaa.

- Työterveyshuollon tarkastukset sekä keski-ikäisten ikäkausitarkastukset olisivat hyvä tilaisuus seulonnoille nykyisten alkoholi- ja tupakkariippuvuustestien tapaan. Jo parilla kysymyksellä pystyttäisiin havaitsemaan riski mahdolliseen rahapeliongelmaan. Mutta ennen kaikkea asia otettaisiin puheeksi, toivoo Tapio Jaakkola.

Peluuri auttaa

Jaakkolan mukaan peliaddiktio on vaietumpi kuin vaikkapa alkoholiongelma, vaikka sen haitat ihmisen lähipiirissä saattavat olla jopa vakavammat kuin juomisen. Tukea on tarjolla anonyymisti, mutta kynnys riippuvuuden tunnustamiseen on yhä korkea.

Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto rahoittavat A-klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton tuottaman Peluurin auttavan puhelimen ja internetpalvelut. Vuosittain Peluurin tukihenkilöt vastaavat noin 2 000 puheluun ja verkkoneuvonnan kautta noin 250 yhteydenottoon.

- Huolestuttavaa on, että monet ongelmapelaajista ovat vähävaraisia ihmisiä, joiden toimeentulolle pelaaminen on merkittävä uhka, sanoo Tapio Jaakkola.

Vaikeasti peliriippuvainen jättää ruokaa ja lääkkeitä ostamatta, koska rahat kuluvat addiktioon, mistä koituu suoranaisia terveydellisiä ongelmia. Lääkärille ei tällaisista asioista helposti puhuta, eivätkä lääkärit useinkaan tule kysyneeksi.

Yleinen, mutta piilossa

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin viime keväänä teettämän kyselytutkimuksen mukaan pelatun rahamäärän osuus pelaajien tuloista on kasvanut neljän viime vuoden aikana. Vähintään kaksi kertaa kuussa pelaavat käyttävät peleihin keskimäärin 16,40 euroa viikossa. Kaikkiaan tämä ryhmä käyttää pelaamiseen noin 137 miljoonaa euroa kuukaudessa, mikä on 5,2 prosenttia heidän tuloistaan.

Väestökyselyn perusteella voidaan arvioida, että viisi prosenttia pelaajista pelaa noin puolet kaikesta pelatusta rahasta Suomessa.

Vaikka peliongelma johtaa usein velkakierteeseen, velkaantumista käsittelevissä tutkimuksissa tai tilastoissa peliriippuvuutta ei mainita syyksi ongelmiin. Ongelman yleistymisestä kertoo kuitenkin se, että väestökyselyn mukaan kaksi kolmannesta suomalaisista pitää peliriippuvuutta vakavana ongelmana Suomessa.

- Tutkimus osoittaa, että ”kansan karttuisa käsi” tarkoittaa aika pientä joukkoa suomalaisista, jotka kartuttavat huomattavan osan peliyhtiöiden tuotoista, sanoo Tapio Jaakkola.

Neljä viidesosan kaikesta pelirahasta pelaavat miehet. Valtaosa peliriippuvaisista on nuoria miehiä. Rahapeleihin koukkuun jäänyt nainen on useimmiten myöhäisessä keski-iässä.

- Jos karkeasti yleistää, nuoret miehet pelaavat jännityksen ja voittamisen halun vuoksi, keski-ikäiset naiset yksinäisyyttään tai elämänsä tyhjyyttä täyttääkseen, Jaakkola kertoo syistä.

- Terveydenhuollossa olisi kuitenkin tärkeä muistaa, että peliriippuvuus on usein vain yksi ongelma monien ongelmien vyyhdessä. Mielenterveysongelmat ja päihteet kuuluvat usein kuvaan, Jaakkola huomauttaa.

Viestejä internetin peliongelmaisten keskustelupalstalla:

”Tänään suljin sitten Paffin niin että minulle ei saa tulevaisuudessa avata uutta peliä. Olin tänään itsemurhan partaalla, mutta en uskalla sellaista tehdä. Sain ajan lääkärille jolle kerroin salaisuuteni (mieheni ei tiedä mitään touhuistani enkä hänelle uskalla kertoa)... Lääkäri kirjoitti minulle rauhoittavia lääkkeitä ja pisti lähetteen mielenterveystoimistoon.”

”Olen loppu, totaalisesti. Mieheni teki sen taas eilen. Olin iltavuorossa töissä, hän lomalla, meillä kouluikäisiä lapsia. Hän häipyi varastaen pojan syntymäpäivärahat, 80 e eikä ole sen jälkeen näkynyt. Hän aloitti taas pelaamisen.”

”Viimeksi viikonloppuna mies pelasi n. 100 euroa parissa tunnissa. Mä en keksi enää muuta syytä kuin itseni. Mä kait sit aiheutan hänelle syyn pelata, sanomalla väärän sanan tai kun mulla on tapana puhua asiat halki, ettei jää kaivelemaan. Sitä hän ei kestä... Oloni on tätä nykyä jokseenkin lamaantunut. Onneksi tiedän että meitä on muitakin, jotka kamppailevat läheisen peliongelman kanssa. Kai mulle on kehittynyt läheisriippuvuus kun en eroonkaan tuosta miehestä pääse...”

Ulla Järvi
Kuva: Jukka Uotila

Lue koko artikkeli 28.12. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Äänestä
  • Tiedostan oman peliongelmani vedonlyöntiin ja pokeriin. Olen joskus yrittänyt soittaa peluuriin ja saada apua sieltä, mutta silloin ei vaan kukaan vastannut puhelimeen. Harmittaa valtavasti, kun pilasin oman ja läheisteni elämän pikavipeillä. Kaikki alkoi yhdestä vaivaisesta satasen vipistä ja tässä sitä ollaan. No, "onneksi" tässä vielä ollaan, suunnitelma oli olla jossain ihan muualla, mutta vaimo tuli estämään aikeeni. Nyt pelaaminen on loppunut kokonaan ja yritän elää päivän kerrallaan velkojeni kanssa.

    Minun mielipide on, että pikavipit pitäis kieltää lailla. Toiset saa nopean avun akuuttiin rahapulaan, mutta todella moni ajautuu valtavaan vippikierteeseen. Lainaakin saa aivan liian helposti esim. minä tein kaikki pikavipit ja lainat netin kautta.

    Äänestä

  • Rahaa on kiva käsitellä kirjoitti:

    Tiedostan oman peliongelmani vedonlyöntiin ja pokeriin. Olen joskus yrittänyt soittaa peluuriin ja saada apua sieltä, mutta silloin ei vaan kukaan vastannut puhelimeen. Harmittaa valtavasti, kun pilasin oman ja läheisteni elämän pikavipeillä. Kaikki alkoi yhdestä vaivaisesta satasen vipistä ja tässä sitä ollaan. No, "onneksi" tässä vielä ollaan, suunnitelma oli olla jossain ihan muualla, mutta vaimo tuli estämään aikeeni. Nyt pelaaminen on loppunut kokonaan ja yritän elää päivän kerrallaan velkojeni kanssa.

    Minun mielipide on, että pikavipit pitäis kieltää lailla. Toiset saa nopean avun akuuttiin rahapulaan, mutta todella moni ajautuu valtavaan vippikierteeseen. Lainaakin saa aivan liian helposti esim. minä tein kaikki pikavipit ja lainat netin kautta.

    Oikee asenne....myönnät ongelmas ja tiedät mitä oot tehnyt. Viestistäs huomaa myös, että suhtaudut positiivisesti tulevaisuuteen. En yhtään epäile, ettetkö pärjäis.
    Peluuri on perustettu PR tarkoituksena RAY:lle eikä sieltä apua saa.
    Sinun toivosi on Takuu säätiö. Velkajärjestelyyn tuskin on mahdollisuutta. Ota yhteyttä kuntasi velkaneuvojaan ja kerro asiasta ihan kuten ne on tapahtuneet. Liikapelaaminen on diagnostoitu sairaudeksi (muutama vuosi sitten) ja mikäli saat jostain todistuksen siitä, niin velkajärjestelykin voisi olla mahdollista, vaikka ei ihan todennäköistä.
    Pikavipit on tosiaan pikatie velka ongelmiin. Samoin nämä muut isoilla koroilla lainaavat "huonekalu " kauppiaat sun muut. Lakia pitäisi muuttaa ja pikaisesti.

    Äänestä

Velallisen epärehellisyys on syytteen nimenä ja syyttää voivat lievästä petoksestakin. Luultavasti tuomio tulee velallisen epärehellisyydestä ja sakkoja sekä ehdollista on luvassa.
Uskon kumminkin, että ei tule edes syytettä, sillä syytekynnys on aika iso. Rahoitusyhtiöt ei mielellään edes lähde asiaa eteenpäin viemään, sillä ei ketään auta sinun tuomio ja heille tulee vain kuluja lisää.

Äänestä
  • Terve, halusin vaan kertoa että et ole yksin. Itse otin kanssa kaikki mahdolliset pikavipit ja eri luottolaitoksista lähes 40 000 euroa ja hävisin kaikki pokerissa. Päälle pelasin tietysti vielä kaikki palkat...eli kusessa ollaan ja syvällä.

    Henkisesti olen ihan loppu, töissä ei oikein jaksaisi käydä ja hyvä elämä ennen ongelmaa on muisto vain.
    Itsemurhaa harkitsin kanssa ja meinasin tehdäkkin, mutta jänistin aina viimehetkilllä...

    Nyt mulla ei ole mitään muuta kuin vitusti velkaa ja ressin ruhjoma ruumis. En tiedä kuinka kauan vielä kestän...

    Velkojen maksuun menee ikuisuus, brutto tulot on nyt jotain 2500-3000, joten en tiedä olisiko fiksuinta lopettaa työnteko ja hakea alkosta virvokkeita.
    Se nyt vielä puuttuis, että joutuisin linnaan...joops, ei muuta...

    Äänestä

  • Kohtalon_Toveri kirjoitti:

    Terve, halusin vaan kertoa että et ole yksin. Itse otin kanssa kaikki mahdolliset pikavipit ja eri luottolaitoksista lähes 40 000 euroa ja hävisin kaikki pokerissa. Päälle pelasin tietysti vielä kaikki palkat...eli kusessa ollaan ja syvällä.

    Henkisesti olen ihan loppu, töissä ei oikein jaksaisi käydä ja hyvä elämä ennen ongelmaa on muisto vain.
    Itsemurhaa harkitsin kanssa ja meinasin tehdäkkin, mutta jänistin aina viimehetkilllä...

    Nyt mulla ei ole mitään muuta kuin vitusti velkaa ja ressin ruhjoma ruumis. En tiedä kuinka kauan vielä kestän...

    Velkojen maksuun menee ikuisuus, brutto tulot on nyt jotain 2500-3000, joten en tiedä olisiko fiksuinta lopettaa työnteko ja hakea alkosta virvokkeita.
    Se nyt vielä puuttuis, että joutuisin linnaan...joops, ei muuta...

    No sitten kun kaikki on ulosotossa ja palkasta menee 1/3 niin käteen jää periaatteessa enemmän. sillä hoitaa asumiskustannukset jne...

    kaikki järjestyy aikanaan. Lopulta on kaikki maksettu ja vaikka luottotiedot palautuisi niin noista paikoista et saa enää ikinä lainaa. Se on helpotus.

    Äänestä

  • Kohtalon_Toveri kirjoitti:

    Terve, halusin vaan kertoa että et ole yksin. Itse otin kanssa kaikki mahdolliset pikavipit ja eri luottolaitoksista lähes 40 000 euroa ja hävisin kaikki pokerissa. Päälle pelasin tietysti vielä kaikki palkat...eli kusessa ollaan ja syvällä.

    Henkisesti olen ihan loppu, töissä ei oikein jaksaisi käydä ja hyvä elämä ennen ongelmaa on muisto vain.
    Itsemurhaa harkitsin kanssa ja meinasin tehdäkkin, mutta jänistin aina viimehetkilllä...

    Nyt mulla ei ole mitään muuta kuin vitusti velkaa ja ressin ruhjoma ruumis. En tiedä kuinka kauan vielä kestän...

    Velkojen maksuun menee ikuisuus, brutto tulot on nyt jotain 2500-3000, joten en tiedä olisiko fiksuinta lopettaa työnteko ja hakea alkosta virvokkeita.
    Se nyt vielä puuttuis, että joutuisin linnaan...joops, ei muuta...

    40000 euroo velkaa ja 2500-3000 bruttotulot ?? Vaikka tuntuu, että kusessa oot. Niin ei tilanteesi pahimpia oo. En tiedä missä vaiheessa asiasi on.
    Vaikka vouti veisikin osan palkastasi, niin silti kannattaa koittaa soittaa perintäyhtiölle tai sille kuka velat omistaa. Voit neuvotella ihan heidän kanssaan, josko sopimukseen pääsisi. Velkoja he eivät anna anteeksi, mutta voit saada sopimuksen, jossa tasaerin lyhennät velkaasi ja he tulevat vastaan unohtamalla osan koroista ja perintäkuluista.
    Itse velkaannuin 90 luvun puolivälissä. Minun tulot kun ei ole kuin alle 1000 euron eläke. Ensin maksoin velkoja. Sitten vouti vei 5 vuotta osan eläkkeestä joka kuukausi. Sitten pääsin velkajärjestelyyn ja nyt on se homma puolessa välissä. Maksan tavallaan kolmatta kertaa velkaani, koska korot ja kulut kumosi entiset maksut. Tsemppiä vaan sullekkin...kyllä se siitä paremmaksi muuttuu jos uskot itseesi.

    Äänestä

ihan mielenkiinnosta kyselen,etteikö pankit tiedä toisen pankin veloista jos ei ite kerro niistä??
mulla on ollut aina sellainen käsitys että ne näkee ne jostain automaattisesti?vai olenko väärässsä?

Äänestä
  • Tässähän se ongelma onkin. Rahoitusyhtiöitä sitoo pankkisalaisuus. Jos et ilmoita muille yhtiöille olevia lainoja, niin silloin eivät tiedä niistä mitään. Kuitenkin, jos saat taloutesi persiilleen, niin sitten on turha hakea esim velkajärjestelyä. Olet nimittäin syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen, kun olet jättänyt muut lainat ilmoittamatta.Jos on monelle eri rahoitusyhtiölle velkaa, niin kannattaa koittaa maksaa ne, sillä asian paljastuttua ei varmaan ole kiva maksaa 15 seuraavaa vuotta pelkkiä korkoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahaa on kiva käsitellä kirjoitti:

Moro niin että heilahti!!

Kysymys palstan asiantuntijoille kuuluu seuraavasti.

Olen tehnyt vajan puolen vuoden aikana noin 70000 euroa velkaa ja nyt en noita pysty hoitamaan. Suurin osa veloista on jo perinnässä ja menossa ulosottoon. Lainaa hakiessa tuli aina vähän vähäteltyä muita velkoja, voiko tästä valehtelusta joutua tuomiolle?? Voiko luottolaitokset esim. nostaa syytteen petoksesta, kun niile on annettu virheellistä tietoa muista lainoista??

Kiitos ja kumarrus asiallisista vastauksista!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu