Pohjoinen

Maalaisliiton ideamylly on tuottanut ensimmäisen kannatettavan ajatuksen. Pokka esittää, että pohjoisille maalaisliiton ja änkyrä-kommunistien asuttamille alueille myönnetään autonomia.

Tätä ajatusta on kaikkien veronmaksajien syytä edistää. Valtakunnan pohjoinen raja voitaisiin vetää 600 km nykyistä alemmas.

Etelässä tulotaso nousee kokonaan uudelle tasolle. Synkkien kepualueiden varjo haihtuu ihmisten päältä ja Suomi siirtyy kohti kestävää elämäntapaa.

Tukiaisaluieista 1 2 c fg h lm wtn ttwe q244 jne koostuva uusi kepu-valtio voisi erota kamalasta EU:sta ja itsenäisyyspäiväksi voitaisiin viimenkin nimetä visonääri E. Uusitalon ehdottama neuvostosopimukseen viittaava vuosipäivä. Samalla voitaisiin keskeiset kylät nimetä uudelleen K-linjan pönäköiden ja rauhantahtoisten kommarien mukaan. Idästähän saa halvalla patsaiden veistäjiä, kun Tennilägorskin ja Puragradin toreja koristellaan.

Keminmaa (Paavograd ?) on uusi pääkaupnki ja sen keskusaukiolle pystytetään 35 mertriset Väykyn ja Vladimirovin patsaat.

Kemijoki nimetään Pokan ajatusten Tonavaksi.

Tällä kepulvatiolla on arvattavasti loistavat tai ainakin rasvaiset idänsuhteet. Putinin hallinto sijoittaa ja itäiset öljy-yhtiöt ja ostavat tunturit ja jokilaaksot pois kuljeksimasta.

Mikä tämän Pokan esittämän valtion nimi olisi? Tuki-Land? YYA? Mulli-Maa? Hehtaari? Tukialue B?

Voisiko sinne siirtää jopa Helsingin ydinkeskustassa majailevan MTK:n pääkonttorin porukoineen?

Ehkä saamme vastauksen näihin kysymyksiin kuvernööri Pokatsovitskajan ensimmäisessä itsenäisyspäivänsä vastaanotossa syyskuussa...
3112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...

Äänestä
  • Näin on, ja vaakunaa työreformoidaan siten, että nuijamiehen käteen pannaan kerjuusauva ja valtakunnan tunnuslauseeksi: antakie rahhoo...

    Äänestä

  • himself.Kätevän kokoinen salanen akentti. Pirullinen valtakunta on tulossa. Duomo Kankkusesta voisi tehdä kepulandian itku-ja valitusvirsiministerin. Änkyröintiä ja useammassa polvessa, varsinkin vasemmassa. Duomo ostaisi aina kepulandiassa tuotettua maailman parasta pettua. Sellua siellä ei nimittäin kannattaisi tehdä, markkinat on vallannut lyhytkuituinen sellu. Sen jälkeen pokkana keksittiin polttaa puuta ja tehdä siitä pettua. Kepulandiassa nimittäin rahat loppui ja ei ollut enää tuoda kunnollista ruokaa tai ostaa energiaa. Lääkkeistä ja lämpimistä vaatteista kepulandiassa on huutava pula. Ihmisten keski-ikä on jo alle 55 vuoden... Mutta kepulaiset on hyvin onnellisia Matti Vanhasen lämpimässä säteilyssä;-))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepuvaltio.. kirjoitti:

Maalaisliiton ideamylly on tuottanut ensimmäisen kannatettavan ajatuksen. Pokka esittää, että pohjoisille maalaisliiton ja änkyrä-kommunistien asuttamille alueille myönnetään autonomia.

Tätä ajatusta on kaikkien veronmaksajien syytä edistää. Valtakunnan pohjoinen raja voitaisiin vetää 600 km nykyistä alemmas.

Etelässä tulotaso nousee kokonaan uudelle tasolle. Synkkien kepualueiden varjo haihtuu ihmisten päältä ja Suomi siirtyy kohti kestävää elämäntapaa.

Tukiaisaluieista 1 2 c fg h lm wtn ttwe q244 jne koostuva uusi kepu-valtio voisi erota kamalasta EU:sta ja itsenäisyyspäiväksi voitaisiin viimenkin nimetä visonääri E. Uusitalon ehdottama neuvostosopimukseen viittaava vuosipäivä. Samalla voitaisiin keskeiset kylät nimetä uudelleen K-linjan pönäköiden ja rauhantahtoisten kommarien mukaan. Idästähän saa halvalla patsaiden veistäjiä, kun Tennilägorskin ja Puragradin toreja koristellaan.

Keminmaa (Paavograd ?) on uusi pääkaupnki ja sen keskusaukiolle pystytetään 35 mertriset Väykyn ja Vladimirovin patsaat.

Kemijoki nimetään Pokan ajatusten Tonavaksi.

Tällä kepulvatiolla on arvattavasti loistavat tai ainakin rasvaiset idänsuhteet. Putinin hallinto sijoittaa ja itäiset öljy-yhtiöt ja ostavat tunturit ja jokilaaksot pois kuljeksimasta.

Mikä tämän Pokan esittämän valtion nimi olisi? Tuki-Land? YYA? Mulli-Maa? Hehtaari? Tukialue B?

Voisiko sinne siirtää jopa Helsingin ydinkeskustassa majailevan MTK:n pääkonttorin porukoineen?

Ehkä saamme vastauksen näihin kysymyksiin kuvernööri Pokatsovitskajan ensimmäisessä itsenäisyspäivänsä vastaanotossa syyskuussa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu