Onko tuttu tuollainen ohje? Monet henkiset oppaat kehottavat opettelemaan itsensä hyväksymistä ja rakastamista.
Mutta kuinka paljon on osattava rakastaa itseään, että saisi hyväksyntää ja rakkautta myös itsensä ulkopuolelta? Niin, että huomaisi olevansa tilanteessa, että minähän en olekaan yksinäinen. Minulla on rakas puoliso vierelläni ja hyviä ystäviä. Tunnen paljon seurustelevia ihmisiä ja ei ne voi olla mitenkään erityislahjakkaita, jotta ovat tavoittaneet sen parisuhteen. Miten he ovat toimineet toisin? Onkohan psykiatreilla jokin kaavake, josta he näkevät, milloin asiakas rakastaa riittävästi itseään ja on kykenevä myös parisuhteeseen?
Jos ei ole saanut lapsena tai myöhemmin osakseen rakkautta, osaakohan sitä aikuisena lainkaan kaivata? Millaista olisi elää vain itselleen, tuntematta lainkaan tarvetta olla rakastettava yksilö?
Minulla on paljon tunteita, mutten tiedä miten niitä käyttäisin. Joskus liika tunteminen saa ahdistumaan, eikä se tunnu hyvältä.
-Yleinen vuodattaja
Mutta kuinka paljon on osattava rakastaa itseään, että saisi hyväksyntää ja rakkautta myös itsensä ulkopuolelta? Niin, että huomaisi olevansa tilanteessa, että minähän en olekaan yksinäinen. Minulla on rakas puoliso vierelläni ja hyviä ystäviä. Tunnen paljon seurustelevia ihmisiä ja ei ne voi olla mitenkään erityislahjakkaita, jotta ovat tavoittaneet sen parisuhteen. Miten he ovat toimineet toisin? Onkohan psykiatreilla jokin kaavake, josta he näkevät, milloin asiakas rakastaa riittävästi itseään ja on kykenevä myös parisuhteeseen?
Jos ei ole saanut lapsena tai myöhemmin osakseen rakkautta, osaakohan sitä aikuisena lainkaan kaivata? Millaista olisi elää vain itselleen, tuntematta lainkaan tarvetta olla rakastettava yksilö?
Minulla on paljon tunteita, mutten tiedä miten niitä käyttäisin. Joskus liika tunteminen saa ahdistumaan, eikä se tunnu hyvältä.
-Yleinen vuodattaja
Vastaukset 9
Vanhimmat
rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä puutteineenkin, näyttää ulospäin varmemmalta. Tosin ei liian itsevarmalta! Varmastikaan ei ihmisten kiinnostusta herätä sellainen, joka kulkee "anteeksi, että olen olemassa" ilmeellä, noin karrikoiden.
Eikä seurusteluun tarvita mitään erityislahjakkuutta, on vain sattunut törmäämään ihmiseen, jonka kanssa kemiat pelaa. Tietysti jonkin verran sosiaalisia taitoja kai tarvitaan.
Eiköhän tuo rakkauden kaipuu ole ihan jokaisen perustarve? Rakastaminen on ehkä vaikeampaa kuin tulla rakastetuksi, jos ei ole ikinä saanut rakkautta osakseen.
Sinun pitäisi saada tunteesi jotenkin kanavoitua. Ahdistaako sinua myös positiiviset tunteet?
Ei minua positiiviset tunteet ahdista samalla tavalla. Ehkä ne voivat joskus saada minut hämilleen, mutta ei ilo, onnellisuus, ihastus yms. positiiviset tunteet saa minua ahdistumaan ja hautomaan itsemurhaa.
Epätoivo, toivottomuus lopullinen yksinäisyys, epäonnistuminen ihmisenä ovat lähinnä niitä ahdistusta aiheuttavia pahoja tunteita.
Minä kärsin siitä "anteeksi että olen olemassa" -tilasta. Häpeän itseäni ja siksi en kykene tavoittamaan rakkautta. Luulin pitkään että olen ruma, kuvottava, tyhjämielinen... mutta olenkin saanut huomata olevani ihan ok! Ongelma on vain se, että kuinka muutan sen negatiivisen äänen sisälläni hyväksyväksi ja avaudun rakkaudelle... Itse asiassa minä pelkään usein muita ihmisiä. En niinkään fyysistä uhkaa koe, vaan henkistä häpeää ja epävarmuutta. Mulle on sanottu, että minusta joku nuori nainen saisi hyvän miehen, mutta miten sellainen tilanne muodostuu, kun en uskalla kohdata ihmisiä pelkoni takia... Pelkoni on tietysti aika turhaa, mutta myönnän heikkouteni.
että olet huomannut olevasi ok! Siitä, kun lähdet sitten kehittämään sitä itsetuntoa. Ala ajatella positiivisia asioita itsestäsi. Mietipä sellaista, että eivät läheskään kaikki muutkaan ole niin varmoja itsestään. Tuskinpa sinustakaan huomaa, että olet epävarma. Ja anna myöskin itsesi epäonnistua, ehkä sitten itsekin huomaat, ettei niin vaarallista ole mokata. Yritä suhtautua siihen huumorilla, äläkä soimaa itseäsi. Lisäksi tuskin sitä moni edes miettisi, että miten sinä nyt noin teit tai sanoit.
Miten voi rakastaa itseään, jos ei saa hyväksyntää muilta?
Meistä jokainen kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Mutta miten saavuttaa yksin sellainen seesteinen tila, että kykenisi saamaan osakseen myös ulkopuolelta tulevaa rakkautta? Mulle on annettu ymmärtää, etten tällaisena heikkona ja rikkinäisenä ole valmis parisuhteeseen. Missä se eheytyminen ja itserakkaus on siinä pisteessä, että on valmis suhteeseen?
Ilmeisesti kaikki seurustelevat ovat sitten eheitä ja omaavat terveen itsetunnon, koska ovat ansainneet suhteen/kyenneet tavoittamaan suhteen.
Tuossa on linkki kysymykseeni ja vastaus kuuluu suunnilleen niin, että "ei sinua voi kukaan rakastaa kun olet niin rikkinäinen ihminen. Tule ehjäksi ja voit saada rakkautta osaksesi. Vai tarkoittaako se sitä, että huonoistakin puolista huolimatta voi saada rakkautta osakseen?".
http://www.suhdesoppa.fi/kysymykset/miksi-kukaan-ei-rakasta-minua.html
-Yleinen vuodattaja
Seurustelin tässä hiljattain ja voin todeta, että se sai oloni tuntumaan paremmalle. Oli toivoa ja en murehtinut omaa yksinäisyyttäni. Valitettavasti tämä henkilö ei ollut se oikea.
Vaikutat aika itsevarmalta ja hyvältä tyypiltä, jospa vaikka koittaisit karaista itseäsi vaikka menemään esim. laivamatkalle Tallinnaan tai Tukholmaan ja siellä etsisit itsellesi seuraa. Voisihan se seksiseurakin piristää hiukan.
Jospa vaan tämän kerran antaisit paskat sille mitä muut ajattelevat ja teet niinkuin itse haluat.
Morjens, Schorching Blood ja muut lukijat!
Eli en nyt sentään lähiaikoina ole menossa "merille melomaan". Mutta ymmärrän mitä tarkoitat, ystävämme SB. Aivan kuin kehittyisin päivä päivältä eheämmäksi ja oppisin suhtautumaan itseeni lempeämmin. Välillä tulee vaikeita päiviä ja tuntuu, ettei minusta sittenkään tule eheytynyttä. Lisäksi olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota kohteliaisuuteen. Nykyään sanon kaupassakin "Ole hyvä", kun ojennan vihreän kortin ja rahat.
Itsevarmuuteni on todellisuudessa heikkouden peittämista (oma arvio). Ainakin minusta usein tuntuu, etten osaa olla aito, vaan olen pelokas. Aina varuillaan.
Opintojen ohella luen jonkin verran psykologisia opuksia. Tänään lainasin kirjan "Tunneoppia -parempaan vuorovaikutukseen-".
Viimepäivinä on ollut hieman säpinää naisrintamalla. Minun asteikollani se tosin tarkoittaa vain kiinnostuneita katseita. Mutta nekin tuntuvat mukavasti muuten aika kivettyneessä sydämessäni... :). Se taitaa vaan olla niin, että ei minulle kukaan nainen tule juttelemaan, sillä koen olevani liian tavis.
Jos saisin esittää yhden toiveen, se kuuluisi jotenkin näin:
- Vaikeuksista huolimatta, tai juuri niiden ansioista, tahtoisin tulla viisaammaksi. Se viisaus olisi rakkautta itseäni ja kanssaihmisiä kohtaan. Ennen kaikkea niin, että olisin tyytyväinen itseeni, jolloin en enää joutuisi taistelemaan selvitäkseni arjessa. Siis vapautuisin siitä itseeni kohdistuvasta ankarasta arvostelusta. Sen myötä pystyisin olemaan avoimempi ja onnistuisin paremmin olemaan vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin.
-Yleinen vuodattaja
koska olet liian jyrkkä. Sinulla on pakkomielle hyväksyntään.