Kopioin toiseen ketjun kirjoittamani viestin omaksi avauksekseen, sillä mielestäni tämä on asia, josta olisi syytä keskustella. Tosibaptistin avaus siitä, miksi eriävien mielipiteiden ja ylipäätään erilaisuuden sietokyky on niin huono, on tätä läheltä liippaava asia. Olisi syytä keskustella siitä, miksi erilaisuus on lestadiolaisuudessa niin suuri uhka. Toki tiedän osasyyn: 70-80 lukujen pelolle hallitseminen on jättänyt jälkensä.
Olen välillä pitänyt pitempiäkin taukoja tämän palstan seuraamisessa ja nyt olen taas ollut aktiivisempi sekä lukijana että keskustelijana. Asia, joka minulla tällä palstalla häiritsee, on se, että lestadiolaiset (olen itsekin vl) käyvät yleensä oitis vastahyökkäykseen, jos joku eivl erehtyy jonkin negatiivisen asian tuomaan esille. Sitä en kiistä, että ne asiat joita ei vllät tuovat esille, ovatkin pääasiassa asioita, jotka eivät silittele vlliä myötäkarvaan.
Mutta - voisiko asiasta keskutella asiallisella tasolla, pohtien onko asia totta ja miksi toimitaan näin, mikäli asia pitää paikkansa. Käymättä yhtenä rintamana täyteen hyökkäykseen oli asia mikä hyvänsä. Vaikuttaa siltä, että jos ei vl kirjoittaa vaikkapa että naapurin vl-tyttö käveli aamulla punainen mekko päällään tiellä vastaan, vl-kirjoittaja käy oitis kyseenalaistamaan että oletko aivan varma, että se mekko punainen oli?
Oletetaan, että toiselta puolen rintamaa ei mitään mikä todellisuutta vastaa, tule esiin. Parjata ja pilkata ne vaan haluaa. Ei muuta kuin rynnäkköön vaan ja koko tykistö rynkkyineen esille ja kaikki konstit käyttöön, että toinen osapuoli saadaan hiljennetyksi.
Moni vl elää pumpulissa ja vaaleanpunaiset lasit silmillään eikä oikeasti huomaa monia ristiriitaisuuksia ja epäkohtia yhteisössään. Siksi hän voi aidosti kokea lukiessaan asioista tällä palstalla ne valheeksi ja pahanpuhumiseksi.
Myös se, että lestadiolainen keskustelukulttuuri on hyvin tuore asia, vaikuttaa varmasti tilanteeseen. Aitoa, vastavuoroista keskustelua näiden asioiden tiimoilta ei ole totuttu käymään. Ja - pyydän, älkää muistuttuko seurakuntapäivistä tai muista keskustelutilaisuuksista, niissä käytävät keskustelut eivät ole aitoa keskustelua. Ne menevät aina saman, turvallisen kaavan mukaan, mitään uutta ei koskaan tule esille. Niistä keskusteluista puuttuu elämänmaku ja sitä on parhaimmillaan keskusteluissa esimerkiksi tällä palstalla, jos ne jaksaa kaiken summittaisen nakkelun ja loanheiton keskeltä poimia. Sillä tokihan se on tosiasia, että palstan nimestä huolimatta vain pieni osa palstalla kävijöistä tulee tännne mielessään todellinen keskustelu. Helmpompi on mäiskiä summittaisia muutaman sanan heittoja sinne tänne edes odottamatta, että ne vievät keskustelua jotenkin eteenpäin.
Olen välillä pitänyt pitempiäkin taukoja tämän palstan seuraamisessa ja nyt olen taas ollut aktiivisempi sekä lukijana että keskustelijana. Asia, joka minulla tällä palstalla häiritsee, on se, että lestadiolaiset (olen itsekin vl) käyvät yleensä oitis vastahyökkäykseen, jos joku eivl erehtyy jonkin negatiivisen asian tuomaan esille. Sitä en kiistä, että ne asiat joita ei vllät tuovat esille, ovatkin pääasiassa asioita, jotka eivät silittele vlliä myötäkarvaan.
Mutta - voisiko asiasta keskutella asiallisella tasolla, pohtien onko asia totta ja miksi toimitaan näin, mikäli asia pitää paikkansa. Käymättä yhtenä rintamana täyteen hyökkäykseen oli asia mikä hyvänsä. Vaikuttaa siltä, että jos ei vl kirjoittaa vaikkapa että naapurin vl-tyttö käveli aamulla punainen mekko päällään tiellä vastaan, vl-kirjoittaja käy oitis kyseenalaistamaan että oletko aivan varma, että se mekko punainen oli?
Oletetaan, että toiselta puolen rintamaa ei mitään mikä todellisuutta vastaa, tule esiin. Parjata ja pilkata ne vaan haluaa. Ei muuta kuin rynnäkköön vaan ja koko tykistö rynkkyineen esille ja kaikki konstit käyttöön, että toinen osapuoli saadaan hiljennetyksi.
Moni vl elää pumpulissa ja vaaleanpunaiset lasit silmillään eikä oikeasti huomaa monia ristiriitaisuuksia ja epäkohtia yhteisössään. Siksi hän voi aidosti kokea lukiessaan asioista tällä palstalla ne valheeksi ja pahanpuhumiseksi.
Myös se, että lestadiolainen keskustelukulttuuri on hyvin tuore asia, vaikuttaa varmasti tilanteeseen. Aitoa, vastavuoroista keskustelua näiden asioiden tiimoilta ei ole totuttu käymään. Ja - pyydän, älkää muistuttuko seurakuntapäivistä tai muista keskustelutilaisuuksista, niissä käytävät keskustelut eivät ole aitoa keskustelua. Ne menevät aina saman, turvallisen kaavan mukaan, mitään uutta ei koskaan tule esille. Niistä keskusteluista puuttuu elämänmaku ja sitä on parhaimmillaan keskusteluissa esimerkiksi tällä palstalla, jos ne jaksaa kaiken summittaisen nakkelun ja loanheiton keskeltä poimia. Sillä tokihan se on tosiasia, että palstan nimestä huolimatta vain pieni osa palstalla kävijöistä tulee tännne mielessään todellinen keskustelu. Helmpompi on mäiskiä summittaisia muutaman sanan heittoja sinne tänne edes odottamatta, että ne vievät keskustelua jotenkin eteenpäin.
Vastaukset 39
Vanhimmat
"miksi eriävien mielipiteiden ja ylipäätään erilaisuuden sietokyky on niin huono"
Olen aika paljon tekemisissä vl-uskovaisten kanssa. Heidän erilaisuuden sietokykynsä vaihtelee. On sellaisia paljon kouluja käyneitä ja maailmaa nähneitä joille on luonnollista, että esiintyy erilaisia mielipiteitä, myös hengellisistä kysymyksistä. He sietävät myös vl-liikettä koskevaa arviointia.
Sitten on toinen ryhmä, tavallisia mukavia vl-ihmisiä hekin, mutta he eivät siedä lainkaan omaa uskomusjärjestelmäänsä liittyvää arviointia ja kritiikkiä. Heidän systeemiään ei kärsi kyseenalaistaa lainkaan, eikä edes kärsi kysyä perusteluja sille. He eivät suostu perustelemaan - tai sitten he eivät ole tottuneet perustelemaan käsityksiään. Vielä vakavampaa tietysti on, jos todellinen syy on se, että he eivät itse tiedä uskonsa perusteita.
Oletan että syy tähän on se, että he eivät ole tottuneet koskaan missään yhteydessä siihen että esiintyy samanaikaisesti useita erilaisia käsityksiä, joita itse kukin sen käsityksen kannattaja joutuu muille perustelemaan. Suomalaisessa maalaiskylässä ei ennen vanhaan ollut muita kuin ns. "suruttomia" eli "epäuskoisia" ja lestadiolaisia (tai ehkä körttisiä näiden lisäksi).
He eivät ole tottuneet erilaisten käsitysten "vuoropuheluun" ja rinnakkaineloon. He ovat tässä suhteessa amantyyppisiä kuin ääri-islamistit, joiden mukaan myös kaikki muut ovat "vääräuskoisia".
Mutta korostan: tällaisia keskustelukyvyttömiä on siis vain osa vl-uskovaisista.
Kiitos pohdiskeluista, joissa varmasti on paljon perää. Olen joskus miettinyt tuota miksi joidenkin on niin vaikea kuulla mitään kyseenalaistavaa omista käsityksistään. Onkohan taustalla jotain, varmaan tiedostamatontakin pelkoa siitä, että se asia jotenkin muuttuu tai lakkaa olemasta, jos sen kyseenalaistaa. Sen arvo jotenkin himmenee... Ei ole kovin vakuuttavaa, jos joku kiven kovaan uskoo omaan asiaansa, mutta asiasta ei voi keskustella eikä hänellä ei ole mitään todellisia perusteita sanomalleen. Tuntuu siltä, että tuohon asiaan uskominen ei voi siinä tapauksessa olla kovin vahvalla pohjalla. Se on kuin ulkoläksy joka on opittu mutta ei sisäistetty.
1. Opin perustahan oli se, että mitään ei saanut kyseenalaistaa. Hoitokokousoppi perustu siihen.
Tiedämme, mitä siitä seurasi, jos kyseenalaisti hoitokokouoppia.
2. Toinen hoitokokousopin perusta oli, että kaikki mitä maailmassa on, on pahaa. Varsinkin väärähengellisyys, "karta heitä, elä edes tervehdi".
Kun näin on opetettu ja pari sukupolvea kasvatettu siihen, niin jälki on sitten kuin "islam". Koska mitään ei ole saanut kyseenalaistaa niin sitä ei myöskään ole uskallettu tehdä.
Kun koskaan ei ole saanut keskustella asioista niin sitä ei osaakaan.
Siksi minusta on hyvä, että täällä keskustelee myös esm. helluntalaisia, koska meillä vl.llä on paljon opittavaa heidän avoimuudestaan.
Eniten minua on opettaneet työpaikoilla eri tavalla uskovat ihmiset, miten avoimesti he ovat kertoneet uskostaan ja miten avoimesti he ovat suhtautuneet minuunkin, vaikka itse en ole osannut olla niin.
Mutta heiltä olen oppinut paljon vuorovaikutuksesta ja toinen toisemme arvostamisesta.
Muistaakseni minäkin jo avauksessani viittasin siihen, miten hoitokokousaikoihin hallittiin pelolla ja se ei voi olla jättämättä jälkiään.
Olisi kuitenkin jo korkea aika päästä noista ihmeellisestä käsityksistä eroon. Mutta, kuten totesit, kun en ei ole voinut rehellisesti sanoa ajatuksiakaan, ei enää osaakaan. Avoin keskustelukulttuuri on lestadiolaisuudessa niin tuore asia, että paikoin sitä ei ole vieläkään olemassa. Tämä netissä vaikka kasvottomanakin keskustelu on hyvä alku sille, että lestadiolaisuudessakin voivat puhaltaa kohta vapaammat tuulet keskustelun suhteen. Uskon, että se olisi koko yhteisölle pelkäksi siunaukseksi.
vielä 60-luvun vaihteessa kun rajankäyntiä pappien ja maallikoiden välillä tehtiin. Kun HS-johtoinen maallikkosiipi sai joukot otteeseensa, liike alkoi vajoamisensa kohti uskonnollista diktatuuria. "Pohjakosketuksensa" herätysliikelaiva sai sitten hoitokokouksissa.
Keskustelukulttuurin parantamiseksi olisi kai ensin perattava pois se vaikutus, minkä "erehtymätön seurakunta" -oppi jätti ja joka yhä näyttää olevan voimissaan. Mikäli Päivämiestä ja suviseurasaarnoja on uskominen.
Koska mainitsemaasi aikaan en ole syntymättömänä ollut vielä kuvioissa mukana, ei minulla ollut tuntumaa mitä oli aika ennen noita surullisen kuuluisia hoitokokousvuosia. Tieto oli mielenkiintoinen ja tiedän, että totuudellinen, kun sinä, joka tiedät niin paljon noista ajoista, sen kerrot.
Päivämies erkaantuu minun mielestäni koko ajan enemmän todellisesta arkielämästä. Se esittelee nykyisin pääosin jotain ihmeellistä fantasiaelämää, jota ei ole olemassa todellisuudessa. Sellaista uskovaisen elämän ilmeisesti "pitäisi" olla. Kun todellisuus kuitenkin on toista näen surkuhupaisan ristiriidan siinä minkä kuva lehti antaa, kun sitä peilaa siihen, mitä elämä oikeasti on. Ei se ole pullantuoksua aamusta iltaan. Vaikeudet ja koettelmukset ohitetaan sivulauseella, niihin Herra antaa voimaa. Minusta tuo linja on vain tekemässä kuilua lestadiolaisten välille ja vaiketuttamassa avointa keskustelukulttuuria. Jotkut lukijat voivat luulla, että elämän oikeasti pitää olla tuollaista ja eivät uskalla suutaan aukaista mikäli on ongelmia.
miten eräskin naispuolinen teologi läheltä seuranneena tunnusti, että sen ajan "eriseurasta" kiisteltäessä molemmat osapuolet käyttäytyivät surkean raadollisesti, niin ettei sen perusteella voinut sanoa, kumpi olisi oikeassa uskossa.
olen saaraleenan kanssa samaa mieltä, että "erehtymätön seurakunta" -oppi pitäisi saada pois vl-liikkeestä. Mutta miten?
Siksi olen rebekan kanssa sitä mieltä, että avoin keskustelu auttaa ja avaa monien vl-uskovien silmiä. Tämä s24-palsta on hyvä opettelupaikka avoimelle keskustelulle.
Avointa keskustelua voimme kaikki opetella siten, että aletaan vaan puhua esim. hoitokokousasioista iltakylissä ja kyläpaikoissa.
Nyt kun asiasta on puhuttu Oulun ry:n seurakuntaillassakin niin on helppo ottaa asia puheeksi.
Puhumalla opimme puhumaan, avoimuuteen opimme avoimuudella.
Näyttää liian helpolta mutta näin yksinkertainen asia se on, siksi puhukaamme avoimesti.
onkin avoimuus. Avoimuuteen opettelu.
Täällä olemme me vl:t opetelleet avoimuuteen.
Välillä jutut kyllä on menneet yli äyräiden, mutta niiden opetus on se, että sekään ei haittaa (maata kaada), korkeintaa seriffi poistaa viestin ja sillä sipuli.
Kun ei ole saanut keskustella niin keskustelun opettelu on sitä, pitää kokoeilla myös rajoja.
Onhan takana myös patoutunutta vihaa siitä, että ennen ei ole saanut puhua. Viha on sitten päässyt purkautumaan täällä, eihän sekään ole huono asia.
Kun itse olen ottanut hoitokokousasioita puheeksi porukassa on ollut kahdenlaista reaktiota. Toiset (suurin osa) ovat samoilla linjoilla, mutta toiset ovat sitä mieltä, että näillä palstoilla niistä on tehty suurempi juttu kuin mitä ne ovat olleetkaan. Mistäköhän tämä johtuu? Ei tarvitse olla diplomi-insinööri, ihan maalaisjärki riittää sen ymmärtämiseen, että vasta nämä keskustelupalstat ovat olleet niitä paikkoja, että niistäkin asioista on pystytty aidosti ja avoimesti puhumaan. Totta on, että tällä palstalla lietsotaan joskus jotain epätodellisuuksia tai epäolennaisuuksia sellaisiin mittasuhteisiin, että ne eivät enää ole totuudellisia, mutta pääosin keskustelut ovat varmasti ihan aitoja kokemuksia. Provot on helppo erottaa joukosta.
Helsingin lestadiolaisuuden historiaa ja voin kyllä vahvistaa allaolevan kommenttisi!
Martti Vuollo kirjoittaakin (Lestadiolaisuus Helsingissä vuoteen 1963), että "lestadiolaisuudessa on kautta sen historian ollut vahvoilla henkilöillä suuri merkitys liikkeen ohjautumiseen" ja sen vähänkään silmiään avannut tietää jos vain "mahtuu" myöntämään. Siis raadolisten ihmisten kuppikunta!
Vl:ien kannattais lukea uskonyhteisönsä historiaa, niin ehkä nuo suomut silmiltä vähin erin putoaisi. Kun Hänninen kirjoittaa Siionin Lähetyslehden pääkirjoituksessa 1/2008, kuinka Jumalan valtakunta on vain vl:ien joukossa ja kuinka se on tunnistettavissa mm. siitä, että on yhteinen rakkaus vl:ien kesken. Tämähän on täyttä puppua! Kuka tai mikä porukka on enemmän riidellyt ja raadellut toisiaan kuin tämä uskonyhteisö? Vl-historioita on nykyään luettavina jo jos kuinka paljon ja kaikissa tämä tulee voimakkaasti esiin.
(Päivämies erkaantuu minun mielestäni koko ajan enemmän todellisesta arkielämästä. Se esittelee nykyisin pääosin jotain ihmeellistä fantasiaelämää, jota ei ole olemassa todellisuudessa.)
PM. ei ole lehti ja sitä ei toimittajat toimita! Kyseinen tuotos on bropakandaa alusta loppuun ei muuta.
Olen joskus osallistunut samaan keskusteluketjuun kanssasi. Tietoisesti olen takertunut johonkin sanaasi ja lauseeseesi. Kysynyt tarkennosta tai heittänyt kehiin sitä oman mielikuvani. Olen yrittänyt onkia, selvittää sitä, miten vl-mäisesti käytät sanoja ja sanontoja, miten asennoidut meihin muihin.
Nyt olen lukenut viimeisiä viestejäsi ja saanut vastauksen. Esim. 'uskovainen'-sana ei tarkoita sinulla rajaamisvälinettä meihin muihin päin. Sitä sanaahan vl käyttää luontevasti melkein aina tarkoittaen vain veeälliä.
Se on hyvä sana ja siten on harmi, etten itse halua käyttää sitä juuri lainkaan. Minun pitäisi aina asiayhteydestä riippuen määrittää se tarkemmin. En ikinä tarkoita sillä pelkkiä veeälliä ja loukkaannun jos joku muu käyttää sitä VAIN siinä mielessä.
Samoin meidän muiden arvostaminen on tullut tekstiesi myötä selvemmäksi. Se tekee keskustelun levollisemmaksi ja rennommaksi, jos sallitaan näin arkikielen sana. :D
Tietoisesti en käytä sanaa uskovainen puhuessani lestadiolaisista, koska uskon ja ymmärrän, että se loukkaa eri lailla uskovia. Eri lailla uskovathan ajattelevat aivan samalla lailla olevansa oikealla tiellä uskossaan, mielestäni lestadiolaisten tapa käyttää heistä sanaa epäuskoinen, ei ole mielestäni "korrekti". Sehän kertoo lisäksi heti yhdellä sanalla tuomion: epäuskoinen on menossa helvettiin ja uskovainen taivaaseen.
Uskon kuitenkin, että monikaan ei sanaa käyttäessään edes ajattele mitä sanoo. Mielestäni sana epämeikäläinen on aika kiva termi. Se kertoo, että kyse ei ole lestadiolaisesta ihmisestä, mutta ei kuitenkaan väitä tietävänsä hänen uskovaisuudestaan mitään.
Oli mukava lukea ajatuksistasi, x-vl. En voi röyhistää rintaani, että olisin toisten arvostamisessa jotenkin onnistunut, mutta ainakin minulla on halu arvostaa kaikkia asiallisia keskustelijoita tasa-arvoisina ihmisinä. Kun monet lestadiolaiset ovat ajattelemassa että vain he ovat Jumalan valittuja, minun mielestäni sen pitäisi synnyttää nöyryyttä eikä tunnetta siitä, että on parempi ja enemmän oikeasssa kuin monet muut. Kun kuitenkin sanotaan, että usko on lahja eikä siinä ole mitään omaa työtä, miksi ikään kuin alempiarvoisina katsotaan niitä ihmisiä, jotka eivät ole tätä lahjaa saaneet. Tämä ei todellakaan koske koko vl-yhteisöä, mutta valitettavan paljon tätä näkee ja kuulee. Tosin uskon, että osa toimii ajattelemattomuuttaankin.
"Kun monet lestadiolaiset ovat ajattelemassa että vain he ovat Jumalan valittuja, minun mielestäni sen pitäisi synnyttää nöyryyttä"
Näin tämä asia vaikuttaakin vl:iin, ihan varmasti.
"eikä tunnetta siitä, että on parempi ja enemmän oikeasssa kuin monet muut."
Ei varmaan olla parempia. Olemme syntisiä, mutta Jumlan armahdettuja syntisiä.
Mutta jos olet huomannut, että joku tekee väärin tässä asiassa, se Raamattu kehoittaa neuvomaan asianomaista vl:ää henkilökohtaisesti.
Mutta jos vl:illä menee hyvin. Se kateuskin, voi saada ei-vl:ät monesti heittämään sitä sun tätä ja lokaa vl:ien päälle. Ja he voi sanoa, että mikä sinä luulet olevas?
Ja muita ilkeitä kommentteja. Kuten tällä palstallakin.
Jos joku haluaa tarkkailla vl:iä negatiivisesa valossa, ja itsellä on jo etukäteen ennakkoarviointi valmiiksi, kuten siltä näyttää.
Sitä asiaa taitaa olla hyvin vaikea muuttaa.
Lopputulos on sitten tätä mitä täällä näkee.
Itse uskon, että tämä asia josta täällä puhutaan, johtuu enemmän siitä, että ei tiedä miten tulis suhtautua ulkopuolisiin.
Ja sitä on henkista epäkypsyyttä molemmin puolin, mutta sitä jokainen kypsyy eri tahtia.
Pääasia on että ei ala itse liikaa tekemään työtä, tämän asian eteen yksityisenä yksityisenä ihimisenä.
Sillä sinä kyllä ITSE väsyy, ihan varmasti.
Ja se on kyllä loputon työmaa, jos Jumala ei saa vaikuttaa oikein ihmisen sydämessä.
Eikä se aina ole niin paljon sanoista kiinni.
Vaan että me olemme eri valtakunnassa. Ja siinä on kuilu välillä, jonka Jumala on pannut.
Mutta monet ei ehkä tiedä, miten suhtautua ulkopuolisiin, ja on varovaisiakin.
Ja se tietämättömyys ei voi olla synti.
Mutta jos tekee väärin, on jo eri asia.
Mutta aika vaikeehan tuo asia on, jos joka sanaa tarkkaillaan suurennuslasilla, mitä vl sanoo.
Mutta jos väärin menettelee, se aikanaan tulee näkösälle jo omien keskuudessakin.
" Kun kuitenkin sanotaan, että usko on lahja eikä siinä ole mitään omaa työtä, miksi ikään kuin alempiarvoisina katsotaan niitä ihmisiä, jotka eivät ole tätä lahjaa saaneet."
Jospa näet itse väärin. En usko, että vl:ät näin ajattelee, että ei-vl:ät on alempiarvosia.
Ja usko on lahja.
Mutta kun se näkyy niin päin ihan selvästi, että nämä EI-vl:ät hakee sitä hyväksymistä, että heidät pitäis uskoaisina hyväksyä vl:ien joukkoon.
Vaikka he ei tule edes parannuksen kautta Jumalan valtakuntaan.
Ja he yrittävät, kuten Raamattukin sanoo, kylkeytä tai liittyä vl:ien joukkoon. Ja kaupata ei-Raamatullisia käsityksiä vl:ille.
Onko ihme, että vastareaktio on VOIMAKAS.
Sitä "lihalta saastuettua HAMETTA pitäis nimenomaan Raamatun mukaan karttaa."
"Tämä ei todellakaan koske koko vl-yhteisöä, mutta valitettavan paljon tätä näkee ja kuulee."
Jospa valvot nyt väärissä asioissa ja väärin itse.
Seuroissa kyllä opetetaan, että se tärkein valvomapaikka pitäis olla omassa itessä.
Kyllä se Jumala omista huolen pitää.
" Tosin uskon, että osa toimii ajattelemattomuuttaankin. "
Kuka meistä on täydellinen edes sanoissakaan? Oletko tarkkaillut, mitä ei:vl ät puhuu?
" Uskovainen-epäuskoinen"
20.1.2008 klo 11.46
Mutta tämä asiahan on näin, ja se on totta.
Se on monesti vaarallisempaa niin päin, että tämä maailma yrittäää syödä kaikki eväät uskovaiselta tässä asiassa, että ei jaksais edes omaa uskoa tunnustaa.
Se voi olla niinkin, että jos jaksaa uskon tunnustaa, että tämä maailma jättää sitten rauhaan, eikä niin paljon kiusaa edes näillä asioilla.
Eikä kehtaa puhua edes kaikkia "riettauksia" uskovaisen kuullen.
Näin kävi ainkakin omalla kohdalla;
"Että puheet alastomista naisista yms.jäi heti pois ja kaikki muutkin tyhmät puheet, jotka ei sovi uskovaisten korville."
Sen jälkeen ei tarvinnut niitä kuunnella, yhteistyössä toisten kanssa.
Ja tämä kaikki parani, heti sen jälkeen kun olin puhunut tästä uskosta.
Tai EI heti ensimmäsiellä kerralla, vaan toisella kerralla kuitenkin...
Mutta hyvä näinkin.
"Tietoisesti en käytä sanaa uskovainen puhuessani lestadiolaisista, koska uskon ja ymmärrän, että se loukkaa eri lailla uskovia."
Tämä asia ei johdu siitä, että itse tunnustaa uskon, koska siinä yhteydessä usein kysytään että mihin uskoon sinä kuulut?
...vaan tämä johtuu aivan muuata.
Oma kantani:
Se voi olla hyväkin, että sitä osaa puhua uskonasioista, ja osaa pitää rajat selvänä.
Se voi herättää jonku ihmisen vielä ajattelemaan, kuten aikanaan minutkin "omaa autuuden asiaa."
Ja juuri sen kuulemani kautta aloin ymmärtämään, että tässä maailmassa on tosiaankin vaan kaksi valtakuntaa; On Jumalan omat ja toinen ryhmä, joka on vielä Jumalan valtakunnan ulkopuolella.
Olin itse vielä silloin Jumalan valtakunnan ulkopuolella, mutta halusin päästä taivaaseen.
Ja halusinkin heti ottaa siunauksen vastaan, kun minulle sitä tarjottiin.
Ja kyllä tuntui kevyeltä olo. Ja Jumala auttoi, ja antoi voimaa, että jaksoi sen oman uskon tunnustaa miltei hetivielä kotiväen keksuudessakin.
Ja miten siinä kävi?
Omia vanhempia alkoi vaivaamaan, että mikä on heidän oma tilansa, kun lapset alkaa tekemään parannusta?
En siis minä vaan muutkin.
Ja he sai omat vanhempani miettimään omaa tilaansa.
Eikä aikaakaan, kun hekin teki parannuksen.
Miten ihmiset voi löytää siis Jumalan valtakuntaan tietä jos KAIKKI uskovaisetkin VAIKENEE KOKONAAN tästä kalleimaasta asiasta?"
Tai heidät yritetään vaientaa..?
Sitäpaitsi se on ymmärtääkseni Jumala joka puhettakin antaa.
"Avaa suus, niin minä täytän sen, sanoo Jumala.
Jospa et kuitenkaan kauppais omia käsityksiä muille.
Jos tämä sanoma loukkaa, se ei johdu uskovaisten sanoista, jos he sanoo itseään uskoaiseksi, vaan aivan muusta.
" Eri lailla uskovathan ajattelevat aivan samalla lailla olevansa oikealla tiellä uskossaan,"
Mutta Jeesus sanoi, "en minä ole tullut teitä tuomitsemaan, vaan vapahtamaan. Mutta se on se Sana, joka teidät tuomitse"
" mielestäni lestadiolaisten tapa käyttää heistä sanaa epäuskoinen, ei ole mielestäni "korrekti". Sehän kertoo lisäksi heti yhdellä sanalla tuomion: epäuskoinen on menossa helvettiin ja uskovainen taivaaseen."
Mutta tämähän on totuus kuitenkin, pitäiskö valehdella?
Ja tämä palsta on keskustelua vl:suudesta. Jos ei sais tuoda kuin toisen puolen asioista esiin, mitä se hyödyttää ihmistä?
Ja kuka tulee autetuksi, jos vl:ät itse olis hiljaa tästä uskosta.
"Uskon kuitenkin, että monikaan ei sanaa käyttäessään edes ajattele mitä sanoo. "
Ei ehkä... Mutta eikö se ole tavallaan hyväkin asia, jos tämä raja on selvä?
Nykyään on ollut paljon enemmän surua siitä, että on niin paljon ollut uskonkieltäjiä, kun tämä Jumalan valtakunnan raja on hämärtynyt.
Itse ajattelisin näitä asioita uskon kannalta.
En niin, että meidän tarvis tälle maailmalle kelvata.
Mutta jos ajattelen molempia puolia asioista, että mikäli se meistä riippuu, että pitäisimme rauhan kaikkien kanssa.
Mutta ei uskon varjolla.
Jos nuoretkin opetetaan liian hyväsyädmmiseksi, että kaikki pitäis hyväksyä. He voi itse pian olla toinen jalka maailmassa. Jos ei sais mitään sanoa, vaikka mitä tulis.
Jos sitä antaa pahalle pikkusormen,se voi viedä koko käden.
"Me olemme taisteleva seurakunta."
"Meillä on aina oleva tässä maailmassa sota, oma lihaa, tätä maailmaa, ja sielunvihollista vastaa."
Jotka on tulleet maailmasta, ja tehneet parannuksen Jumalan valtakuntaan, heille se on niin SUURI JA TÄRKEÄ ASIA, että he haluaa karttaa sellaista, mikä on liian lähellä tätä maailman rajaa.
Ja haluavat valvoa, että ei joutuis takasin sinne maailmaan.
Mutta samalla heillä on "huoli epäuskoisesta ystävästä tai sukulaisesta," että he on menossa iankaikkista kadotusta kohti; "Että miten osaisin heitä lähestyä, ja puhua tästä uskonasiasta, ennen kuin on liian myöhäistä."
"Mielestäni sana epämeikäläinen on aika kiva termi. Se kertoo, että kyse ei ole lestadiolaisesta ihmisestä, mutta ei kuitenkaan väitä tietävänsä hänen uskovaisuudestaan mitään."
Tämä on sinun mielipide, mutta jos et kauppais sitä muille.
Ei kaikki vl:ät ajattele näin.
Minullakin on epäuskosia sukulaisiakin tässä maailmassa.
Ja voi kun on ollut raskasta olla heidän hautajaisissa, kun he on epäuskoisessa sieluntilassa kuolleet.
Ja sydämen rukous on, että voi kun näille epäuskoisillekin, jotka on vielä elossa,
jaksais vielä puhua tästä asiasta ja sais heitä edes houkuteltua seuroihin.
Se, kun on itse löytänyt Jumalan valtakunnan, on herättänyt ajattelemaan; "että kyllä se varmaankin on SUURINTA RAKKAUTTA epäuskoistakin kohtaan, jos jaksaa tästä uskon asiasta puhua heillekin ja muistuttaa heitäkin tästä asiasta.
Oli mukava lukea ajatuksistasi, x-vl. En voi röyhistää rintaani, että olisin toisten arvostamisessa jotenkin onnistunut, mutta ainakin minulla on halu arvostaa kaikkia asiallisia keskustelijoita tasa-arvoisina ihmisinä."
Näin varmaan yrittää moni muukin vl kunnioittaa ulkopuolella olevia.
Mutta se ei tarkota sitä että tarvis olla samaa mieltä koko ajan toisen kanssa, jos se toinen yrittää vaientaa, että sitä EI tästä uskosta puhuis ollenkaan.
Se on vaan siinä, että mitä ja miten puhuu.
Vastaan nyt kerralla kahteen viestiin, jotka taitavat olla saman kirjoittajan näppäimistöltä lähtöisin. En ole kauppaamassa mitään ajatuksiani kenellekään, eikä keskustelu ylipäätäänkään ole mitään omien ajatuksieni kauppaamista, yritystä että toinen ottaisi minun ajatukseni niin omikseen, että itsekin alkaa ajatella samalla tavalla. Tämä on k e s k u s t e l u a, jossa jokainen saa tuoda omat ajatuksensa vapaasti julki.
" mielestäni lestadiolaisten tapa käyttää heistä sanaa epäuskoinen, ei ole mielestäni "korrekti". Sehän kertoo lisäksi heti yhdellä sanalla tuomion: epäuskoinen on menossa helvettiin ja uskovainen taivaaseen."
"Mutta tämähän on totuus kuitenkin, pitäiskö valehdella?"
Ylempi on oma lainaukseni alempi sinun viestistäsi. Koska en ajattele tuolla tavoin, en myöskään kirjoita niin. Käytän edelleen sanaa epämeikäläinen ihan mielelläni, koska jätän toisen sielunelämän ja tunnontilan arvioimisen Jumalalle.
Joten totean otsikkosi lailla: Näin minä ajattelen, joku muu voi ajatella toisella tavalla.
on kysytty, että oletko Ry:läinen?
Siihen et ole vastannut vielä mitään.
Kikki ei vähällä hellitä. Kikki on Pääkonttorin Poikien "palveluspiika", ihan rahatta ja hinnatta ja pyytämättä.
...sama asia, tavallaan....
Mikäli oikein ymmärrän mitä tarkoitat. En ole koskaan kuullut ennen sanaa rauhanyhdistysläinen. Mutta olen siis rauhanyhdistyksen jäsen. Tyydyttääkö tämä vastaus sinua?
Täällähn voi sanoa kuka vaan itseään vl:ksi.
Ja esim. Rauhansanalaisetkin sanoo itseään vl:ksi.
Sitten on ainakin jokin toinenkin yhdistys, joka ei ole Rauhanyhdistys, mutta he sanovat itseään myös vl:ksi.
Tämä on omassa tiedossani.
Vanhoillislestadiolaiset olivat vuosisadan vaihteessa erkaantunut ryhmä. Silloin erosi kolme eri ryhmää: vanhoilliset, esikoiset ja uudenheräyksen ryhmä. Kukaan niistä ei käytä yksinoikeudella nimitystä 'lestadiolaiset'.
Kun 30-luvulla erosi RauhanSanan ryhmä niin se on ihan samalla tavalla vanhoillinen kuin se toinenkin. Silloin olisi pitänyt ruveta kutsumaan toista joukkoa SRK-laisiksi. Se olisi ollut selvempää 60-luvulla ja 70-luvulla, kun taas tapahtui hajaannus.
Mutta SRK-laiset ovat omineet tuon nimityksen, vaikka se kuuluu kaikille. Se on yleisnimi kaikille niille ryhmille, jotka ovat syntyneet vanhoillislestadiolaisesta suunnasta 1900-luvun jälkeen.
Olet oikeassa tässä asiassa. Siksipä olisi parempi puhua SRK-laisista, koska RauhanSanan ryhmäkin tuntee ry:n jotenkin omakseen, tosin eivät käyttäne sitä.
Mutta kuuliaisuus SRK:lle on selvä merkki omasta uskosta ja vakaumuksesta, eikä kuka tahansa sitä nimeä itselleen ota.
Olen näköjään saanut palstaystävämme keskustelukaveriksesi. Mikäpä siinä, kun/jos juttu luistaa... ?
Tiedän, että monet vl:t ovat erittäin ajattelemattomia. Jostakin syystä keskustelu ei onnistu. Ilmeisesti puhutaan ihan eri asioista tai sitten viestit eivät muuten kohtaan ns. normaalilla tasolla ja tavalla. Vaikka miten päin yrittäisi, niin keskustelu tyrehtyy ja lähdetään hieman epätietoisina tilanteesta!
Tuon 'epäuskoinen'-sanan jättäisin minäkin kokonaan pois keskustelusanastosta. Se loukkaa, koska siinä mennään heti toisen henkilökohtaiselle intiimille alueelle ja sanotaan siitä suora 'totuus'.
Se on tuomio, joka on sanojan mielessä jo valmiiksi ja siihen sitten lisätään parit Raamatun paikat tueksi. Se on kieroa ja tympeää meininkiä!
Minulla on käsitys, että ihmisillä, jotka sanovat omistavansa ainoan oikean totuuden ja vaativat siihen muitakin, on eräs paha taipumus. Tuollainen asenne ja usko pitää sisällään (väki)vallan siemenen. Tällaisen ihmisen sisäinen velvoite ja jokin outo pelko panee vaatimaan toiseltakin ihmiseltä muutosta ja kuuliaisuutta hänen totuudelleen. Kun pelko tulee suureksi, niin sitä enemmän käytetään valtaa toisen muuttamiseksi. Perusteluna on vielä toisen Paras!
Kun toinen ei alistu ja ehkä suuttuukin, niin syytökset, riita, vaino ja pakottaminen ovat vuorossa. Kummankin taholta! Sitten mennään ERI SEURAAN, en sano 'eriseuraan'. Ja riita jatkuu...
Jos ihminen on saanut ymmärryksen kristinuskon perussanomasta ja tietää oman kohtansa, niin siinä ei ole pienintäkään aihetta ylpistyä eikä aliarvioida muita. Mutta mitä enemmän perusytimeen lisätään muuta ja sitä koko pakettia pidetään Totuutena, sitä helpommin sekaan tulee vallankäyttöä ja muiden paimentamista.
Kun vääryys saa vallan, niin rakkaus kylmenee....
"koska RauhanSanan ryhmäkin tuntee ry:n jotenkin omakseen, tosin eivät käyttäne sitä."
Rauhanyhdistysläiset ei kylläkään halua samaistua Rauhansanalaisiin. Meillä on eri usko.
Tämä on totuus.
Rauhansanalaiset ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella, eikä ole ymmärtäneet asioita oikein.
Eikä koskaan ole tehnyt omasta mielestä mitään, vaikka ei ole Rauhanyhdistysläisten kanssa yhtä.
Eikä sama uskon henki vastaa,
Näinhän ne muutkin "eriseuraset" sanoo, jotka on erossa Rauhanyhdistyksestä ja näistä vl:istä...
Ei tämä ole vierasta.
Mutta täällä palstalla kuuluu kyllä kalinaa näistä jotka puhuu ja sanoo olevnsa samaa laumaa.
Eikä Rauhansanalaisten puheet vastaa oikein sydämeen vl:ien kanssa, siis Ry:läisten kanssa.
Ja vaikka oli ulkonaisessa mielessä Ry:n jäsenkin, se ei auta.
Sillä Ry:n jäsennyydellä ei pääse taivaaseen.
Vaikka kuinka yrittää vakutttavansa olevansa samaa Jumalan valtakunnan kanssa.
Jos ei ole sisällä, sitä on ulkona.
Se tie kulkee parannuksen kautta, jos haluatte olla Rauhanyhdistyksessä ja heidän kanssa samaa uskoa.
Ja jos se parannus kantaa oikeaa hedelmää; silloin se uskonhenki yhdistää eikä erota, kuten nyt.
..pärjään kyllä, olen jo iso tyttö...:)Nimittäin tuohon kirjoituksesi ensi kappaleeseen viitaten...
Allekirjoitan täysin ajatuksesi, olemme näissä kuvioissa aivan samalla aaltopituudella. Hyvää jatkoa sinulle!
Kuuluuko kalinaa siitä kun tinkaamisesi jälkeen sanoin, että olen rauhanyhdistyksen jäsen. Siinä tiedossa ei tosin ole ollut mitään pantattavaa, en ole sattunut huomaamaan että vähäpätöisestä persoonastani olisi oltu siinä määrin kiinnostuneita, että tämä haluttiin tietää. Vaikuttaa siltä, että tämäkään ei riitä, joten kerron olevani siis SRKlainen. Oletko nyt tyytyväinen taustaani? Etulahjana kyllä jo sanoit, että sillä ryn jäsenyydellä ei päästä taivaaseen, mutta sen kuitenkin halusit tietää. Eiköhän Kicki kuule jätetä sekä sinun että minun taivaaseenpääsy sen ainoan tahon asiaksi, joka sen voi aikanaan tietää. Ei aleta arpomaan kuka sinne taivaaseen menee ja kuka jää ulkopuolelle sillä siinä saattaa tulla yllätyksiä, joihin ei ole varautunut. Luotetaan, että Jumala tietää nämä asiat parhaiten. Nyt keskustelu siitä mikä olen päättyy, asia on tullut selväksi.
Jotku hörhöt ovat ottaneet uskonnon elämäänsä tueksi, ja tehneet siitä varman tosiasian. Ehkä sellaista tarvitaan oman itsetunnon pönkittämiseen tai jotain? Sellaiseen ei sekaannu oikea (vai sanotaanko: terve?) uskovainen. Hän yksinkertaisesti uskoo näkymättömiin, ja luottaa siihen, että se kannattaa. Hänellä, joka ei usko, on siihen taas erittäin hyvät perustelut. Jos väitetään jotain kuolemanjälkeisestä, todistustaakan pitäis olla väittäjällä, eikä sillä, joka sitä epäilee. Todistukseksi ei epäilijälle riitä Raamattu, joka on hämärissä olosuhteissa syntynyt laitos, kun monet muutkin uskonnolliset kirjoitukset. Uskojalle se riittää, ja siksi keskustelut ovat loppujen lopuksi yhtä tyhjän kanssa.
Mutta ne, jotka pitävät sokeasti uskoaan ehdottomana totuutena, ovat säälittävimpiä kaikista...niitäkin on joitain tällä palstalla. Vähemmän sivistyneissä maissa jopa terveet ihmiset saatetaan harhauttaa tuollaiseen luuloon paremman tiedon puutteessa, mutta ei onneksi sentään Suomessa?
Meillä kaikilla ei ole tarvetta mielestäni tuoda esille "ylenmyydentunetta" ei vl. eikä muilla.
olkaamme toisiamme arvostavia niin kenties saat arvostusta myös osaksesi.
Minulla nousee niskakarvat pystyyn kun kuulen vl.komentoivan muita epäuskoisiksi tai kun toinen vl.kysyy- onko hän/se uskovainen (tarkoittaen vl.uskovasita)
Olen törmännyt vl-meikäläisyydessä elämäni aikana melkoisiin asioihin, olen noin nelikymppinen vl-kodista pohjoisesta lähtöisin. Olen nähnyt ja vl-kristillisyyden kriisiajat aitiopaikalta, tuntien itse sen vaikutukset vielä tänä päivänäkin. Lähinnä pelkona avata keskusteluja etenkin seurakunnassa, kuten Rebekka avauksessasi arvelet.
Vaikka puhujaveljet kuinka sanovat puheissaan, että täällä Siionin sisällä saa tulla keskustelemaan kaikista asioista, se ei totisesti ole helppoa.
Lapsuudesta on jäänyt mieleen pienen kotikylän ummehtuneisuus ja fundamentalistisuus, joka oli kyllä vertaansa vailla. Suvaitsevaisuus muita uskontojen edustajia (ja etnisiä ryhmiä) sekä ei-vl:iä kohtaan oli lähinnä vihamielinen.
Muistan tapahtumia, joissa jehovalaiset karkotettiin ovien takaa uhkailemalla jopa väkivallalla. Muistan kuinka halveksivasta pienen maaseutukylän vanhempi väki suhtautui heidän maailmankuvansa vastaisiin ihmisiin, esimerkiksi juuri jehovalaisiin.
Muistan kuinka rauhanyhdistyksen johtohahmo(i)lla oli valta koko kylän yli. Muistan hyvin tulenkatkuiset maailmanlopunsaarnat, jotka pelottivat pientä ihmistä. Tähyilin usein huolestuneena idän taivasta, jonka ruskon piti olla merkki maailmanlopusta. Muistan hyvin, miten suunnittelin lapsenmielessäni, että minun pitää yrittää tehdä parannus, eli kuulla syntienpäästö omalle kohdalle ennen kuin maailmanloppu tulee. Pelkäsin maailmanloppua ja pelkäsin sitä, että en pääse taivaaseen.
Muistan, kuinka rauhanyhdistyksellä hoitokokoustettiin. Muistan ihmispoloisia, jotka menivät seurakunnan eteen tahtoen tai tahtomattaan tekemään parannusta kososlaisesta-, hempeästä-, isäntä-, kuivasta, kovasta-, tai mistä vaan hengestä. Muistan down-nuoren käynnin seurakunnan edessä pyytämässä anteeksiantoa kososlaisuudesta. Nyt ymmärrän kuinka järjetön inkvisitio sai vallan ja yliotteen vanhoillislestadiolaisuudesta. Jos joku tulee sanomaan minulle, että se oli 'ihanaa ja siunauksellista' aikaa, hermostun. Minusta nuo ajat olivat lähinnä helvetillisiä.
Ikätoverini laidasta lukien, erittäin suuri osa kuitenkin, ei jaksanut jatkaa vl-uskoa. Inhimillisesti katsoen se on luonnollista, koska henki vl-uskossa oli niin kova ja vaativa, että vain harva jaksoi sitä jatkaa. Monen kohtaloksi on koitunut viina ja epäonnistuneet ihmissuhteet. Luulen usean heistä kantavan 70-luvun uskontaakkoja vieläkin hartioillaan. Muutamien kanssa puhuttuani oikeastaan tiedän näin olevan.
On myös luonnollista, että kyseisiin virheisiin ja ylilyönteihin joutunut seurakunta joutuu yhteiskunnassa ja mediassa tarkastelun alle. Muistan Hymylehden jymyjutut lestadiolaisuuden turmioista 70- ja 80-luvulla. Muistan hyvin paineen ja vihankin liikkeemme ulkopuolelta, joka kohdistui meihin lestoihin. Murrosiässä häpesin vakaumustani, ja yritin sitä peittää kouluelämässä mukautumalla joukkoon. Tämä ei kylläkään auttanut, vaan osakseni koitui vuosikausia kestänyt järjestelmällinen koulukiusaaminen. Vieläkin tunnen elämässäni kyseisen ajan koettelemukset. Lähinnä tuolla mielenterveyspuolella. Tiedätteko miltä tuntuu olla kaikkien vihaama? En toki ollut ainoa koulukiusattu lesta, en suinkaan. Näin paljon pahempiakin tapauksia, osa menetti oikeasti mielenterveytensä, pysyvästi.
Me tuon ajan lapset ja nuoret olemme laskunmaksajia. Maksamme ja maksoimme laskua, joka ei ollenkaan olisi kuulunut meidän hoidettavaksi. Aikuiset tuolloin olivat vain niin tyhmiä, etteivät ymmärtäneen tekemisiään. Eikä suurin osa tuonajan aktiiveista ole herännyt vieläkään. Luulevat poloiset olleensa oikealla Jumalan Valtakunnan asialla.
Niin, miksi keskustelu on vaikeata? Koska,
- monille ihmisille on jäänyt pysyviä traumoja ja keskustelu on näinollen liian vaikeaa
- monille ihmisille tuo aika on yhä muistoissa 'ihanaa' aikaa, joten on vaikea keskustella, kun on oikeassa ja erehtymätön
- hymistelykeskusteluoppi siirtyy sukupolvelta toiselle
- jotkut vl:t luulevat vieläkin olevansa muiden yläpuolella, ja on varaa olla keskustelematta rakentavastikin
- monet eivät ole kokeneet vaikeita aikoja omalle kohdalleen ja on vaikea uskoa, että tällaista on sattunut meidän kristillisyydessämme
- monet vl:t eivät ole kiinnostuneet Raamatusta ja uskosta syvällisemmin, kuljetaan vain mukana tottumuksesta, keskusteluun ei riitä kompetenssia
- monet pelkäävät, että keskustelu herättää 'nukkuvan karhun' ja saattaa joutua seurakunnan eteen jos alkaa vikomaan (minäkin pelkään)
Muistan ahdistuksen kodissa, jossa uskonasiat olivat pinnalla ja mahdollisesti ristiriidoissa seurakunnan kanssa. Muistan pelon. Enkä haluaisi kohdata ja kokea sitä enää omassa kodissani, vielä vähemmän haluan, että omat lapseni joutuisivat kokemaan saman. Lukekoot joskus nettisivuilta liikkeemme historiaa, ja tämänkin kirjoituksen.
Joskus on kuullut sanottavan suviseuroissa tai Päivämiehessä, että tämä ei ole mikään herätysliike vaan Jumalan Valtakunta. Olikohan tuo sitä silloin meidän lapsuuden aikaan 70-luvulla? Taisi olla Jumalan Vastustajan Valtakunta, näin nätimmin sanottuna. Koetut ajat ovat olleet rapauttamassa uskoani seurakuntaäidin erehtymättömyydestä. Kaiken koetun jälkeen myöskään en ole voinut rakentaa uskoani pelkän seurakuntaäidin opetuksen varaan, vaan omakohtaiseen uskonkäsitykseen Raamatun ja Lutherin opetuksia lukien.
Te kaikki 'poishoidetut' (väärä termi joku varmaan oikaisisi minua) Saaraleena, Hannestapani, HK, Alpo ynnä lukuisat muut: Älkää ajatelko, että KAIKKI me vl-ihmiset ajattelemme, että kaikki on tehty oikein ja Jumalan Sanan mukaisesti menneisyydessä. Minusta tähän keskusteluun pitäisi saada mukaan liikkeemme johtomiehetkin sen sijaan, että nämä vain lausuvat asioita norsunluutorneistaan. Tiedän, että monella teistä (ja meistä) on suorastaan hätä selvittämättömistä asioista.
Viimeiseinä päivänä kuitenkin kirjat avataan. Silloin me kaikki saamme ansiomme mukaan. Hyvässä ja pahassa. Itse en voi muuta kuin luottaa Kristuksen ansion päälle, jonka ajattelen olevan ainoa tie pelastukseen. Armosta, joka on omistettavissa uskosssa. Vain ilman omia ansiota. Eikä niitä ole kyllä esittääkään.
No, tulipas hieman pitkähkö tarina. Mutta pitäähän sitä keskustella. Nimettömänä, aina vaan.
Ennen hoitokokouksia Rauhanyhdistyksillä oli ainakin minulla hyvin turvallinen ja vapaa olo. Synkkien pilvien keräännyttyä kaikki muuttui. Vasta täältä olen lukenut, että hoitokokoukset ovat kestäneet niinkin kauan kuin vielä pitkälle 80- luvulle (vai vielä pidempäänkinkö?).
Olen ilahtunut juuri sinunlaisistasi kirjoittajista, jotka uskaltavat (tosin ja valitettavasti vain täällä) keskustella näistä kipeistä asioista. Se on kuitenkin jo hyvä alku ja antaa toivoa siitä, että vielä Rauhanyhdistyksen sisällä olevilla olisi oikea uskon ymmärrys sydämessään, etteivät kaikki olisi todellisesti hyväksyneet väärää henkioppiopetusta kamaline kokouksineen.
Yksi oman kirjoittamiseni motiivi on yrittää kertoa se, missä mentiin harhaan. On sanottu, että siinä pitää tie oleman, ettei tyhmäkään tieltä eksy, pitää paikkansa edelleen. Vaikka tyhmyys sinänsä ei ketään pelasta, on uskomisen asia yksinkertainen.
Kokousten aikoihin moni sekosi menettäen jopa oman elämänsä lopullisesti. Jos kaikkia henkikiemuroita mietti yökausia, eipä ihme, että järjen valo himmeni.
Jokaisen on vastattava vain omasta uskostaan, mutta toisaalta on myös kehotettu tekemään työtä niin kauan kuin päivä on.
Jospa vielä sinä ja kanssasisaresi ja -veljesi uskaltaisitte nousta julkisesti noita vanhoja korjaamattomia asioita ottamaan esille! Nyt monet teistä olette "luvusta osallisia", kuten Raamattu sanoo. Kuunnelkaa omaatuntoanne ja puhukaa avoimesti toistenne kanssa.
Oikean uskomisen tunnusmerkki on rakkaus, ilo ja rauha, mutta EI pelko.
Kijoittelemisiin, hyvää alkavaa viikkoa! T. sirkka
Olen samaa mieltä, me sen ajan nuoret olimme suurimmat laskunmaksajat. Me olimme herkkiä nuoria ja lapsia, joista ajettiin ulos kososlainen henki. Lapsenusko/lapsuus loppui kososlaiseen henkeen.
Suurimman laskun on maksaneet 70-80 luvun lapset ja nuoret. Heidät jätettiin elämään ahdistukseen ja pelkoon, että kaikki synti on kososlaista henkeä.
Kauheinta on ollut se, että SRK:n johto on tajunnut 80-luvun alussa, että hoitokokoukset olivat väärin, mutta kukaan ei korjannut asiaa seurakunnalle.
Seurakunta jätettiin väärään henkeen, itse SRK:n johto on kait tehnyt parannuksen hoitokokoushengestä.
suurimpia uhreja, koska mielestäni me kaikki olimme uhreja. Itse kuulun nuoriin aikuisiin, mutta paljon tehtiin pahaa varsinkin vanhuksille.
En ole kuullut, että SRK:n johto olisi mitään parannusta tehnyt, ainakin heidän lausunnot lehdissä muuta osoittavat.
Ulkopuolelta tulleena vl:ksi, olen hyvin utelias löytämään vastauksia siihen, että mikä olis oikea suhtautuminen asioihin ja se OIKEA Jumalan tahdon tie.
Olen joskus itsekin ajatellut, että miten tuo ihminen toimii tai sanoo näin.
Mutta huomaa, että se oma valvoma paikka on kaikista tärkein.
Vaikkakin olen tänne kirjoitellut miten itse ajattelen asian. Niin aina nämä autuuden asiat on kiinnostanut ja että miten muut vl:ät näkee asian.
Ja kun sen on itse nähnyt, että jotka on syntyneet uskovaiseen kotiin, ja ollut lapsuuden uskossa,ei ole kuitenkaan säilyneet tässä uskossa loppuun asti.
Se on tietenkin herättänyt huolestumista, ja että miten sitä itse tulis ajatella asioita, että ei ainkaan olis omalla käytöksellä vaikuttamssa juuri päinvastaseen suuntaan asioissa, kuin mikä on Jumalan tahto.?
Ja olen rukoillutkin jo heti parannuksen teon jälkeen, että Jumala antais oikeaa viisautta.
Vaikka Jumala on antanut hyviä päiviä, niin on ollut koettelemuksiakin.
Kristillisyyden julkaisut ja Raamattu on auttaneet, sekä keskustelu, jota olen aika varoen käynyt ja en ole löytänyt monta ihmistä, jolle olsin uskaltanut kertoa.
Nutta on toinenkin puoli, että kaikkien kanssa ei voi eikä osaa keskustella.
Ja jos pettyy, ja luottamus on mennyt tähän henkilöön, vaikka haluaa antaa anteeksi.
On hyvin vaikea enää löytää tietä ja luottamusta takasin, samoihin henkilöihin.
Mutta sitä joutuu kaikkien kanssa tulemaan toimeen.
Eikä kaikista löydä läheisiä ystäviä, vaikka on vl. Ja pettymuksiäkin on tullut.
Mutta Jumala on se joka on pitänyt uskomassa tähän päivään asti. Ja siitä olen onnellinen.
On vähän kiire, toivottavsti ei tullut kovin paljon kirjoitus- tai asiavirheitä.
Olipa tarina. En voi uskoa sitä parhaalla tahdollanikaan.
60-luvun lapsena ja 70-luvun nuorena hoitokokousvuosina vl-uskovaisena ja ry:n jäsenenä on samanlainen.Pelko hallitsi silloin täysin elämää ja erimieltä oleminen oli lähes sosiaalinen itsemurha ja osaksi tuli painostus,henkinen ja hengellinen väkivalta.Seurakunnan erehtymättömyyttä korostettiin.Enpä ole varma,onko tilanne muuttunut avoimemmaksi rehelliselle keskustelulle.Omissa mielipiteissään varmat ja vahvat,oikein uskomassa olevat (kuka sen tässä ajassa sitten onkaan mahdollinen määrittelemään) tahtovat "jyrätä" hiljaisen,aran,nöyrän kritiikin.Vahvistan omasta ja monen tutun kokemuksesta,että monet mielenterveyden ongelmat ovat peräisin ahdistavasta,väärin johdetustaja painotetusta uskosta.Uskon perusta on yksinkertaisesti:Yksin uskosta,yksin armosta ja yksin Kristuksen pelastustyön tähden.Omat teot ja paremmuudet ovat kuin "saastainen vaate".
Tämä on mielestäni aihe, josta on aina syytä keskustella siksi nostan tämän keskustelun esille.
Miten paljon kriittistä keskustelua on liikkeen sisällä nykyään?
Olen erottut n.5v. sitten ja silloin en koskaan törmänyt "sisällä" ollessani eriäviin tai kriittisiin mielipiteisiin.
Sinällään aika kummallista kun kuitenkin loppujenlopuksi me kaikki olemme erilaisia.
MAhtaako olla jossain vikaa vai onko vl.liile täydellinen ja se ei tarvitse mitään korjauksia.
Kriittistä keskustelua esiintyy pienissä piireissä ja pinnan alla kuohuu, sen tiedän. Osa on kuitenkin varmasti aidosti ymmärtämätön asioista eikä tiedosta mitään epäkohtia. Juuri tuo erilaisuuden hyväksyminen on asia jonka käsittelyä en voi ymmärtää. Olemme todella ihmisinä niin erilaisia, miten meitä voisi yrittää puristaa samaan muottiin. Kaikki kriittisyys ei ole vikomista eikä epäkohtien esiin nostaminen
vikaan menneen uskonelämän merkki.
helppo yhtyä siis outs ajatukseen siis.