Yksin muuttaminen

noin kolmisen vuotta sitten, olin vakaasti päättänyt lopettaa bulimisen käytökseni jota oli silloin pari vuotta ollu. vaan toisin kävi. oli oma rauha niin pystyi mässäämään ja oksentelemaan ja viettämään omia bulimia-bileitä milloin halus ja täysin ilman pelkoa keskeytyksesta. se riistäyty käsistä. ei se bulimia ainakaan yksin muuttamisella parane. pakko se on haluta parantua ihan muuten. olla päättäväinen. haluta uus suunta elämään. sitä opetellessa.

päätin, että kun muutan yksin asumaan se olisi kaiken uuden alku. ensimmäiset kolme kuukautta olivat ihania! kaikessa meni hyvin niin opiskelun, kavereiden kuin terveellisen syömisen kanssa. painoa putosi 2kg, mutta siitä en huolehtinut. pyrin vain siihen, ettei se nouse.

mutta kun yritin pudottaa painoa ja muutenkin kun koitti vaikeampi aika, stressiä koulussa ja yksi ihmissuhde mutkistui, palasi bulimia. aluksi lievempänä sitten rankempana, lopetin oksentelun jälleen, kunnes viimeinen kuukausi on ollut jälleen yhtä helvettiä. mutta väsyin uudelleen bulimiaan. nyt taas jonkin aikaa kuivilla ja tuntuu siltä, että parempaan tässä ollaan menossa.

tärkeintä on oppia huomaamaan "vaaralliset" tilanteet. jotta ennalta päättää että jos tulee tätä tai käy näin, en _ainakaan_ mene ostamaan ruokaa. hulluinta tässä kaikessa on se, että eräs ihminen tuntuu olevan minulle erittäin suuri motiivi olla oksentamatta. silloin kun pojan kanssa menee huonosti, alan helposti oksennella :(

jos muutat omaan kotiin, päätä, että siihen pyttyyn et oksenna ikinä! voimia :)

kun muutin yksin, oli bulimiani lähes "parantunut", väittäisin että muuttanut vain muotoaan, sillä join kesälomalla useita kertoja viikossa ja selvänä urheilin ja hengailin vaan.
muutama kuukausi muutettuani kesän jälkeen yksin, paino alkoi nousemaan, stressiin ja tunteisiin syöminen oli palannut ja varsinkin väsymys lopetti liikuntaharrastukseni. yksin rauhassa oksennella ja vetäytyä ihmisistä.

oksennan tosi usein jos koulussa tunnen etten ole tarpeeksi sosiaalinen tai kuulu joukkoon ja väsyttää. yksin tunteet vielä voimistuvat ku ei ole ketään kelle puhua ja omille ajatuksille jää vielä enemmän aikaa. ja oksentamaan pääsee aina. rahaa palaa... ruokaan menneillä rahoilla olis voinu ostaa aika paljon jo vaatteita tai käydä vaikka hierojalla tai leffassa.

uskomatonta miten oksentamista ei voi lopettaa. jatkuva kierre. alkoholi on sitten vaihtoehtoinen pakokeino ja se se vasta asiat pilaakin.

mä muutin kerran yksin asuun ja siitä se helvetti alkoi vasta pahenemaan, lisäks kaikki muutkin psyykkiset oireilut alkoi, en nukkunut öisin, menin neljän aikoihin nukkumaan heräsin neljän aikaan iltapäivällä, yöt katoin leffoja ja mässäsin, koulussa en paljon käynyt, kaikki meni ihan pieleen..ja sitten aloin käydä enemmän koulua kun olin päättänyt ihan tosissani laihduttaa, heräsin viidelta aamulla, kävin lenkillä, koulun jälkeen söin ja oksensin, sitten lenkille...
olin ihan lopussa, sitten alkoi kaikki muut masennus ja ahdistus, oudot pelkotilat ja neuroosit...sitten se kävi ylivoimaiseksi ja muutin takaisin kotiin.

nyt pitäis kohta taas muuttaa pois, mutta pelottaa ihan kamalasti. Bulimia on vähän helpottanut, oikeastaan vuosiin ei ole mennyt näin hyvin bulimian kannalta, neuroseja ja pelkotiloja on edelleen, mutta siedettävä määrä, ahdistaa ajatus, että kohta on muutettava yksin..mutta en mä voi koko elämääni kotonakaan asua :)

kyllä siinä vaan pitää ottaa asenne, että kun muuttaa niin yrittää täysillä parantua, ei vaan anna itsensä kertaakaan oksentaa, niin on kaikkein paras. Pitää vaan tehdä päätös ja noudattaa sitä, sama miltä se tuntuu, oksentaminen ei ole koskaan hyvä ratkaisu.
Vaikka kyllähän se syöminen on se ydin, se pitää saada kuntoon...vaikeetahan se on...mutta kannatta yrittää, helposti kaikki riistäytyy käsistä, kun huomaa, että kukaan ei enää vahdi...