46 puheenvuoroa eduskunnassa uutena kansanedustajana. Kuinka monta niistä sinä olet lukenut? Tämänkin palvelimen kautta pääsee helposti eduskunnan sivuille ja lukemaan sanasta sanaan, mitä kukin on sanonut.
Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta heikon puolustaminen kuuluu hänen jokaisesta puheenvuorosta.
Tony Halme on ihminen kuorensa sisällä. Toivottavasti Tony toivut pian.
Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta heikon puolustaminen kuuluu hänen jokaisesta puheenvuorosta.
Tony Halme on ihminen kuorensa sisällä. Toivottavasti Tony toivut pian.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kumpa vielä tosielämässäkin olisi esimerkillinen. Ylipäätään ihmettelen miksi väkivaltarikolliset ylipäätään pääsevät eduskuntaan.
Kiinnostuin katselemaan muiden edustajien puheenvuoroja. Lasse Viren on edellisellä 4-vuotis kaudella avannut suunsa yhden kerran ja nyt uudella kaudella ei vielä kertaakaan. Tonyn puhemäärä on kyllä hatunnoston arvoinen.
Tyhjää on puhunut, kun vertaa muihin edustajiin ja katsoo Halmeen koulutusta niin huomaamme että hän on ottanut kantaa asioihin joista ei tiedä juuri mitään.
Ja se on tiedetty jo pitkän aikaa. Onneksi se suu suljettiin nyt lopullisesti.