Nokia on lauma

Taas se nähtiin miten Nokia kohtelee työntekijöitään. Bochumin tehdas sai julkisuutta, koska se oli Saksssa. Suomessa media ei uskalla kirjoittaa Nokian sulkemisista. Aikoinaan Tampereella, hatanpäällä, pistettiin kaksi kerrosta kiinni ja henkilöt kilometritehtaalle. Edes Aamulehti ei uutista julkaissut.

Vaikka suomalasiet omistavat nokiaa enää murto-osalla, on yrityksen pääpaikka vielä suomessa. Sekin on osa tarkoin harkittua julkisuuskuvaa. Puhtaiden vesien ja luonnon maa!!

Minä hartaimmin toivon, että Saksan perii takaisin joka ikisen euron, mita tukiaisina Nokialle antoi. Muuten Nokia tekee saman jokaiselle maalle, jossa se tulee olemaan. Tähän asti se on tehnyt saman jokaiselle maalle, jossa se on ollut.

Koska Nokia on kuin lauma heinäsirkkoja: tulevat paikalle, syövät kaiken ja lähtevät pois, ei minulla ole ikinä ollut yhtään ainoaa Nokian puhelinta. Eikä tule olemaan.

Tällä lyhytnäköisellä politiikalla Nokia ei ole paskantanut ainoastaan omaan reppuunsa, vaan koko suomen reppuun. Nyt kaikki suomalaiset yritykset joutuvat luomaan yrityskuvansa nollasta. Ja voin vakuuttaa, että tällä hetkellä, kun olemme vihatumpi kansa kuin Turkkilaiset, ei saksassa ole helppo olla.

Mokia teki sen taas, toivottavasti joutuvat edes nyt tilille.
2589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nokian pitää periä kaikki verorahat takaisin, jotka se on Saksan valtiolle maksanut. Saksan valtion ahneudella ei ole minkäänlaisia rajoja. Sonerakin lahjoitti Saksalle 21 miljardia markkaa UMTS-rahoja, mutta mitään ei ole maksettu takaisin. Kehtaatkin vielä puolustella ahneita saksalaisia.

Äänestä
  • toinen juttu se,nokia on kuraa loputtoman ahneutensa takia.Iso ei nokian puhelimille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heinäsirrkoja kirjoitti:

Taas se nähtiin miten Nokia kohtelee työntekijöitään. Bochumin tehdas sai julkisuutta, koska se oli Saksssa. Suomessa media ei uskalla kirjoittaa Nokian sulkemisista. Aikoinaan Tampereella, hatanpäällä, pistettiin kaksi kerrosta kiinni ja henkilöt kilometritehtaalle. Edes Aamulehti ei uutista julkaissut.

Vaikka suomalasiet omistavat nokiaa enää murto-osalla, on yrityksen pääpaikka vielä suomessa. Sekin on osa tarkoin harkittua julkisuuskuvaa. Puhtaiden vesien ja luonnon maa!!

Minä hartaimmin toivon, että Saksan perii takaisin joka ikisen euron, mita tukiaisina Nokialle antoi. Muuten Nokia tekee saman jokaiselle maalle, jossa se tulee olemaan. Tähän asti se on tehnyt saman jokaiselle maalle, jossa se on ollut.

Koska Nokia on kuin lauma heinäsirkkoja: tulevat paikalle, syövät kaiken ja lähtevät pois, ei minulla ole ikinä ollut yhtään ainoaa Nokian puhelinta. Eikä tule olemaan.

Tällä lyhytnäköisellä politiikalla Nokia ei ole paskantanut ainoastaan omaan reppuunsa, vaan koko suomen reppuun. Nyt kaikki suomalaiset yritykset joutuvat luomaan yrityskuvansa nollasta. Ja voin vakuuttaa, että tällä hetkellä, kun olemme vihatumpi kansa kuin Turkkilaiset, ei saksassa ole helppo olla.

Mokia teki sen taas, toivottavasti joutuvat edes nyt tilille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu