Minua kiusattiin jo ennen koulua. Sitten koulussa ja vielä sen jälkeenkin. Olen ollut kauan yksinäinen. Minä olin se, jota ei kutsuttu synttäreihin, kukaan poika ei ihastunut minuun.
Olen joutunut myös törkeän henkisen väkivallan uhriksi viime kesänä. Olen harkinnut oikeustoimia, mutta en tiedä jaksanko...sillä joutuisin itsekin maksajaksi.
Olen masentunut. Mielialalääkkeet ja terapiat eivät auta. Olen hoitanut masennusta jo monta vuotta ilman tulosta.
Ymmärrän niitä, jotka tekevät itsarin. Itse en uskalla, en pysty. Kuitenkin ajattelen, että parempi olisi kuolla.
Toiset vain ovat syntyneet ruosteinen lusikka suussa. :(
Olen joutunut myös törkeän henkisen väkivallan uhriksi viime kesänä. Olen harkinnut oikeustoimia, mutta en tiedä jaksanko...sillä joutuisin itsekin maksajaksi.
Olen masentunut. Mielialalääkkeet ja terapiat eivät auta. Olen hoitanut masennusta jo monta vuotta ilman tulosta.
Ymmärrän niitä, jotka tekevät itsarin. Itse en uskalla, en pysty. Kuitenkin ajattelen, että parempi olisi kuolla.
Toiset vain ovat syntyneet ruosteinen lusikka suussa. :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yrittänyt TOTAALISTA muutosta elämäntapoihisi > hyvässä mielessä? > ei pahassa?
Menemmällä vaikka kuntoutuslomalle (MTKL).
Vaihtamalla vähän ympäristöä, edes hetkeksi, että saa selkiytettyä ITSEÄÄN. Kuulemalla muita?
Vai ryvetkö samojen ongelmien parissa minuutista minuuttiin, tunnista tuntiin. Eihän sellaisesta tule valmista koskaan?
Olen käynyt kuntoutuksissa ja vaikka missä. Ja aina palaan samaan vanhaan paskaliejuun.
? = ? =?
...samoissa tuntemuksissa minäkin itseni ja elämäni suhteen olen. En kertakaikkiaan enää tiedä, mitä tehdä parhaakseni.
Minulla taustan syyrakenne on eri, mutta lopputulos on, että elää vain keventuu kaventumistaan, kun mikkään ei tunnu miltään eikä mitään ns. huvita. Ei oikeasti kiinnosta. Voihan sitä toimia 'ohjeiden' mukaan ja tehdä ja toimia, mutta ne on kuin suorituksia, jotenkin en ole niissä mukana. Myös toiset ihmiset (tietämättään oikeastaan) jatkuvasti haavoittavat iskemällä tietyllä tapaa, mikä toistuu ja toistuu. Turvapaikka vissiin neljän seinän sisällä.
Minä myös olen jo "hoidettu" eri keinoin, enkä syystäkin, usko niiden kautta enempää tulevan. Se jokin se on minussa. Jokin ei toimi. Myöshän tämä kaikki on johtanut tosiaan siihen, että ei saa elää rakkaudessa; ei ole elämäntoveria, ei fyysistä läheisyyttä saati seksuaalista tyydytystä. Olen itse sitä mieltä, että jo tämä pystyy aikaan saamaan sen, että ihminen elää masentuneesti. On ne vaan niin tärkeit asioita ja alunperin Luojan meille tarkoittamia.
Tää elämä näin on semmoista velvoite-kivireen vetämistä. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa niin sanotusti elää vanhaksi. En minä ajattele mitään itsemurtaa, en itse tekisi itselleni mitään, jokin suoja minulla on siihen. Mutta kauhea on sanoa, että jos tietäisin esim. vaikka ettei enää tarvii kuin kolme vuotta, niin kuvittelisin, että piristyisin kovasti.
Mitähän ikäluokkaa sinä alkuperäinen olet? Noin suunnilleen. Minä heilun jossakin 5-kympin nummeroissa, jo. Tuntuu, että näin on hyvä, tämä jo riittäisi. Tuleva ei kiinnosta.
Myös mikä on pohjalla tekemässä tätä kuvaamaani tilaa, on että minusta mikään ei tunnu miltään. En muista joko tuota ilmaisua käytin, mutta tunteet häviävät vähitelleen ihan kaikesta. Muistan joitakin asioita, jotka säväyttivät, tunsin jotakin. Nyt, mikään ei kosketa.
Hyvä puoli on, että hyvä tilannekomiikka saa minut nauramaan, se on jo voitto. Muutoin en juuri hymyile tai naura. Liikenteessä, kun kuulen ihmisten nauravan laumassa, minua ärsyttää.
Minulle on nykyisin tullut esiin tosi inhottavaa ja just itseäni haittaavaa tunnetta kuitenkin: kateuden, osattomuuden tunteet saavat joskus vallan. Tulen sisälläni jotenkin vihaiseksi. Tietty, tästä lyhyt matka katkeruuteen. Se olisi paha. Joku sanoi kerran, että katkera ihminen on kuin hapan sitruuna, jollaisen kanssa ei kukaan halua olla tekemisissä. Jumala minua auttakoon ja varjelkoon tähän (syntiin) valumasta. (Anteeksi, jos joku ei nyt tykkää hengellisyydestä tässä, mutta mulle se on apu tuohonkin asiaan, kuin katkeruuden kärkkyminen - vielä kaiken lisäksi.)
Rakkaat kohtaloiset toverit, huomenna (tänään) uusi päivä ja uusi viikko. Yritetään parhaamme ihan vain itsemme eteen ensin. Sehän voi sisältää moniakin asioita. Pieni askel kerrallaan.
Sinäkin Aloittaja, jospa saisit joitakin helpotuksen rakosia ja ilon aiheita. Ei taideta olla standardi-ihmisiä tässä, mutta sitä paremmin, tarttis löytää 'se oma juttu', minkä varassa jaksella niin kauan kuin on säädetty!
On pakko vastata tuohon vuodatukseesi, koska se on kuin omasta elämästäni. Minun pitäisi mennä traumaterapiaan (olen siis menossa) purkamaan täysinäistä päätäni. Siinä käytetään kuulemma EMDR-hoitoa, jolla saadaan mielen syvyyksissä olevia asioita aktivoiduiksi. Siinä saadaan piiloon tungetut tunteet esille ja ne voidaan käsitellä. Odotan kuin pieni lapsi joulupukkia tuota (pitkäaikaista) hoitoa. Minulla varhain elämässäni ollut pitkäaikainen traumaatinen elämä on ilmeisesti tämän masennukseni syy ja alkuperä. En tahtoisi enää olla taakka läheisilleni, vaan toivon vähitellen toipuvani.