Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mielipide

ensinnäkin mielipiteeni on se, että kyllä posliinit ja tupsut on yleisiä. varmasti 95% naisista tavalla jos toisella ajelee karvansa. ihmiset on tietysti luonnostaan kainoja, eivätkä sillä tavalla ehkä halua "esitellä" paikkojaan, vaan esim. uimahalleissa pitävät vähän piilossa. aika moni kyllä liikkuu ihan estottomastikin, varsinkin jos on kaverinsa kanssa, joka on myös ajellut posliiniksi (itse kuulun tähän). ja näkeehän sen märkien uikkareiden läpi peittääkö vakoa karvat vai ei. uimarannoilla huomaa ihan selvästi bikineistä, että karvoja on ajeltu joko kokonaan tai jätetty vaan pikku tupsu ylös.

Karvojen ajelu on kuitenkin henkilökohtainen ja intiimi asia, joten sitä ei välttämättä "esitellä", mutta on helppoa tunnustaa asia juttupiirissä tai vaikka tällaisissa asiaa koskevissa nettisaiteissa.

Minä olen käynyt jo kahteen kertaan tekemässä brasilialaiset siihen erikoistuneella kosmetologilla ja hän ammatti-ihmisenä kertoi kyllä sen, että posliineja tekevät todella moni, ikähaitari alkaen 15-40, enemmistö naisia tietysti, mutta miehiä myös ja miehet yleensä ajelee karvansa luonnostaan parranajojensa yhteydessä.

1.Ikä? 30v.
2.Ajeletteko alakarvoituksenne? Kaikki.
3.Millä ajatte ja miten usein? Käyn nyt toista kertaa ajatuttamassa karvat tutuksi tulleella kosmetologilla. ennen sitä käytin vahaa ja höylää.
4.Milloin ajoitte ekan kerran? aloin oikeastaan inhota karvoja jo murrosiässä kun karvat alkoivat kasvaa. aluksi joskus 15-16v lainasin salaa isäni partahöylää ja siistin "tupsuksi". sitten 17½ vuotiaana ajoin kokonaan posliiniksi ja siitä lähtien olen myös poslarina ollut.
5.Miksi ajoitte? halusin olla sileä.
6.Miksi nykyään? sama juttu. inhoan karvoja. on "omanlainen olo". hygienia ja mielihyväjuttu.
7.Mihin muotoon? posliini.
8.Onko kaveripiirissä yleistä? KYLLÄ ON!
9.Ajaako siskosi/äitisi karvojaan? Äiti on ollut kai aina posliini. sen takia minäkin oikeastaan "rohkaistuin". teininä aluksi ujostelin asiaa lähinnä kaveripiirin takia, että mitähän ne ajattelisi jos näkee...mutta sitten vaan tulin "kaapista ulos" ja tajusin että suurin osa kavereistani oli myös ajelevia ja nythän se on kokonaan IN ja muodissa ja on itsestään selvää, että lähes kaikki ajelevat karvansa ja karavpehkot on OUT.
51336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kirjotit asiaa!

mä olen 17v ja olen lukiossa. luokkani kaikki tytöt (9) ovat posliineja tai parilla on tupsut ja muut 100% varmasti poslareita. mistäkö höhlät sen tiedän? tietysti kun urheillaan ja sitä paitsi mä olen vielä lesbo.

Äänestä
  • Mikäli sinua kiinnostaa, olisin halukas keskustelemaan kanssasi esim. tästä aiheesta. [email protected]

    Äänestä

Haluaisin vaihtaa ajatuksia kanssasi, ja vaikkapa pyytää vinkkejä tyttöystävääni varten. [email protected]

Äänestä

hassua, että itse olen uimahallissa nähnyt vain yhden kokoposliinin, mutta sen sijaan naturelleja on todella paljon, ja käyn uimassa n. kerran viikossa. Että silleen..

Äänestä

Mutta toivotaan että yleistyy.Paljon siistimpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minna kirjoitti:

ensinnäkin mielipiteeni on se, että kyllä posliinit ja tupsut on yleisiä. varmasti 95% naisista tavalla jos toisella ajelee karvansa. ihmiset on tietysti luonnostaan kainoja, eivätkä sillä tavalla ehkä halua "esitellä" paikkojaan, vaan esim. uimahalleissa pitävät vähän piilossa. aika moni kyllä liikkuu ihan estottomastikin, varsinkin jos on kaverinsa kanssa, joka on myös ajellut posliiniksi (itse kuulun tähän). ja näkeehän sen märkien uikkareiden läpi peittääkö vakoa karvat vai ei. uimarannoilla huomaa ihan selvästi bikineistä, että karvoja on ajeltu joko kokonaan tai jätetty vaan pikku tupsu ylös.

Karvojen ajelu on kuitenkin henkilökohtainen ja intiimi asia, joten sitä ei välttämättä "esitellä", mutta on helppoa tunnustaa asia juttupiirissä tai vaikka tällaisissa asiaa koskevissa nettisaiteissa.

Minä olen käynyt jo kahteen kertaan tekemässä brasilialaiset siihen erikoistuneella kosmetologilla ja hän ammatti-ihmisenä kertoi kyllä sen, että posliineja tekevät todella moni, ikähaitari alkaen 15-40, enemmistö naisia tietysti, mutta miehiä myös ja miehet yleensä ajelee karvansa luonnostaan parranajojensa yhteydessä.

1.Ikä? 30v.
2.Ajeletteko alakarvoituksenne? Kaikki.
3.Millä ajatte ja miten usein? Käyn nyt toista kertaa ajatuttamassa karvat tutuksi tulleella kosmetologilla. ennen sitä käytin vahaa ja höylää.
4.Milloin ajoitte ekan kerran? aloin oikeastaan inhota karvoja jo murrosiässä kun karvat alkoivat kasvaa. aluksi joskus 15-16v lainasin salaa isäni partahöylää ja siistin "tupsuksi". sitten 17½ vuotiaana ajoin kokonaan posliiniksi ja siitä lähtien olen myös poslarina ollut.
5.Miksi ajoitte? halusin olla sileä.
6.Miksi nykyään? sama juttu. inhoan karvoja. on "omanlainen olo". hygienia ja mielihyväjuttu.
7.Mihin muotoon? posliini.
8.Onko kaveripiirissä yleistä? KYLLÄ ON!
9.Ajaako siskosi/äitisi karvojaan? Äiti on ollut kai aina posliini. sen takia minäkin oikeastaan "rohkaistuin". teininä aluksi ujostelin asiaa lähinnä kaveripiirin takia, että mitähän ne ajattelisi jos näkee...mutta sitten vaan tulin "kaapista ulos" ja tajusin että suurin osa kavereistani oli myös ajelevia ja nythän se on kokonaan IN ja muodissa ja on itsestään selvää, että lähes kaikki ajelevat karvansa ja karavpehkot on OUT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu