HärkäM ja OinasN?

Oinasoikkupää

Niin, siis onko kahdella sarvipäällä minkäänlaisia mahdollisuuksia? Tiedän, härkä on hidas päätöksissään ja pähkäilee asioita pitkään, kun taas minä oinaana olen hyvinkin impulsiivinen ja teen ratkaisuja hyvinkin nopeasti. Mulla on ollut kesästä asti semmonen satunnainen tapailu suhde härän kanssa, lähinnä seksin merkeissä, nyt tuntuu että alkaa molemmilla olla tunteet mukana, mut pitääkö sitä roihahtamista odottaa kauankin? Ite olisin jo kypsää kauraa, mut en uskalla alata härkää oikein kovasti hiillostamaan, ettei tulisi takapakkia? Sanokaas millä tämän härän sais hurmattua?

6

1291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En Jaksanut

      Minä leikin tuota kissa-hiiri leikkiä lähes vuoden. En tosin tiennyt kumpi on kissa, kumpi hiiri. Tavallaan se toimii, sillä oinaathan pitävät metsästämisestä. Siihenkin kuitenkin väsyy, kun alkaa näyttää, ettei valmista tule millään. Loppupelissä aloin miettimään, että minähän olen se antava osapuoli jutussa niin fyysisesti kuin tunteidenkin puolelta. Hän totisesti kietoi minut verkkoonsa. Tajusin sen vasta, kun löysin miehen (skorppari), joka myös on valmis antamaan. Kaikki palaset tuntuivat putoilevan helposti kohdalleen ilman kauheaa vääntöä. Minun ei tarvitse enää miettiä uskallanko näyttää tunteitani, kyllä uskallan. Vuoristorata härän kanssa on nyt onneksi taakse jäänyttä aikaa.

    • Bull

      OikkuN pitää itseään jotakuinkin maailman napana. Päällekäyvä, arrogantti, paha suustaan, mutta toinen puoli toden sanoo. Itse olen huomannut (olen härkäM) oikkutytön nojailevan kännispäissään minuun ihan täysillä.

      Tämä on nyt aika törkeää, mutta oikkutyttö taitaa peitellä mahdollista herkkyyttään tekemällä ison muurin eteensä. Oman kokemukseni perusteella oinastyttö on jotakuinkin hurjin sänkykumppani, kunhan sen muurin saa purettua. Miksei sitten voi ottaa ja heittäytyä? C'MON, BEAUTIFUL ARIES GIRL!

      • tietenkään

        ...kun pitää olla pelissä muutakin kuin ne sänkypuuhat. Muuten alkaa KAUHEA temppuilu ja riuhtominen. Epävarmuus ei sovi ainakaan minulle oinastyttönä, olen niin kärsimätön (vaikka en haluais).


      • sonninpoika

        Saman olen huomannut itsekkin. Selvinpäin OikkuN sanooo asioita tiukkaan sävyyn ja oon muutenkin kylmäkiskoinen... hyvä, että edes morjestaa tai muutenkaan noteraa (ei varmaan kaikkiin päde, mutta eräs tapaus).

        Sitten hiukan alkomahoolia, ehkä jopa enempi ja kyllä kiehnätään ja kehrätään kyljessä. Jos ei baarissa tai muussa "koulutustilaisuudessa" olla samaan aikaan paikalla, niin voi että sitä viestien ja soittelun määrää.

        Seuraavana päivänä taas "kuka sä oot" -meininki...


    • Ei toimi.

      Ei toimi. Tai toimii jos sietää suuria mielipide-eroja ja tappeluita, ahdasmielistä hiljaisuutta myös luvassa. Oinas on aktiivinen ja tarttuu toimeen, härkä ei, molemmat kuitenkin itsepäisiä. Sen tietää miten käy normaalissa elämässä. Itse en ainakaan haluaisi sellaiseen suhteeseen.

      • Taurean

        Jos haluaa kemiaa, kiihkeitä tunteita ja samalla yhtä rajuja alamäkiä niin sitten kyllä. Oinas mies on hurmaava yksilö, mutta saattaa silmänräpäyksessä olla kylmä kuin jää. Vuorotellen tuntee olevansa juuri se tärkeä ja oikea oinaalle ja seuraavassa hetkessä suunilleen yhdentekevä. Itse olen päättänyt lopettaa koko pelleilyn välillämme olevasta kemiasta huolimatta.......


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45389
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      32
      11264
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10892
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9721
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2259
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1707
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1530
    Aihe