Kivaa laskua

Intia -13 prosenttia
Saksa, englanti, espanja jne. -7 prosenttia.
USA:ssa futuurit saman verran, pörssi tänään kiinni.

Mummotkin jo tietää missä mennään, rahastopellet joutuvat pakkomyymään ja mennään vielä alemmas.

Ihan hyvä, minä rikastun.
101576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Turha sun on rehvastella rikastuvasi. Ei nyt ole mitään sijoituskohteita, joilla voisi rikastua.

Taitaa sulla olla mieluiten pupu pöksyssä!

Äänestä
  • Osakkeita voi myydä lyhyeksi. Lisäksi on olemassa johdannaisia, joiden arvo nousee kurssien yleensä laskiessa, esim. myyntiwarrrantit. Helsingin pörssilistaltakin löytyy monta warranttia, jonka arvo on vähintään kaksinkertaistunut viikossa.

    Äänestä

  • Tursasten kuningas kirjoitti:

    Osakkeita voi myydä lyhyeksi. Lisäksi on olemassa johdannaisia, joiden arvo nousee kurssien yleensä laskiessa, esim. myyntiwarrrantit. Helsingin pörssilistaltakin löytyy monta warranttia, jonka arvo on vähintään kaksinkertaistunut viikossa.

    En koske johdannaisiin, riski liian suuri vaikka näkemys olisikin oikea. Ajoitusta kun on vaikea ennustaa, kaikki älyttömät jutut jatkuvat kauemmin kuin kukaan osaa odottaa.

    Olen kaksinkertaistanut melko huomattavan omaisuuteni ihan niin yksinkertaisesti että ostan kun tuntuu halvalta ja myyn kun tuntuu kalliilta.
    Ajankohtaa joutuu joskus odottelemaan vuosia.

    Onneksi pörssissä aina liioitellaan laskut ja nousut. Ja bullerot maksavat lystin.

    Äänestä

  • Tursasten kuningas kirjoitti:

    Osakkeita voi myydä lyhyeksi. Lisäksi on olemassa johdannaisia, joiden arvo nousee kurssien yleensä laskiessa, esim. myyntiwarrrantit. Helsingin pörssilistaltakin löytyy monta warranttia, jonka arvo on vähintään kaksinkertaistunut viikossa.

    Jos haluaa kunnolla näpeille, kannattaa tosiaan pelata johdannaisilla ja warranteilla.

    Menestystä voi seurata jonkin aikaa, mutta lopulta menetät kaiken.

    Sekä osakesijoittamisessa että rahastosijoittamisessa ei voi menettää kaikkea. Taiten ja varovaisella sijoittamisella voi vaurastua hiljalleen. Takaiskuilta ei voi näilläkään markkinoilla kokonaan välttyä.

    Äänestä

  • tulee varmasti kirjoitti:

    No jos laskusta nousevat johdannaiset eivät kelpaa, niin sitten tosiaan rikastuminen karhumarkkinoilla on mahdotonta. Täytyy tyytyä näihin -5 prosentin päivätuottoihin.

    Äänestä

  • Tursasten kuningas kirjoitti:

    No jos laskusta nousevat johdannaiset eivät kelpaa, niin sitten tosiaan rikastuminen karhumarkkinoilla on mahdotonta. Täytyy tyytyä näihin -5 prosentin päivätuottoihin.

    Tursasten kuninkaan ajatusmaailman vastaisesti sijoittajilla taitaa olla nyt muuta ajateltavaa.

    Eiköhän pääasiassa mielessä liiku, miten voin estää lisätappioiden syntymisen.

    Tappioiden välttäminen kriisitilanteissa on sijoittajille yhtä tärkeätä kuin voittojen kotiuttaminen kovassa nousuhuumassa.

    Kurssit tulevat alas erittäin nopeasti, koska ostopuolella on vähän väkeä, koska huomenna ja ylihuomenna osakkeet ovat halvempia kuin tänään.

    Nousu on hidasta ja polveilevaa.

    Näistä seikoista johtuen sijoittajan tulee olla valmis nopeisiin ratkaisuihin, kun lasku alkaa.
    Siksi myös kurssit laskevat jyrkästi, kun kaikki toimivat myyntipuolella samaan aikaan.

    Äänestä

  • etusijalla kirjoitti:

    Rikastumismahdollisuus on nimenomaan silloin kun kaikki inhoavat osakkeita.

    Osakkeitten reaaliarvo noin nelinkertaistuu aina 13 vuoden välein ja sitten palaa entiselleen, silloin kun ne alkavat tuntua kalliilta kannattaa osa omaisuudesta muuttaa muihin muotoihin.

    Laskuvaiheessa kannattaa pysyä poissa, esim. Mandatumin kontrarahasto on tappiolla vaikka pörssilasku on ollut melkoista. Se nyt vaan ei toimi.

    Äänestä

Juu on tulleet alas. Siksipä en nyt myy missään nimessä vaan tein lisäsijoituksen. Kyllä ne taas nousee.

Äänestä
  • Todellakin toivon, että vielä nousevat. On tullut kolmessa kuukaudessa sen verran takkiin, että kaikki mitä kolmessa vuodessa rahastoilla tienasin, on nyt miinuksella.

    Jos vielä omilleni pääsen, niin "sijoitan" rahani asuntovelan lyhentämiseen.

    Äänestä

  • Asuntovelkapelle kirjoitti:

    Todellakin toivon, että vielä nousevat. On tullut kolmessa kuukaudessa sen verran takkiin, että kaikki mitä kolmessa vuodessa rahastoilla tienasin, on nyt miinuksella.

    Jos vielä omilleni pääsen, niin "sijoitan" rahani asuntovelan lyhentämiseen.

    Pitää olla vain kärsivällinen. Ne, jotka nyt myyvät tai myivät katuvat vielä.

    Lähdenkin tästä ostamaan lisää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku vaan kirjoitti:

Intia -13 prosenttia
Saksa, englanti, espanja jne. -7 prosenttia.
USA:ssa futuurit saman verran, pörssi tänään kiinni.

Mummotkin jo tietää missä mennään, rahastopellet joutuvat pakkomyymään ja mennään vielä alemmas.

Ihan hyvä, minä rikastun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu