tutkimustietoa virkamiesruotsista, edes alan kouluttajat eivät tajua koko asiaa? Myönnetään jopa että kysymyksessä oli selkeä virhe!
Virkamiesruotsin vaatimus oli virhe!
Tutkimustulosten perusteella oli virhe sijoittaa virkamiesruotsin taidon osoittaminen kieliasetuksella 442/1987 osaksi korkeakoulututkintoja.
Vuonna 1987 korkeakoulututkintoihin kuuluviin erityisalojen ruotsin kieliopintoihin liitettiin virkamiesruotsin taidon osoittaminen. Vastaavaa käytäntöä sovelletaan myös ammattikorkeakoulututkintoihin.
Opettajatkaan eivät tiedä, mitä ”virkamiesruotsi” on
Ruotsinopettajien käsitykset virkamiesruotsin merkityksestä ja sisällöstä vaihtelivat eri korkeakouluissa ja eri koulutusohjelmissa jopa samassa korkeakoulussa ja eri korkeakoulujen välillä.
Kaikki korkeakoulujen ruotsinopettajat eivät tienneet, mitä ruotsin opintojaksoon kuuluva lakisääteinen virkamiesruotsin vaatimusosuus tarkoitti. Ruotsinopettajat määrittelivät virkamiesruotsia kielilainsäädännön avulla, viittaamalla työelämään ja työtehtäviin, ammattiin tai tieteenalaan sekä vetoamalla korkeakoulututkintoon kuuluvien ruotsinopetuksen tavoitteisiin. Virkamiesruotsin vaatimusosuus jäi sangen epäselväksi osaksi erityisalojen ruotsin kielen opintojaksosta.
Suomalainen kielikoulutuspoliittinen lyhytnäköisyys ja ruotsinopetukseen kohdistetut ankarat säästötoimenpiteet ovat katkaisseet ruotsinopintojen kielikoulutusjatkumon. Monien korkeakouluihin hakeutuvien suomenkielisten opiskelijoiden ruotsin kielen lähtötaso on riittämätön tai niin alkeellinen, että sitä on mahdotonta saattaa valtion virkamieheltä vaadittavalle taitotasolle opintojen aikana.
Oli virhe sijoittaa virkamiesruotsi osaksi korkeakoulututkintoa
Tutkimustulosten perusteella oli virhe sijoittaa virkamiesruotsin taidon osoittaminen kieliasetuksella 442/1987 osaksi korkeakoulututkintoja. Kuluneina 20 vuotena virkamiesruotsi-instituutio on ollut mukana korkeakoulututkinnoissa muodon vuoksi ilman valtakunnallista valvontaa ja kehittelytyötä.
Voidaan siis todeta, että ruotsin kieleen kohdistuneen kielisuunnittelun ja kielilainsäädännön tavoitteet kohtaavat yhä harvemmin: korkeakoulututkinnon suorittaneet suomenkieliset henkilöt saavat jatkossa yhä löyhemmin perustein todistuksen kielilain mukaisesta vähintään tyydyttävästä ruotsin kielen suullisesta ja kirjallisesta taidosta, mikäli taitotasovaatimuksesta päättäminen säilytetään korkeakouluilla ilman ruotsin kielen opetukseen kohdistettuja lisäresursseja, jotka tulee kohdistaa ”peruskoulun säästön uhriksi joutuneiden” ruotsin kielen lähtötasoltaan heikkojen opiskelijoiden täydentävään opetukseen.
Vuosittain vähintään 20 prosenttia korkeakouluopiskelijoista saa tutkimustuloksen perusteella tutkintotodistukseensa merkinnän virkamiesruotsin hyväksytystä kielitaidosta, vaikka kielitaito ei todellisuudessa vastaa kielilainsäädännössä määrättyä vähimmäistasoa.
Niinpä ensimmäisenä vaihtoehtona ehdotetaan, että virkamiesruotsin kirjallisen ja suullisen taidon vaatimusosa poistettaisiin korkeakoulututkinnoista. Toisena vaihtoehtona esitetään, että korkeakoulututkinnon ensimmäiseen vaiheeseen sisällytettäisiin virkamieheltä vaadittava ruotsin kielen ymmärtämisen taito. Näin nykyiset korkeakoulututkintoihin kuuluvat ruotsinopintojen niukat resurssit voitaisiin kohdentaa opiskelijoiden oman erityisalan ruotsinopintoihin.
TeknoFys 22.1.2008 9:52 Lähde Korkeakoulututkintoihin kuuluvan ruotsin kielen taidon osoittaminen. Korkeakoulujen ruotsinopettajien käsityksiä virkamiesruotsin merkityssisällöistä ja sen taitotasovaatimusosan toteutumisesta. Hannu Niemi. Oulun yliopisto.

Vastaukset 3
Vanhimmat
muuta varmaa sanottavaa siitä ei kellään voi ollakaan.
Tämä netti sinä, että tieto kulkee kansalle näistäkin pimitetyistä epäkohdista ja kansalaisten silmät alkavat näiden pakkoruotsittajien suuntaan aueta.
Kiitos asiallisesta kirjoituksesta.
Tampereen PERSU
Kiitos, Hyvä Veli, älyllisesti lyömättömästä viisaudestasi.