nyrkkiä peppuun

neiti Groove 18v

Olin eilen kundikaverini luona ja normaaliin tapaan harrastettiin siinä sitten seksiä.
Ollaan jo kokeiltu ns. fistpanoa, eli nyrkkiä pilluun ja nautinkin siitä ihan suunnattomasti. Nyt eilen kuitenkin kundifrendi ehdotti että sitä vois myös kokeilla siihen toiseenkin reikään. Otettiin sitten jälleen kultasula rypsiöljyt käyttöön, mitä ollaan kokeiltu jo pilluhommissa. Menin sitten nelinkontin ja kundi lorautti öljyä vakoon. Siinä perse pystyssä ollessani hän ryhtyi työntämään pikkuhiljaa sormia kuumaan anaaliini.
Aluksi se ei tuntunut yhtään pahalta mutta neljän sormen jälkeen jo tuntui että perse todella repeää.
Vaikka se sattuikin aivan sairaasti niin käskin jatkamaan loppuun asti, kunnes koko nyrkki on sisällä. Siinä tuskaillessani sain yllättäen hirvittävän orkun joka vavisutti koko kehoa ja tuntui todella pitkään vatsan pohjassa.
Siksi kysynkin oliko se orgasmi ollenkaan vai oliko se joku muu, mikä?
Vastaavia kokemuksia kenelläkään?
Käsi todella mahtui kuin mahtuikin rannetta myöten persreikään, vaikka ensin epäilinkin sitä. Odotan innolla seuraavaa persefistausta, se on jopa parempaa kuin tavallinen fistaus.

7

10247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opettaja

      Seuraavaksi ehdota että kundikaverisi työntää päänsä perseeseesi!

      • LOL

        Sitten groove kirjoittaa ... se mahtui kuin mahtuikin sinne... tosin nyt olemme eronneet miehen pahan hajuisen hengityksen vuoksi!


    • Vanhanaikainenko?

      Sori vaan, mut laatta melkein lensi, kun luin tota nyrkkiä perseeseen..
      Oonko jotenkin epätavallinen, kun mua ei sitten niin millään kiihota tuollanen??
      Hyi hel..
      Miks peppuseksi on niin mahtavaa? Voi kertokaa nyt mullekin..
      Eiks pepun reikä oo tarkotettu vaan siihen yhteen ainoaan asiaan..? Nimittäin ulostamiseen...

      • mies22

        ..olet todellakin niin vanhanaikainen, ja estynyt, yksioikoinen, että minun mielestäni et kuulu 2000 luvulle.
        Luovu suosilla näiden palstojenkin lukemisesta ja painu takaisin masturboimaan sinne pimeään turvalliseen omaan huoneeseesi peiton alle, josta jumalakaan ei sinua näe.
        BTW, peppuseksi on siksi kivaa, yllätys yllätys, että anuksessa sijaitsee vastaavia hermoita kuin vaginassa ja peniksessäkin. voi jeesus.


      • pena
        mies22 kirjoitti:

        ..olet todellakin niin vanhanaikainen, ja estynyt, yksioikoinen, että minun mielestäni et kuulu 2000 luvulle.
        Luovu suosilla näiden palstojenkin lukemisesta ja painu takaisin masturboimaan sinne pimeään turvalliseen omaan huoneeseesi peiton alle, josta jumalakaan ei sinua näe.
        BTW, peppuseksi on siksi kivaa, yllätys yllätys, että anuksessa sijaitsee vastaavia hermoita kuin vaginassa ja peniksessäkin. voi jeesus.

        ei voi muuta sanoo kun vaan jostain löytäis tollasia naisia niin kyl mä poijjat nyrkittäisin mielelläni!ja orgasmi se oli eikä mikään muu.mun ex sai samanlailla.


      • vanhanaikainenko?
        mies22 kirjoitti:

        ..olet todellakin niin vanhanaikainen, ja estynyt, yksioikoinen, että minun mielestäni et kuulu 2000 luvulle.
        Luovu suosilla näiden palstojenkin lukemisesta ja painu takaisin masturboimaan sinne pimeään turvalliseen omaan huoneeseesi peiton alle, josta jumalakaan ei sinua näe.
        BTW, peppuseksi on siksi kivaa, yllätys yllätys, että anuksessa sijaitsee vastaavia hermoita kuin vaginassa ja peniksessäkin. voi jeesus.

        Ahaa..
        No mä uskon, että sä varmasti tiedät kaiken mun seksielämästä..Mistä arvasit, et mä masturboin pimeessä ja ihan hiljaa, ettei kukaan vaan kuule. Tosi nautinnollista. Just joo!
        Hmm..en oo ennen tiennytkään, et jos ei harrasta peppuseksiä, niin sit hinkkaa vaan itseensä pimeessä. Vai niin. Ei tarvi suuttua, jos en satu harrastaa persreikäleikkejä...friikki!


    • jurmas

      Olin kerran n 40 v rouvan kanssa suhteessa. Kerran tavatessamme hän pyysi anaaliseksiä. hetken aikaa touhuttuamme hän pyysi rasvaamaan somet vaseliinilla ja työntämään ne sisäänsä. Sitten meinasi usko mennä kun hän pyysi että rasvaisin koko nyrkin ja työntäisin sen sisään. Aluksi epäilin, mutta nöyränä poikana työnsin hitaasti sen sisään . Pienen aikaa lady valitti, mutta sitten kun käsi oli sisällä hän laukesi hirveällä voimalla. Sitä kokemusta en unohda koskaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      97
      2596
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1616
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      992
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      42
      889
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      117
      876
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      736
    Aihe