Miljoona tulee

Sellanen ennakkoarvio on tullut Tepsin toimihenkilöiltä että jossei mitään mullistavaa tapahdu, niin noin miljoona euroa tulisi olemaan kuluvan tilikauden tappiolukema HC TPS Oy:ssä. Eli parannusta viime kauteen lähes puoli miljoonaa.

Sinällään hyvä uutinen että suunta on kuitenkin oikea. Ensi kaudelle sitten pitäisi saada se nollatulos ja pysyä siinä muutama vuosi. Sitten on rahkeita lähteä nostamaan budjettia hallitusti ja palauttaa pikkuhiljaa TPS taas suomalaiseksi suurseuraksi.
12879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ajattelit, että osakeyhtiö voi tehdä miljoonatappioita ennen konkurssia?

Äänestä
  • Jos toiminnan voitolliseksi kääntäminen on hyvin suunniteltua ja organisoitua voi TPS ihan hyvin tehdä tänä vuonna miljoonatappion ja ensi vuonnakin muutaman sadantuhannen tappion. Jos todellakin sitten käy niin että talouden tervehdyttämissuunnitelmat sitten realisoituvat ja homma kääntyy taas voitolliseksi.

    Eri asia on sitten se jos tehdään täysin hallitsematonta tappiotulosta. Siitä voi TPS:n kohdalla toki olla kyse kun miettii että Kiprusoffin ja Bergin optiot ensi kaudesta lunastettiin. Se ei kyllä kuulosta miltään suuniteltulta pitkän tähtäimen kulurakenteen alasajolta. Pikemminkin seuran alasajolta.

    Äänestä

  • monesta.. kirjoitti:

    Jos toiminnan voitolliseksi kääntäminen on hyvin suunniteltua ja organisoitua voi TPS ihan hyvin tehdä tänä vuonna miljoonatappion ja ensi vuonnakin muutaman sadantuhannen tappion. Jos todellakin sitten käy niin että talouden tervehdyttämissuunnitelmat sitten realisoituvat ja homma kääntyy taas voitolliseksi.

    Eri asia on sitten se jos tehdään täysin hallitsematonta tappiotulosta. Siitä voi TPS:n kohdalla toki olla kyse kun miettii että Kiprusoffin ja Bergin optiot ensi kaudesta lunastettiin. Se ei kyllä kuulosta miltään suuniteltulta pitkän tähtäimen kulurakenteen alasajolta. Pikemminkin seuran alasajolta.

    jos lehmällä olis pyörät se olis maitoauto.toivotaan toivotaan.

    Äänestä

  • jos ja jos kirjoitti:

    jos lehmällä olis pyörät se olis maitoauto.toivotaan toivotaan.

    mistä moinen luku?!

    Itse olen kuullut tappion olevan 400.000 luokkaa mikä on minun mielestäni ihan käsittämätön tappio luku sekin!!!

    Jos joukkuetta hlvennetaan miljoonalla ja kaikki muu ylimääräinen karsitaan veks niin eipä ole kummoinenkaan tulos... Toisin sanoen liiketoiminta on mennyt entistä enemmän perseelleen!!!!
    Viime kauden joukkueella, shopeilla yms tulos olisi vielä viime vuotta rumempi!

    Mikäli tappio on jompi kumpi tällä sivulla ilmoitetuista niin paikallaan poljetaan tai huonompaan suuntaan mennään -----> ei tietoakaan kannattavasta TOIMINNASTA.

    TÄMÄN KAUDEN PITI/PITÄISI OLLA TALOUDEN EHDOILLA MENEMISTÄ JA PYRKIÄ VOITTOON TAI HELVETIN LÄHELLE NOLLAA.
    nOILLA LUVUILLA KUN MENNÄÄN NIIN VUOTTA 2010 EI NÄHDÄ.

    Osakeanni on näemmä tekohengitystä tekohengityksen perään... Kun "sijoittajat" kypsyy rahan pumppaamiseen niin homma on valmis.

    Äänestä

  • unox kirjoitti:

    voittoa, tai toiminta loppuu.pelkkää tekohenkitystä sanoin jo viime vuonna. turkulaiset siis tepsifanit nyt ainakin eivät tunnu käsittävän millään miten lähellä loppua mennään.jos viimeisin osakeanti ei olisi onnistunut olisi tepsi jo nurin.

    Äänestä

  • unox kirjoitti:

    mistä moinen luku?!

    Itse olen kuullut tappion olevan 400.000 luokkaa mikä on minun mielestäni ihan käsittämätön tappio luku sekin!!!

    Jos joukkuetta hlvennetaan miljoonalla ja kaikki muu ylimääräinen karsitaan veks niin eipä ole kummoinenkaan tulos... Toisin sanoen liiketoiminta on mennyt entistä enemmän perseelleen!!!!
    Viime kauden joukkueella, shopeilla yms tulos olisi vielä viime vuotta rumempi!

    Mikäli tappio on jompi kumpi tällä sivulla ilmoitetuista niin paikallaan poljetaan tai huonompaan suuntaan mennään -----> ei tietoakaan kannattavasta TOIMINNASTA.

    TÄMÄN KAUDEN PITI/PITÄISI OLLA TALOUDEN EHDOILLA MENEMISTÄ JA PYRKIÄ VOITTOON TAI HELVETIN LÄHELLE NOLLAA.
    nOILLA LUVUILLA KUN MENNÄÄN NIIN VUOTTA 2010 EI NÄHDÄ.

    Osakeanni on näemmä tekohengitystä tekohengityksen perään... Kun "sijoittajat" kypsyy rahan pumppaamiseen niin homma on valmis.

    Unoxin mielipiteeseen. Siis jos joku pitää hyvänä lukuna miljoonan tappiota, niin voi morjes. En voi kyllä uskoa näistä luvuista kumpaakaan ja jos toinen on totta niin hyvä jos nähdään kautta 08-09. Mikähän mahtaa olla unoxin lähde mistä hän on tämän 400 000 tappioluvun saanut.

    Äänestä

  • Tepsifani kirjoitti:

    toimihenbkilöltä... totesi tosin perään että kukaan ei osaa henkilökunnastakaan sanoa tarkkaan.
    Vai eikö halua?!
    400tuhatta /-100tuhatta olisi tappio... Jos näin on niin ainoa ero viime vuoteen on miljoonan halvempi jengi... eli samantasoisella tai huonommalla porukalla saadaan tarpoa jos meinataan elää.

    Se mihin antirahat menee on toinen juttu??
    Tosin niistäkään ole kuin velkoihin ja yhden kauden joukkueeseen.

    Ei tämän kauden joukkue sentään miljoonaa halvempi ole kuin viime kauden. Pelaajabudjetti täksi kaudeksi n. 1,6ME, viime kaudella n.2,3ME. Siispä erotus noin 700k. Tietenkin tämän kauden luku saattaa vielä elää jos/kun vielä lisää vahvistuksia tulee. Kuitenkin Bergistä säästynyt noin 100 kiloeuroa sairasloman takia.

    Äänestä

  • niiinn kirjoitti:

    ollaan ihan tarkkoja niin mainitsemasi 2,3 ei pidä sisällä mäkistä (plus sepon mainitsemat siirtokorvaukset :) ), nathan barrettia, mcdonellia... En nyt muista nopeesti mitä muuta luku ei pidä sisällään...
    Ja tietysti pistebonukset ei sisälly budjettiin... niitä nyt tuskin edes maksettiin kenellekkään... :)

    Äänestä

  • niiinn kirjoitti:

    Ei tämän kauden joukkue sentään miljoonaa halvempi ole kuin viime kauden. Pelaajabudjetti täksi kaudeksi n. 1,6ME, viime kaudella n.2,3ME. Siispä erotus noin 700k. Tietenkin tämän kauden luku saattaa vielä elää jos/kun vielä lisää vahvistuksia tulee. Kuitenkin Bergistä säästynyt noin 100 kiloeuroa sairasloman takia.

    Tietojen mukaan Berg pelaa jo huomenna, eli 5kk sairasloma lyhenee kuukaudella.
    Samalla myös sairasloman takia säästyneet eurot putovat.

    Äänestä

  • siinäkin kirjoitti:

    pyöritellään lukuja miten tahansa on totuus tämä.
    OSAKEYHTIÖSSÄ EDES VOITTO EI VÄLTTÄMÄTTÄ RIITÄ, SITÄ PITÄÄ TULLA TARPEEKSI PALJON, TAPPIO EI TULE KYSYMYKSEENKÄÄN.

    Äänestä

  • siinäkin kirjoitti:

    Tietojen mukaan Berg pelaa jo huomenna, eli 5kk sairasloma lyhenee kuukaudella.
    Samalla myös sairasloman takia säästyneet eurot putovat.

    aika kaukonäköistä porukkaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turskaa kirjoitti:

Sellanen ennakkoarvio on tullut Tepsin toimihenkilöiltä että jossei mitään mullistavaa tapahdu, niin noin miljoona euroa tulisi olemaan kuluvan tilikauden tappiolukema HC TPS Oy:ssä. Eli parannusta viime kauteen lähes puoli miljoonaa.

Sinällään hyvä uutinen että suunta on kuitenkin oikea. Ensi kaudelle sitten pitäisi saada se nollatulos ja pysyä siinä muutama vuosi. Sitten on rahkeita lähteä nostamaan budjettia hallitusti ja palauttaa pikkuhiljaa TPS taas suomalaiseksi suurseuraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu