että ne jotka haluaa keskustella kaupallisesta seksistä, asiallisesti puolesta ja vastaan.
Jätteittäis sellaisten loukkaavat heitot joiden sanavarasto rajoittuu sanoihin huora, huoranpolkia, thaihuoraamo, ja niin edelleen.
Koska sellaisen ihmisen loukkaaviin heittoihin neuvoisin suhtautuvan jotenkin samoin kuin lasten nimittelyyn hiekkalaatikolla, ettei niihin kannata ottaa mitään kantaa..
Jätteittäis sellaisten loukkaavat heitot joiden sanavarasto rajoittuu sanoihin huora, huoranpolkia, thaihuoraamo, ja niin edelleen.
Koska sellaisen ihmisen loukkaaviin heittoihin neuvoisin suhtautuvan jotenkin samoin kuin lasten nimittelyyn hiekkalaatikolla, ettei niihin kannata ottaa mitään kantaa..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Että mitä!Eiköhän käydä keskustelut aivan niinkuin tähänkin asti.Kaikki käsittelee ihan
samaa asiaa ja eri ilmansuunnista niinkuin
kuuluukin.Erikoista,että jonkun hieno hipiä loukkaantuisi sanoista,kun on kysessä sentään
näinkin ala-arvoinen ja halveksittava asia.
en tosiaan ole hienohipiäinen.
Olkoon aihe mikä hyvänsä mistä keskustellaan, niin on ikävä lukea kun jotku osallistujat on noin suppealla sanavarastolla varustettuja, eikä osaa käyttää ihmisistä muutakuin haukkumanimiä, ja ääretön miesviha on myös joidenkin teksteissä havaittavissa, ja jopa rasistiset heitot ei ole harvinaisia.
Joku joka vain sillointällöin käy kurkkaamassa, pian luulee että kaikki täälä on nuon suppealla sanavarastolla varustettuja eikä vaivaudu kirjoittamaan ja perustelemaan mielipidettään, on hän sitten puolesta tai vastaan.
Kuinka sitä sanotaankaan siitä yhdestä mädästä omenasta..
..., mutta harvemmalle. Ei se ole mitään "keskustelua eri ilmansuunnista", kun jokaiseen ketjuun ilmestyy näitä huoria, huorapukkeja, thaihuoraamoja, totaalilakia jne. jankuttavia älykääpiöitä.
Ei niistä kukaan loukkaannu - säälii korkeintaan - mutta äärimmäisen kyllästyttävää se on. Eikä millään tavoin ole foorumin idean mukaista.
Nimittelyt on totuttuja sanoja ja sanontoja,
niistä asia tunnetaan.Asian sisältö on se tärkein,jota haetaan.
Niinpä niin,ainahan voit tiedottaa säästä.Tänään
onkin tulossa lumimyrsky.Asian tiimoilta voit saada paljonkin jutunjuurta.
juuri katselen ikkunasta. Kovan lumipyryn merkit on ilmassa
Ehdotuksesi on ihan kannatettava ja fiksu. Nyt on kuitenkin niin että se on sama kuin opettaisi hevosta puhumaan. Ei täällä kannata ketään opettaa. Vastauksista näet mikä on tulos.
Lohikin on niin arvokas kala, että kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan *).
Katsotaan nyt, syntyykö asiasta edes keskustelua tässä ketjussa. Tuo yksi päämöläyttelijä kyllä jo reagoi. Kyrpiintynyt ja Pimpelispompelis vaikuttavat järkeviltä.
*)Siteeraus lienee kirjailija Pentti Haanpäältä, hänenkin kansankielestä poimimansa.