Onko muilla kokemusta sellaisesta että vanhemmat ovat haukkuneet lyttyyn kuullessaan raskaudesta? Koska minä kerroin suutuspäissäni äidilleni että olen raskaana vaikken ollut suunnitellut kertovani asiasta, sillä tiesin ettei äiti suhtautuisi hyvin asiaan.
Nyt kun kaipaisin äidiltäni kaikkein eniten tukea niin se sanoi vain että enkö voi sitä miltään häpeältä säästää? Ja höpötti jotain siitä kuinka ihmiset rupeavat puhumaan ja syytti minua siitäkin ettei kehtaa kutsua vieraita siskoni rippijuhliin jos minä seison siellä vatsa pystyssä ja on ihan yhtä noloa on jos en ole paikalla oman siskoni rippijuhlissa. Ja sitten se haukkui vaan että olen niin hölmö ja miten luulen selviäväni sen kanssa ja sanoi ettei suhde poikaystävänikään kanssa tule kestämään. Mitä minun pitäisi tällaisen nalkutuksen jälkeeen ajatella?
Ja heti ensimmäiseksi se kysyi että kuinka pitkällä raskaus on ja kun sanoin että 17 vk niin se totesi vain siihen että jahas eli sitä ei voi enää ottaa pois. Ja tämä raskaus kuitenkin oli suunniteltu ja todella haluan tämän lapsen mutta nyt en enää tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen niin sekaisin tästä kaikesta. Ja sitten äitini vielä sanoi että olisi ollut paljon onnellisempi jos olisin ilmoittanut meneväni naimisiin enkä että olen raskaana. Eli pitäisikö minun nyt sitten vielä pakottaa poikaystäväni kosimaan minua?
Äitini ei näytä yhtään välittävän minun onnellisuudestani koska tuolla tavalla esitettynä tuo ei vaikuta miltään äidin normaalilta huolenpidolta ja varjelulta vaan siltä että hän ajattelee vain omaa onneaan eikä laisinkaan mikä tekee minut onnelliseksi. Tiedän että olen hiukan nuori saamaan lasta mutta jos se on todella sitä mitä haluan ja itse uskon pystyväni siihen niin onko muilla oikeutta tuolla tavalla tulla arvostelemaan??? Ja minulla kuitenkin on poikaystäväni tukenani ja tämän vanhemmat olivat iloisia kuullessaan asiasta.
Joten olkaa kilttejä ja jakakaa omia kokemuksianne jotta tiedän etten ole yksin :) Tai jos teillä on hyviä neuvoja niin ottaisin niitäkin ilolla vastaan :)
Nyt kun kaipaisin äidiltäni kaikkein eniten tukea niin se sanoi vain että enkö voi sitä miltään häpeältä säästää? Ja höpötti jotain siitä kuinka ihmiset rupeavat puhumaan ja syytti minua siitäkin ettei kehtaa kutsua vieraita siskoni rippijuhliin jos minä seison siellä vatsa pystyssä ja on ihan yhtä noloa on jos en ole paikalla oman siskoni rippijuhlissa. Ja sitten se haukkui vaan että olen niin hölmö ja miten luulen selviäväni sen kanssa ja sanoi ettei suhde poikaystävänikään kanssa tule kestämään. Mitä minun pitäisi tällaisen nalkutuksen jälkeeen ajatella?
Ja heti ensimmäiseksi se kysyi että kuinka pitkällä raskaus on ja kun sanoin että 17 vk niin se totesi vain siihen että jahas eli sitä ei voi enää ottaa pois. Ja tämä raskaus kuitenkin oli suunniteltu ja todella haluan tämän lapsen mutta nyt en enää tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen niin sekaisin tästä kaikesta. Ja sitten äitini vielä sanoi että olisi ollut paljon onnellisempi jos olisin ilmoittanut meneväni naimisiin enkä että olen raskaana. Eli pitäisikö minun nyt sitten vielä pakottaa poikaystäväni kosimaan minua?
Äitini ei näytä yhtään välittävän minun onnellisuudestani koska tuolla tavalla esitettynä tuo ei vaikuta miltään äidin normaalilta huolenpidolta ja varjelulta vaan siltä että hän ajattelee vain omaa onneaan eikä laisinkaan mikä tekee minut onnelliseksi. Tiedän että olen hiukan nuori saamaan lasta mutta jos se on todella sitä mitä haluan ja itse uskon pystyväni siihen niin onko muilla oikeutta tuolla tavalla tulla arvostelemaan??? Ja minulla kuitenkin on poikaystäväni tukenani ja tämän vanhemmat olivat iloisia kuullessaan asiasta.
Joten olkaa kilttejä ja jakakaa omia kokemuksianne jotta tiedän etten ole yksin :) Tai jos teillä on hyviä neuvoja niin ottaisin niitäkin ilolla vastaan :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Moikka! Mä en pidä itseäni teiniäitinä kun esikoisen sain hiukan ennen kun täytin 21 ja nyt täytän 24.v hiukan sen jälkeen kuin toinen lapsi tulee, mutta olenhan minä toki nuori äiti. Silti meinasin kommentoida tuota sinun äitisi reaktiota. Vaikka hän ei osannutkaan suhtautua uutiseen kovin iloisesti, niin uskon että tuo on vain hänen ensireaktionsa kun kuulee että hänen lapsensa saa lapsen. Äidin silmissä olet kuitenkin lapsi vaikka numerot näyttäsivät mitä vaan. Kyllä minä uskon että äitisi on iloinen vauvasta, kunhan saa ensin rauhassa sulatella uutista mitä ei varmaankaan odottanut kuulevansa sinulta ihan vielä. Vaikka minä olin 20.v kun menin kertomaan vauvasta, niin äitini meni pienoiseen shokkiin ja sanoi varmaan asioita mitä ei tarkottanut =). Mutta on moneen kertaan selitellyt reaktiotaan sillä ettei osannut lainkaan odottaa mitään tuollaista asiaa ja on nyt varmaan maailman onnelisin ja ylpein mummi... niin kuin ne kaikki =). Annat nyt vaan äidillesi hiukan aikaa ja koitat ymmärtää myös häntä, hän on varmasti vain huolissaan sinusta ja vauvasta ja siitä miten tulette pärjäämään!
Et maininnut ikääsi, mutta oletan että olet 17-19-vuotias? Itselläni ei ole vastaavia kokemuksia, mutta pystyn kuvittelemaan tilanteesi.
Ensinnäkin, sinun elämäsi on sinun. Äitisi edustaa todennäköisesti tätä surullisen kuuluisaa joukkoa, jotka yrittävät elää omaa elämäänsä lastensa kautta. Äidilläsi on oikeus sanoa mielipiteensä asiasta, mutta hänen sanoillaan ei tarvitse olla minkäänlaista vaikutusvaltaa. Ja tuo rippijuhlaesimerkki oli äitisi lapsellisuuden huipentuma! Että se on muka noloa? Äitisi ei varmaankaan muista, että hänkin on joskus ollut "vatsa pystyssä", ja varmaan ovat ihmiset silloinkin selän takana supisseet. Äitisi maine tuntuu menevän oman lapsenlapsen elämän edelle, ja se tarkoittaa että äidilläsi on paha ongelma.
Äitisi varmaankin tahtoo sinulle "vain parasta", ja se tarkoittaa että kaikkien asioiden tulisi mennä niin kuin hän sanoo. Sinun tulisi olla äitisi täydellinen kopio. Yritähän kertoa hänelle, että sinulla on omat mielipiteet ja arvot, ja hänellä on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä ne tai olla hiljaa.
Ja väite, että suhde poikaystäväsi kanssa ei kestäisi on täysin turha. Voit kertoa äidillesi pienen tilastollisen faktan: puolet Suomen avioliitoista päättyy eroon. Eli on yhtä todennäköistä, että äitisi pysyy isäsi kanssa yhdessä (jos ovat enää), kuin sinä poikaystäväsi kanssa, ja päinvastoin.
Älä anna muiden sanella sinulle ohjeita. Ja muista keskustella asiasta poikaystäväsi kanssa.
Ja paljon onnea tulevalle äidille & isälle!
Tosiaan unohdin mainita ikäni.. Olen siis 17 vuotias mutta ehdin täyttää 18 ennen vauvan syntymää ja poikaystäväni täyttää pian 21. Olemme seurustelleet kohta kolme vuotta.
Ja se juuri on ollut äidin kanssa ongelmana viimeiset viisi vuotta että "minun parastani" on se että kaikki menee niin kuin hän haluaa ja jollei mene niin siitä alkavat ongelmat. Ja koska en ole samanlainen "kiltti" tyttö kuin siskoni niin äidin on vaikea pystyä elämään ja toimimaan kanssani. Ja siitäkin hän mainitsi että et ole edes rippikoulua käynyt ja rupeat lapsia hankkimaan.. Mutta olisin minä toki aikoinani mennyt sellaiselle rippileirille ja olin jo sinne ilmoittautunut mutta sitten meille tuli äidin kanssa erinäisiä riitoja ja hän päätti olla maksamatta sitä.
Ja siitä erokohdasta vielä.. Niin vanhempani eivät tosiaankaan ole enää yhdessä, vaan erosivat kun oli kolme vuotias. Sillä isäni on alkoholisti. Ja siinä myös on eräs syy minkä takia emme tule äitini kanssa toimeen, sillä muistutan ulkoisesti paljon isääni ja äiti on ilmeisesti päättänyt että minusta tulee yhtä huono ihminen kuin isästäni. Ja minussa on on myös paljon samoja piirteitä kuin isässäni,(ei tosin minkäänlaista alkoholi- tai muuta päihdeongelmaa)eli siis äiti ilmeisesti tuntee joutuvansa edelleen elämään ihmisen kanssa josta on jo ottanut eron.
Jepjep.
Kuulostipa hassulta, kun sanoit, että "ihminen, joka elää lapsensa kautta".
Ettei vain olisi kyse ihmisestä, jolla ei ole omaa elämää elettynä. Ettei vain olisi tullut hypättyä äidiksi liian aikaisin, ekan poikaystävän kanssa. Yhtäkkiä raskaana ja sitten naimisiin(nykyään ei tarvitse edes mennä enää naimisiin). Riittää, kun kylillä tiedetään, et "toi on ton kans".
Sitähän se on... jos on elänyt, niin voi antaa muidenkin elää.
Ja tässä on tyttö päätymässä samaan pinteeseen. Ei sitä vielä tajua, mut otetaas tästä eteenpäin vaikka 15-vuotta.
En nyt käsitä mitä kutsut pnteeksi mutta mikäli pidät lasten hankkimista jonkinlaisena pinteenä niin selvä. Minä päättelisin tästä että itse olen joko jonkinnäköinen lastenkammoaja tai vaihtoehtoisesti et ole itse tyytyväinen siihen että olen mennyt lapsia tekemään. Enpä tiedä mutta eihän asia minulle kuulukkaan. Niin ja äitini siis sai minut ollessaan 30 vuotta vanha joten eiköhän hän ole jonkun verran siinä elämää ehtinyt näkemään. Eikä varmasti ole ihan ensimmäinen poikaystävä myöskään hänellä ollut menossa siinä vaiheessa. (Vaikka tosin huono valinta joka tapauksessa) Ja itse hyppään äidiksi vaikka kymmenvuotiaana jos näin tahdon ja jos siihen uskon kykeneväni. Ja poikaystävänikään ei ole kyllä ihan ensimmäinen.
Ja sitten tuosta elämiskäsitteestä vielä. En oikein voi tietää mitä tällä elämiselläkää tässä tarkoitat, mutta uskon ainakin tosiaan että äitini oon elellyt omaa elämäänsä ihan juuri niin paljon kun on katsonut tarpeelliseksi. Mutta toki jokaisella vanhemmalla on oman elämänsäkin jälkeen joitakin toiveita ja odotuksia lapsiaan kohtaan. Mutta onkin sitten toinen asia että kuinka niitä ilmaisee tai olisiko jopa paras jättää kokonaan ilmaisematta ja antaa nuoren itse tehdä omat hyvät taikka huonot päätöksensä. Jokainen toimii niinkuin parhaaksi näkee ja se on vain hyväksyttävä.
äitisi asennoitumisesta.
Missä asut - tulet asumaan ja kenen kustannuksella? Sosiaaliviraston?
Mistä tulee elatus sinulle ja lapsellesi? Sosiaalivirasto?
Mitenkäs tuon ammatin ja työn kanssa? Vai oletko vielä koululainen?
Miten lapen isä - asuuko kanssasi, ottaako huoltovastuuta lapsestanne, ottaako osaa elatukseenne?
Olitko ehkä ajatellut, että äitisi katsoisi vauvelin perään kun sinä käyt koulua/opiskelet/elät nuoruuttasi/käyt osa-aikatyössä/ tms?
Olitko ehkä ajatellut, että äitisi ostaisi vaunut, sängyn, vaatteita, huonekaluja yms. kun itsellä ei ole rahaa tai ei ole rahaa tarpeeksi nyt eikä tulevaisuudessa.
Se, että lapsentekoon ryhtyy tarkoituksellisesti teininä ilman taattua itseansaittua( HUOM!!!) toimeentuloa, osoittaa juuri senlaatuista kypsymättömyyttä, josta varmasti oma äitisikin on
' riemastunut'. Sillä onhan se noloa kun oma lapsi osoittautuu .. nojaa.. tyhmäksi.
Mutta jos sinulla on oma asunto ja pystyt lapsesi kunnolla elättämään lapsen isän kanssa niin mikäs siinä sitten - silloin olet ottanut vastuuta eikä silloin tarvitse välittää nalkutuksista vaan tehdä pää pystyssä se mitä tekemään alkoi. Näytä, että pärjäät omillasi.
Kyllä se tuleva mummi siitä sitten oikeaksi rakastavaksi mummoksi alkaa - vaan tuskin alkaa enää uudelleen vauvaikäisen äitihahmoksi.Se puoli täytyy sinun hoitaa ihan itse.
En ole millään lailla riippuvainen mutta ei se mukavalta kuullosta jos tuolla tavalla sorretaan. Koska äidin tulisi kuitenkin aina olla lapselleen se tukipilari jonka kanssa voi keskustella kaikista asioista ilman että ei jätä tilaa toisen mielipiteille.
Ja sitten:
1.Asun vielä kotona mutta saamme asunnon ennen vauvan syntymää eli siis asunto on jo tiedossa. Ja kantasi asiaan että heti kun vanhemmat ovat nuoria niin he automaattisesti asuvat sossun kustannuksella oli mielestäni täysin ala-arvoinen, joten jätän sen huomioimatta.
2.Jälleen sossukommentti-yritän edelleen olla huomioimatta sitä. Tietysti on jokaisen äidin,niin nuoren kuin vanhankin etu saada sellainen äitiyspakkaus tai sellainen joten en vielä sitä pidä sossun kustannuksella elämisenä.
Niin ja poikaystäväni kyllä käy töissä. Isekin koitan käydä töissä niin kauan kuin kykenen ja opiskelen kyllä myös mutta siihen nyt sitten tulee pieni paussi. (täysin mahdollinen)
3. Niin ja se lapsen isä kyllä tulee asumaan kanssani Ja korostan vielä että tämä raskaus oli yhdessä harkittu joten luulen että hän ottaa vastuuta lapsesta.
4. Ja en ollut ajatellut että äiti katselee vauvan perään vaan poikaystäväni iltaisin jotta voin suorittaa koulun loppuun illassa. Ja töihin menen kun vauva on kasvanut tarpeeksi jotta se pärjää tarhassa esim osan päivästä. Ja tämä siksi että lapsestamma tulee (toivottavasti) kaksikielinen joten tarhassa hän varmasti sitä osaksi oppii.
En ollut ajatellut että äitini ostaa vauvalle mitään, kun ei se minullekkaan ole pahemmin mitään ostellut. Poikaystäni vanhemmilta saamme ehkä joitakin tarpeettomia vanhoja tarvikkeita ja loput ostamme itse :)
Ja olen hieman tyrmistynyt näistä kovinkin kärkkäistä kysymyksistäsi mutta vakuutan sinulle etten ole aivan hölmö ja yritän AINA huolehtia lapsestani parhaan kykyni mukaan! Mutta ymmärrän toki että näitä sinun kuvailemiasi nuoriakin varmasti löytyy mutta en laskisi itseäni heidän joukkoonsa.
aluksi sanon etten ole ap. sinä taas oot näköjäään näitä joiden mielestä pitää olla työpaikka, oma asunto jne.. tarkoitatko omalla asunnola nyt ostettua asuntoa??
se ei tee huonoksi äidiksi jos asuu vuokralla,, eikä ole työpaikkaa. minä olen nyt 21vuotias ja tyttö täyttää vuoden kohta.
minäpäs vastaan sun kysymyksiin vaikka en ole apo. mutta olen ap:ta vanhempi ja äiti.
Missä asut - tulet asumaan ja kenen kustannuksella? olen asunut vuokralla mieheni, eli lapseni isän kanssa jo muutaman vuoden. kotihoidontuella elellään ja lapsilisillä ja toimeentulotuella.
Mistä tulee elatus sinulle ja lapsellesi? ed.mainituista asioista.
Mitenkäs tuon ammatin ja työn kanssa? ammatti on mutta töissä en ole päivääkään ollut.
Miten lapen isä - asuuko kanssasi, ottaako huoltovastuuta lapsestanne, ottaako osaa elatukseenne?meillä lapsen isä opiskelee yliopistossa
Olitko ehkä ajatellut, että äitisi katsoisi vauvelin perään kun sinä käyt koulua/opiskelet/elät nuoruuttasi/käyt osa-aikatyössä/ tms? en, enkä usko että ap:kään uskoo näin.
Olitko ehkä ajatellut, että äitisi ostaisi vaunut, sängyn, vaatteita, huonekaluja yms. kun itsellä ei ole rahaa tai ei ole rahaa tarpeeksi nyt eikä tulevaisuudessa? Kirpparit on keksitty ja sukulaisilta mahd.saa. mekin saatiin vaunut ja pinnis sukulaiselta ilmaiseksi. kaikki tytön vaatteet on kirpparilta ostettu(paitsi äitiyspakkauslaatikon vaatteet)samoin hoitoalusta. kirppareilta löytyy myös hyviä huonekaluja, meilläkin on sohva ja kirjahyllyt kirpparilta, samoin keittiön pöytä.
vastasin nyt vaan sen takia että noi mitä luettelit ovat aika yleisiä asioita myös vanhemmilla äideillä, itse en ole paljoa vanhempi kuin ap mutta ammatti minulla on opiskeltuna.
tiesitkö sinä että moni äiti elelee äitiysrahalla,vanhempainrahalla ja kotihoidontuella? ovatko hekin siis tämän takia kypsymättömiä saamaan lapsia? eikö se ole parempi että nämäkin rahat mitkä menee tukien maksuun valtiolla, menee lapsiperheille, eikä juopoille, narkkareille??
kyllä sitä kuule ehtii opiskelut opiskella lapsen saannin jälkeenkin, ei se elämä siihen lopu että saa lapsia. samoin töitä ehtii kyllä tehdä lapsien jälkeenkin. ja ap. on jo peruskoulun käynyt, ammattioppilaitoksissa voi siirtää opiskeluja vuodella tai jos on jo opiskelemassa siellä niin voi pitää välivuoden ja jatkaa sen jälkeen.
ja ap: kyllä se äitisi leppyy kun sulattelee asiaa :) ja kyllä rahallisesti pärjää. jos opiskelut jää kesken, niin pidä välivuosi ja jatkat sen jälkeen opiskelut loppuun. sulla on koko elämä aikaa opiskella ja tehdä töitä!samaa ei voi sanoa lasten saannista, siihen ei ole koko elämää aikaa.onnea raskauteen ja tulevaan perhe-elämään sulle!!! :)
Eli kiitoksia sinulle kovasti että ymmärrät :) Ja auttaa muuten tosi paljon kun voi täällä puhua ja ilmeisesti jotkut myös kuuntelevat. Ja yhdyn kanssasi kommenttiin, tai itseasiassa aika moneenkin, mutta erityisesti siihen ettei lasten tekoon ole koko elämää aikaa :) Ja itse ainakin tahdon olla nuori ja jaksava äiti lapselleen joka jaksaa touhuta tämän kanssa koko sydämmestään. Ja uskonkin että meillä on edessä paljon ihania ja varmaan kamalia hetkiä ja loistava tulevaisuus!
Mielestäni on todella epäkypsää tulla tänne arvostelemaan nuoria äitejä. Kuinka vanhaksi ja fiksuksi kuvittelet itsesi jos tulet tänne saarnaamaan vieraille ihmisille joita et edes tunne?
Uskon että nuorien äitien joukossa on myös niitä, jotka eivät lapsen tuloon ole valmiita, mutta suurinosa huolehtii lapsestaan moitteettomasti ja kasvattaa hänestä hyvän ihmisen. Mutta niitä "huonoja" äitejä on ihan joka ikäluokassa, se kun ei ole ikään liittyvä asia.
Ja se miten elättää perheensä ei kuulu kenellekkään muulle kuin omalle perheelle. Joskus voi olla kaikilla äideillä tilanteita jolloin rahaa on haettava sossusta, esim. juuri miehen opiskelujen takia. Mutta voin vannoa, että tuskin kukaan nuori äiti haluaa selvittää joka ikistä asiaansa vapaaehtoisesti sossuun. Siellä kun puututaan joka asiaan ja joka asiasta vaaditaan lippusia ja lappusia. Ja se missä asuu (vuokralla vai oma) ei vaikuta siihen lapsen kasvatukseen oikeastaan ollenkaan. Vuokralla asuessa jopa vähemmän huolia kun ei ole lainaa asunnosta. Eikä se vuokralla olo lue otsassa, jotta jokainen voisi sen tietää, ja vaikka tietäisikin niin so what.
Ja kyllä, olen itsekkin lapseni nuorena saanut (16 ja 18 vuotias olin), ja valitettavasti sossusta rahaa joutunut hakemaan.Lapsistani olen aina huolehtinut hyvin ja he ovat aina kaikessa etusijalla!!! Tilanteet ovat muuttuvia, ja mielestäni sieltä sossusta saa hakea mielummin rahaa ne ketkä sitä oikeasti tarvitsevat, ei esim. juopot ja narkkarit.
Toivon onnellista odotusta ja lapsiarkea kaikille nuorille perheille ja tietysti myös muille :)
Kyllä me nuoret pärjäämme yhtä hyvin kuin vanhemmatkin, voimia :)
Eiköhän se sinun äitisi asenne siitä muutu, ja jos ei muutu, niin kyllä sinä pärjäät kuitenkin :)
Tiedätkö, minun äitini käyttäytyi juuri samalla tavalla kun sai tietää raskaudestani. Ensin sanoi, että tukee mitä ikinä päätänkään lapsen kanssa tehdä. Kuitenkin ilmaisi mielipiteensä (abortti). Sitten haukkui ja syyllisti. Sanoi, että häpeää minua. Ei paljoa puhunut minulle ennen lopullista päätöstäni. Se oli tavallaan henkistä painostusta. Halusin lapsen, mutta tunsin raskaudestani syyllisyyttä. Päädyin lopulta aborttiin. Ehkä olisin tehnyt toisin, jos perhekin olisi asian hyväksynyt, vaikka oma päätöshän se kuitenkin on.
Onnea sinulle vauvasta ja jaksamisia! Uskon, että äitisi tulee järkiinsä viimeistään pienokaisen nähdessään. Älä ota häntä huomioon, kuuntele itseäsi.
"Olet liian nuori jos olet riippuvainen äitisi asennoitumisesta"
Eihän tässä ole mistään tällaisesta kyse! Tottakai tuntuu kamalalta, jos läheiset ihmiset käyttäytyvät näin, kun kerrot jostakin itsellesi tärkeästä asiasta. Ihan yhtä pahalta se tuntuu vaikka olisi asunut vuosia eri maassa kyseisen läheisen ihmisen kanssa! Voisitteko jo ihmiset antaa muiden olla ja elää oma elämänsä ilman tuollaista paskaa!
Ja aloittajalle: kamala tilanne.. Miten äitisi nykyään suhtautuu? Itse tuossa tilanteessa varmastikin lähtisin lätkimään jos asuisin äitini kanssa ja muuttaisin vaikka poikaystäväni luo tai omaan asuntoon. Pärjäät ihan yhtä hyvin ilman äitiäsi ja tällöin hän huomaa, että olet tosissasi lapsen kanssa ja paljon fiksumpi kuin hän. Älä anna tuollaisen pilata unelmaasi vaan kulje omaa tietäsi. Olen varma, että äitisi ymmärtää -jonakin päivänä -ja oppii rakastamaan estotta lapsenlastaan :)
Onnea teille!
Ei äitini vieläkään suhtaudu oikeastaan paremmin mutta on nyt vaihtanut taktiikkaansa. Nyt hän jankuttaa koko ajan että laita ensikotiin hakemus ja haukkuu poikaystävääni luuseriksi, vaikka olen äidille sanonut että saamme asunnon heti kun poikaystäväni saa töitä. On hän tähänkin asti ollut koko ajan töissä mutta melko pienellä palkalla. Ja nyt hänellä sitten alkaa huomenna työt hyvässä työpaikassa ja vieläpä hyvällä palkalla. Joten varmaan piakkoin muutamme :)
Ja sitten toinen tapa millä äitini saa oloni kurjaksi on kun hän puhuu koko ajan raskaudestani ilkkuvaan sävyyn. Ja koittaa koko ajan saada minut tuntemaan että oli hölmöä tulla raskaaksi. Mutta ei se ole minuun vaikuttanut, tuntuu vain inhottavalta jos läheinen ihminen koittaa jatkuvasti saada toiselle pahan mielen. Mutta muuten olen hienosti pärjäillyt. Vaikka viime viikolla tulikin kauhea kipu vatsaan kesken työpäivän, niin etten pystynyt enään tekemään töitä. Ja sattui niin paljon ettei edes pystynyt liikkumaan. Tuntui siltä kuin joku olisi työntänyt veistä selän kautta vatsasta läpi ja liikutellut edestakaisin. Eikä työkaverin asenne parantanut asiaa yhtään kun tämä suuttui minulle kun sanoin etten kykene tekemään töitä..
Ja nyt siis menossa rv 23 2 :)
Ja kiitoksia sinulle joka jaksat ymmärtää asiaa myös minun kannaltani! :)
itse olen 17v ja 16 2 viikolla. kerkeen täyttää 18 ennen kun lapsi syntyy ja lapsen isä kans täyttää 21 koht.
kun kerroin äidille että olen raskaana, HERRA JUMALA MIKÄ SHOKKii, siis äiti oli noin 5mins hiljainen, mut sit se kilahtii ja haukkui mua PYSTYYN! just noit et se häpee mua jne. sitä hävettii pyytää enää yhtäkää vieraita meille ku mulla maha pystyssä ja niin. ja sit kun mun isoveli sai kuulla asiasta se tuli meille vetää mua turpaan.. ja lähin kotolta 2viikoksi pois kaverille asumaan, niin kauan kun tilanne meillä kotona rauhoittuisi. ( koko perhe häpesi asiasta ) silti mä pidin tota lasta ilman MUTTIA, se on mun.. mä suunnittelin sen ja mä todellakin pidän sen. laitoin kämpä hakemuksii ja saan sen ennen lapsen syntymää jne. must tulee KESÄ ÄITI, ja muuta en odottaa kun pääsisin näkee mun vauvan kauniita kasvoja kun ite äitinä olen hyvin nätti c(= onnee sulle odottamiseen.
Juu kiitoksia ja onnea myös sinulle sinne
Hei ! :D
Onnea vauvasta! Olen todella iloinen puolestasi ja muutenkin on ihmisiä jotka ymmärtävät ja ihmisiä jotka eivät edes tahdo ymmärtää. Ja minusta sellaiset ihmiset jotka eivät edes viitsi yrittää ymmärtää voi jättää oman onnellisuuden ulkopuolelle. Tottkai se on ikävää jos se on oma äiti, eikä niin pitäisi käydä koskaan.
Itselläni on äitiin sellaiset välit että tullaan toimeen, mutta en varmasti kerro hänelle mitään kovin henkilökohtaista. Koska hän ei ymmärtäisi. Olemme vain niin erilaisia. Jos jonkun kanssa ei synkkaa niin pääasia on että on muita tärkeitä ihmisiä joiden puoleen kääntyä ja joilta saada tukea. Toivon mukaan äitisi edes sulattaisi asian ajan kanssa.
Saanko kysyä kuinka vanha olet, entä poikaystäväsi? Keskustelitteko kauan vauvanhankinnasta? Itse haluaisin vauvan vaikka heti :D en vain tiedä kuinka puhua asiasta poikaystävälle. Suostuisiko hän vain siihen koska minä tahtoisin..
Kiitoksia kovasti :) niin ja olen siis itse 17 ja poikaystäväni pian 21. Ja kyllä keskustelimme vauvanhankinnasta jonkin aikaa. Aluksi vain en tiennyt miten asian sanoa poikaystävälleni kun tajusin että haluaisin lapsen. Ja muutenkin minulla oli pelko etten edes voisi saada lasta, sillä olimme joskus olleet yhdynnässä ilman ehkäisyä ja muutaman kerran oli kondomikin hajonnut mutten ollut tullut raskaaksi. Ja sitten kun sain asian sanotuksi olin tosi onnellinen kun poikaystäväni sanoi myös haluavansa vauvaa :) Ja sitten päätimme yrittää ja se onnistuikin heti :) Aluksi säihkähdin vähän positiivista testiä mutta sitten kun käsitin TODELLAKIN olevani raskaana niin olin onnesta sekaisin :P
Ja kannattaa ensin varovaisesti koittaa urkkia poikaystävän mielipidettä lapsista ennen kuin asiasta rupeaa keskustelemaan. Ja etenkin sinun ITSESI täytyy olla aivan varma asiasta. Mutta tietenkään vauvaa ei kannata hankkia jos poikaystävä tekee sen vain koska sinä haluat. Sillä hänen itsensäkin täytyy sitä haluta. Itse mietin asiaa itsekseni n. puoli vuotta ennen kuin keskustelin asiasta poikaystäväni kanssa.
Aina kaikki ei edes johdu iästä. Itse olen yliopiston käynyt ja valmistunut. Olin työelämässä, kun aloin odottamaan lasta. Mieheni oli opintojen loppusuoralla. Lasta olimme yrittäneet avomieheni kanssa yli vuoden. Äitini oli onnellinen puolestani, että odotin lasta. Mutta kuinkas kävikään anopin suhteen?? Täysi kaaos tuli, kun mieheni kertoi asiasta. Anoppi ei pitänyt asiasta yhtään.
Tämä vain esimerkkinä, että äidilläsi voi olla jyrkkä alkureaktio. Kun maltat antaa hänelle, aikaa kaikki voi korjaantua. Ehkä äitisi oli suunnitellut tulevaisuutesi toisin? Ehkä hän pitää sinua vielä pienenä lapsena? Mieheni äiti piti 25-vuotiasta vielä liian nuorena. Uskon, että aika auttaa asiassa, vaikka se ei nyt lohtua tuo odottaessa. Koita suunnata huomiosi niihin ihmisiin, jotka iloitsevat raskaudestasi. Annat sitten äitisi lähestyä sinua, vaikka lapsen syntymän jälkeen. Suurin osa on kuitenkin otettuja lapsenlapsestaan. Tsemppiä raskauteen!