mua kiihottaa ihan sairaasti tiukat ja kulahtaneet farkut ja sammarit...;
farkkufetistejä?
farkkufetisti
31361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mene kirpparille
Onhan meitä farkuista kiihottuvia, mulla tää kolahti jo kouluaikana. Tiukat kulahtaneet farkut on älyttömän seksikkään näköiset kummankin sukupuolen yllä, vaikka olenkin harrastanut seksiä ainoastaan vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa tähän päivään mennessä. Yhtäläisesti likkojen pilluvakoon uppoavava farkunsauma ja tiukka peppu kuin kundien lantiofarkkujen pullottava etumus saavat aikaan ahtautta omissa farkuissa. Mopoikäisenä käytin farkkuni aivan loppuun, polvista ja takamuksesta risoiksi asti, kuten samansikäinen kaverinikin, jonka pullottavasta etumuksesta en meinannut saada silmiäni irti millään. Jos vielä huomasin kaverilla jonkinasteisen seisokin, oli omassa jökötyksessä kohta peittelemistä, kiimatipat vielä tuppasivat kastelemaan ison märän läntin farkkuihin. Joskus kahden ollessa annoin oman seisokkini reilusti näkyä ja kiihotuin lisää kun näin kaverin vilkuilevan etumukseeni, kumpikaan ei kuitenkaan koskaan ottanut asiaa puheeksi, kotiin päästyä oli pakko heti päästä runkkaamaan. Eka tyttöystäväkin oli tietysti oikea farkkupimu, jonka kanssa kihnasimme joskus tunteja farkkuja riisumatta jossain suojaisessa paikassa iltaisin, kunnes kummankin farkut olivat haaroista litisevän märkinä pillumehuista ja spermasta, kiihottuneena laukesin surutta housuihin, vasta kotiin vastaantulijoita vältellen hiippaillessa nolotti. Niihin aikoihin opinkin itse pesemään pyykkejäni, en kehdannut sotkuisia kalsareita jättää mutsin nähtäväksi. Hieno juttu tämä nykyinen farkkumuoti, riittää kiihottavaa katseltavaa katuvilinässä.
mulla sama juttu, vaimon kanssa harrastetaan näitä farkuleikkejä ja on sitä tullut vuosia sitten samaa sukupuolta olevan kanssa harrastettua näitä...Mustat farkut on ykköset ja tummansiniset seuraa tokana. Myös sammareissa on sitä jotain...