Kalevi Keihänen

Kihniön oma poika

Matkailukuningas Keihänen oli värikäs persoona josta Kihniöläiset pitivät. Keihäsestä liikkui jossain vaiheessa erilaisia hauskoja kertomuksia ja tarinoita. Niin tekemisistään ja sanomisistaan, paikkakunnalla ja vähän muuallakin.
Monet jutut ovat jääneet unholaan.

Jos joku muistaa näitä tarinoita, niin pankaapa vastaus viestiini. Mukaan voisi liittää, myös muisteloita tapahtumista, joista aikaisemmin ei ole kerrottu.

Keihäsellä oli paljon ystäviä omassa ikäluokassaan, kysykää myös vanhemmalta sukupolvelta. Katsotaan saadaanko Keihäsjuttuja aikaan. Kiitos etukäteen.

22

6752

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuultu juttu.

      Kalevi Keihänen omisti kauniin Pyhäniemen -70 luvulla. Kevättalvella Keihänen oli esittelemässä vierailleen Pyhäniemen ympäristöä helikopterillaan. Pörräsivät siinä Kankarinjärven yllä ja huomasivat jäällä yksinäisen pilkkimiehen narraamassa ahvenia järven jäällä.
      Hilpeä seurue sai päähänsä tehdä jekun pilkkimiehelle, koetetaan saadaanko pilkkimies tarttumaan syöttiin. Laskettiin korkkaamaton Koskenkorva pullo narun päässä pilkkimiehen nenän eteen. Mies oli hetken aikaa äimän käkenä, mutta oivalsi pian jekun tarkoituksen. Tarttui pulloon ja kiskaisi. Naru katkesi ja näin Keihäsen seurue jäi ilman saalista. Helikopteri pörräsi pois ja pilkkimies jäi yksin, suu messingillä nauttimaan syötistään.

      • tarina, eri versio

        Olen kuullut tarinan näin:

        Keihänen oli pörräillyt helikopterillaan pitkin Kankaria, kunnes huomannut keskellä järveä yksin olevan miehen pilkillä.

        Oli käskynyt lentäjän laskeutua miehen luo. Niin Keihänen oli mennyt turkkipäällä pilkkijän luo tarjoamaan kossua. Niin Keihänen ja pilkkijä olivat nauttineet (pilkkijä etupäässä) viinaa oikein kunnolla, niin Keihänen oli hypännyt kopteriin ja kiittänyt seurasta.

        Kopterin päästyä Keihänen oli nauranut paskasta naurua yksikseen oikein kunnolla. Lentäjä oli udellut että mikä häntä oikein naurattaa, niin Keihänen sanoi: "Mietis ny. Äijä menee takasin mökilleen, mihin oli luvannu toimittaa emännälle kaloja ruoaksi. Mutta äijä onkin aivan kännissä. Emäntä huutaa ja hermoo että oot ollu vaan ravintolassa ryyppäämässä. Mies yrittää selittää että olin pilkillä, kunnes siihen laskeutui helikopteri ja sieltä tuli mies turkki päällä tarjoamaan viinaa. Varma ero."

    • helikopteri pörräsi

      tälläkertaa Kihniön kirkonkylän yllä ja laskeutui Osuuskauppaa vastapäätä olevalle urheilukentälle. Koneesta astui ulos pitkä zinzilla turkki päällä oleva mies, tukka hulmuten. Asteli kohti Osuuskaupan baaria. Perässä tuli koneen ohjaaja iso pahvilaatikko kainalossa. Astuivat baariin ja pahvilaatikosta vedettiin esiin täydet wiski pullot. Baarisa oli jonkin verran keskikaljaa kittaavia asiakkaita.

      • kun painoin väärää

        nappulaa, mutta jatketaan:

        Keihänen pani joka pöytään pullon ja sanoi "herrat ovat hyvät ja ottavat"

        Baarinhoitajalle tuli hätä. Keskikalja oli hiljan vapautunut ja alkoholin tarjoilusta olivat ankarat säännökset. Mikä nyt eteen? Matkailukuningas tulee ja ryhtyy tarjoilemaan omista pulloistaan. Siitä kaupanjohtajan puheille, neuvoa kysymään. Johtaja Keskinen oli huumorimiehiä, eikä halunnut häiritä Keihästä. Ulko-oveen tekstattiin pikaisesti paperilappu "YKSITYISTILAISUUS". Baarin ovet visusti lukkoon ja tarjoilu sisällä jatkui.

        Tilaisuus kesti noin tunnin, jonka jälkeen pullot kerättiin pahvilaatikkoon. Keihänen marssi ulos, vanavedessään pari tuttua isäntämiestä. Perässä ohjaaja pahvilaatikkonsa kanssa. Kone nousi ilmaan ja otti suunnan Tampereelle, Näsinneulaan jatkoille hyvien tuttujen kanssa.

        Baarin ovelta otettiin lappu pois ja ovet aukaistiin. Kylälle tuli rauha ja keskikaljan kittaus jatkui.

      • Anonyymi00020
        kun painoin väärää kirjoitti:

        menny kerran kesällä pankkiin päällään vaan se turkki ja sortsit jalassa, mitähän aikaa tuo oli. jos 70-lukua ei tuo kovin yleistä ollut...

        vaikka hippejä suomessakin oli

    • kipeätotuus

      Kalevi Keihänen (1924 - 1995) lusi 1980-luvulla melkein vuoden veropetoksista tuomittuna.

      • kukahan siihen oli syypää että sai tuomion olemattomasta asiasta joka tekemällä tehtii.
        keihänen oli mies paikallaan ja kihniön esille
        tuoja .matkailussa ym ja köyhien ja pienpalkkalaisten ystävä vei halavalla ulkomaille.
        finnair ja muut herrat lopetti hyvät pisnekset ja
        korkurssi pesänhoitajat kuppasivat taskuunsa rahaa
        eihän se selvitys kestänyt kun toista kymmentä vuotta ja lopuksi kalevi sai vielä rahaa takaisin
        aika paljon.eli konkurssi oli täysin tuulesta temmattu kun rahaa oli.tuomio harmittaa.hyvä kalevi.

      • suurennuslasilla
        vintiot kirjoitti:

        kukahan siihen oli syypää että sai tuomion olemattomasta asiasta joka tekemällä tehtii.
        keihänen oli mies paikallaan ja kihniön esille
        tuoja .matkailussa ym ja köyhien ja pienpalkkalaisten ystävä vei halavalla ulkomaille.
        finnair ja muut herrat lopetti hyvät pisnekset ja
        korkurssi pesänhoitajat kuppasivat taskuunsa rahaa
        eihän se selvitys kestänyt kun toista kymmentä vuotta ja lopuksi kalevi sai vielä rahaa takaisin
        aika paljon.eli konkurssi oli täysin tuulesta temmattu kun rahaa oli.tuomio harmittaa.hyvä kalevi.

        tongittiin kaikki Keihäsen asiat, että saatiin herrojen tekemä kahminta sivuseikaksi. Löytyyhän sitä mieheltä kuin mieheltä pikkurötöksiä, kun oikein tongitaan.
        Keihänen kärsi rangaistuksensa. Muta miten kävi Finnairin johtajien ja KPO:n herrojen. Suurimmat konnat saivat jatkaa rötöstelyään. Joskin rahoituksen lopettaaneellen pankille kävi myöhemmin köpelösti, joka on ihan oikein.

      • yhtään mitään

        onko sinulla kateus jälleen kerran mukana kun kunnon
        miehestä KALEVI KEIHÄSESTÄ kirjoitetaan?
        joka toinen mieshän on veropetoksista lusinut jotka
        kiinni on saatu.eihän isoja herroja saa millään
        kiinni kun on suuret suojelijat mukana.kalevi on
        niin paljon hyvää tuottanut suomalaisille ja vallankin kihniölle,ei samaan pääse kukaan.kihniölle
        täytyy pystyttää ,muistomerkki kaleville puumilan
        pihaan ja iso.

      • hyvä idea.
        yhtään mitään kirjoitti:

        Nolommillekkin miehille ja naisille sitä patsaita rakennellaan. Ei muuta kuin patsaskilpailu käyntiin. Mitäs jos Puumilan pihaan pantaisiin sojottamaan, oikein kunnon kokoinen keihäs?

      • Valekossu
        yhtään mitään kirjoitti:

        onko sinulla kateus jälleen kerran mukana kun kunnon
        miehestä KALEVI KEIHÄSESTÄ kirjoitetaan?
        joka toinen mieshän on veropetoksista lusinut jotka
        kiinni on saatu.eihän isoja herroja saa millään
        kiinni kun on suuret suojelijat mukana.kalevi on
        niin paljon hyvää tuottanut suomalaisille ja vallankin kihniölle,ei samaan pääse kukaan.kihniölle
        täytyy pystyttää ,muistomerkki kaleville puumilan
        pihaan ja iso.

        siten tuli? Seksipaja pyhäniemeen, viinaa ja naisia kylälle vai mitä? Salemia ja Jehovaa koko Kihniö.

      • Nimetön
        Valekossu kirjoitti:

        siten tuli? Seksipaja pyhäniemeen, viinaa ja naisia kylälle vai mitä? Salemia ja Jehovaa koko Kihniö.

        sinulle ,kateus jyllää sisälläsi mene hoitoon
        kankanpäähän pääsee vielä kun pyytää lääkäriltä
        lähetteen.voi sinua raukkaa.en ole tavannut kihniössä salemia sellaista ei olekkaa suomen kielessä.jehovia on joka kunnassa kihniössä kyllä
        vähän kun ei vastaan ole tullut.
        jollakin ihmisellä leikkaa paremmin kun toisilla
        kalevilla leikkasi erittäin hyvin sinulla taas ei kierrä yhtään mitään päässäsi.kaleville iso patsas
        puumilan pihaan.laitetaan keräys liikkeelle patsaan
        hyväksi.HYVÄ KALEVI ME MUISTAMME SINUA KAUAN.

      • paikka katsottu
        Nimetön kirjoitti:

        AVOIN KYSYMYS KIHNIÖN PÄÄTTÄJILLE:
        JOKO ON PAIKKA KATSOTTU KALEVI KEIHÄSEN PATSAALLE
        KIHNIÖN KESKEISELLE PAIKALLE?KESKEISIN PAIKKA OLISI
        TORIALUEEN EDESSÄ ETUPUOLI TIELLE PÄIN.SIINÄ KALEVI
        SAISI KATSELLA KUINKA KIHNIÖLÄISET LIIKKUVAT.
        SUOSITAN KERÄYSTÄ ASIAN HYVÄKSI JA KUNTA ANTAA SIIHEN ALKUPÄÄOMAN TUNTONSA MUKAAN.OLEN VALMIS LAHJOITTAMAAN SIIHEN 200 EUROA.EI TÄRVI TITENKÄÄN MIKÄÄN NÄKÖISPATSAS OLLA VAAN JOKU MUISTO SUUR MIEHESTÄ JOKA SAI MELKEIN KIHNIÖN MAAILMAN KARTALLE
        MUTTA FINNAIR ESTI SEN.

      • Valekossu
        Nimetön kirjoitti:

        sinulle ,kateus jyllää sisälläsi mene hoitoon
        kankanpäähän pääsee vielä kun pyytää lääkäriltä
        lähetteen.voi sinua raukkaa.en ole tavannut kihniössä salemia sellaista ei olekkaa suomen kielessä.jehovia on joka kunnassa kihniössä kyllä
        vähän kun ei vastaan ole tullut.
        jollakin ihmisellä leikkaa paremmin kun toisilla
        kalevilla leikkasi erittäin hyvin sinulla taas ei kierrä yhtään mitään päässäsi.kaleville iso patsas
        puumilan pihaan.laitetaan keräys liikkeelle patsaan
        hyväksi.HYVÄ KALEVI ME MUISTAMME SINUA KAUAN.

        tiivistyy.Minä en ole kateellinen konkurssin tehneelle ellostelijalle.Salem on Kihniössä oleva uskonnollinen fanaattinen yhdistys. Jehovia on pääkatu pullollaan jos yleensä tunnet edes Kihniötä.Lääkärissä käyn Mehiläisessä kun tarvitsen.Veroja maksan enemmän kuin Kihniöläiset yleensä.

      • aina oikeassa

        tästä kirjoituksesta näkee kuinka tyhmiä ihmiset
        ovat kuten valekossukin on.mene kuule ja pyydä lääkäriltä lähete lähimpään mieli sairaalaan.sillä
        siellä sinun paikkasi ihmis raunio on.

      • Valekossu
        aina oikeassa kirjoitti:

        tästä kirjoituksesta näkee kuinka tyhmiä ihmiset
        ovat kuten valekossukin on.mene kuule ja pyydä lääkäriltä lähete lähimpään mieli sairaalaan.sillä
        siellä sinun paikkasi ihmis raunio on.

        ja diagnoosin sait itsellesi?

      • oletko tyhmä
        Valekossu kirjoitti:

        ja diagnoosin sait itsellesi?

        joku valekossu kirjoittaa tähän palstaan vaikka mitä
        on varmaan alkoholi vienyt henkilöstä viimeisenkin
        järjen rippeen.olis syytä mennä lääkäriin ja hakeutua mielisairaalan suljetulle osastolle ja olla
        siellä lopun ikäänsä.
        KEIHÄNEN JOS KUKA TARVII PATSAAN KIHNIÖÖN TIETENKIN
        ONHAN MIES MELKEIN AITO KIHNIÖLÄINEN JA KUINKA
        PALJON KALEVI TEKI HYVÄ AIKOINAAN KUN OPETTI SUOMA-
        LAISET MATKAILEMAAN JA H A L A V A L L A.PATSAS
        KALLULLE KIHNIÖÖN.KERÄYS VOIMAAN HETI.KUNNALTA ALKUUN 5000 EUROA EI OLE PALJON NYKYISIN.

    • MMJKLMS

      1924 SYNTYNYT UKKO...JOSTA OLEN lUKENUT

    • Anonyymi00017

      Onko vaimo Tuovi elossa?

    • Anonyymi00018

      tämä yksityisyrittäjien suurin vihollinen .venäjän kaverin koiviston manun päätöksen takia meni keihänen konkkaan.

      • Anonyymi00019

        Eiköhän siellä ollu RKP-Finnair vainon takana jne , mutta toki kokoomus-demari Manu amerikan Cowboy-stetsoni päässään pisti VS-yhtiöt konkurssiin, vaikka yhtiöllä oli miljoonien varallisuudet, ilman velkaa

        kertokaapas tuosta...

        muuten jotkut ehkä vieläkin käy oikeutta pankkeja vastaan 1990-laman pankkien toiminnasta , joka myös Manun mahtikäskyllä oli määrätty että oikeuksissa pankkien on AINA voitettava oikeusjutut...

        Manu myös armahti 80-luvulla tuomitut rötösherrat vankiloista,....

      • Anonyymi00021

        manun nimmari löytyy paperista kun oli myöntänyt keihäselle 3 kertaa luvan ostaa kerosiiniä .ja sitten kun huomasi että toi perhana vie finnairin asiakkaat .niin enää ei myöntänyt rahaa ja polttoainetta .siihen se lopahti.tekosyitä löytyy monia mut manu sen lopetti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2057
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe