Kertausta

Palautetaan mieliin tämä niin mainio Wanhan pankkiirin kirjoitus joka on Fakta tietoa.


Valuuttatreidaus maailman likvidimmeillä
markkinoilla tietokonavusteisena on ilmiö, joka
tulee mullistamaan maailman sijoitusmarkkinat
seuraavan 10 v. kuluessa. Yksistään Suomessa
käydään joka päivä valuuttakauppaa 8 miljardilla
dollarilla. Siis joka päivä.
Monet isot sijoitusyhtiöt mm. USA:ssa ja Aasiassa pääsevät satojen prosenttien tuottoihin valuuttakaupalla.

Kehitys kehittyy ja uudet ilmiöt niiden myötä, uskoimmepa tai emme. Mitä ennen ei pidetty
mahdollisena, saattaa nykyään olla päivänselvä homma.

Myös osakekaupppa tuottaa
hurjia voittoja, kun panostaa oikein oikeaan aikaan. esim. Rautaruukin osakkeen arvo on noussut 230 % 3 vuodessa. Lisäksi se maksaa osinkoa lähes 2 eur/osake. Tai Wärtsilä , joka on noussut 5 vuodessa lähes 500 %. ja maksaa osinkoa 1,75 eur. Muistan, miten joulukuussa vuonna 1999 eräs telealan yritys järjesti osakeannin johon osallistuin. v. 2000 maaliskuussa k.o. yrityksen osakkeen arvo oli noussut 750 %, jolloin myin. Siis 750 % tuotto
3 kuukaudessa. Tämä yltiöpäisiin tulevaisuuden odotuksiin pohjautunut teknohype
oli kyllä erikoisimpia ilmiöitä, mitä sijoittajan-urallani olen kokenut. Monien firmojen arvot nousivat satoja prosentteja, vaikka niiden tilinpäätökset pysyivät nollatasolla.
Siitä tuli iso tili, mutta on niitä isoja tappioitakin tullut. Pääomaverotuksessa on se
hyvä puoli, että tappiot saa vähentää täysimääräisenä. 20 v. sijoittaneena voin sanoa, että sijoitusmaailmassa lähes kaikki on
mahdollista ja usein totuus tarua ihmeellisempää.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Wanha pankkiiri=Hane

Äänestä
  • ...vois olla olla noin urpo?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

Palautetaan mieliin tämä niin mainio Wanhan pankkiirin kirjoitus joka on Fakta tietoa.


Valuuttatreidaus maailman likvidimmeillä
markkinoilla tietokonavusteisena on ilmiö, joka
tulee mullistamaan maailman sijoitusmarkkinat
seuraavan 10 v. kuluessa. Yksistään Suomessa
käydään joka päivä valuuttakauppaa 8 miljardilla
dollarilla. Siis joka päivä.
Monet isot sijoitusyhtiöt mm. USA:ssa ja Aasiassa pääsevät satojen prosenttien tuottoihin valuuttakaupalla.

Kehitys kehittyy ja uudet ilmiöt niiden myötä, uskoimmepa tai emme. Mitä ennen ei pidetty
mahdollisena, saattaa nykyään olla päivänselvä homma.

Myös osakekaupppa tuottaa
hurjia voittoja, kun panostaa oikein oikeaan aikaan. esim. Rautaruukin osakkeen arvo on noussut 230 % 3 vuodessa. Lisäksi se maksaa osinkoa lähes 2 eur/osake. Tai Wärtsilä , joka on noussut 5 vuodessa lähes 500 %. ja maksaa osinkoa 1,75 eur. Muistan, miten joulukuussa vuonna 1999 eräs telealan yritys järjesti osakeannin johon osallistuin. v. 2000 maaliskuussa k.o. yrityksen osakkeen arvo oli noussut 750 %, jolloin myin. Siis 750 % tuotto
3 kuukaudessa. Tämä yltiöpäisiin tulevaisuuden odotuksiin pohjautunut teknohype
oli kyllä erikoisimpia ilmiöitä, mitä sijoittajan-urallani olen kokenut. Monien firmojen arvot nousivat satoja prosentteja, vaikka niiden tilinpäätökset pysyivät nollatasolla.
Siitä tuli iso tili, mutta on niitä isoja tappioitakin tullut. Pääomaverotuksessa on se
hyvä puoli, että tappiot saa vähentää täysimääräisenä. 20 v. sijoittaneena voin sanoa, että sijoitusmaailmassa lähes kaikki on
mahdollista ja usein totuus tarua ihmeellisempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu