Uskovaisena maailman keskellä

Rakkaat uskovaiset ihmiset ja muut.
Olen seurannut tätä palstaa viimeksi vuosi sitten eikä se ole vieläkään muuttunut siitä mihinkään suuntaan.
Toiset vain haukkuvat uskovaisia ja heidän maailmaansa siitä mitä saa tehdä ja mitä
ei saa tehdä.

Olen kuullut paljon entisiltä uskovaisilta ystäviltäni siitä miten
hirveästi ns. uskovaisia jotka käyvät seuroissa ovat viikonloppuisin baareissa Oulussa.
Toiset taas katsovat telkkaria, toiset katsovat netistä ohjelmia, toiset meikaavat,
jotkut kuuntelevat musiikkia ja niin edelleen....

Olen sitä mieltä, että jos ihminen on todella uskovainen, hän itse tietää ja tuntee
mikä on oikein ja mikä väärin. Sanotaan että lopun ajalla kuolleet kalat heitetään pois...
eli uskovaisten joukossa kulkeneet, jotka eivät sydämessään uskovaisia ole...sksi on turha
yrittää Jumalaa huiputtaa. Ei enää kuule kiittäjienkään laulua, sekin sanotaan raamatussa että Kiitos äänet lakkaavat.
Jokainen meistä on syntinen ihminen ja paljon tulee vikoja ja virheitä, mutta niitä pitää myös muistaa korjata. Puhujatkin ovat ihmisiä ja hekin voivat erehtyä. Jokainen meistä voi erehtyä.

Itse olen elänyt lapsuuteni kahdessa kodissa. uskovaisessa ja ei uskovaisessa.
Ja voin kokemuksesta sanoa että se ei ole ollut helppoa, mutta sen kyllä tietää että
siellä uskovaisessa kodissa oli hyvä olla kun oli syntien anteeksi antamus.
Illalla sai panna isän vieressä kädet ristiin ennen nukkumaan menoa ja isä siunasi
ennen kun laittoi nukkumaan.

Nyt kun minulla on omiakin lapsia, huomaan miten ihanaa voi olla katsella kun oma lapsi
nukkuu rauhallisesti, vailla huolia. Siinä se on meidän uskon esikuva.
Kumpa sitä osaisi itse olla yhtä viaton.

Mutta ei tätä elämää ole tarkoitettu siihen että me vain tekisimme täällä mitä itse haluamme.
Tämä on valinta paikka. Elämä on niin lyhyt, että minä ainakin elän sen mielummin
uskovaisena ja menen taivaan kotiin kuin nauttisin tämän maailman hurmiosta ja menettäisin kaiken
kuten äitini.

Kyllä se Jumala siunaa kun muistaa olla kuuliainen. On se meillekin siunannut kodin, lapsen,
terveyden, uskon, ystävät ja työpaikat. Ei sitä muuta elämässä tarvitsekaan.

Kuunnelkaa reisjärven opistoseurojen sivulta harri vähäjylkän puhe, Sitä kuunnellessa voi sanoa
että on puhujalle kirkkaasti annettu sanat.

Toivotan teille kaikille hyvää jatkoa. Ja toivon että tämä palsta muuttuisi suvaitsevaiseksi.

"Ei siellä tunneta surua, ei kyyneleitä.
Ei sorreta heikkoja eikä vähäosaisia.
Siellä kaikki ovat samaa ihmistä puhdasta valkeaa hiekkaa.
Ei siellä paina tuska ei ikävä.
Epätoivon kuilut eivät vaaranna yksinäisen kylkijan matkaa.
Siellä hymy ja onnellisuus ovat tätä päivää, huomista ja ikuisuutta.
Ei siellä ole kuitenkaan tämänpäivän kaltaisia, jolloin aurinko nousee horisontista
ja laskee horisonttiin.
Eikä siellä ole tämän kaltaista rakkautta, ei ystävyyttä, eikä päivää jolloin pilvet
olisivat saavuttamattomissa ja taivas yläpuolella kuin liikkuva meri.
Mutta silti kai jokainen tahtoo sinne, tyynelle taivaanrannalle,
jossa tuuli ei irrota laivoja satamasta ja jossa kulkuja vihdoin löytää
ikuisen rauhan jota maan päältä ei koskaan löytynyt."
281945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

vaikkei vl-liikkeen lakihenkisille säännöille olisikaan kuuliainen. Meillekin se on siunannut kodin, lapset, uskon ja työpaikan, vaikkemme ry:n seuroissa käykään, emmekä mihinkään lahkolaisuuteen aio ikinä enää liittyä.

Käykää nuoret rauhallisin mielin tanssimassa ja pitämässä hauskaa. Tanssiminen ei ole syntiä. Raamatussakin tanssitaan paljon, myös Jeesuksenajan kertomuksissa. Jumala ei ole ankara eikä julma, vaan lempeä taivaanisä, joka haluaa, että meillä on täällä hauskaa. Hauskanpito ei ole kielletty.

Telkkarikaan ei ole kielletty, rakkaat vl-nuoret. Jumala ei ole sitä kieltänyt. SRK on sen muinoin kieltänyt, mutta siitä ei kannata välittää. Ihminen ei voi keksiä toiselle elämäntapaa, jota noudattamalla pelastuu. Usko on jokaisen omakohtainen, eikä yhteistä omaatuntoa voi olla olemassa, vaikka vl-liikkeessä joskus tuntuu niin olevankin.

Minä voin vakuuttaa, että kaikki se mitä teille seuroissa, ja tuon aloittajan kirjoituksen kautta syötetään on valetta. Kaikki muut ihmiset ja uskovaiset haukutaan "uskottomiksi" ja kaikki muu elämäntapa paitsi vanhoillislestadiolaisuus pahaksi. Ei se ole näin rakkaat ystävät. Totuus on se, että tuo kaikki "maailman" mollaaminen on keksitty vain siksi, että pysyisitte tuossa kieroutuneessa lahkossa.

En voi puhua muiden puolesta, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni niin onnelliseksi, enkä tuntoani rauhalliseksi, kuin nyt, kun olen eronnut vl-liikkeestä.

Meidänkin lapsemme ovat onnellisia. Todennäköisesti onnellisempia, kuin minä, jolla oli kurja vl-lapsuus. Minun lapsillani on turvallinen lämmin koti, jossa ketään ei pakoteta mihinkään ja kaikista pidetään huolta. Naapureitakaan ei tuomita tulijärveen, sillä se on Jumalan tehtävä, ei meidän.

Äänestä
  • Tuntuu siltä kuin sinä haukkuisit minut ja lapseni suoraan suohon. Minä en ole ketään tuominnut, enkä myöskään tahtonut kenellekään mitään pahaa tällä kirjoituksella. En aijo opettaa lapsilleni että sanokaan muille että joudutte tulijärveen, en todellakaan. Jos todella olet noin katkera siitä kun olet ollut joskus uskovainen, niin toivon että et sitä alkaisi tällälailla sitä sinun oloasi parantamaan, että toisia haukut ja arvostelet. Usko sinä mihin haluat, ja minä uskon näin. Nämä sivut eivät kuulu sinulle. Toivon että Jumala avaisi sinun silmäsi.. Epäuskoinenkaan äiti ei puhu noin rumasti toisista ihmisistä. Ja kuinka tiedät nukkuvatko lapsesi rauhallisesti kun et ole heidän luonaan...

    Äänestä

  • eräs äiti kirjoitti:

    Tuntuu siltä kuin sinä haukkuisit minut ja lapseni suoraan suohon. Minä en ole ketään tuominnut, enkä myöskään tahtonut kenellekään mitään pahaa tällä kirjoituksella. En aijo opettaa lapsilleni että sanokaan muille että joudutte tulijärveen, en todellakaan. Jos todella olet noin katkera siitä kun olet ollut joskus uskovainen, niin toivon että et sitä alkaisi tällälailla sitä sinun oloasi parantamaan, että toisia haukut ja arvostelet. Usko sinä mihin haluat, ja minä uskon näin. Nämä sivut eivät kuulu sinulle. Toivon että Jumala avaisi sinun silmäsi.. Epäuskoinenkaan äiti ei puhu noin rumasti toisista ihmisistä. Ja kuinka tiedät nukkuvatko lapsesi rauhallisesti kun et ole heidän luonaan...

    ...

    se oma äitisi????

    Kuinka viitsit väittää, että minä tuomitsen, kun samassa viestissä kirjoitat:

    "Jos todella olet noin katkera siitä kun olet ollut joskus uskovainen, niin toivon että et sitä alkaisi tällälailla sitä sinun oloasi parantamaan, että toisia haukut ja arvostelet. Nämä sivut eivät kuulu sinulle. Toivon että Jumala avaisi sinun silmäsi.."

    Eikö tuo ole tuomitsemista? Sanot minulle, että olen ollut joskus uskovainen? Minä olen uskovainen nytkin. Uskon vain eri tavalla kuin sinä.

    Puhut itse vielä rumemmin muista ihmisistä, et vain huomaa sitä. Mollaat kaikki muut uskovaisetkin "epäuskoisiksi". Ja mustamaalaat muunlaisen elämäntavan paheelliseksi, paitsi omasi. On käsittämätöntä, ettet huomaa tuota.

    Kehuit "uskovaisen" (eli vl-perheen) lapsen nukkuvan rauhallisesti. Mistä itse tiedät, että lapsesi nukkuu rauhallisesti, kun roikut netissä yöllä. Minun lapseni nukkui rauhallisesti samassa huoneessa, kun kirjoitin tuon vastaukseni sinulle.

    En ole tietääkseni haukkunut ketään sen enempää kuin sinäkään. Enkä ole katkera mistään.

    Ja olet väärässä: Nämä sivut kuuluu kaikille. Myös minulle. Näitä ylläpitää ihan vl-liikkeen ja SRK:n ulkopuolinen taho. Et voi omia tätä palstaa lahkollesi. Ja vaikka sivut kuuluisikin SRK:lle, eikö sinun pitäisi toivottaa kaikki "ulkopuoliset" avosylin tervetulleiksi tänne? Suljetko myös ry:n oven muilta kuin liikkeen jäseniltä.

    Olet tosi pahasti lahkon koukussa. Juuri tuollaisesta Jeesuskin varoitti. Luulet, että pelastut jonkun maallisen ryhmän ja sen elämäntapasääntöjen mukana.

    Äänestä

miksi muuten valvot vielä, pitääkö lapsi hereillä?
No sulla on varmaan nyt aikaa omaan rauhaan, kun päivä oli ehkä raskas ja kiireinen..

Hyvää sinulle...

Äänestä
  • Minuakin ja perhettäni Jumala on siunannut ja olemme onnellisia, harmonisia elämässämme ja ennenkaikkea Kristuksessa vapaita. Minun lapseni usein sanovatkin että on se kyllä ihanaa kun me ei olla vl:iä, pitävät vl-serkkujensa elämää ahdistavana: EI SAA tehdä sitä eikä tätä, kaikesta tulee huono omatunto...Nalle Puhin katsomisesta? Vertaan sitä suoraan jehovalaislapsen elämään jolle tulee huono omatunto jos on ollut koulutoverin syntymäpäivillä, tekeekö se syntymäpäivistä siis oikeasti synnin?
    Samanlaisten ulkoisten, ihmisten keksimien sääntöjen orjuudessa vl:t elävät vielä tänäänkin ja ORJAILEVAT toisiaan. Kukaan ei ole oikeasti vapaa. Minusta oli kamalaa olla vl, jos ihan suoraan sen sanon. Ja sääliksi käy kun vierestä sitä elämää seuraan. Vaikka kyllä mulla joitakin hyviäkin muistoja ajasta on, mutta ne eivät liity suoranaisesti uskoon. MInä olen muuten valveilla koska olen yötöissä, ja lapseni nukkuvat kotona viattomasti ja onnellisina...

    Äänestä

  • On ihanaa huomata että vielä on ihmisiä jotka eivät halveksi meitä uskomme tähden. Kiitos sinulle kirjoituksestasi. Nyt on hieman aikaa hengähtää...

    Äänestä

Sinä olet äiti ja uskossa ja minä isä ja ateisti ja molemmat olemme laillamme huolissamme maailmasta, ihmisten moraalittomuudesta ja holtittomuudesta, jos niin yleistäisin ajatuksiamme. Oleme kaiketi molemmat huolissamme, kuinka lapsemme, minulla neljä muksua, alle koluikäisiä kaikki, tässä maailman kaaoksessa tulevat pärjäämään, kun emme aina voi olla heitä tukemassa.

Siksi koitamme varmasti molemmat kasvattaa lapsemme hyviksi ihmisiksi sekä antaa heille vahvoiksi eväiksi elämäntielle rakkautta, rehellisyyttä, voimaa ja viisautta kukin tavallamme: sinä jumalasi, uskosi arvojen kautta, minä ihmiskunnan luomien kestävien ja ihmisestä vapaan ja aktiivisen tekevien, moraali- ja arvonormien kautta.

Meidän molempien tavoitteena varmasto on, että lapsemme oppisivat arvostamaan ja kunnioittamaan toisten ihmisten uskoa ja erilaisia maailmankatsomuksia ja oppeja. Toki toivomme , että näin myös lastemme omaksumia katsantoja yhtälailla arvostettaisiin.

Olen varma, että jos me kaksi pääsisimme maailman "diktaattoreiksi" edes päiväksi, seuraavana päivänä olisi sotia, nälkäisiä lapsia ja kärsiviä vanhuksia maailmassa vähemmän!

Kaikkea hyvää sinulle!

T: Eräs ateisti

Ps: sen verran vielä, että aloitus ei ole minun käsialaa.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi. Vaikka kaikki ihmiset ovatkin erilaisia, niin erilaisuus on rikkautta.
    Sait todella hyvän mielen tuotua minulle kirjoituksellasi. Kaikkea hyvää sinullekkin..

    "Ainoastaan sydämellä näkee oikein, tärkeimpiä asioita ei näe silmillä... Me olemme vastuussa ruusustamme."

    Äänestä

Täytyy sanoa että sanoistasi huokuu se lämpö mikä uskovaisilla on. Jokainen, joka on uskossa elänyt tietää sen tunteen mikä sinullakin on. Itselleni tuli hyvä mieli kirjoituksestasi vaikken uskovainen enää olekkaan. Kaikkea hyvää sinulle elämääsi.

Äänestä

"Olen sitä mieltä, että jos ihminen on todella uskovainen, hän itse tietää ja tuntee
mikä on oikein ja mikä väärin".

Näin on, eli ihminen tietää ja tuntee mikä on oikein ja tarpeellista, sekä tarpeetontakin.
Usko koetaan aitoina sisäisinä "tuntemuksina", pelottomuutena, sisäisenä rauhana sekä varmuutena.

Elämä arkisuudessaan on monien ristiriitojen keskellä olevaa vuorovaikutusta, ja se on vääjäämättömästi erilaisten ärsykkeiden kohtaamista. Kuitenkaan ärsykkeet eivät saisi assosioitua negatiivisiksi vaikutuksiksi, teoiksi ja synneiksi. Ja juuri tuo on sitä kasvutapahtumaa millä koetellaan luontoa eriasteisesti.

Eli aineellinen, Luojan tarjoama Elämä menee juuri noin, joten "maailma" on niin paha kuin se on meille sallittu, joten kaikki kokemukset ovat vain puhdasta siedätyshoitoa ja kyllästymishoitoakin.

Kasvattajien pitäisi muistaa kasvatustapahtumassaan olla korostamatta maailman ulkoista pahuutta ja "pakoa" sieltä, sillä pahuus konkretisoituu ihmisen sisällä, tunteiden, ajatusten ja tahdon maailmassa, sielun maailmassa.

Kaikkea voi ajatella mutta ei antaa vaikuttaa tahdon alueella tai toisinpäin jne. Eli tulevaisuuden lapsilta vaaditaan yhä tarkempaa ja tietoisempaa suhdetta näihin uskon elimiin. Siksi hyveiden ja ihanteiden kylvö on korvaamattoman tärkeä asia.

Vanhemmilla ihmisillä on tapana maalailla asioita niin että maailma on muuttumassa aina vain pahemmaksi, kuitenkin helposti unohdetaan että meidän lapsemme ja heidän lapsensa jne. on vääjäämättä koettava tämä ns. kauhistuttava tulevaisuus.
Kuitenkin väittäisin että nykyinen maailma on huomattavasti parempi mutta monimutkaisempi kuin esi-isillämme, samoin sisäinenkin.
7.

Äänestä

Oli ihana kirjoitus, joskin se herätti minusta uskovaisena muutamia kysymyksiä.

Mihin tämän palasta sitten pitäisi muuttua, rukoilemme sitä, entä se kirkastuisi vain Kristusta.

En näe tällä palstalla sitä, että haukuttaisiin uskovaisia. Mutta VL liikkeen tekoja kyllä on uskovaisella lupa arvostella, koska se on pois Jeesuksen vapauden alta ja kahlitsee.

””””Toiset vain haukkuvat uskovaisia ja heidän maailmaansa siitä mitä saa tehdä ja mitä
ei saa tehdä.””” Ei nämä kiellot koske uskovaisia, vaan juuri VL:iä, oissa on myös uskovaisia mukana

Vai baarissa. Mikä sen estää, jos käy baarissa. Käviväthän Kristuksen ajan miehetkin ”puun alla” nauttimassa viiniä, ja Jeesus kävi heidän joukossaan. Puhut nyt ise, mitäsaa tehdä ja mitä ei, ja mihin ei perustuu???

””””Toiset taas katsovat telkkaria, toiset katsovat netistä ohjelmia, toiset meikaavat,
jotkut kuuntelevat musiikkia ja niin edelleen..””” Ja vielä tätä,,, voi hyvänen aika, kinne ne on vajonneetkaan??? Mutta jos löydät yhdenkään kiellon Raamatusta näille, Baari, TV, meikkaus, musiikki…. niin olen tosi onnellinen.

”””Olen sitä mieltä, että jos ihminen on todella uskovainen,””” Sinä nyt sekoitat turhaan Uksovasiet ja VL;t. Vain tosi lestadiolaisen tulee kuulemma tietää.

”””Jokainen meistä on syntinen ihminen ja paljon tulee vikoja ja virheitä, mutta niitä pitää myös muistaa korjata. Puhujatkin ovat ihmisiä ja hekin voivat erehtyä. Jokainen meistä voi erehtyä.””” Ehkä se on sinulla se, että vapahtaisi Jeesus ei päässyt sinun kirjoitukseesi, joten eiköhän nyt ole parannuksen pakka??? Ajattele nyt hieman.

”””Nyt kun minulla on omiakin lapsia, huomaan miten ihanaa voi olla katsella kun oma lapsi
nukkuu rauhallisesti, vailla huolia. Siinä se on meidän uskon esikuva.
Kumpa sitä osaisi itse olla yhtä viaton.””” Siinä me näemme lapsen viattomuuden, kerro heille vielä Jeesuksesta, niin tilanne vielä parantuu, minä olen tehnyt sen.

””””menettäisin kaiken kuten äitini. ””” Tulihan se sieltä, se saatnan äiti, kun ei päässyt taivaaseen. Mutta ajatteletko mihin itse syyllistyt, syntiin, josta Paavali kertoo kuoleman syntinä >> Room 10;6 >> Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: "Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen?"

Äänestä
  • Sinä et tiedä etkä tunne äitiäni. Jos ihminen on sellainen että pettää jokaisen ihmisen luottamuksen. Harrastaa jokaisen kanssa seksiä. Kieltää jopa omat lapsensa. Ja ottaa huoltajuuden pois jotta saisi raha tilanteensa paranemaan... Niin kyllä se on kieroutunutta...
    Tuskin sinäkään naisena menisi sellaisen ihmisen kanssa sänkyyn joka on raiskannut oman tyttäresi.Sinä Kai olet joku uskonnollinen poliisi joka tuomitsee toisten sanomisia. Lopeta tuo lietsoaminen. Et sinä sillä mitään voita....

    Äänestä

  • Eräs äiti kirjoitti:

    Sinä et tiedä etkä tunne äitiäni. Jos ihminen on sellainen että pettää jokaisen ihmisen luottamuksen. Harrastaa jokaisen kanssa seksiä. Kieltää jopa omat lapsensa. Ja ottaa huoltajuuden pois jotta saisi raha tilanteensa paranemaan... Niin kyllä se on kieroutunutta...
    Tuskin sinäkään naisena menisi sellaisen ihmisen kanssa sänkyyn joka on raiskannut oman tyttäresi.Sinä Kai olet joku uskonnollinen poliisi joka tuomitsee toisten sanomisia. Lopeta tuo lietsoaminen. Et sinä sillä mitään voita....

    Voin aivan hyvin tunteakin, mutta se ei minulle kuulu, mitä Hän teki. Jos muistat, mitä Jeesus anoi juuri kuvaamallesi naiselle siellä kaivolla….ei tuominnut, vaan > Mene eläkää enää syntiä tee.

    Ja jos äidilläsi on synti, se on Hänen lunastettavissa Jeesuksessa, mutta sinä toitota maailman laajuisessa internetissä, ettei äitisi pääse taivaaseen, sen on kuoleman synti, kuten Paavalien sanoo Room. kirjeessä 10;6.

    ””Harrastaa jokaisen kanssa seksiä. Kieltää jopa omat lapsensa.”” Aikamoinen syyte, jos näin, niin olen pahoillani tästä asiasta, mutta tuomio ei ole sinun.

    ”””Tuskin sinäkään naisena menisi sellaisen ihmisen kanssa sänkyyn joka on raiskannut oman tyttäresi. ”” Hän on sairas, siis äitisikö on raiskannut sinut vai miten, joka tapauksessa ymmärrän kiivautesi, se ei ole tervettä.

    ”””Sinä Kai olet joku uskonnollinen poliisi joka tuomitsee toisten sanomisia””” Minä kerroin sinulle vaan, mitä Jumalan Sana sanoo tuosta kertomastasi tuomiosta, se ei käy kristityn ihmisen sanavarastoon, päättä kuka taivaaseen menee.

    ja jos niitä lietsojia ja tuomareita haetaan, on SRK valovuoden edellä meitä kaikki muita, ja pysyy.

    Äänestä

Tekstiäsi lukiessa minulle tuli väistämättä mieleen miten ajattelet ettei muualla kuin vl-perheessä voi olla tuollaista rauhaa ja mikä minusta on todella surullista jos niin ajattelet? Koska asiahan ei ole niin ja varmasti sen itsekin tiedät.
Viimeisen viestin luettuasi tajusin ettei sinulla ehkä ole kokemusta kuin pahasta ei-vl kodista, jossa äitisi on käyttäytynyt järkyttävällä tavallaan. Minä taas olen vl-kodista jossa äitini on ollut sairas, välinpitämätön ym. meitä lapsiaan kohtaan, johtuen esim. väsymyksestään isoon peheen kovaan työhön. Ja sen seurauksena olen itse lähtenyt vl-liikkeestä, koska en löytänyt sieltä rauhaa vaan pelkoa.

Nämä kaikkihan on meidän omia kokemuksiamme, joiden mukaan rakennamme oman maailmamme jos sen näin voi sanoa.

Itse olen saanut annettua äidille anteeksi vaikka ei se elämä helppoa ole kun ne huonot asiat normaalisti tulevat kuitenkin mieleen varsinkin itse väsyessä. Mutta tärkeää että yritän sitten itse parempaan.

Tästä palstasta: täällähän on tarkoitus keskustella eri mielipiteistä ja välillä niistä sanotaan suoraan, mutta itse en ainakaan ota niitä kovin henkilökohtaisesti, koska tiedän että meitähän on monia ja sitä ei ainakaan pysty muuttamaan vaikka miten yrittäisi. Ja kun kukin tänne kirjoittaa tulisi ymmärtää se että kuka tahansa voi analydoida/kommentoida tekstiä niin kun on kirjoittanutkin jotain on minusta kohtuullista myös ottaa vastaan se teksti mitä sieltä tulee, muttei niihin ole pakko noteerata mitään, sekin on valinta.

Mieleeni pisti myös sanasi:
"Puhujatkin ovat ihmisiä ja hekin voivat erehtyä."
ja
"Sitä kuunnellessa voi sanoa
että on puhujalle kirkkaasti annettu sanat."

Antaako vl:ssa puhujalle sanat Jumala ja jos antaa niin miten puhujakin voi erehtyä, koska Jumalahan ei erehdy?

Äänestä
  • Uskon että voi olla muuallakin ja monissa perheissä rauha ja onnellisuus... Minä puhun vain omasta kokemuksesta. En puhu että uskovaiset olisivat täydellisiä ja kaikilla menisi hyvin... Tiedän paljon uskovaisia perheitä joissa on tapahtunut monenlaista..Yleensä uskovaisilla elämä menee monesti huonomminkin kun epäuskoisilla. Mutta varmasti olet itsekkin joskus tuntenut sen kun saa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä aivan sydämestä saakka niin kyllä sen onnellisempaa hetkeä saa etsiä....
    Täällä moni ihminen on entinen uskovainen ja niin kuin sanoin, niin miksi pitää etsiä syitä ja puhua siitä miten kamalaa oli olla uskovainen... että onko se jäänyt todella niin paljon vaivaamaan ettei paljon hyvää uskosta löydä, vaan pitää etsiä ne huonoimmat puolet ja aivan kuin vakuuttaa itselleen että tein oikein kun kielsin uskon. Sinullakin on varmasti ollut vaikea lapsuus ja olen pahoillani siitä ja ei kasvattajan tehtävä ole helppo... Mutta ei elämäntarkoitus ole että täällä helpolla pääsisikään. Kaikilla on omat koettelemukset. On minulla hyviäkin muistoja ädistäni, mutta ne ovat ihan pienestä lapsesta hataria muistikuvia.
    Tarkoitin lähinnä sitä että jokainen meistä on vajaavainen, myös puhujat... Hekin tekevät syntiä... Ja jos jotain vakavaa on tapahtunut niin ei sille puhujallekaan sanoja niin kirkasteta. "Usko tulee kuulosta ja kuulo Jmalansanan kautta."

    Äänestä

  • Eräs äiti kirjoitti:

    Uskon että voi olla muuallakin ja monissa perheissä rauha ja onnellisuus... Minä puhun vain omasta kokemuksesta. En puhu että uskovaiset olisivat täydellisiä ja kaikilla menisi hyvin... Tiedän paljon uskovaisia perheitä joissa on tapahtunut monenlaista..Yleensä uskovaisilla elämä menee monesti huonomminkin kun epäuskoisilla. Mutta varmasti olet itsekkin joskus tuntenut sen kun saa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä aivan sydämestä saakka niin kyllä sen onnellisempaa hetkeä saa etsiä....
    Täällä moni ihminen on entinen uskovainen ja niin kuin sanoin, niin miksi pitää etsiä syitä ja puhua siitä miten kamalaa oli olla uskovainen... että onko se jäänyt todella niin paljon vaivaamaan ettei paljon hyvää uskosta löydä, vaan pitää etsiä ne huonoimmat puolet ja aivan kuin vakuuttaa itselleen että tein oikein kun kielsin uskon. Sinullakin on varmasti ollut vaikea lapsuus ja olen pahoillani siitä ja ei kasvattajan tehtävä ole helppo... Mutta ei elämäntarkoitus ole että täällä helpolla pääsisikään. Kaikilla on omat koettelemukset. On minulla hyviäkin muistoja ädistäni, mutta ne ovat ihan pienestä lapsesta hataria muistikuvia.
    Tarkoitin lähinnä sitä että jokainen meistä on vajaavainen, myös puhujat... Hekin tekevät syntiä... Ja jos jotain vakavaa on tapahtunut niin ei sille puhujallekaan sanoja niin kirkasteta. "Usko tulee kuulosta ja kuulo Jmalansanan kautta."

    Miksi jankutat kokoajan, että: "Kun olet ollut joskus uskovainen."?

    Ajatteletko oikeasti, ettei vl-liikkeeseen kuulumaton ihminen voi olla uskovainen?

    Miksi pidät uskottomana kaikkia vl-perheen lapsia, joista ei tule lestadiolaista? Uskoa voi monella tavalla. Jokainen uskoo haluamallaan tavalla, ja tavalla jonka Jumala kullekin kirkastaa. Minä olen syntynyt vl-perheeseen. VL:istä minulla ei ole pahaa sanottavaa, vaikken liikkeeseen enää kuulukaan. Olen kuitenkin uskovainen, vaikka uskon hieman eri tavalla. Pinäs sinua uskovaisena, mikset voi pitää minua?

    Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että SRK saa kohdella omia alamaisiaan aivan miten haluaa. Kuka tahansa sai lähteä omin jaloin ulos Jumalan valtakunnasta vaikka kesken hoitokokouksen jos siltä tuntui. Jos ei tykkää hoitokokouksista, ei tarvitse niissä käydä ja sillä selvä.

Äänestä

Olet epämiellyttävä ihminen. Säälin lapsiasi.

Äänestä

siihen saatanan ja SRK:n yhdessä keksimään valheoppiin, joka kulkee nimellä "vain me" -oppi? Tätä oppia opettavat SRK ja vl-puhujat ja sen opin mukaan vanhoillislestadiolaiset pelastuvat ja kaikki muut uskovaiset joutuvat helvettiin.

Uskotko tähän valheeseen?

Äänestä

Jokainen valitsee itse oman tiensä... Mikä se sitten onkaan. Jos käytän vl:listä sanaa uskovainen, niin se ei tarkoita ettei muut voisi olla uskovaisia ja nimittää itseään sillä nimellä... mutta me uskomme silti erillä tavalla.

Anteeksi jos olen joidenkin mielestä käyttäytynyt /sanonut sellaista mistä ette pidä. On parempi itselleni että en käy täällä. Tulee todella paha mieli joidenkin henkilöiden kirjoituksista. Hieman suvaitsevaisuutta...
Me vl:lät emme voi muuttaa maailmaa, emmekä sitä yritäkkään. Usko on jokaisen ihmisen omakohtainen asia ja siksi jokainen kulkekoon omaa polkuaan. Itse kuljen tätä... kulje sinä siellä missä sinulla on hyvä olla...
Hyvää jatkoa kaikille.

Äänestä
  • ^^mutta me uskomme silti erillä tavalla.^^

    Raamatusta poikkeavalla tavalla te vanhoillislestadiolaiset uskotte? Uskovaisethan uskovat Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Tee myös sitten oikeasti, kuten opetat: Anna lastesikin kulkea omia polkujaan, äläkä tuputa heille omaa vakaumustasi. Pieni lapsi on vaikutuksille altis, ja systemaattinen aivopesu johonkin muottiin estää lapsen omakohtaisen vakaumuksen kehittymisen.

    Äänestä

  • Jumala siunaa kirjoitti:

    Tee myös sitten oikeasti, kuten opetat: Anna lastesikin kulkea omia polkujaan, äläkä tuputa heille omaa vakaumustasi. Pieni lapsi on vaikutuksille altis, ja systemaattinen aivopesu johonkin muottiin estää lapsen omakohtaisen vakaumuksen kehittymisen.

    Puhun lapsilleni tästä uskosta, mutta he itse tekevät valintansa. Tähän mennessä he itse haluavat olla vl:liä ja olen onnellinen siitä valinnasta. mutta vaikka he eivät olisikaan, niin silti he ovat minulle rakkaita.

    Äänestä

  • eräs äiti kirjoitti:

    Puhun lapsilleni tästä uskosta, mutta he itse tekevät valintansa. Tähän mennessä he itse haluavat olla vl:liä ja olen onnellinen siitä valinnasta. mutta vaikka he eivät olisikaan, niin silti he ovat minulle rakkaita.

    Oletko itse ollut aina uskovainen? Aika useat käyvät ainakin kokeilemassa uusia tuulia, hyvin useat taitavat palata takaisin ??

    Äänestä

  • uunohko kirjoitti:

    Oletko itse ollut aina uskovainen? Aika useat käyvät ainakin kokeilemassa uusia tuulia, hyvin useat taitavat palata takaisin ??

    Kun oltiin mieheni kanssa nuoria,emme olleet uskovaisia... Tapasimme toisemme maailman teillä. Mutta kummallakin oli halu palata takaisin. Tiedän mitä maailmassa on ja mitä siellä voi tehdä. Olen nähnyt paljon. Siksi koen että meillä on nyt paljon turvallisempaa kun silloin kun kuljettiin baareissa yms muuta. Maailma ei ole meidän paikka.

    Äänestä

...olet.Vastasi aamenta minunkin sydämelle.Aivan oikein olet uskomassa:raikkaasti.Tämä on huono paikka meille uskovaisille.Täällä istuvat ja ovat äänessä eniten ne joista Jeesus sanoi:ulkona ovat koirat ja velhot.Onnellista kotimatkaa Sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eräs äiti kirjoitti:

Rakkaat uskovaiset ihmiset ja muut.
Olen seurannut tätä palstaa viimeksi vuosi sitten eikä se ole vieläkään muuttunut siitä mihinkään suuntaan.
Toiset vain haukkuvat uskovaisia ja heidän maailmaansa siitä mitä saa tehdä ja mitä
ei saa tehdä.

Olen kuullut paljon entisiltä uskovaisilta ystäviltäni siitä miten
hirveästi ns. uskovaisia jotka käyvät seuroissa ovat viikonloppuisin baareissa Oulussa.
Toiset taas katsovat telkkaria, toiset katsovat netistä ohjelmia, toiset meikaavat,
jotkut kuuntelevat musiikkia ja niin edelleen....

Olen sitä mieltä, että jos ihminen on todella uskovainen, hän itse tietää ja tuntee
mikä on oikein ja mikä väärin. Sanotaan että lopun ajalla kuolleet kalat heitetään pois...
eli uskovaisten joukossa kulkeneet, jotka eivät sydämessään uskovaisia ole...sksi on turha
yrittää Jumalaa huiputtaa. Ei enää kuule kiittäjienkään laulua, sekin sanotaan raamatussa että Kiitos äänet lakkaavat.
Jokainen meistä on syntinen ihminen ja paljon tulee vikoja ja virheitä, mutta niitä pitää myös muistaa korjata. Puhujatkin ovat ihmisiä ja hekin voivat erehtyä. Jokainen meistä voi erehtyä.

Itse olen elänyt lapsuuteni kahdessa kodissa. uskovaisessa ja ei uskovaisessa.
Ja voin kokemuksesta sanoa että se ei ole ollut helppoa, mutta sen kyllä tietää että
siellä uskovaisessa kodissa oli hyvä olla kun oli syntien anteeksi antamus.
Illalla sai panna isän vieressä kädet ristiin ennen nukkumaan menoa ja isä siunasi
ennen kun laittoi nukkumaan.

Nyt kun minulla on omiakin lapsia, huomaan miten ihanaa voi olla katsella kun oma lapsi
nukkuu rauhallisesti, vailla huolia. Siinä se on meidän uskon esikuva.
Kumpa sitä osaisi itse olla yhtä viaton.

Mutta ei tätä elämää ole tarkoitettu siihen että me vain tekisimme täällä mitä itse haluamme.
Tämä on valinta paikka. Elämä on niin lyhyt, että minä ainakin elän sen mielummin
uskovaisena ja menen taivaan kotiin kuin nauttisin tämän maailman hurmiosta ja menettäisin kaiken
kuten äitini.

Kyllä se Jumala siunaa kun muistaa olla kuuliainen. On se meillekin siunannut kodin, lapsen,
terveyden, uskon, ystävät ja työpaikat. Ei sitä muuta elämässä tarvitsekaan.

Kuunnelkaa reisjärven opistoseurojen sivulta harri vähäjylkän puhe, Sitä kuunnellessa voi sanoa
että on puhujalle kirkkaasti annettu sanat.

Toivotan teille kaikille hyvää jatkoa. Ja toivon että tämä palsta muuttuisi suvaitsevaiseksi.

"Ei siellä tunneta surua, ei kyyneleitä.
Ei sorreta heikkoja eikä vähäosaisia.
Siellä kaikki ovat samaa ihmistä puhdasta valkeaa hiekkaa.
Ei siellä paina tuska ei ikävä.
Epätoivon kuilut eivät vaaranna yksinäisen kylkijan matkaa.
Siellä hymy ja onnellisuus ovat tätä päivää, huomista ja ikuisuutta.
Ei siellä ole kuitenkaan tämänpäivän kaltaisia, jolloin aurinko nousee horisontista
ja laskee horisonttiin.
Eikä siellä ole tämän kaltaista rakkautta, ei ystävyyttä, eikä päivää jolloin pilvet
olisivat saavuttamattomissa ja taivas yläpuolella kuin liikkuva meri.
Mutta silti kai jokainen tahtoo sinne, tyynelle taivaanrannalle,
jossa tuuli ei irrota laivoja satamasta ja jossa kulkuja vihdoin löytää
ikuisen rauhan jota maan päältä ei koskaan löytynyt."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu