Ihanaa, raha näkyy!
24.1.2008 4:46
Kansanedustaja Tanja Saarela iloitsee öky-Vuittonin Suomeen tulosta.
Rikkaan ihmisen statuksen voi pian hankkia Suomestakin, mikä ilahduttaa kansanedustaja Tanja Saarelaa (kesk).
Hän riemuitsee blogissaan keväällä Helsingissä avattavasta Luis (oik. Louis) Vuittonin liikkeestä.
Kansanedustajan mielestä mitään yhtä hienoa meillä ei ole aiemmin ollut. Hän toivoo esimerkin houkuttelevan maahan muitakin luksusputiikkeja.
Saarela noteeraa nykyiset Espan Marimekot, Iittalat, Karviset, Vuokot ja Pentikit impivaaralaispuodeiksi, joihin kuka tahansa köyhältä näyttävä voi kävellä sisään.
- Kotimaiset merkkiliikkeet myyvät laatutuotteita hyvään hintaan. Niiden hinnoittelu perustuu vanhanaikaisella tavalla tuotteen laatuun. Toisin on asia maailmankuulujen luksusliikkeiden kohdalla. Niiden liikeidea on myydä laatutuotteita niin kalliilla hinnalla, että vain harvalla on varaa ostaa liikkeestä yhtään mitään, Saarela kirjoittaa.
- Juju onkin siinä, että ostaja ostaa tuotteen lisäksi itselleen rikkaan ihmisen statuksen, hän havainnollistaa.
Saarelan mielestä on hienoa, että pian Helsinkiä ei erota maailman metropoleista.
Louis Vuitton avasi ensimmäisen liikkeensä Pariisiin 1854. Maailmalla Vuittonin liikkeitä vartioidaan niin huolellisesti, että moni tavistallaaja ei tohdi sisään.
---------------------------------------
Päästetäänkö Tanjaa sisälle kun hän on tulossa kaupoille. Hänellähän on velkaa riittämiin, eli siis köyhä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ai niin Tanja sai jo ennen ministerikautta.
Muuten sinne liikkeeseen ei pääse Tanjan kaltaiset tavikset, jotka on korvia myöten veloissa....
positiivisesti Tanjaan, aattelin että se on oikeestan ihan fiksu ihminen.
Mutta tämä kyllä vetäisi Tanjuskan uskattuvuudelta maton alta...
pallottelijan kanssa, siis ennen sitä marokkolaista... Entäs koirien lopettaminen? Olikos sekin fiksua? Kaikkea tyhjänpäiväistä potaskaa sitä joidenkin suusta valuu ja kaikki sekö pitää julkaista, ketä kiinnostaa?