Isovanhemmille kysymys.. Onko automaattisesti niin, että mummoille/ukeille oman tyttären lapset ovat enemmän lapsenlapsia ja tärkeämpiä kuin pojan lapset?
Onko lapsenlapsien asemassa/tärkeydessä sinulle eroa sen mukaan kenen lapsesi lapsia he ovat?
Tätä olen kovasti pohtinut, kun mieheni vanhemmille asia näin näyttää olevan. Perusteluina on aina se, että tytön lapset ovat enemmän lapsenlapsia ja kyllähän sen ymmärtää, että tyttären lapset ovat TIETYSTI tärkeämpiä. Omat isovanhempani eivät ole koskaan arvottaneet lapsenlapsiaan sen mukaan kenen lapsia he ovat. Poikien ja tyttöjen lapset ovat aina olleet samassa asemassa.
Välini appivanhempiini ovat hyvät eikä heistä sinällään ole mitään pahaa sanottavaa. Harmittaa vaan omien lasten puolesta, kun isovanhemmat pitävät heitä "jämä"lapsenlapsina. Tuntuu ainakin siltä.
Tiedän, että kysymykseni saa aikaan ärsyttävä/ilkeä miniä- kommentteja, mutta en ole tätä omasta päästäni keksinyt. Asia on alkanut kaivelemaan siksi, koska mieheni sisko on selittänyt minulle kaikenlaista siitä, kuinka hänen äitinsä (mieheni äiti siis myös) pitää hänen lastaan tärkeämpänä ja tykkää hänestä enemmän ym.ym. En ymmärrä sitä miksi näin olisi, koska itse olen kaikin tavoin yrittänyt antaa mieheni vanhemmille tilaa olla isovanhempia lapsilleni. Mietinkin siis, onko omat isovanhempani poikkeus siinä, että kaikki lapsenlapset ovat yhtä tärkeitä. Että onko normaalimpaa, että tyttären lapset kiilaavat kaikkien muiden edelle?! Vai onkohan se sitten ennemminkin niin, että mieheni sisko ei haluaisi, että meidän lapsemme ovat samassa asemassa hänen vanhempiinsa nähden?!
Mene ja tiedä, mutta onko muilla kokemuksia ja mitä mieltä muut isovanhemmat ovat?
Onko lapsenlapsien asemassa/tärkeydessä sinulle eroa sen mukaan kenen lapsesi lapsia he ovat?
Tätä olen kovasti pohtinut, kun mieheni vanhemmille asia näin näyttää olevan. Perusteluina on aina se, että tytön lapset ovat enemmän lapsenlapsia ja kyllähän sen ymmärtää, että tyttären lapset ovat TIETYSTI tärkeämpiä. Omat isovanhempani eivät ole koskaan arvottaneet lapsenlapsiaan sen mukaan kenen lapsia he ovat. Poikien ja tyttöjen lapset ovat aina olleet samassa asemassa.
Välini appivanhempiini ovat hyvät eikä heistä sinällään ole mitään pahaa sanottavaa. Harmittaa vaan omien lasten puolesta, kun isovanhemmat pitävät heitä "jämä"lapsenlapsina. Tuntuu ainakin siltä.
Tiedän, että kysymykseni saa aikaan ärsyttävä/ilkeä miniä- kommentteja, mutta en ole tätä omasta päästäni keksinyt. Asia on alkanut kaivelemaan siksi, koska mieheni sisko on selittänyt minulle kaikenlaista siitä, kuinka hänen äitinsä (mieheni äiti siis myös) pitää hänen lastaan tärkeämpänä ja tykkää hänestä enemmän ym.ym. En ymmärrä sitä miksi näin olisi, koska itse olen kaikin tavoin yrittänyt antaa mieheni vanhemmille tilaa olla isovanhempia lapsilleni. Mietinkin siis, onko omat isovanhempani poikkeus siinä, että kaikki lapsenlapset ovat yhtä tärkeitä. Että onko normaalimpaa, että tyttären lapset kiilaavat kaikkien muiden edelle?! Vai onkohan se sitten ennemminkin niin, että mieheni sisko ei haluaisi, että meidän lapsemme ovat samassa asemassa hänen vanhempiinsa nähden?!
Mene ja tiedä, mutta onko muilla kokemuksia ja mitä mieltä muut isovanhemmat ovat?
Vastaukset 23
Vanhimmat
minä ainoa tytär loput veljiä,kaikkien lapsenlapset ovat olleet yhtä tärkeitä isovanhemmille,ja onhan se ikävää jos toisin on.
pojan lapset olivat isovanhemmille tärkeämpiä kuin tytärten lapset, siitä syystä, että poika jäi kotiin taloa pitämään, kun taas tyttäret naitiin muualle. Anoppi hoiti sitten miniänsä ja poikansa lapsia, mutta tapasi tytärtensä lapsia vain harvoin.
Nykyisin äidit hoitelevat usein enemmän tyttäriensä lapsia kuin poikiensa lapsia ja auttavat tyttäriään monella tavoin. Näin tyttärien lapsista tulee usein läheisempiä isovanhemmille. Viisas isovanhempi yrittää kuitenkin kohdella lapsenlapsiaan tasapuolisesti, ettei pääse syntymään mustasukkaisuutta lastenlasten tai näiden vanhempien välille.
Ap:lta kysyisin, eikö sinulla ole enää omia vanhempia elossa? Yleensähän lapsilla on kahdet isovanhemmat. Kun olet omien vanhempiesi tytär, niin he voivat taas vuorostaan hoitaa enemmän sinun lapsiasi ja olla heihin läheisissä väleissä. sinun
oli itsellään niin fiksut vanhemmat, etteivät he laittaneet lastenlapsiaan "tärkeysjärjestykseen". Siellähän tuo luki aloittajan tekstissä oikein selvästi.
Aloittajalle sanoisin, että onhan tuo todella yleistä. Eikä välttämättä johdu siitä, että onko tyttärien tai poikien lapsia. Miehelläni on vain yksi veli ja appivanhemmille nämä miehen veljen lapset ovat kaikki kaikessa.
Ehkä meidänkin olisi pitänyt valittaa joka asiasta, että kuinka raskasta joka asia on, silloin kun lapset olivat pieniä. Ja kun kaikki maksaa niin hirveästi(miehen veljen perheen suosikkilause), niin tottahan tätä perhettä autetaan appivanhempien toimesta taloudellisesti ja kutsutaan syömään harva se päivä. Ei kauhean tasapuolista ottaen huomioon, että meillä on isompi perhe ja pienemmät tulot.
"mieheni sisko on selittänyt minulle kaikenlaista siitä, kuinka hänen äitinsä (mieheni äiti siis myös) pitää hänen lastaan tärkeämpänä ja tykkää hänestä enemmän ym.ym."
Voisiko olla että kyse on vain mihesi siskon omista toiveista??
Ei silti, mieheni isällä tuntuu pojat olevan tärkeämpiä kuin tytöt. Hänellä itsellään molempia useampi. Mahtoi harmittaa kuin piiiitkään aikaan vain tytöillä oli lapsenlapsia. Mutta niistäkin lapsenlapsista selvästi suositaan poikia.
Siis tosiaankin nämä ajatukset ovat tulleet päähäni kaikenlaisista jutuista mitä mieheni sisko on selittänyt.. Siksipä pohdinkin, että olisiko niin, että hän nimenomaan toivoisi asian näin olevan. Mutta tottahan sitä äitinä alkaa tarkkailemaan tuollaisten juttujen jälkeen isovanhempien toimintaa. Alusta asti on ollut niin, että isovanhemmat ovat hoitaneet enemmän tyttären lasta kuin meidän. Lapsemme ovat lähes samanikäsiä. Ja synttäri-, joulu- ym. lahjoista huomaa, että kuka saa eniten jne. Mutta ennen mieheni sisaren jutustelua ei asia ole niin häirinnyt.
Sinällään on hölmöä, että mieheni sisko on koskaan minulle suutaan avannut lasten eriarvoisuudesta ym. koska tavallaan se lyö kiilaa minun ja appivanhempieni väliin. Äitinähän minä luonnollisesti pidän omieni puolia. Pohdin asiaa siksikin, koska itselläni on vain poikalapsia. Että olisiko tulevaisuudessa niin, että minä en olisi mummona niin tärkeä, koska olisin lapsen isän äiti. Siksi olen tietoisesti yrittänyt rakentaa hyvää suhdetta mieheni vanhempiin ja tukea heidän isovanhemmuuttaan omia lapsiani kohtaan. Ja lapsieni suhdetta miehen vanhempiin.
Mitä kysymykseen omista vanhemmistani tulee, niin he ovat kyllä elossa, mutta asuvat kovin kaukana. Että heitä näkee melko harvakseltaan.
ja ero on.
Pojat perivät kaiken kiinteän omaisuuden maatila. Heille maksetiin koulut ja pojanpoika jota vain yksi on aivan omaa luokkaansa.
ainakin joillain idiooteilla, kuten anopillani. Tyttäremme oli heidän ensimmäinen lapsenlapsensa, minun vanhemmilleni kolmas. Anoppi mitätöi jo ensivisiitillä sairaalassa vanhempieni tunteet "meillehän tämä on nyt niin iso ihana asia! M.sta ja P:sta se ei tietysti enää tunnukaan miltään".
Tiesin silloin ja tiedän nyt, että kaikki tulokkaat ovat vanhemmilleni yhtä rakkaita - oli hän sitten 1. tai 9. Kaikkia viittä rakastetaan ja huomioidaan tismalleen yhtä paljon.
Sen sijaan anoppini on ollut surullinen ja ärtynyt, kun hänelle on kerrottu 2. ja 3:n lapsenne syntymästä - hänhän on jo mummo, eikä enempää olisi suonut syntyvän. Kun 2. syntyi, hän onnitteli jo sairaalassa "no nyt on tyttö ja poika, enempää ei tarvitse tehdä!" ja kun 3. odotuksesta kerrottiin, hän itki avoimesti ja moitiskeli meitä lapsiemme kuullen. Toki pitäähän hän lapsenlapsistaan nyt ja on tasapuolinen (tosin esikoinen on hiukka läheisempi?) kun he ovat jo olemassa.
Eli kyse voi joillain olla syntymäjärjestyksestä: ensimmäisenä ehtinyt on kaikkein erityisin, kun on aikaansaanut isovanhemmat. Meitä kun on moneen junaan... vaikka epäreilulta tuntuisi.
Miehesi siskosta taas, olen samaa mieltä kuin edellä, että "enemmän rakastaminen" on ehkä oma näkemys ja toiveajattelua. Epävarmuuttaan hän tuollaista kylvää! Tuskin hänelle on näin sanottu, tai JOS onkin, fiksu ihminen pitää sen omana tietonaan eikä elvistele kuulemallaan toiselle äidille.
Mutta jotkut ihmiset vaan on typeriä ja epäreiluja, valitettavasti.
enemmän kuin se, onko tyttären vai pojan lapsi, vaikuttaa se syntymäjärjestys. Monille tuntuu se ensimmäinen lapsenlapsi olevan rakkain. Joillekin se sitten loppupeleissä tulee olemaan se nuorimmainen.
Ja ihan luonnollista tietenkin on, että jos yhden lapsen lapset asuvat naapurissa ja toisen toisella puolella Suomea, niin ne lähempänä asuvat tulevat rakkaammiksi, koska heitä näkee useimmin. Tai sitten ne kauempana olevat, koska heistä näkee vain ne hyvät puolet...
Minun veljilläni ei ole lapsia, eli vanhempani ovat vain meidän lastemme isovanhempia. Itse huomaan, että heillä on mennyt aikaa siihen isovanhemmaksi kasvamiseen ja jokainen uusi lapsi on saanut osakseen enemmän kiinnostusta kuin edellinen. Mutta kaikkia he tasapuolisesti kohtelevat. Mitä enemmän meille lapsia tulee, sen enemmän he kaikki vain näyttävät huomiota vanhemmiltani saavan.
Mieheni vanhemmat taas pitävät selvästi enemmän tyttärensä lapsista kuin meidän. En tiedä, mistä se johtuu. He eivät koskaan käy meillä tai edes soita, mieheni siskolla kyllä käyvät vähän väliä. He eivät ole koskaan mitään tuoneet tai antaneet meidän lapsillemme, mutta tyttärensä lapset saavat heiltä polkupyörät ja sukset ja kaikki mahdolliset tavarat ja välineet. Meidän lapsia eivät ole koskaan tarjoutuneet hoitamaan tai ottamaan yökylään, mutta tyttärensä lapset ovat siellä vähän väliä lomailemassa, isovanhempien pyynnöstä.
Meilläpä sanoi anoppi, ettei tartte tuoda lapsia hoidettavaksi ja vastasin, etten ollut aikonutkaan. Vain ensimmäinen lapsenlapsi kelpaa. Meidän lapset ovat kakkosia ja eivät kelpaa. Onneksi on toinen mummola!
paskiainen olen, mutta ihan pakko myöntää, että minä hurahdin ensimmäisenn lapsenlapseeni niin pahasti, että tuntuu, ettei muut lapsenlapset voi koskaan mennä tunnetasolla hänen ohitseen.
Siinä tunteessa vain on jotain eritysitä ja ainutlaatuista. Olihan se aivan uusi kokemus minullekin tulla mummoksi.
Toista pojan lasta rakastan yhtä kovin, mutta eri tavalla ja onhan lapset muutenkin erilaisia, kun vielä eka on poika ja toinen tyttö.
Myös ensimmäistä hoidin ja tapasin useammin, eikä lapsi koskaan minua vierastanut, mutta tytöllä oli pitkä vaihe, kun roikkui vain äidissään, eikä päästänyt lähelle. Nyt altetaan taas lähentyä ja luulen, että meidän suhteesta kehkeytyy vielä tosi antoisa. Poika ei varmaan kauaa jaksa mumista innostua,kun alkaa omat kaverit mennä edelle, mutta tytön kanssa voimme sitten kehitellä kaikenlaista.
tyttärellä ei ole vielä lapsia.
Tiedän jo nyt, että tulee olemaan hankalaa, kun hän ei asu Suomessa. Suru tulee mumille, kun ei voi tavata lapsenlastaan niin usein kun haluaisi, eikä voi rientää apuunkaan, vaikka minkälainen tarve olisi. Se toinen mummo siellä päässä on sellanen häslä, ettei tytär voi luottaa häneen missään tilanteessa. Ihme, että hänen omat lapsensa on yleensä hengissä.
on riidelty nimen oman minun ja sisarusteni hyvistä väleistä mummiin. Tädit ja sedät valittavat, että kun menevät mummolaan niin mummo vaan hehkuttaa miten hyvin meillä menee ja kuinka hyvin meni ylioppilaskirjotukset ja kuinka hyvän todistuksen pikkuveljeni sai. Meitä sitten tietenkin syyllistetään ja katsotaan kieroon. Toisaalta ymmärrän heitä, mutta toisaalta ärsyttää kun he eivät tajua, että me olemme todella paljon enemmän tekemisissä mummin kanssa. He käyvät korkeintaan viis kertaa vuodessa mummin luona kun minä olen siellä monta kertaa kuukaudessa. Soitan mummille kerran viikossa kun taas serkut vaihtavat mummin kanssa hätäisesti pari sanaa jos mummi sattuu soittamaan. Ikinä eivät itse soita.
Niin ja ei meillä mistään syntymäjärjestyksestä ole kysymys. Minä olen neljäs lapsenlapsi ja mummilla on yksitoista lastenlasta.
ovat yhtä tärkeitä, eikä isovanhemmat saa missään tapauksessa erotella lapsia.Tässä taas nähdään kummoisia isovanhempia on, inhottavaa hyi.
tytön lapset ovat useimmin tällä mummolla kuin pojan lapset ja asia ei johdu mummosta vaan siitä että toinen mummo hoitaa pojan lasta.
Se vain taitaa mennä perinteisesti niin että jos kumpikin mummo lähellä niin lapsen äiti turvautuu myös lapsen hoito asioissa omaan äitiinsä herkemmin ja nähtävästi sitä uskaltaa sieltä paremmin pyytää apua. Itse olen asia miettinyt ja havaitsin että niin tein aikoinani itsekin oma äitini hoiti ja oli lapsillemme läheisempi kuin anoppi.
Juu kyllä meilläkin näin on. Anoppiin on ihan hyvät välit ja samoin omiin vanhempiini.
Sisarellani on poika jolla "ei ole isää" ja niinpä tämä näyttää saavan aina kaiken ja samoin myös on hoidossa usein isovanhemmilla, no en sitten viitsi vaivata niinä muutamina väliin jäävinä viikonloppuina.....
Itse kysymykseen sitten, oma 5v tyttäremme on ollut anoppilassa hoidossa kolme kertaa ja anoppi ei ole kertaakaan ollut täällä meillä kotona apuna, ehkei ole ymmärretty pyytää..... mutta kun kyse on tyttären kauan odoteusta ja toivotusta tytöstä ( 2v ) on anoppi hoitamassa tyttöä toisella paikkakunnalla vaikka 2 viikkoa yhtä soittoa.....
En haluaisi valittaa tms. mutta kyllä joskus huomaa ja väsyneenä se kiukuttaakin, mutta lapsihan on meidän, eikä noin lähtökohtaisesti ole sitä toisten hoidettavaksi saatukkaan
Jokainen lapsi on ihana. Jokainen lapsii on erilainen. Jokainen lapsi valloitaa mummin ensimmäisellä hymyllään.
Tyhmä on mummi, joka ei osaa nauttia lapsenlapsen seurasta. Kaikki isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsiaan. Siihen on monta syytä, yksi on, että ei ole hoitanut omiakaan aikanaan! Moni isovanhempi joutui viemään lapsensa 6-viikkoisena muiden huostaan työpaikan menettämisen pelossa.
On sairauksia, on selkävaivoja, mutta tyhmää on evätä lasten ja isovanhempien väliset tapaamiset. Ne ovat tärkeitä kaikille.
on puhtaasti biologinen
eli tyttären lapset jatkavat 100% geenejä.. pojan lapsista ei voi olla ihan varma..
Eli suomeksi - tyttären lapset ovat taatusti omaa sukua, pojan lapsista et sitä voi täysin varmasti sanoa.
Syntymäjärjestyksellä ei siis ole väliä vaan kysymys on puhtaasti itsekkäästä mutta tiedostamattomasta syystä oman geeniperimän jatkuvuudesta.
Oman pojanpojan piirteet olivat kuin isänsä saman ikäisenä. Valokuvista huomaa vain vaatteista, kumpi on kumpi.
Onneksi lapsi on jo alkanut vähän muistuttaa myös äitinsä sukua, ettei äiti tunne itseään ihan ulkopuoliseksi, kun kaikki huudahtavat: Onpa isänsä näköinen poika.
Kyllä on outoa sakkia sellaiset, jotka eivät kiinny lapseen, vaan siihen sukuketjuun, jota lapsi edustaa. Ovat varmaan aatelisia.
Tällaiset ihmiset eivät varmaankaan voisi ottaa kasvattia tai edes huolehtia jostakin vieraasta lapsesta muutamaa päivää.Voisi tuoda huonoja vaikutteita ala-arvoisesta suvusta ja tartuttaa vaikutteet omiin jalosukuisiin lapsiin.
Millaisia asenteita ihmisillä onkaan, kun eivät muka voi olla miniän lapsesta varmoja!
Säälikis käy miniää, joka tällaiseen sukuun on joutunut. Toivottavasti pojasta polvi paranee.
Itse olen mummi pojan lapsille, jotka ovat mielestämi yhtä rakkaita kumpikin minulle. Tyttärellä ei ole lapsia.
Omasta äidistäni voin sanoa, että hänellä oli vain yhden tyttären lapset rakkaita. Ikäjärjestys teoria ei siinä ainakaan päde, jotain muuta oli, sillä myös tytär oli muita rakkaampi hänelle eikä hän sitä peittänyt. Muut tytöt ja heidän lapsensa olivat yhdentekeviä tai ainakin kaikin tavoin mollattavia. En ole ymmärtänyt syytä hänen käytökseensä ja samaa ovat ihmetelleet aivan vieraatkin ihmiset, miksi piti erotella lapsia sillälailla. Varmaan nämä asiat ovat niitä, joihin ei saa koskaan vastausta, mutta ne ovat menneitä kuten äitikin.
tyttärelle voi soittaa milloin vain. Jos soittaa väärään aikaa,hän voi sanoa rumasti,laittaa luurin kiinni tms. mutta tiedän että hän on tyttäreni ja rakastaa minua silti. ja minä häntä.
Voin neuvoa häntä lapsenhoidossa ilman että hän neuvoja kysyy. Joskus kuuntelee, joskus ei. Joskus on hyvillään,joskus suuttuu. Silti rakastan häntä ja hän minua.
Joskus voin sanoa hänelle suoraan:Täällä on kamalan sotkuista, täällä ei kukaan voi olla. 'etkö nyt vähemmästkäin älyä, että siivota pitää.
Tästä hän voi saada innoituksen siivota, kenties siivoamme sitten yhdessä, voi hän loukkaantuakin. Silti rakastamme toisiamme ja olemme väleissä. Emme katoa toistemme elämästä.
Mutta pojan lapset
Menepä miniälle em. asioita lausumaan, niin on piru irti. En puutu miniän perheen asioihin. Miniällä on oma äiti, joka on miniäni opettanut toimimaan omalla tavallaan, heidän sukunsa naisten tavalla. Se on erilainen tapa ja hänellä on oikeus opettaa poikani lapsille heidän sukunsa tavat.
Minä vien omia perinteitäni omalle tyttärelleni ja sitten aikanaan lapsilleen, vieköön miniä sukunsa perinteitä poikani perheeseen ja heidän lapsilleen.
Monesti olen miettinyt, että mitä sitten jos minulla ei olilsikaan kuin poikia????
Tuollainen on juuri normaalia äidin ja tyttären välistä kanssakäymistä.Kiva
Jos sinulla olisi vain poikia ja miniöitä, olisit oppinut varmasti diplomaattisemmaksi ja tahdikkaammaksi.
Nyt sanot "etkö nyt vähemmästäkin älyä, että...".
Tytär on ehkä moiseen puheesen tottunut, mutta saattaa tyttärentyttäresi kyllä loukkaantua vähän vanhempana.
en usko että olisivat automaattisesti läheisimpiä, mutta ehkä äiti on hallitseva osapuoli suhteessa lapsiin ja tyttären lapsia on siksi helpompi lähestyä.
Meille kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta äitini hoitaa lastani enemmän jo pelkästään siksi että veljeni vaimon äiti on kotona ja oma äitini töissä, joten hän on hoitanut veljeni lasta vain vapaapäivinään. Tyttöni pitkälle asuu äitini ja isäni luona, mutta se johtuu epäsäännöllisestä kolmivuorotyöstäni ja lapseni omasta valinnasta eli mielelläni häntä yksin hoitaisin, mutta olen näin ajatellut hänen etunsa olevan. Käytännössä oikeastaan olisin voinut muuttaa itsekin sinne, mutta pidin itseäni liian vanhana..
Kiva lukea tuollaisia kypsän ja tasapainoisen äidin kommentteja.Normaali terve aikuinen ymmärtää ettei ole mustasukkainen lapsestaan lapsen isovanhemmille. Täällä palstalla tuollainen rento asenne äideillä, kuten sinulla on harvinaista.Itse tein myös vuorotöitä kun lapseni oli pieni ja olisipas ollut kiva jos olisi joku mummo ollut auttamassa.Maksoin lastenhoitajalle huimia palkkoja pienistä tuloistani.