Kysyisin ihan mielenkiinnosta, onko muilla äideillä omaa aikaa? Sellaista, jolloin mies hoitaa lapsen ja äiti saa tehdä mitä haluaa? Meillä nimittäin on... nyt. Aluksi oli niin, että mies toki osallistui (on koko ajan osallistunut) lapsemme hoitoon, mutta yhtäkkiä huomasin että hän kuitenkin voi lähteä vapaasti käymään jossain kun minä jäin automaattisesti lapsen kanssa. Tai aamuisin hän voi jäädä nukkumaan kun minun täytyy nousta imettämään jne. Teimmekin jokin aika sitten sopimuksen "äidin tunti", jonka saan joka päivä pyhittää itselleni. Tänä aamuna lähdin koiran kanssa lenkille ja oli tosi piristävää! Toki lapsen hoito on ihanaa, mutta välillä sitä kaipaa jotain muutakin että jaksaa nauttia siitä lapsenhoidosta. Muiden kokemuksia/ajatuksia?
Äidin oma aika?
Onko sitä?
132831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
meillä on tuo aika vähän vaikee sinänsä järjestää kun mies opiskelee yliopistossa vikaa vuotta ja kiirettä pitää.. joka pvä aamu kahdeksasta ilta kuuteen jonka jälkeen pitää vielä jäädä koululle/kirjastoon tekemään gradua. ja matkat kulkee pyörällä ja yhteen suuntaan kestää polkea 40-50minuuttia. joten oon arkisin aina aamusta ilta kahdeksaan kaksistaan tytön kanssa ja puol yhdeksän tyttö syökin jo iltapuurot ja menee nukkumaan. joskus venytetän nukkumaanmeno aikaa yhdeksään että isä ehtii olla tytön kanssa edes hetken päivässä.
lauantaisin mies myös menee koululle/kirjastoon lukemaan ja tekemään gradua ja kotiin tulee viiden maissa iltapäivällä. sunnuntaisin onkin sitten kotona mutta aika hyvin menee sekin pvä opiskeluun.. no syksyllä on opiskelut loppu :)
oman aikani otan iltasella kun tyttö menee nukkumaan ja lauantaisin iltasella mies saa riehua tytön kanssa ja minä teen mitä teen. sunnuntaisin olen jo sanonutkin että minä katson serranon perheen telkusta että ole hyvä, tässä lapsesi :D
ja omaa aikaa otan myös tytön päikkäri aikaan, silloin en siivoa(paitsi jos tulee inspiraatio:D) enkä tee mitään muuta kuin olen, vaikka koneella. siivouksen hoidan vkonloppuisin kunm mies hoitaa tyttöä.
Exälleni, lapsen isälle se oli jonkun verran selvää, pääsin käymään salilla yms. mutta muutoin lapsenhoito oli pääosin minun kontollani..
Eron jälkeen kriteeri uudelle puolisolle oli sekin, että pääsen käymään harrastuksissani ja muissa menoissa. Eikä se ole ollut ongelma. Eli avomieheni on tytön kanssa jos käyn salilla, kaupoissa ja jopa bilettämässä! :D Usein sanookin, kun suunnittelen jotain menoa että mene vaan ja saat käydä useamminkin :) Minulle menoni ovat myös automaattisia, toki täytyy huomioida miehen työvuorot ja hänen mahdolliset menonsa.
En voi ymmärtää äitejä, jotka alistuvat siihen että lapsen hoito on täysin heidän vastuullaan.. itse tulisin mökkihöperöksi, jos en edes lenkillä saisi käydä, kuten ap:n tekstissä piti tehdä oikein sopimus lenkillä käymisestä, outoa.. :O
Niin, siis ei meidän siitä lenkkeilystä tarvinnut sopimusta tehdä, mutta nyt vaan tein oikein pitkän lenkin kun ei ollut mikään kiire kotiin:) Tämä oma aika käsittää myös esim. shoppailun tai kauneushoitolassa käynnin. Sopimus tehtiin siksi, että omaa aikaa ei minulle pakosti tullut joka päivä kuin lapsen päiväunien aikaan...
No on sun lapsella sitten noita mieskontakteja. On oma isä ja uusi isä... Jos eroaisin itse, niin mielen viereenkään ei tulisi jättää lastani uudelle poikaystävälleni. Mietipä, vielä vajaat vuosi sitten yritit uutta lasta lapsesi isän kanssa ja... Kenellä ajattelit hoidattaa lastasi taas ensi vuonna? Ei millään pahalla, mutta mä suhtaudun noihin sun miesjuttuihin tosi skeptisesti. Tai sitten olet valehdellut meille kaikille. Mutta toisaalta, eihän juopporaaskan lapselta voi kovin vastuullista käytöstä odottaakaan.
Just. Ihme kommentteja. Olen samoilla linjoilla Jihuun kanssa. Minä menen myös paljon; käyn salilla, näen kavereita ja käyn bilettämässä noin kerran kuussa, joskus jopa useamminkin! Ja lapsi 7kk. Minulle on pääasia, että jompi kumpi on vanhemmista kotona, isä tai äiti.
Mitä Jihuun miesasioihin tulee, ei varmaan kannata kommentoida tuntemattoman ihmisen elämstä tuolla tavalla. Mitäs se sulle kuuluu milloin jihuu lapsensa uudelle poikaystävälleen esittelee?!? Ja mistä sinä tiedät miten vakavaa se on?!? Siinä taas yksi voittaja, jolla ei nähtävästi ole omaa elämää!!!
Ja kirjoittaja ei ole jihuu, joku kuitenkin pienessä päässään niin pian luulee!
Ajankäytöstä, sen antamisesta äidille. Oli sitten kyseessä uusi isähahmo tai biologinen. Muiden miesasioista en kysynyt enkä kaivannut kommenttia.
Ei mitenkään yllättänyt nuo kommentit, omapa on häpeänsä.
Onhan se ihan kamalaa, että olen tyttärelle avomieheni esitellyt xD
omaa aikaa, kun pitää mennä jonnekin, harrastuksiin, asioille, lenkille, tai kavereille, mihin tahansa (tietysti miehen työt ja menot huomioiden. Sen sijaan toivomisen varaa olisi vielä siinä, että saisin joskus olla hetken rauhassa kotona. Varsinkin nyt kun odotan neljättä loppuraskaudessa ja voimat ovat ihan totaalisesti poissa. Olisi pakko nukkua joskus päiväunetkin ja yöllähän ei tietysti saa enää nukuttua kunnolla. Niihin päiväuniin ei tunnu jäävän mahdollisuutta edes viikonloppuina, koska mies ei viitsi viihdyttää lapsia minun ollessani kotona, vaan lapset ovat koko ajan kimpussani. Ja jos isäntä lähtee lasten kanssa johonkin, niin ei ota mielellään kaikkia kolmea mukaansa ja se siitä nukkumisesta taas.
Mutta jos hän sattuu olemaan kipeä tai väsynyt, niin kyllä pitää saada rauhassa nukkua...
Tiedän, mulla on kyllä ihana ja huomaavainen mies eli neljäs lapsemme on tasan vuoden ja kyllä vaan mies jopa lähtee kauppaan kaikkien lastemme kanssa. Viikonloppu aamuisin saatan nukkua pidempään kuin normaalisti ja se sopii miehelleni (hänen omien sanojensa mukaan) oikein hyvin koska hän on muutenkin aamuvirkku l. aamupalat on hoidettu lapsille, tiskikone pyörii pyykkikone, pientä siivousta siinä vaiheessa kun minä nousen ylös :-)
Mutta niin kauan kuin on ollut rintaruokinnalla oleva vauva niin etenkin syötöt on ollut mun vastuulla. Miksi sen miehen pitäisi nousta ylös kun eihän siltä sitä maitoa tule?
Hän myös lähtee muutaman kerran yhden taikka useammankin lapsen kanssa 500km päähän vanhemmilleen kyläilemään yhdeksi taikka useammaksi vuorokaudeksi. Mun äidin luokse menee 1h joten siellä on käväissyt muutaman tunnin kerrallaan ihan kaikkien 4 lapsen kanssa (itse en ole kuluttanut aikaa siivoillen tms. vaan ihan vaan rentoutuen). Varmaan tässä kesälomilla lähtee jopa kaikkien neljän lasten kanssa sukuloimaan ja minä jään kotiin, toisaalta olen juuri silloin työharjoittelemassa mutta koen kuitenkin sen olevan omaa aikaa kun muu perhe poissa.
Meillä ei ole erikseen sovittuna mitään säännöllisiä "omia aikoja" vaan ihan tilanteen mukaan eletään l. sanon ääneen koska alkaa tuntumaan siltä että "hajurako" tekisi terää jne., miehellä on sitten omat menonsa...meillä tämä toimii, sillon kun tuntuu että pää hajoaa niin toinen ottaa ohjat enempi käsiinsä niin johan taas jaksaa.
Viiden lapsen kotiäitinä (nyt) olen vasta oppimassa ottamaan itselleni aikaa.(Pösilö kun olen ;o/)
-Olen luvannut antaa itselleni tunnin päivässä aikaa "tehdäkseni itselleni hyvää".Käyn lenkillä/kaupoissa/kaverilla/rauhassa saunassa ja sheivailen ja muutenkin "kaunistaudun" siellä tai vaan makaan sohavalla ja haaveilen.Joskus otan tuntini päivällä pienimmän nukkuessa ja joskus illalla kun mies on kotona.Mutta hyvää on tehnyt!!! :o) Kukaan ei ANNA sulle omaa aikaa vaan se on OTETTAVA!!
vaikka ainoastaan imetys on sellainen tapahtuma, jonka vain äiti voi tehdä, mies tuntuu käyttävän sitä tekosyynä olla osallistumatta likipitäen kaikkeen lapsen tai kodin hoitoon liittyvään.
Ihmettelen itseänikin, että miksi annan tällaista tapahtua vielä 2000-luvulla. Suomessa!
MEILLÄ SITÄ ÄIDIN AIKAA EI OLE JOS EI KAUPPAREISSUJA LASKETA NEKIN MIELUITEN MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI ETTEIVÄT LAPSET (1,5V, 2,9V, 6,5V)EHDI SOTKEA IHAN HIRVEÄSTI. MEILLÄ ON MOLEMMAT NYT KOTONA PÄIVÄT JA EHDOTIN MIEHELLE ETTÄ NOUSTAAN VUOROAAMUINA HOITAMAAN LAPSET.EI KÄY.HÄNTÄ VÄSYTTÄÄ.ELI ÄITI HOITAA, JOS EN NOUSE LAPSET OVAT KESKENÄÄN KUNNES MIES NOUSEE AIKAISINTAAN PUOLILTAPÄIVIN.KOKEILIN..OMAA AIKAA KAVEREIDEN KANSSA MIES EI KUULEMMA RAJOITA, MUTTA KUNHAN OTAN LAPSET MUKAAN ETTÄ HÄN SAA RENTOUTUA KAVAREIDENSA KANSSA JA MENNÄ NOSTAMAA NPUNTTEJA.ELI MAHDOTTOMAKSI TEKEE MINUN OMAN AJAN,EIKÄ SE EDES OLE OMAA AIKAA.HÄN ON JOKA ILTA POIS JA TULEE 23. JÄLKEEN KUN OLE SAANUT NUKUTETTUA LAPSET, HOIDETTUA HEVOSET,HAETTUA PUITA JA LÄMMITETTYÄ TALON.PIHAN KOLAAN MINÄ JOS HÄN EI SAA TRAKTORIA LAINAKSI.MENIMME KIHLOIHIN 2,5 V SITTEN JA VUODEN PÄÄSTÄ SIITÄ MIES ILMOITTI ETTEI HÄN HALUA PITÄÄ SORMUSTA MUTTA TOIVOO MINUN PITÄVÄN.OUTOA..NIIN JATKUI JOULUUN ASTI KUNNES ANNOIN SORMUKSEN HÄNELLE TAKAS JA UHKASIN ETTEN LAITA SITÄ TAKASIN JOLLEI HÄN LAITA OMAANSA JA PYYDÄ KAUNIISTI.HALUAISIN LOPETTAA MUTTA EI OLE VOIMIA SIIHEN.KOSKA LAPSET KYSYY MIKSEI ISI TULE TAKASIN, OLEN YRITTÄNYT..ONKO SELVIYTYMIS VINKKEJÄ KOSKA ALAN OLLA TODELLA VÄSYNYT TÄHÄN HERRAHIDALGO JUTTUUUN...
Tilanteen mukaan mennään, joskus ei ehdi tai jaksa mihinkään, mutta sama tilanne se on miehellänikin. Alusta asti on meillä ollut selvää, että yhdessä hoidamme perheen, ja jaamme vastuun kaikesta. Joskus olen väsynyt, mutta samassa veneessä ollaan molemmat.
Se on vaan niin, että aika aikaa kutakin. Lapset kasvavat ja tilanteet muuttuvat. salille en edes haaveile pääseväni aikoihin, kotonakin voi pitää kunnostaan huolta. Lenkillä käyn lasten kanssa, ei ole kovin tehokasta, mutta saapahan ainakin paljon raitista ilmaa. Ja toisaalta, enpä ole ennen lapsia tajunnutkaan kuinka paljon ihmeteltäviä asioita ihan kotitienkin läheltä löytyy.
Omaa aikaa vietän juuri nyt. Lapset nukkuvat, mies on työmatkalla, ja surffaan tässä netissä. Ystäviin pidän yhteyttä puhelimitse, minulla on todella mega-puhepaketti. He asuvat muutoinkin niin kaukana, että tapaaminen olisi vaikeaa.
Paljon omaa aikaa tärkeämmäksi olen aina kokenut oman riippumattomuuden. En suostu esimerkiksi olemaan autotta päiväkausia, haluan tehdä itsekin työtä ja olla puolison kanssa tasavertainen. Eli en uhraa omaa elämääni puolison vuoksi, vaan teemme kompromisseja jatkuvasti, ja pyrimme miettimään miten meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Ja myöskin siitä, mistä olemme valmiita luopumaan. Ja oma aika on uhrattu, eikä se oikeastaan harmita edes. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin arvokkaampia asioita.