Haluaa

SDP haluaa tietää, milloin hallitus sai ensimmäisen kerran tietoa Stora Enson merkittävistä tuotannon lopettamisista Suomessa. – Oliko se asiasta tiedottamista edeltävänä iltana vai jo aikaisemmin, puoluejohtaja Eero Heinäluoma kysyi torstaina.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallitus järjesti tiedotustilaisuuden saman päivän iltana, kun Stora Enso oli aamulla tiedottanut Kemijärven ja Summan tehtaiden lakkauttamispäätöksistä. Tässä tilaisuudessa pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi saaneen tiedon asiasta yhtiön toimitusjohtajalta Jouko Karviselta edellisenä iltana.

Valtioyhtiöiden omistajaohjauksesta hallituksessa vastaava ministeri, puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) kertoi saaneensa vastaavan tiedon aamulla vähän ennen sen virallista tiedottamista.

Äänestä
  • Heinäluomalta:

    5. tammikuuta 2006 – Outokumpu Oyj.

    Elokuussa 2005 alkaneiden yt-neuvottelujen seurauksena Outokumpu Oyj. päätti vähentää Suomesta 314 työpaikkaa. Tornion tehtaalla työntekijöitä vähennettiin 192, putkituotteiden yksikössä Sorsakosken tehtaan sulkeminen mukaan lukien 63, konsernijohdossa ja palveluissa Suomessa 58 sai lähteä.

    Valtion omistus 37,8%!

    27. tammikuuta 2006 – Stora Enso

    Stora Enso päätti sulkea Varkauden tehtaan paperikone ykkösen seurauksella, että Stora Enso Fine Paperin tehtaalta ja palveluyhtiö Varensosta vähennetiin yhteensä 151 työpaikkaa

    Valtion omistus 12,3 %

    Metso Oyj 1.11.2006 Valmet Automotive, Uusikaupunki 222 irtisanottua 20.12.2006

    Valtion omistus 11,1 %

    jne…
    jne…
    jne…

    Miksi hallitus ei tehnyt mitään????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää. kirjoitti:

SDP haluaa tietää, milloin hallitus sai ensimmäisen kerran tietoa Stora Enson merkittävistä tuotannon lopettamisista Suomessa. – Oliko se asiasta tiedottamista edeltävänä iltana vai jo aikaisemmin, puoluejohtaja Eero Heinäluoma kysyi torstaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu