Missä ajassa olette saaneet apua Sertraliinista(50mg)? Parisen viikkoa takana ja valoa ei kovin paljoa tunnelin päässä näy....aloitusoireet aivan kamalat ja taitaa niitä vieläkin olla päällä vai voiko kahden viikon syömisen jälkeen olla vielä aloitusoireita??
Vieläkö aloitusoireita??
Surusydän75
5442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi, mulla on 2006 syksystä ollut Sertralin Hexal niminen valmiste. Aloitin ensin 25 mg:lla, ei auttanut. Annostusta nostettiin 50 mg:aan, alkoi jo auttaa vähän, mutta vuosi sitten keväällä nostettiin 100 mg:aan, ja on todella tehonnut.
Itselläni oli hyvin raskaita alkuoireita, masennus synkkeni entistäkin synkemmäksi, itsetuhoiset ajatukset toivottomuuteen yhdistettynä olivat jokapäiviäisiä. Mietin jo yhtä siltaa, että siitä hyppäämällä mahtaisiko kuolla.:)
Lisäksi oli pahoinvointia ja vapinaa (joka ei onneksi näkynyt ulospäin), mutta noin kolmessa viikossa muistelisin, että oireet katosivat.
Ja ihan oikeasti, yhtenä aamuna oli vaan parempi olo! Saatoin ajatella järkevästi, päivä kerrallaan, ja nähdä jopa pikkuhiljaa jotain myönteistäkin tulevaisuudessa. Siihen asti kun ajattelin, että minulla, silloin 32-vuotiaalla neitosella, olisi elämä aivan eletty jo.
Minulle tuo valmiste on toiminut todella hyvin. Voin hyvin nyt, en voi sanoa olevani masentunut. Vain ajoittain on masentunteita HETKIÄ, mutta ne ohittuvat. Olo on myönteinen ja jaksava, nautin päivittäisestä elämästä ihan eritavalla. Sanoisin, että osittain ainakin tuon lääkkeen ansiosta olen nähnyt HYVÄT asiat elämässäni, niitäkin on, ja keskittynyt niihin, ja saanut takaisin elämänilon. Ilman lääkettä en olisi jaksanut ajatella elämässäni mitään hyvää olevankaan.
Kannattaa siis odotella vielä yksi viikko. Oireet voivat todellakin kestää yli kaksikin viikkoa, kestivät minullakin kolme viikkoa, ja meinasin jo luovuttaa, mutta ei kannata.
Jos masennus ei helpota, kannattaa ehkä kysyä, voisiko vahvuutta vielä nostaa..
Oma Sertralin-lääkitykseni alkoi pahan burn outin jälkeen. Loppuunpalamista seurasi keskivaikea/vaikea masennus, ja elämänilo katosi täysin.
Vaikka olen toipunut, en uskalla elää enää ilman lääkettä. Jos tällä tavoin jaksan myönteisellä elämänasenteella, niin syön näitä sitten vaikka koko loppuelämäni. Sitäpaitsi serotoniinin välitykseen tuleva ongelma aivoissa on kemiallinen, ilman lääkettä tilanne ei ehkä koskaan muutu normaaliksi.
Lieväksi miinukseksi tästä valmisteesta sanoisin haittavaikutuksensa kroonisen väsymyksen. Olen koko ajan väsynyt..Tosin en tiedä, onko kokonaan lääkkeen ansiota, vaiko onko syvän burn out:ni ansiota osittain, voimat eivät enää palaudu samoiksi.
Myös äkkiä lääkkeen syömistä ei kannata lopettaa, jos sitä on syönyt kuukausia. Itse tein tämän virheen viime kesänä, kun aloin voida tosi hyvin, ja ajattelin, että en enää lääkettä tarvitse. Niiden loputtua lopetin kuin seinään, ja loppukesästä olinkin aivan hermoraunio, jopa agressiivisen vihainen jatkuvasti, ja elämä alkoi taas tuntua järkyttävän mustalta.
Kuukauden tauon jälkeen aloin ottaa lääkettä uudelleen, ja sen jälkeen olen voinut pääsääntöisesti hyvin.
Eli suosittelisin odottelemaan kaikes rauhas! Ja ulkoilemaan, lukemaan, lepäilemään ym odotellessa.
Kaikki lääkkeet eivät tietty tehoa kaikille, mutta minun kokemukseni tästä ovat vain myönteisiä. Olin kuitenkin niin lopussa ennen lääkkeen saamistani.
Jos viikon, parinkaan päästä ei mitään muutosta tapahdu, niin sen sijaan, että heti vaihtaisit merkkiä, kysy lääkäriltä, voisiko vahvuutta vielä nostaa.
Tsemppiä.
Kiva kun kerroit oman tarinasi.... Mulla taitaa olla vähän samanlainen tilanne kun sulla oli. Ihanaa että lääkkeistä on ollut sulle apua. Annoit minulle monta syytä jaksaa taas huomiseen. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.
sinulle. Kyllä se aurinko vielä alkaa paistaa.:)
Itse syön sertraliinia ahdistukseen. Oireet alkoivat helpottaa noin 3-4 viikkoa siitä kun lääke aloitettiin. Pahimmat sivuoireet lähtivät parissa viikossa, lievemmät noin kuukaudessa.
Jos lääke väsyttää niin kannattaa ottaa se iltaisin!