Homot, sanavapaus, julkaisut.

Ihmettelen tälle saitille kirjoittamieni kirjoitusten poistoa.
Lähtökohtana on sanavapaus.
Sivuston ylläpitäjät poistavat kirjoituksia täysin mielivaltaiseti ymmärtämättä sitä tosiasiaa että, he itse syyllistyvät rikokseen siinä vaiheessa kun poistavat kirjoituksen.
Toki ymmärrän jos kirjoituksessa kehotetaan, kiroillaan, syytetään tai muuten yllytetään väkeä tai väestöryhmää kapinaan tai sotaan muita ryhmiä kohtaan.
Tämä perusasia tosin ei ole toimituksen lähtökohtana kirjoitusten poistolle.
Tämä "tylsämielisten kolleegio" poistaa sellaisia kirjoituksia mitkä saattavat he tai heidän suosimansa ryhmän huonoon valoon tai muuten sellaiseen asemaan mikä vaikuttaa muiden ryhmien suhtautumista heihin.

"Aikuisille kohdistettua materiaalia ei saa rajoittaa missään tilanteessa ennen julkaisua.
Julkaisun jälkeen sananvapauteen voidaan Suomessa puuttua vain rajatuissa tapauksissa. " sanoo Wikipedia, vapaa sanakirja.
"Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta." sanoo Wikipedia lisää.

Koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kirjoituksiani poitellaan tulen, tekemään kantelun ja tutkinta pyynnön poliisille asiani tiimoilta.

Mikäli asia koskee muitakin, niin kehoitan laittamaan oman mielipiteensä tähän " avaukseen "
Mikäli, ylläpitäjät eivät poista sitä.
6447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kehtasinpa arvostella hra M.Vanhasen kulttuurintuntemusta politiikka-palstalla. En syyllistynyt, eikä kukaan muukaan keskusteluun osallistunut syyllistynyt seuraaviin:

- Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
- Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä
- Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
- Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
- Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja

...jos ei sitten ole rikos kutsua Masaa moukaksi (mikä hän on!) tai pornoa puhua Smedsin Tuntemattomasta.

Rasismia, sovinismia ja kaikkia muita ennakkoluuloja saa kyllä ihan vapaasti levittää. Eivät seriffit varmaan edes tunnista niitä, nehän ovat ihan normaaleja mielipiteitä heidän mielestään.

Palstojen sheriffit ovat kaikkea muuta kuin tehtävänsä tasalla!

Äänestä

Nickini ovat monellekin täältä tuttuja siitä syystä, että olen palstan inhotuin ja sensuroiduin kirjoittaja. Tämä asia siis koskee minua hyvin paljon.

Minun kohdallani sananvapaus ei ole toteutunut. Olen kirjoittanut hyvin asiallisesti perusteltuja mielipiteitä, jotka yleensä ovat liittyneet pedoseksuaalisuuteen tai pedoseksuaalisiin rakkaussuhteisiin. Olen siis kyseisten ilmiöiden puolustaja. En ole koskaan kirjoittanut asiattomasti, vaan hyvin rationaalisesti, rauhallisesti ja perustellen. En ole myöskään yllyttänyt ketään rikokseen; tietääkseni lakeja saa kritisoida sen olematta rikokseen yllyttämistä??

Mielestäni on väärin, että täällä saa kirjoittaa jotakin kansanryhmää syrjivästi (pedoseksuaaleja), kun taas puolustaminen on kielletty. Mitenköhän kansa reagoisi jos tälläinen sääntö koskisi esim. homoja? Haukkua saa muttei puolustaa? Yksipuolinen mielipiteiden julkaisu (vain toinen kanta sallitaan) on propagandaa, jollaista en haluaisi Suomen suurimmalla foorumilla nähdä.

Molemmat nickini on poistettu keskusteluista. Mielestäni tämä on väärin. Minua vastaan on myös äitien palstalla aloitettu suoranainen vastustuskampanja; he aikovat ilmoittaa/ovat ilmoittaneet kaikki viestini asiattomiksi. Suurin osa viesteistäni onkin lähtenyt. Tämä viittaisi siihen että asiattomaksi ilmoitetut viestit tosiaan poistetaan automaattisesti. Eli kuka tahansa häirikkö voi käytännössä poistaa minkä tahansa asiallisen viestin.

Törkeimmät kokemani vääryydet:
- Freedom.of.Speech-nickini galleriasivu suljettiin 'asiattomana', vaikka siellä ei ollut mitään muuta kuin teksti 'kannatan sanavapautta, entä sinä?' ja linkkejä erilaisille pedoseksuaalisuudesta kertoville asiasivuille (ei mitään laitonta tai muuten kyseenalaista).

- Nuoret: Aikuistuminen -palstalla joku nuori kirjoitti ahdistuksestaan joka johtui pedoseksuaalisista ajatuksista. Kirjoitin hänelle rohkaisevasti, että se on ihan ok, ja kehotin häntä hankkimaan tietoa pedoseksuaalisuudesta. Viestini poistettiin heti. Todella asiaton 'tapa itsesi'-viesti sai olla siellä monta päivää! Tästä päättelen, että ainoa tapa jolla 'saamme' reagoida tälläisiin tapauksiin on 'tapa itsesi' tai 'hankkiudu hoitoon'. Nyt koko viestiketju on poistettu, vaikka aloittajan viestissä ei ollut mitään asiatonta!

- Tieteellisistä artikkeleista lainaamani kohdat sekä linkit on aina poistettu. Tämä rikkoo suuresti sananvapauden tiedonlevityskohtaa. Joskus kirjoitin viestiini pelkkiä tieteellisiä tutkimustuloksia, ja nekin viestit poistettiin. Mitä tiedonlevitysvapautta tälläinen muka on? Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää että kaikkia tutkimuksia saa esittää vapaasti tälläisillä foorumeilla.

- Keskustelun sääntöjen mukaan periaatteessa pedoseksuaalien vihaajien viestit tulisi poistaa, sillä ne ovat jotain vähemmistöä syrjiviä. Silti ne ovat ainoita pedoseksuaalisuuteen liittyviä viestejä joita täällä suvaitaan.

- Ainoa syy poistoille on luultavasti se ettei enemmistö ole kanssani samaa mieltä vaan pitää mielipidettäni 'sairaana'. Sairas tai ei, kaikkia mielipiteitä (jotka eivät solvaa ketään) pitäisi voida ilmaista!

Äänestä

Oletko TOP vai BOTTOM ?!?!?

Äänestä

Oletko homo ja mitä viestisi ovat sisältäneet? Jos et ole homo niin on syytä vilkaista palstan sääntöjä eli vain homoille. Mekin tarvitsemme paikan jossa puhua ilman että jeesussaarnaajat ja homofoobikot hyökkäävät päälle. Ovatko viestisi sisältäneet rankkaa ja loukkaavaa tekstiä homoja kohtaan?

Jos kirjoitat rajuista seksileikeistä niin siihen on myös syy säännöissä että miksi ei saa. Vaikka tämä on homojen palsta niin se tulisi pitää siistinä koska jos täällä höpötetään koko ajan perseen panemisesta ja anaalitapeista niin tämä on silloin seksipalsta. Ja homoseksuaalisuus kun ei automaattisesti tarkoita mitään irstasta ja karkeaa seksiä ja pornoa.

Äänestä

tai käsität tahallasi väärin.

Sananvapaus koskee julkaisuja, jotka kustannat ja toimitat itse. Sinä et toimita Suomi24:ää.

Vähän niin kuin et voi töhriä naapurin seinällekään sananvapauden nimissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuntematon kirjoitti:

Ihmettelen tälle saitille kirjoittamieni kirjoitusten poistoa.
Lähtökohtana on sanavapaus.
Sivuston ylläpitäjät poistavat kirjoituksia täysin mielivaltaiseti ymmärtämättä sitä tosiasiaa että, he itse syyllistyvät rikokseen siinä vaiheessa kun poistavat kirjoituksen.
Toki ymmärrän jos kirjoituksessa kehotetaan, kiroillaan, syytetään tai muuten yllytetään väkeä tai väestöryhmää kapinaan tai sotaan muita ryhmiä kohtaan.
Tämä perusasia tosin ei ole toimituksen lähtökohtana kirjoitusten poistolle.
Tämä "tylsämielisten kolleegio" poistaa sellaisia kirjoituksia mitkä saattavat he tai heidän suosimansa ryhmän huonoon valoon tai muuten sellaiseen asemaan mikä vaikuttaa muiden ryhmien suhtautumista heihin.

"Aikuisille kohdistettua materiaalia ei saa rajoittaa missään tilanteessa ennen julkaisua.
Julkaisun jälkeen sananvapauteen voidaan Suomessa puuttua vain rajatuissa tapauksissa. " sanoo Wikipedia, vapaa sanakirja.
"Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta." sanoo Wikipedia lisää.

Koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kirjoituksiani poitellaan tulen, tekemään kantelun ja tutkinta pyynnön poliisille asiani tiimoilta.

Mikäli asia koskee muitakin, niin kehoitan laittamaan oman mielipiteensä tähän " avaukseen "
Mikäli, ylläpitäjät eivät poista sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu