haluaisin mielelläni lukea anoreksiaan sairastuneiden ja ehkä vielä sairastavien kertomuksia omasta tilanteestaan.
itse oon sairastanu anoreksiaa virallisesti vasta tästä syksystä,eli diagnoosi on edelleen se F 50.0 asian kohdanneet tietää,mitä toi tarkoittaa toi merkintä ja se on anoreksia nervosa-laihuushäiriö.
en ole edelleenkään parantunut,enkä myöskään halua,sillä pelkään,että sairastun bulimiaan,onko muilla ollut vastaavaa?? ja sitten tosiaan se seikka,että tämä sairaus alkoi minulla vasta yli parikymppisenä olemaan isompi osa elämää,toki jo yläasteella oli jotain pientä laihduttelua,mutta viimeiset kolme vuotta olen ollut reilusti alipainoinen ja tänä syksynä sit ekan kerran menin ihan sairaalaan asian vuoksi,koska luulin silloin,että haluan parantua.
lähdin kuitenkin kesken hoidon pois,yhtäkkiä en halunnutkaan parantua,outoa minulle,sillä yleensä jos päätän jotain,ni se yleensä pitää...
halua parantua,eli olen vieläkin oman mieleni vanki..ja kaikki alkoi 5 vuotta sitten viattomasta laihdutuksesta ja tässä sitä ollaan..
kommentteja,kertomuksia,jos joku haluaa kysellä multa jotain ni tietysti vastaan.
no nyt olen tässä kotosalla edelleen ja katson vain,ettei paino tipu taas niin alas että joutuisin sairaalaan,mutta en
itse oon sairastanu anoreksiaa virallisesti vasta tästä syksystä,eli diagnoosi on edelleen se F 50.0 asian kohdanneet tietää,mitä toi tarkoittaa toi merkintä ja se on anoreksia nervosa-laihuushäiriö.
en ole edelleenkään parantunut,enkä myöskään halua,sillä pelkään,että sairastun bulimiaan,onko muilla ollut vastaavaa?? ja sitten tosiaan se seikka,että tämä sairaus alkoi minulla vasta yli parikymppisenä olemaan isompi osa elämää,toki jo yläasteella oli jotain pientä laihduttelua,mutta viimeiset kolme vuotta olen ollut reilusti alipainoinen ja tänä syksynä sit ekan kerran menin ihan sairaalaan asian vuoksi,koska luulin silloin,että haluan parantua.
lähdin kuitenkin kesken hoidon pois,yhtäkkiä en halunnutkaan parantua,outoa minulle,sillä yleensä jos päätän jotain,ni se yleensä pitää...
halua parantua,eli olen vieläkin oman mieleni vanki..ja kaikki alkoi 5 vuotta sitten viattomasta laihdutuksesta ja tässä sitä ollaan..
kommentteja,kertomuksia,jos joku haluaa kysellä multa jotain ni tietysti vastaan.
no nyt olen tässä kotosalla edelleen ja katson vain,ettei paino tipu taas niin alas että joutuisin sairaalaan,mutta en
Vastaukset 8
Vanhimmat
mulla kanssa noin vuoden sisällä lehtenyt menemään oikeen kunnolla paino alas.
tosiaan eka oli viatonta lahduttelua,
lopulta kaikki meni... sanottasko överiksi :s
joo,se tosiaan lähtee salakavalasti toi laihtuminen käsistä,en ois ite ikinä uskonu,et aikusena saan anoreksiapaperit,ku teinin kuvittelin jo saavan sen ja sit se jatkuu aikuisena mut tää,että vasta nyt ja tosiaan,en ikinä vois kuvitella,et painaisin sen verran,ku ennen laitumista tai edes että lihoisin siihen normaalipainoon,missä olisin ihan ok,joku vaan tuolla mielessä sanoo,et mun pitää olla tämmönen,pieni..
Mul kans lähti ihan tavallisesta laihduttamisesta. Olin reilusti ylipainoinen, ja kyllästynyt katselemaan omia, oksettavia läskejäni. Tiesin ettei kukaan näe minua läskieni alta. Tai niin ajattelin. Sitten viime syksynä se meni epätoivoiseksi, kävin pro ana -sivuilla katsomassa vinkkejä ja dieettejä. Enää se ei ole dieettejä, se on elämäni. Myös valheet ovat mukana, valheet äidille, huolellisesti suunnitellut valheet ja lavastukset, niin ettei kukaan näe mitään muuta, kuin mitä he haluavat nähdä. Mutta hassuinta on, että olen onnellinen. Rakastan omaa pientä Anaani
Voi lukea täältä:
http://souyatta.livejournal.com
Olen välillä ollut niin suuttunut sinun kommentteihesi, mutta nyt olen ihan hirveän surullinen puolestasi. Olet 2o ja niin yksinäinen, että ana on ainoa rakastettusi. Elät omassa maailmassasi ja todennäköisesti aikamoista kuherruskuukausivaihetta, koska et anassasi huomaa mitään negatiivisia puolia. Ulkopuoliset tietävät, että tulee sekin aika, että kiroat sen päivän, kun rakastuit. Ana alkaa vaatia sinulta aina vaan enemmän, ja sellaisia asioita mitä et nyt edes ymmärrä. Se haluaa terveyden, se haluaa kaiken ajan, se ei suvaitse muita tuttavuuksia, se kahlitsee sinut ja saattaa jopa vahingoittaa sinua. Ehkä sinun täytyy kokea jotakin aika pahaa, ennenkuin ymmärrät. Muista silloin, että on olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat auttaa sinua selviytymään anan kynsistä. Tappelemaan sitä vastaan. Antamaan sinulle turvapaikan, sellaisen sylin, joka rakastaa sinua ehdoitta, sellaisena kuin olet.
tuo teksti on niin totta. Ymmärsin tänään, että haluan parantua. Ei laihuus tuonut onnea. Nyt alkaa taistelu tätä suorannasita helvettiä vastaan. Haluan parantua. Tuntuipa hyvältä kirjoittaa se ensimmäistä kertaa.
surullisinta näissä syömishäiriöissä on,että viimeistään sairastuneena oppii käyttämään valehtelua keinona peittää tilansa esim perheenjäseniltä.
suurimpia valheita kuitenkin ovat ne,joita oma mieli kehittää,joihin sairastunut uskoo/haluaa uskoa,vaikka tietäisikin totuuden.kiteytettynä elämä syömishäiriössä on valheita täynnä oleva ongelmavyyhti,jossa ensin on saatava sairas myöntämään yhden valheen vääräksi,eli,että kaikki on muka hyvin,eikä ole mielestään siinä kunnossa,että tarvitsee apua.vasta,kun syömishäiriöinen tiedostaa tilanteensa ja sen,että tarvitsee apua selvitäkseen elossa,voi hoidosta olla hyötyä,sillä ihminen joka elää edelleen siinä valheiden ympäröimänä on melko turha hoidettava,sillä ensin tulisi ymmärtää,että mihin sitä apua oikein tälle henkilölle annetaan ja se ei aina ole helppoa.joskus tilanne voi olla niin paha,että jopa aikuinen ihminenkin on laitettava vasten tahtoaan hoitoon,sillä hän ei suostu näkemään ongelmaansa,eikä kuuntelemaan lääkäreiden avuntarjouksia.
Itselläkin alkoi juuri tuollaisena "viattomana" laihdutuksena. Mutta joku päivä päässä vain naksahti, että eihän tämä toimi. Haluan olla laiha! Aloin paastoamaan. Silloin löysin kaikki nämä sivut. Sivut, jotka kertovat tarinoita pro anoista ja antavat vinkkejä miten olla laihempi. Laihduin alipainoiseksi, mutta sen jälkeen sain jotenkin taas otteen elämästä ja aloin pikku hiljaa voida paremmin. painoa tuli takaisin ja elämä alkoi jotenkin sujua. En tiedä mikä katkaisi tuon onnen ketjun. Varmaan voin syyttää vaakaa tästä. Kerran nousin vaa'alle ja huomasin miten paljon painoa olikin kertynyt. Se jotenkin avasi taas silmäni ja näin peilistä kuinka iso olin(vaikkakin normaalipainoinen). Aloin taas valua vanhoihin kaavoihin. Jouduin käymään psykiatrilla, mutta eihän minua nyt kiinnosta kuunnella naista joka väittää että olen liian laiha, koska en ole. Jotenkin sain valehdeltua sille niin paljon että se katsoi minun "parantuneen" ja sain lopettaa käynnit. Nykyään laihdun lisää ja lisää, valehtelen perheelle ja kavereilleni ja mikä pahinta tuntuu että valehtelen itsellenikin. Kaverit luulevat että olen jollain ohi menevällä "dieetilla", niin niille uskottelen. Mutta tämä "dieetti" ei vaan mene ohi. Paras kaverini on juuri tuo Ana, joka jossain määrin lohduttaa minua. En ole yksin.