Olen lueskellut näitä mangneettikuvauksen tekstejä, eikö kenelläkään tule pelkotilaa / ahtaanpaikankammoa mangneettikuvaksessa ? Menin ekalla kerralla hyvillä fiiliksillä kuvaan, kaikki meni siihen asti hyvin kun minut oli laitettu sinne putkeen ja kuvaus oli alkamassa, laite ei ollut vielä kunnolla lähteny ees käyntiin kun painoin nappulaa, ja halusin pois, ei auttanut siinä vaiheessa enään peli että näkisin putkesta ulos. uusi käynti edessä, ja suonensisäistä rauhoittavaa seuraavan kerran.. ois kiva kuulla onko muitakin kohtalotovereita.
Pään mangneettikuvaus
keski-ikäinen 70
183092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mitään pakokauhuja. MRI-kuvauksessa Musiikkia kuulokkeista kuunnellut ja hyvin siellä on aika kulunut. kapea se on, olkapäät on kiinni reunoissa ja laitteen "keskiviivaa" tuijotellessa menee tunti ihan hyvin.
ainoa haitta on se että kädet väsyy kun yrittää pitää ne suorassa kapealla levyllä kun varjoaina-kanyyli on suonessa sen tunnin, pidettyään kiinni tunnin housunlahkeesta on vähän kipeä käsi.
olen kuullut näistä pakokauhuista kyllä joskus jossain, itselläni ei ole kokemusta, putkessa olen käynyt aika usein.
jostain kuulin että voivat vaikka tujauttaa pieneen uneen kuvauksen ajaksi?! mutta ei liene harvinaista pakokauhut siellä putkessa, on se niin ahdas. Ota vain rauhoittavat tai nukutus.
hyvin se menee.
kyllä ne ehdotti että ne ois laittanut jotain rauhoittavaa suoneen nyt ekalla kerralla, mutta olin omalla autolla liikenteessä niin ei pystynyt sitä tekemään.. eli uusi aika varattiin, ongelmana on että mitään tutkimusta ei voi jatkaa ennen kuin ne kuvat on saatu, ja sehän tässä alkaakin masentamaan.. pitää seuraavan kerran sanoo että nuija nukutus niin homma toimii :)
Jännitin vain ensimmäistä magneettikuvausta, turhaan sitäkin. Viimeisimmässä kuvauksessa nukahdin putkessa ja heräsin kun kuulokkeiden kautta kuulutettiin hereille. Eli osaan todella rentoutua.
Auttaisiko jos pidät silmät koko ajan kiinni ja kuuntelet vain radiota? No ne rauhoittavat auttavat ainakin.
mutta sanotaanko näin: joka kerta on ollut sen verran vakavasta asiasta kyse, että pelko/ahdistus on ollut jossain ihan muualla kuin putkeen joutumisessa...:)
Vuosia, vuosia sitten olen ollut sellaisessa täysin putkessa -kuvauksessa (ns. leikkauskartta), siihen aikaan kesto oli pari tuntia mutta nukuin/pidin silmät kiinni. Uusimmalla kerralla laite oli ilmeisesti sen verran uusi, että laajan kuvauksen kestoon meni alle tunti eikä siinäkään enää tarvinnut mennä koko putken sisään.
Paras neuvoni on: pidä silmät kiinni ihan alusta asti äläkä kuvittele avaavasi niitä sisäpuolella, jos ahdistus on todella niin suuri. Mulla ainakin unenomainen olo on tullut ihan näin vaikka haluaisinkin olla hereillä. Toisena vaihtoehtona, pyydä jotain rauhoittavaa...? Jos on tosi tarve, vaikea kuvitella että putkiahdistus voittaisi kuvaustarpeen. Joskus olen kuullut kevyistä nukutuksista mutta epäilen, ettei niitä ihan pikkujutuista tehtäisi mutta en ole ammattilainen. Tsemppiä!
Ei ole koskaan tullut pakokauhua. Olen vaan yrittänyt rentoutua ja makoilla silmät kiinni kaikessa rauhassa. Ja onpa sinne tullut kerran nukahdettuakin :D
Paniikki alkaa tuntua jo kun vain ajattelenkin koko asiaa. Ensimmäisellä kerralla menin kuvaukseen mitenkään etukäteen asiaa pelkäämättä (selkärangan MRI). Koko tutkimus oli yhtä ahdistusta, vaikka sainkin pidettyä itseni mielettömällä tahdon voimalla siellä putkessa sen tunnin. Seuraavalla kerralla (pään MRI) pyysin rauhoittavaa, ja se ehkä auttoi hitusen, 3.kerta oli sama kuvaus kuin edellinenkin, silloin pyysin rauhoittavaa vielä enemmän, mutta yhä kädet hikoaa kun vaan ajattelinkin sitä putkeen joutumista. Minulla on siis näköjään ahtaan paikan kammo.
Kuvauksen merkitys minulle ei ole vaikuttanut siihen ahdistukeeni. On ollut kyse aivokasvaimesta. Minulla on ollut oma musiikki käytössä ja olen pitänyt silmät kiinni koko ajan ja yrittänyt hengittää rauhallisesti... Silti ahdistus iskee! Seuraava kontrollikuvaus on tulossa tänä vuonna. Ja jo nyt tieto siitä, että kutsu kuvaukseen on tulossa ahdistaa. Pyydän kyllä vielä enemmän rauhoittavaa, mutta silti se on KAMMOTTAVAA.
Minulla on ihan terveydentilan kartoitus, eli pää kuva otetaan sen takia,(pienenä aivoiverenvuoto) mitään vakavaa ei tiettävästi epäillä. ei minullakaan mitään oireita ollut ennen ensimmäistä kuvausta, siellä putkessa vaan jysähti tajuntaani, että täältä on päästävä pois ja äkkiä.. toinen yritys on kuukauden päästä, ja varmasti silloin otan rauhoittavaa,
antoiko ne sinulle rauhoittavaa suonen sisäisesti? vai ihan tablettina..
En edes tiennyt että sen rauhoittavan voi saada pistoksenakin, ei ole tarjottu ainakaan minulle. Ensimmäisen kerran jälkeen kerroin, että olen valtavan ahdistunut. Sainkin tabletin ahdistukseen kun kuvattin toinen kerta, kolmannella kerralla muistan että se tablettiannos olisi kaksinkertaistettu, kun yhä valitin... Silti se ei ollut mielestäni riittävä annos, koko ajan sain keskittyä tosissani, jotta en olisi mennyt täysin paniikkiin. Minut on kuvattu sekä Töölössä, että Meilahdessa, eikä kummassakaan ollut mitään peilejä ulosnäkemiseksi. Ahdas betoniputki vain, katto muutama sentti silmistä ylöspäin. Kyynärpäät puristuneina putken seiniä vasten... Kunpa sen saisi tehtyä nukutuksessa!
sinäänsä helpottava kuulla, että en ole ainut panikoiva ihminen, mutta eihän ne ihmiset jotka eivät kärsi tästä ymmärrä. (en yleistä nyt kaikkia, on ihmisiä jotka ymmärtää tilanteen)
kyllä ne minullekkin sanoin että tablettina ne antaa sen rauhoittavan, mutta vaihtoehtoisesti on myös suoraan suoneen annettava aine. katsoo nyt mitä ne tekee. kunhan sinne taas pääsen. kerron sitten kyllä kuulumiset täällä.. mutta ois se ihan kiva että ne kuvat saisi otettua.
lähinnä siitä, kun katselen peilin kautta mitä ne siellä valvomossa häärää! Katson ilmeitä ja henkilökunnan määrää, kuka käy, soitetaanko jonnekin... Ekalla kerralla tuli yllättävä lähtö leikkauspöydälle heti kun kuvaus oli valmis.
Olen kahdesti käynyt paan magneettikuvauksessa. Ensimmäisellä kerralla oli lievää ahtaanpaikankammoa, jonka kanssa pystyi olemaan, kun oli vain ihan rauhallisesti ja silmät kiinni.
Toisella kerralla pelkäsin ahtaanpaikankammoa etukäteen, mutta itse kuvauksessa ei ollutkaan mitään ongelmaa ja pystyin olemaan rennosti jopa silmät auki.
Olin tänään eka kertaa pään magneettikuvauksessa ja etukäteen en jännittäny yhtään, mutta kuinka ollakaan tänä aamuna iski hirvee jännitys päälle.En muistanu riisua edes rintsikoita ennen kuvausta,toivottavasti ne ei aiheuta mitään vääristymiä(metalliset hakaset),vaikka hoitaja vielä muistutti asiasta.Se jännitys..
Muuten kuvausaika meni mun mielestä suht nopeasti,puoli tuntia.Kone kyllä piti kovaa meteliä,enkä uskaltanu aukaista silmiä koneen sisällä.Nyt vaan odotellaan tuomiota pari viikkoa..
Minulla on niin hirvä ahtaanpaikankammo, etten mene kuvaukseen muuten kun vahvasti "huumattuna". En vaan yksinkertaisesti pysty. Joka kerran (kuvauksia tähän mennessä n.10) 0len saanut kunnon suonensisäisen esilääkityksen, olen jopa onnistunut nukkumaan kuvauksessa. Ainoa "haitta" on, että joudun makailemaan muutaman tunnin kuvauksen jälkeen tarkkailtavana, koska jalat eivät kanna ja pää on sekaisin, mutta se on pieni ongelma. Selviähänhän kuvauksesta, joka on pakko tehdä..
Minulla oli samat tuntemukset, kun menin magneettikuvaukseen. Heti, kun jouduin putken sisään tuli kauhea olo, että olisi päästävä välittömästi pois. Ja minulta löytyi sitten kuvauksesta aneurusma ja nyt joudun taas Töölön sairaalaan samanlaiseen kuvaukseen uudestaan :(
mutta sinnillä olin selkärankaani kun kuvattiin. Olin aivan läkähdyksissä vetäessäni ilmaa keuhkoihin, sydän jyskäsi korvissa ja hiki kirposi pintaan. Hätänappi hikisissä sormissani painanko enkö paina.Vedetkin silmistä valusi, vaikka en itkenyt. Ei kuulunut lopussa hoitajan kyselyjä ei mitään ajattelin jo, että kuoliko hän. Miten pois, pois on päästävä. Ja kun pääsin pois olin vaihtanut värini punaiseen, suuntavaistoni sekaisin ja oksettava olo.
eli mangneetti on takana päin, ja tuloksia odotetaan viikon sisällä. rauhoittavaa annettiin mutta, eipä se siinä putkessa kerennyt vaikuttaa, sen jälkeen vasta kun olin pois siitä päässyt :)
musiikki rauhoitti, ja kun piti silmät kii, ei mitään tuntemuksia paniikki / mistään kohtuaksista.
eli ohi on tuo kokemus... tsemppiä muille joilla tuo vielä edessä päin..
Kävin 6.11.2008 elämäni ensimmäisen kerran magneettikuvauksessa. Olin sairaalaan mennessä hieman jännittynyt asiasta, koska se oli minulle uusi. Olin myös arvellut, että minulla saattaisi olla ahtaanpaikankammoa.
No sitten sinne putkeen työnnettäessä tiedostin täysin, että pääni on lukittuna tutkimustelineeseen ja sänky työnnetään putkeen lähes polviin asti pää edellä.
Sitten heräsikin luontainen uteliaisuuteni tätä teknistä vempainta kohtaan. En pitkään aikaan tutkimuksen kestäessä edes tajunnut mikä merkitys sillä peilillä on siinä silmieni edessä. Lopulta huomasin, että sillä näkee hoitajan huoneeseen tulemisen. Hoitaja kävi siinä antamassa varjoaineen suoneen ja tutkimus jatkui.
Siinä niitä koneen ääniä kuului taas ympärilläni ja mieleeni tuli ajatus, että tällaisissa putkiloissa voivat astronautit siellä avaruudessakin joutua tulemaan joskus toimeen. Katselin ympärillä olevia valoja ja mietin miten syvällä olen putkessa ja mikä sen ympärysmitta mahtaa olla. Tuli mieleen humoristinenkin ajatus: "tältä tuntuisi olla ruumisarkussa elävänä".
Osasin rentoutuakin tutkimuksen aikana niin että en huomannut miten aika kului: 30 min tutkimus meni kuin se olisi kestänyt vain vartin. Näin osoittautuivat pelkoni turhiksi. Paniikinpoikasta olisi herännyt vasta sitten, jos nämä hoitajat eivät olisi tulleetkaan hakemaan minua ulos sieltä tutkimuksen päätyttyä ;-)
Kaikki meni hyvin ja menisin uudestaankin. Putkessa kiertää ilma ja siellä on valot, sehän on tärkeintä.