tässä on pommin jakaja jota kannattaa varoa

JUHA KIILHOLMA PAUKUTTAA SUUTA JA PISTE-ENNÄTYKSENSÄ
Juha Kiilholma pelaa Tapparan kolmosketjun sentteri Juha Kiilholma rikkoo piakkoin oman yhden kauden piste-ennätyksensä SM-liigassa. "Kinu" on tällä kaudella tehnyt nyt neljä maalia ja antanut 12 maalisyöttöä, ja niillä 16 tehopisteellään hän on tasoissa kaudella 2003-04 tekemänsä yhden kauden piste-enkkansa kanssa. Silloin Ässissä syntyi tehot 6 10=16.

– No joo, oonhan mä huomannut että samoilla pisteluvuilla ollaan, Juha toteaa.

Viime kausi oli miehen ensimmäinen Tapparassa, eikä se sujunut yhtä hyvin. Omaa roolia ei tahtonut löytyä, välillä käytiin Ruotsissakin pelivisiitillä, ja lopulta liigan runkosarja toi vain yhden maalin ja yhteensä kahdeksan tehopistettä. Tänäkään syksynä alku ei näyttänyt lupaavalta.

– Kauden alku oli ihan kamala. Ekoissa suunnilleen kymmenessä pelissä ei päässyt oikein pelaamaan eikä kulkenut ollenkaan, omissa vaan tuntu kolisevan aina kun oli jäällä. Mutta sitten tässä on saanut vähän juonesta kiinni, päässyt pelaamaankin enemmän ja nyt on kyllä mennyt ihan ok.

Viimeiset suunnilleen tusinan peliä Kiilholma on hyökännyt samassa ketjussa Steve Savianon ja Sami Venäläisen kanssa. Vaikka kolmikko ei juurikaan ylivoima-aikaa saa, tulosta on silti syntynyt. Jossain vaiheessa jo melkein kymmentä pakkasastetta näyttänyt Kinun plusmiinustilastokin on koko ajan parantunut ja miinuksia on enää neljä.

– Nyt on löytynyt hyvä ketju. Noi laiturit on aika vikkeliä kavereita ja kovia möyriin kulmissa. Tykkään pelata tollasten äijien kanssa, siinä tulee paljon tilanteita, Kiilholma jakaa kunniaa nopeille laitamiehilleen.

Porissa 25 vuotta sitten syntynyt Tappara-hyökkääjä on usein tapahtumien keskipisteessä, kun kaukalossa tönitään ja tuupitaan. Useampikin vastustajajoukkueiden isomman kaliiperin miehistä on näyttänyt kovin hanakalta tekemään Kiilholman kanssa lähempää tuttavuutta vielä senkin jälkeen, kun tuomarin pilli on jo soinut katkon merkiksi. Miksi niin tapahtuu, Kinu?

– Kai mä vähän ärsyttäjä kaukalossa oon. Ehkä nuorempana tuli oltua sitä vielä enemmän ja nyt sitä on vähän rauhoittunut, mutta kyllä siellä aina vähän täytyy jotain huudella, Juha virnistää.

– Se auttaa itseekin pelaamaan paremmin, pysyy hereillä ja pääsee peliin mukaan, kun on tunteet vähän pinnassa ja hierotaan hanskaa naamaan.

Juha Kiilholma tökkiiRunkosarja on kääntymässä pian jo loppusuoralleen. 14 matsia on jäljellä ennen playoffeja, ja Tappara on tällä hetkellä mukavasti viidennellä sijalla eikä Pelicans ole edellä kuin kolmen pisteen päässä.

– Ylemmäskin on mahkut ja kotiedusta taistellaan, kaikki on vielä auki. Pidetään huoli siitä, että ollaan ainakin siellä kuuden joukossa, Kiilholma tuumii ja katsoo jo vähän eteenpäinkin:

– Viime kevään pleijarit ei menny meiltä kovin hyvin. Uskon, että tänä vuonna saadaan paljon parempi taisteluilme päälle. Viime aikoina on välillä saatukin sellasta hyvää kamppailupelaamista mukaan, ainakin se Blues-peli tässä joku aika sitten oli hyvä.

Pudotuspeleissä pelityyli muuttuu taatusti taas kovemmaksi ja tuomarilinja sallivammaksi. Kiilholman mukaan joukkueen tapaa pelata ei ole lähdetty muuttamaan sen takia.

– Onhan se selvää, että pleijareissa saa ja pitää pelata kovempaa, mutta ei siitä olla vielä puhuttu tai sen varalle mitään muutettu.

Vielä pitääkin toki ensin varmistaa se paikka kuuden parhaan joukossa, kenties nousta vielä nykyisestä sijoituksesta ylemmäskin. Juha Kiilholma itse taas lähtee joukkuemenestyksen ohessa metsästämään sitä seuraavaa tehopistettä, sitä, jolla ennätys paukkuu.
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

gghrfghtjyjyghjy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu