Ne voivat sanoa sitä rakastelemiseksi
mutt' oikeastaan he siinä raiskaavat itseään
kun harrasteena siinä vain on seksi
kun itsessään siinä raiskaavat Jumalan kuvaa
Intohimolle siinä on annettu valta
se kun itsestä tuntuu niin mukavalta
Mutt' mitä mieltä Hän onkaan tuosta
siis jos kysyttäisiin Jumalalta...
Taas taitaisi tulla kiire piiloon juosta.
Eihän tällaista enää sanoakaan saisi
etteivät korvasyyhyssään nokkiinsa ottaisi.
Mutta edelleen ja yhä, pyhä kirja on pyhä.
Vaikk' pian kait siitä tehdään painos "rakkaudellisempi"...
Mutt' originaali on tallella taivaan holveissa
eikä edelleenkään synnitön ole haureuden lempi.
Niin nuorisokin myöntää "harrastavansa" seksiä
"vapaata" sellaista, yrittäen sille puolustusta keksiä.
Selitellen sitä, "eihän sitä kokeilematta voi tietää
jos vaikka kävisikin niin
ettei häävuoteessa, nuo toisiansa voisikaan sietää"…!
Mutt' totuushan asiasta on kuitenkin
että kai tyytymätön voi olla vain
jos lajissa siinä, kokeiltu on jo muitakin.
Niin liitto Jumalan siunaama, siinäkään ei petä
kun puolisot siinä, toisiinsa voivat luottaa
ett' kuka rakastelee, missä ja ketä
pettymystä toisilleen eivät he tahdo tuottaa.
Niin löytyy vieläkin avio-onnen avaimet
ne löytyy pyhästä kirjasta raamatusta
Eiväthän ne hukassa ole olleetkaan
mutt' kaiken tän kiireen ja hedoismin keskellä
ei kai kukaan ole raamattua muistanutkaan
Kirja tuo arvokkain, nyt pölyistä putsata kannattaa
ja sitä alkaa taas lukemaan
miten paljon viisautta, se meille voikaan opettaa.
mutt' oikeastaan he siinä raiskaavat itseään
kun harrasteena siinä vain on seksi
kun itsessään siinä raiskaavat Jumalan kuvaa
Intohimolle siinä on annettu valta
se kun itsestä tuntuu niin mukavalta
Mutt' mitä mieltä Hän onkaan tuosta
siis jos kysyttäisiin Jumalalta...
Taas taitaisi tulla kiire piiloon juosta.
Eihän tällaista enää sanoakaan saisi
etteivät korvasyyhyssään nokkiinsa ottaisi.
Mutta edelleen ja yhä, pyhä kirja on pyhä.
Vaikk' pian kait siitä tehdään painos "rakkaudellisempi"...
Mutt' originaali on tallella taivaan holveissa
eikä edelleenkään synnitön ole haureuden lempi.
Niin nuorisokin myöntää "harrastavansa" seksiä
"vapaata" sellaista, yrittäen sille puolustusta keksiä.
Selitellen sitä, "eihän sitä kokeilematta voi tietää
jos vaikka kävisikin niin
ettei häävuoteessa, nuo toisiansa voisikaan sietää"…!
Mutt' totuushan asiasta on kuitenkin
että kai tyytymätön voi olla vain
jos lajissa siinä, kokeiltu on jo muitakin.
Niin liitto Jumalan siunaama, siinäkään ei petä
kun puolisot siinä, toisiinsa voivat luottaa
ett' kuka rakastelee, missä ja ketä
pettymystä toisilleen eivät he tahdo tuottaa.
Niin löytyy vieläkin avio-onnen avaimet
ne löytyy pyhästä kirjasta raamatusta
Eiväthän ne hukassa ole olleetkaan
mutt' kaiken tän kiireen ja hedoismin keskellä
ei kai kukaan ole raamattua muistanutkaan
Kirja tuo arvokkain, nyt pölyistä putsata kannattaa
ja sitä alkaa taas lukemaan
miten paljon viisautta, se meille voikaan opettaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jumalan Rakkaus, laupeus ojentautuu kohottamaan ja auttamaan, ei tarkkailemaan ja arvioimaan.
Vihaa pahuutta, mutta älä syntisiä kanssakulkijoita. Jumala on armahtavainen, ole sinäkin.
No niinpä niin; enhän minä heitä vihaakaan, mutta tämä "tietämättömyys" ja yltiöliberalismi alkaa käymään oksettavaksi. Siispä kolmas säkeistö...
Jumala armahtaa sitä, joka TULEE Hänen tykönsä, tunnustaen syntinsä ja ottaa Hänen armonsa vastaan Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa ja haluaa tehdä parannuksen synneistään.
Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon. Sinä voit tuoda julki kaiken sen minkä Jumala teki ihmiselle pojassaan. Sinä voit kertoa siitä totuudesta ja ilosanomasta, mutta kenenkään toisen puolesta et voi tehdä parannusta. Kun sinä kerrot totuudesta, mikä ei pala tulessakaan, ajattele että se totuus on kuin perhonen kämmenissäsi. Sinä vapautat ne sanat ja totuudet ja ne lentävät. Mikä uppoaa hyvään maahan joku toisenlaiseen, mutta jokaisella on valinnan vapaus. Jos ihmisellä on sisimmässään yhteys Jumalaan, hän tietää mikä on oikein mikä väärin - valinta on hänen. Hyvää yötä sinulle sinä valveilla oleva, jonka sielun tuskan tiedän, mutta Herra kaiken ajallaan tekee. Ole opas, lempeä opas.
Kirjoitin sinulle eilisen puolella muutaman sanan... en kuitenkaan viitsinyt laittaa. Mutta, laitanpa nyt sitten...
Ja, jos olet sama henkilö joka viime viikkoina on kirjoittanut minulle "jumalallisia" kehoituksia muutamiin runoaloituksiini tällä palstalla ja runopalstalla sekä uusia aloituksia, mm. nimimerkki yksijalkaiselle ja nimimerkki hyvin saarnasi, jotka selvästikin on mulle osoitettuja... lähdin yks ilta kirjoittamaan sinulle palautetta, mutta siitä paisui A4:n arkeissa laskettuna vähintään neljän tai viiden sivun rönsyily aiheeseen liittyvää, niin kuin keskustelussa ystävien kesken voidaan mennä sinne ja tänne sivulauseissa ja sitten palata varsinaiseen puheenaiheeseen, ja koska kirjoitustyylini muutenkin on yleensä niin kuin nytkin parhaillaan, että kirjoitan yhtä matkaa kuin ajattelen ja annan itselleni luvan ajatella vapaamuotoisesti puhuen... enhän toki sellaista rönsyilyä kehdannut palstalle pistää, ja olisiko tämä oikea paikkakaan. Lähettämättä jääneen viestin loppuosassa kerroin (sinulle tai kuka sitten lieneekin tuo salaperäinen nimimerkki yksijalkaiselle ja hyvin saarnasi) että viestisi eivät ole jääneet huomiotta. Käsittääkseni olen huomioinut ne ensimmäisestä viestistä lähtien... Vaikka viestit eivät ole vaikuttaneet täysin terveiltä, olen kuitenkin mennyt niiden kanssa Jumalan eteen ja rukoillut, tahtonut tutkia sisintäni... Haluan ottaa ojennusta vastaan silloinkin, kun siihen ehkä liittyy jotain ylimääräistä ja outoa. Ymmärrän ettei kukaan ole täydellinen, luultavasti tarkoituksesi on hyvä... Sinunkin elämässä kait on ollut kolhuja, ja joskus ne jättää jälkensä...
Mutta taktiikka jonka olet valinnut ei ole taidollinen. Jos haluat nuhdella tai ojentaa minua jostain, ehkä kertoa minulle jotain mitä minun kuuluisi mielestäsi tietää, olisi reiluinta tehdä se suoraan sähköpostiini, ellet sitten halua tai voi kohdata vaikkapa kasvokkain. Sellaista arvostan ja sellaisen otan todesta. Kirjoita minulle mahdollisimman selkeästi mikä sydämelläsi on, jos koet että sinun täytyy minulle jostain sanoa, mieluiten omalla nimellä? Mutta jos sinulla on syy pysyä nimettömänä, ok. Joka tapauksessa: suoraan sähköpostiini kiitos, ei niin kuin nyt runojani sivuavilla, osittain hämärillä ja arvoituksellisilla viittauksilla.
Jos siis haluat että otan sinut todesta...
No niin. Tähän runoosi sitten! Sanon ihan suoraan niin kuin ajattelen. Runon sisällöstä sinänsä olen samaa mieltä. Se on jopa melko hyvin (runollisesti) kirjoitettua sanomaa... Saattaapi olla, että siellä on jonkin verran jumalallista inspiraatiota takana, pohjimmiltaan... Kukapa tietää. Ainakin se on sinänsä sisällöltään ok. Jokin kuitenkin särähtää? Millä asenteella runo on kirjoitettu? On erittäin tärkeää tutkia itseä ja asennettaan...
Kopioin lähettämättä jääneen minkä kirjoitin eilisen puolella 23:00 aikoihin. Kuuluu näin:
Sinun olisi hyvä tutkia itseäsi, onko sinulla rakkaudellista halua ohjata ihmisiä oikeaan ja ihan vapautuneella sydämellä jättää ratkaisut heidän tehtäväksi? Halua rakastaa heitä sydämellisesti siitäkin huolimatta, kuinka he sanoihisi ehkä suhtautuvat ja minkä ratkaisun elämässään tekevät?
Vai onko asenne tuomitseva... Ylhäältäpäin saneleva... Kärsimättömänä niitä kohtaan jotka on eri mieltä kuin itse... Tässä kohtaa on turhaa mennä piiloon ajatuksen taakse: "Jos he on eri mieltä siitä mitä sanon, sitten he on eri mieltä Jumalan, ei minun kanssa, sillä minä sanon vaan mitä Jumala näistä sanoo."
Ei onnistu tuolla tapaa. Kun esität Raamattuun perustuvia näkemyksiä ja uskomuksia, ne ovat myös sinun mielipiteitä, silloinkin kun lähtökohtaisesti ovat Jumalan totuutta. Et voi vaatia ketään uskomaan että puhut Jumalan sanoja.
Saattaa olla että ihmiset ei kuule (syystä tai toisesta) sanoissasi muuta kuin ihmisen sanoja, ja jos silloin ryhdyt Jumalan nimissä tuomitsemaan heitä, ikäänkuin sanojesi takana olisi jumalallinen närkästyminen, vaikka siellä on takana oma närkästymisesi kun ihmiset ei ole suostuneet uskomaan niin kuin sinä uskot, et ole rehellinen itsellesi.
On hyvin tärkeää että uskova ihminen pysähtyy Jumalan eteen kohtaamaan itseään ja omia motiiveitaan, myös rikkinäisyyttään ja kaikkea sitä, mikä siellä sisällä on...
Kun Jumalan armossa pääsee ikäänkuin sinuksi itsensä kanssa, kohtaa itsensä siinä turvallisessa huolenpidossa, silloin ei enää tarvitse vaatia ihmisiä ottamaan vastaan totuutta, sitä minkä itse totuudeksi kokee.
Uskon että Jumala on hyvin tarkka tässä asiassa. Hän haluaa läheistä henkilökohtaista suhdetta. Kun koet että sulla on turvallinen ja läheinen suhde Hänen kanssaan, ymmärrät, että senkaltaista suhdetta Hän haluaa jokaisen kanssa. Henkilökohtaista suhdetta. Sellainen ei synny pakottamalla.
Totuutta ei voi hakata kenenkään päähän. Ihmisen sielussa ei ole sellaista luukkua, jonka voisit avata ja heittää Jumalan sanat sisään, sitten naks luukku kiinni. Jokainen itse miettii mille asioille sydämensä avaa ja kuinka niihin suhtautuu. Haluatko siinä prosessissa olla ihmisen vierellä, rinnalla? Ja olla siitä huolimatta, vaikka hän viis veisaisi siitä minkä koet oikeaksi? Jos haluat, uskon, että saat oppia itsestäsi paljon uusia ja mielenkiintoisia asioita, samalla myöskin Jumalasta. Ei teoreettisesti vaan käytännössä.
Se on rikasta elämää. Mutta myös kipeää. Koskaan kasvu ei tapahdu ilman kipua. Ja tarkoitan nyt omaa kasvua. Olisi helppoa vaatia kasvua vain toisilta... Emme ole vastuussa muiden suhteesta Jumalaan, mutta omasta suhtautumisesta... Pysähdymmekö kohtaamaan oman sisimpämme Hänen edessään ja kanssaan?
Ei ainoastaan... onko meillä nippu tosiasioita joista pidämme kiinni, vaan tahdommeko elää Kristuksen totuudessa, joka menee syvemmälle kuin ulkonaiset tosiseikat tai omaksutut oppinäkemykset... salatuimpaan saakka, läpäisten myös asenteet ja ajatustottumukset.
No niin... Menen nukkumaan. Takana on pitkä mutta antoisa päivä ja yön olen viettänyt enimmäkseen tietokoneen äärellä, mm. sähköposteja läpikäyden ja CC:n kysymykseen innostuin vastailemaan. En tiedä jos ehkä luulet että elän netin ääressä, joo, voi olla että viime aikoina on tullut liikaakin oltua tässä. Mutta ei tämä minun elämäni keskus ja alttari ole. Kuluneen päivänkin vietin ihan toisaalla, en oo nettiä edes avannut ennenkuin nyt yöllä... Aamuhiljentymisen ja raamatunlukemisen jälkeen lähdin liikenteeseen, muun muassa kävin erään minulle täysin tuntemattoman ihmisen luona kysymässä tarvitseeko hän apua, koska olin kokenut tarvetta rukoilla hänen puolesta, ja samalla myöskin tarjosin hänelle mahdollisuutta keskustella hengellisistä asioista... Sitten kävin katsomassa kahta ystävää mielisairaalassa, toiselle annoin hänen pyynnöstään Raamatun... Jne... Nyt menen nukkumaan ja muutaman tunnin kuluttua kun herään alan valmistautua tänä iltana olevaan tilanteeseen missä olen luvannut puhua.
Ehkä ajattelet kuinka tällainen haahuilija päästetään mihinkään puhumaan? Olen varmasti hyvin epätäydellinen ihminen mutta minulla ei ole tarvetta esittää muuta mitä olen. Jos haluan hyppiä puussa, hypin puussa, jos haluan mennä tästä lähiöstä, missä asun, loikkimalla kaupunkiin, teen sen. Niin kuin olen tehnytkin ihan vaan elämisen ilosta. Mielestäni uskova saa elää ihan niin persoonallista ja omanlaistaan elämää niin kuin haluaa, niin kauan kuin on rehellinen ja vilpitön eikä elä vääryydessä. En tietenkään tahdo tahallani loukata Jeesusta, jota rakastan. Hän on antanut minulle paljon, kaiken. Sen tiedän, ettei Hän ahda ihmisiä johonkin muottiin vaan alkaa sitten rakkaudella työn jokaisessa, joka Hänelle sydämen avaa. Tärkeää on myös muistaa, että elämässä on erilaisia vaiheita...
Kun haluat nuhdella lähimmäistäsi, oletko valmis myös kysymään, mitä hänelle kuuluu? Laittamaan olkapääsi hänen kuormansa alle?
En tarkoittanut kysymyksiä julkisesti vastattavaksi. Pohdittavaksi.
Siunausta ystävä kallis!
Niin, äitiparran vastaus oli hyvä pituudesta huolimatta. Fundalentalismi uskoon liittyen on kuin äärirajoilla oloa. Voi miettiä koska lipsahdetaan sinne toiselle puolelle. Keskitiellä liikkuessaan hyväksyy itsessä ja muissa olevat puutteet. Ja se rakkaus (onhan tää rakkausrunopalsta?) on kaikkea elämää kohtaan. Ja itse ruonoilijalle, olet oikeassa; seksi ilman rakkautta on surullista eikä siitä saa sellaista tyydytystä mikä olisi mahdollista saada. Rakkauden kanssa se on tuhannesti mukavampaa.
Oli pakko käydä hoitamassa sähköinen kirjeenvaihto ja kun tässä tuntuu nyt aikaa olevan. Fundamentalismi on sana johon liittyy mielikuvia, millaisia kenelläkin mutta yleensä sävyltään negatiivisia. Mulle uskossa on kyse ennen kaikkea suhteesta persoonaan ja tämä on kaikkein ensisijaisin suhde, minkä edelle mikään ei voi mennä. Persoonallisen suhteen kautta Häneen löydän parhaiten myös oikean suhtautumistavan lähimmäisiin. Se on kokemukseni. Silloin ei ole kyse uskonnollisuudesta ja normeista vaan sydämen rakkaudesta Jumalaan ja halusta elää Hänen yhteydessä niinkuin oikein on.
Uskonto rajoittaa ja kahlitsee, mutta hengenelämässä antautuminen ja kuuliaisuus tuokin vapauden, koska Hän, johon kokosydämisesti sitoudutaan, on ihmeellinen ja ihana, elävä ja todellinen. Terveessä hengellisyydessä ei tavallaan ole keskitietä. Uskovan näkökulmasta ajatellen. En tiedä sitten onko se fundamentalismia vai mitä. Minulle se tarkoittaa, että on henkilökohtainen halu enemmän ja enemmän tuntea Jeesusta, elää Hänen lähellä ja ottaa Hänen hyvyyttä vastaan, silloinkin, kun se vaatii elämässä omien mieltymysten tarkistamista ja parannuksen tekoa. Siinä ei ole olemassa jotakin rajaa, että: tämän verran annan Jeesukselle mutta näistä asioista päätän itse ja niihin ei Jumalallakaan ole nokan koputtamista. Silloin ihminen ei ole vielä päässy näkemään totuutta itsestään ja Jumalasta. Ja käsitykset rakkaudestakin perustuu milloin mihinkin näkökohtiin. Itse uskon niinkuin Raamattu sanoo, että todellinen rakkaus ei tee lähimmäiselle pahaa. Esiaviollinen ja avioliiton ulkopuolinen seksi on mielestäni aina pahaa, silloinkin kun tuntuu äärimmäisen hyvältä, tunteet ei ole totuuden mittapuu ja tunteita kuunteleva ihminen menee helposti harhaan, on sisäisten impulssiensa vietävissä. Siitä huolimatta en ryhdy moralisoimaan ja osoittamaan ihmiselle sormella ja sanomaan että juu, sinä et nyt ymmärrä rakkaudesta mitään kun elät tuolla tavalla.
Ei ole mitään mieltä lähteä vaatimaan ihmiseltä sellaista elämää minkä itse kokee oikeaksi. Haluan arvostaa lähimmäistäni ja hän itse tekee omat ratkaisut. Jos hän joskus kiinnostuu Jeesuksesta ja löytää (niin kuin kristittyinä sanomme) elämäänsä Jumalan armon (koska armo on vain Jeesuksessa, sovittajassa) siinä vaiheessa hän henkilökohtaisesti miettii myös suhtautumistaan näihin kysymyksiin, etsii niihin oikeaa tietä Jeesuksen kanssa. Ei ole oikein ryhtyä ei-uskovaiselle selittämään että tämän tulisi elää niinkuin uskovainen: tehdä näin ja näin. Evankeliumi on tärkein.
Ja niin kuin eräs vanha lähetystyöntekijä sanoi: Menkää ja julistakaa evankeliumia - tarpeen tullen käyttäkää myös sanoja. Jos rakkaus ei elämässä näy eikä välity ilman sanoja, onko sanoillakaan sitten katetta tai millaisen kuvan asioista ne antaa? Kuten sanoin, kirjoittajan runo on mielestäni sisällöllisesti, jos sisällöllä tarkoitetaan runon sisältämiä varsinaisia ajatuksia eli teoreettisena esityksenä ok, mutta se ei ole ok muodoltaan kuinka ja millä asenteella sisältö on esitetty.
Vääränlaisessa vaatimuksessa ja tuomiohengessä esitettynä asia, vaikka olisi sinänsä oikeinkin, vääristyy ja muuttuu toiseksi... Tämän varmaan jokainen tiedämme inhimillisestä elämänkokemuksesta...
Joskus rakkautemme on ikäänkuin rakkauden irvikuva, ikävä kyllä... Uskovainen voi melskata ei-uskovalle että tämän rakkaus on rakkauden irvikuva koska ei elä minun (uskovaisen) mittapuun ja niiden periaatteiden mukaan jotka käsitän oikeiksi, mutta samalla, on sokea omalle käyttäytymiselle... kuinka oma melskaaminen ja painostus on rakkauden irvikuva, koska siitä ei välity Kristuksen tunteminen ja Hänen tuoma sisäinen rauha. Silloin antaa hengellisistä asioista vääristyneen kuvan ja ehkä on vaatimuksillaan juuri ajamassa lähimmäistä kauemmas kaikista niistä asioista, joita häneltä vaatii ja odottaa... Tärkeintä ei ole olla oikeassa... Tärkeintä on elää rakkaudessa. Näin minä sen ajattelen... Kiitos kommentista, Liu.
Vielä. Uskovainen on vajavainen ja erehtyväinen niin kuin ihmisinä ollaan. Mutta iloni on siinä että on yksi täydellinen. :)
Hänen tuntemisensa kautta itselläkin on mahdollisuus kasvaa...
No hyvä sitten, sehän oli tietysti tarkoituskin.
Mutta mielenkiintoista, että tämänkin runon koit kolahtavanEmme ole vastuussa muiden suhteesta Jumalaan. Miksiköhän?
Noi muuthan kyllä ymmärtää, mutta entäpä tämä...?
Miksi et halua täällä vastaamista, vastaathan itsekin täällä ja vastauksessasi olet itse sitä mistä toista moitit; teet sen ylhäältäkäsin, vain näennäiseen "nöyryyden" viittaan puettuna.
Enpä todellakaan ole osannut olla niin rakkaudellinen, mitä kai pitäisi, mutta yritä sinä antaa se minulle anteeksi ja yritä ymmärtää että viestini ovat paljon rakkaudellisempia, kuin ne tuntemukset joista ne ovat kummunneet.
Toivottavasti et kuitenkaan ala nostamaan "kissaa pöydälle", koska silloin voi tulla rumaa jälkeä. Enkä oikein uskokaan että sitä tekisit; kait se kissa sitten ihan itse, ehkä, kevyesti, -rakkaudellisella? sulavuudella hyppää sille ja sitten ollaan ihan rakkaudellisia...
Niin, olemme todellakin vajavaisia ja huonotaitoisia, verrattuna Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiin, Varothan kuitenkin, ettet vain ole kehittänyt "rakkaudellisuudesta", joskus totuudellisuudenkin varjoonsa jättävää, itseistarkoitusta.
Kai sentään tiedät senkin, ettei pelkkä rakkaudellisuuskaan toimi, ilman totuudellisuutta. Siinäkin voi tulla todella rumaa jälkeä, vaikka, ihmisistä, sen ehkä näkevät ja ehkä tietävät vain jotkut.
Sanot, "Emme ole vastuussa muiden suhteesta Jumalaan". Tuosta olen kyllä hieman erimieltä; kyllä olemme, siltä osin mitä omilla opetuksillamme, kirjoituksillamme, sanomisillamme ja käyttäytymisellämme, mahdollisesti olemme johtaneet harhaan, kohtaamiamme ihmisiä. Sanoilla kun on niin hirvittävän suuri vaikutus ihmisissä.
Sen takia, varsinkin uskovan roolissa, on(olisi, -niin) niin kovin tärkeää miettiä, olemmeko todella sanomisiemme ja kirjoittamisiemme vaikutuksista, niiden kohteena olevien ihmisten elämässä ja heidän valinnoissaan, valmiita tekemään tiliä Jumalan edessä.
Ai ai, kyllä tämä sattuu ja kuuluukin sattua, myös itseenikin...
Oohops; virrhe, ja heti alussa, -tuli tuossa jossain kohtaa tekstiä käsitellessä. Oli tähän kohtaan lipsahtanut ylimääräistä tekstiä:
"Mutta mielenkiintoista, että tämänkin runon koit kolahtavanEmme ole vastuussa muiden suhteesta Jumalaan. Miksiköhän?"
Se piti siis olla:
"Mutta mielenkiintoista, että tämänkin runon koit kolahtavan. Miksiköhän?"
Sanot:
" Vaikka viestit eivät ole vaikuttaneet täysin terveiltä, olen kuitenkin mennyt ja rukoillut, tahtonut tutkia sisintäni..."
-Milläköhän auktoriteetilla sinä, varsinkaan tällä palstalla, olet muita ja muiden "terveyttä" määrittelemään! Luehan joskus myös omia, sielukkuudessaan, täällä kehutuiksi tulleita, sinua ylentäviä runojasi ja mene niiden kanssa Jumalan eteen, niin josko sitten alkaisivat silmäsi avautua.
" Haluan ottaa ojennusta vastaan silloinkin, kun siihen ehkä liittyy jotain ylimääräistä ja outoa."
-Kuten esim.? Myöhemmätkin vihjauksesi ko. runojen sisällöistä ovat törkeän ylimielisiä, aiheuttaen jälleen kysymyksen: millä auktoriteetilla noin sanelet? Oletko omasta mielestäsi jo suurikin runo- tai muuten mestari?
" Ymmärrän ettei kukaan ole täydellinen, luultavasti tarkoituksesi on hyvä... Sinunkin elämässä kait on ollut kolhuja, ja joskus ne jättää jälkensä..."
-Taitava olet, sinä kynäniekka, kynäsi käytössä, tällä foorumilla; voisiko sitä enää taidokkaammin vihjaista että toisella taitaa olla korvien väliin tullutta vammaa, sortumatta ylisanoihin... Ehkä jopa taidollisesti, riippuen minkä kannalta...
" Mutta taktiikka jonka olet valinnut ei ole taidollinen. Jos haluat nuhdella tai ojentaa minua jostain, ehkä kertoa minulle jotain mitä minun kuuluisi mielestäsi tietää, olisi reiluinta tehdä se suoraan sähköpostiini, ellet sitten halua tai voi kohdata vaikkapa kasvokkain. Sellaista arvostan ja sellaisen otan todesta."
-Ehkä? Olisihan se tietysti "reiluinta"; sinä kai sen olisit omasta mielestäsi ansainnut.
-Tuo mitä lopussa viittaat "todesta ottamiseen" ja jonka vielä toistatkin; -osaatkohan ajatella minkälaisen oman asenteesi siinä paljastat. Että sinulla on valta päättää, minkälaiset kirjoitukset on syytä ottaa todesta. Niin tietysti onkin, mutta sekin on syytä tehdä siellä Jumalan edessä, eikö vain? Kyllä Hän sinulle paljastaa, mistä on kysymys, jos TODELLA sitä itsekin haluat, etkä puhu vain näennäisnöyriä korulauseita.
" Ei onnistu tuolla tapaa. Kun esität Raamattuun perustuvia näkemyksiä ja uskomuksia, ne ovat myös sinun mielipiteitä, silloinkin kun lähtökohtaisesti ovat Jumalan totuutta. Et voi vaatia ketään uskomaan että puhut Jumalan sanoja."
-"Ei onnistu"; -siis tarkoitatko ettei onnistu sinun kohdallasi vai yleensä. Otatko huomioon, että Jumala käyttää kuitenkin ihmisiä edelleen oman sanomansa tuojina, vaikka ei se aina olisikaan kovin "taidollista".
-Miksiköhän käytät ilmaisua "et voi vaatia"? Olenko muka "vaatinut" jotain? En tietenkään voi vaatia, jokainenhan itse päättää suhtautumistapansa asioihin, mutta itse voin olla varma esittämästäni asiasta, jos se on raamatun sanan mukaista, eikä ole ristiriidassa sen kanssa.
Jumala sinua runsaasti siunatkoon!
..tämä äitiparta sitä exääkin on täällä kohdellut
kertonut henkilökohtaisia ja uhkaillut,,, en itse ainakaan ymmärtäisi, jos entinen tyttökeverini täällä kaikille kertoisi suhteemme mokia.
No, jospa nyt ei mentäisi kuitenkaan mihinkään henkilökohtaisuuksiin, vaan pidettäisiin tämä nyt vain näin, sanoisinko "suuntaa antavana"...
Jumalan armo ja rakkaus saakoon vallita keskuudessamme!
jos sulla ei oo sähköpostiosoitettani
[email protected]
Ja jos et ole yksijalkaiselle ja ihmettelet, mitä viestejä tarkoitin, mm. näitä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000032192777
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000032204068
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000032250982
Nyt hyvää yötä. Ja huomenta. Menen nukkumaan... Huomenna taas - jos uusi päivä meille suodaan - ihana armon päivä! Opetellaan elämää...
Kaikkea hyvää. :)
ihmiset ovat vain eläimiä ja seksi tekee iloiseksi. Ei siinä mitään pahaa jos molemmat haluaa ja siinä ei loukkaa ketään kolmatta osapuolta?
Noin sanominen osoittaa vain suurta itsekkyyttä, jossa oman nautinnon hakemista, no ehkä vähän sen kumppaninkin, ainakin nimellisesti. Ikään kuin se, että jos joku ns. "tuntuu hyvältä", olisi oikeutus tehdä kaikkea sellaista, mistä ITSE olettaa, että eihän siitä kenelläkään tietenkään VOI olla mitään haittaa, kun se vain ITSESTÄ tuntuu hyvältä.
Siinä ei välitetä esim. siitä, miten sellainen seksikäyttäytyminen vaikuttaa kovinkin loukkaavasti niissä jotka pitävät sitä täysin moraalittomana, jota se onkin, koska seksi ei ole vain jotain nautinnon hakemista, tai ei ainakaan pitäisi olla. Seksin syvin olemus on kahden toistaan rakastavan ja toisiinsa Jumalan edessä liitetyn ihmisen, toisiaan lähestymisen, kohtaamisen ja yhdistymisen huipentuma, jonka Eräänä kärjistettynä esimerkkinä voi mainita aikuisen ihmisen harrastaman seksin alaikäisen kanssa; ei se, että vaikka molempienkin mielestä se tekisi hyvää ja gutaa, tee siitä yhtään vähempää rikollista toimintaa...
Totuus ns. "vapaasta seksistä" on, että vaikka se näennäisesti tuntuukin hyvältä, niin sen harrastaminen, lopulta vaikuttaa ihmisen tunnemaailmaa lamauttavasti ja myös mielen alueen sairastumiselle altistavasti.
Onko tämä tieteellisesti tutkittua; en tiedä onko, mutta kannattaisi tutkia koska jokainen voi löytää varmasti valitettavia esimerkkejä, jota todistavat että näin vain on.
Ihminen on tarkoitettu yksiavioiseksi olennoksi ja oikeista lähtökohdista ja oikein rakennettuna, sellaisen elämän, monilla tasoilla ja -tavoilla on esimerkkejä, ihan yhteiskunnallisestikin, sen rakenteita tukevista hyvistä vaikutuksista tässä maailmassa, sentään vieläkin olemassa.
...niin, ettäs tiedät!
Olethan sinäkin kuullut joskus sanan "empatia"... Voit ottaa selvää, mitä se tarkoittaa. Itse en kuulu niihin, jotka ajattelevat vain mahdollista omaa loukkaantumistaan, vaan pyrin ajattelemaan myös muiden tunteita. Mielestäni se on eräs, aivan ihmisen perussivistykseen kuuluva piirre, tai ainakin sen pitäisi olla...
Hiljaisuuskin voi olla vastaus.
Jos ystäväsi on pudonnut rotkoon
voit huutaa "oletko vielä hengissä?"
voit huutaa "oletko sinä tajuissasi?"
voit kysyä "oletko sinä vielä siellä?"
Jos ystäväsi ei vastaa
onko hiljaisuus vastaus?
Jos on, niin mihin kysymykseen?
Vai onko hän suuttunut
kun et pelastanut häntä putoamiselta?
Hänkin voi huutaa apua tai sitten ei.
Jos ei, niin ajatteletko "nou hätä"
Jos hän huutaa tai ei huuda
jutteletko hänelle lohduttavasti
kertoen että apua on tulossa