Tuhosiko SOINI

Kyyditsen usein vanhoja ihmisiä kuntoutuskeskuksiin Keski-Suomen ympäristössä.

Yli parituntisen kyydityksen kohdistuessa Laukaan Peurunkaan, vanhat jäärät juttelivat politiikasta.
Eläkkeiden pienuus,leikattujen taso ja indeksikorotusten saamatta jääminen ja Kemijärvi oli aluksi kovasti jutun aiheina.

Muutama ex-SMP? aktiivi vaari ja eräs mummu kinastelivat sitä, että pienen ihmisen asiaa ajava SMP olisi vieläkin pystyssä, mikäli puoluetuet olisi saatu vielä noin puolentoista vuoden ajan.


Nykypolitiikka ja eritoten Perussuomalaiset saivat huutia täydellisestä saamattomuudestaan.

Puhe kääntyi Timo Soiniin ja huru-ukkomaisiin katteettomiin lupauksiin

Vanhat kiistelivät pitkän ajan siitä vanhasta asiasta, että liian moni oli kuulemman mukaan närkästynyt Soinin ylimielisestä käytöksestä,ja lähtenyt SMP:stäkin loikkimaan..

Totuusko?
Tietääkö kukaan?
7298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onnea Soinille ja Perussuomalaisille.

Äänestä

Eivät SMP:n vanhat konkarit alistuneet vähän yli kaksikymppisen puoluesihtteri Soinin pompoteltaviksi. Lähtivät loikkimaan kuka mihinkin, osa luopui politiikasta kokonaan. Suti Aittoniemi on vieläkin katkera Soinille. Ei antanut nimeään käyttöön presidentivaaleissa Soinin tueksi, vaikka Soini sitä kirjallisesti rukoili.

Äänestä
  • Takakäteen?

    Äänestä

asiaan, otaksun?

Äänestä
  • jäi kurmoottamahan perrsuja...

    Äänestä

Vain kokematon hajoittaja alentuu käyttämään veteraania omille hajoitus pyrkimyksilleen. Timo Soimi knsl (Nuorten SMP;N puheenjohtaja) ei koskaa ole alentunut halventamaan VEIKKO VENNAMON poliittista perintöä. Jos et tunne juuriasi et pysty uudistumaan Perussuomalaisena. Jo Presitentinvaalit osoitti miehen kypsyyden.

Tämän päivän sanomalehdessä TIMO SOINI on arvostetumpi, kuin Nokian OLLILA ja Suojatyöpaikassa oleva pankkiiri LIIKANEN. Timo jaksa olla puukottajien keskuudessa oma itsesi se on SMP/ PERUSSUOMALAIOSUUTTA, jota kaikki ympäri Suomea kannattaa ASIAJINJAASI:

Äänestä
  • Laivanupotuspelissä sanottaisiin:
    >>>Osui ja Uppos>>>

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SMP:n? kirjoitti:

Kyyditsen usein vanhoja ihmisiä kuntoutuskeskuksiin Keski-Suomen ympäristössä.

Yli parituntisen kyydityksen kohdistuessa Laukaan Peurunkaan, vanhat jäärät juttelivat politiikasta.
Eläkkeiden pienuus,leikattujen taso ja indeksikorotusten saamatta jääminen ja Kemijärvi oli aluksi kovasti jutun aiheina.

Muutama ex-SMP? aktiivi vaari ja eräs mummu kinastelivat sitä, että pienen ihmisen asiaa ajava SMP olisi vieläkin pystyssä, mikäli puoluetuet olisi saatu vielä noin puolentoista vuoden ajan.


Nykypolitiikka ja eritoten Perussuomalaiset saivat huutia täydellisestä saamattomuudestaan.

Puhe kääntyi Timo Soiniin ja huru-ukkomaisiin katteettomiin lupauksiin

Vanhat kiistelivät pitkän ajan siitä vanhasta asiasta, että liian moni oli kuulemman mukaan närkästynyt Soinin ylimielisestä käytöksestä,ja lähtenyt SMP:stäkin loikkimaan..

Totuusko?
Tietääkö kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu