Suurin osa naisistahan haluaa oman miehensä synnytykseen mukaan ja miehet varmaan mielellään meneekin..
meilläkin mies on innoissaan tulossa mut mä en halua sitä sinne!!
mite mies mahtaa suhtautuu siihe?
mitä mieltä muut isät on?
meillä on koko raskauden ajan menny tosi huonosti ja suoraan sanoen mua ärsyttää koko äijä, saa haistaa mun puolesta paskat!!
meilläkin mies on innoissaan tulossa mut mä en halua sitä sinne!!
mite mies mahtaa suhtautuu siihe?
mitä mieltä muut isät on?
meillä on koko raskauden ajan menny tosi huonosti ja suoraan sanoen mua ärsyttää koko äijä, saa haistaa mun puolesta paskat!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
asiasta neuvolassa? Miehellesi? Voit tietenkin kieltää miestäsi tulemasta paikalle, mutta tuskin se teidän suhdettanne vie parempaan suuntaan. Liittyykö vastahakoisuutesi siihen, ettet halua miehen näkevän itseäsi synnyttämässä, vai siihen, ettet itse kärsi katsoa hänen pärstäänsä oikein muutenkaan? Olisiko jotain kompromissimahdollisuutta? Mikä teillä on mennyt huonosti raskauden aikana? Miten asiat olivat sitä ennen? Ajatelepa, jos häntä ei olisi olemassakaan tai että koko raskaus ja lapsi ei kiinnostaisi häntä lainkaan...
Vaikka vastaankin luvattomasti - koska olen äiti - uskon, että innoissaan synnytykseen lähdössä oleva isä pettyy rajusti, jos ei pääse mukaan, koska kuitenkin on kyse hänen lapsestaan yhtä lailla...
ennen oltiin tosi läheisiä mut ei näytä mistä enään kiinnostavan minä naisena.. ei oo kosknu muhun aikoihin enkä mä jaksa nää yrittää mennä lähel ku aina saa pakit..
ei ny puhuta mistää seksistä, sitä ny ei oo ollu moneen kuukauteen vaan iha muukin läheisyys on hukassa..
siks mul on mennyki hermot mieheen..
Ja ikää oli??
Kasva nyt aikuiseksi.
Naurettavaa uhkailla sillä, ettei toinen pääse lapsensa synnytykseen mukaan.
Äly hoi.
unohtaa miehen lapsen saadessaan. Joskus voi käydä päinvastoin. Miehen rakkaus ja kiinnostus tuntuu ikään kuin siirtyvän siihen lapseen. Omassa parisuhteessani kävi näin. En ollut lapselle mustasukkainen. On erinomaisen tärkeää, että lapsella ja isällä on läheinen suhde. Kärsin silti siitä, etten itse ollutkaan enää kiinnostava naisena, vaan "pelkkä" miehen lapsen äiti.
On selvää, että läheisyyden puute ja torjunta saa torjuntareaktion sinussa aikaan. Läheisyyttä tarvitsevat kaikki ja raskauden myllerryksessä - kun käy läpi muutoksen yltäpäältä ja on itsekin ihan hämmennyksissään - kaipaa läheisyyttä entistä enemmän, ja erityisesti juuri siltä kumppanilta, jonka kanssa lasta odotetaan.
Oletko kysynyt mieheltäsi, mistä on kysymys? Miksi hän torjuu sinut?
Aika heppoisin syin meinaat kieltää mieheltäsi osallistumisen ainutkertaiseen ja kauniiseen tapahtumaan... Ja se tuskin teidän suhdettanne parantaa?
Meillä oli mies mukana ponnistusvaiheeseen asti, jonka jälkeen hän poistui ulos odottamaan. Jälkikäteen meitä molempia on suuresti surettanut ettei mieheni ollut läsnä loppuun asti.
Ja väistämättäkin mieleeni tulee kysymys, miten teillä tulevaisuudessa.... Meinaatko lapsen syntymän jälkeen kiristää "et saa pitää lastasi sylissä" tai jos ero tulisi "lastasi et enää näe"???
Ymmärrän kyllä että olet todella loukkaantunut miehellesi (minäkin olisin!), mutta kieltämällä miehesi osallistumisen lapsenne syntymään, vaikeutat sekä teidän suhdettanne lisää että miestäsi solmimasta kiintymyssuhdetta lapseenne..
jaaa ikää oli 34v
kuinka paljo sitä pitäis olla? :D
omasta mielestään mikään ei oo muuttunu eikä oo huomannu omas käytöksessään mitään muutosta, haluaa mua mutta ei se todellakaan näy..
oon jo ruvennu miettimään et saa varmaan suukkonsa ja pillunsa jostai muualta ku omalta akaltaan ei oo kiinnostusta saada mitään :(
Edellinen kirjoittaja hieman kärjistetysti kyseli ikääsi, mutta täytyy sanoa, että minullakin kävi mielessä, että kyse on jostakin teiniparista...
Tärkeintä nyt, sitä suuremmalla syyllä on lapsikin on tulossa, on teidän kaikin keinoin koittaa kehittää parisuhdettanne paremmaksi. Lapsen tulo on aina iso mullistus, ja on todell sääli, jos ette ala jo suhdettanne paikkailemaan.
Unohtakaa syyttely, uhkailu ja valtapelit! Hakekaa keinoja päästä lähemmäs toisianne. Se ei auta mitään, ei teitä kumpaakaan tai lastanne, että sinä olet loukkaantunut ja sen takia äkäilet ja kiukuttelet miehelle.
Kriisejä joskus tulee, valitettavasti. Meidän kymmenen vuoden suhteen aikana on koettu yhdessä välissä mm. pettäminen. Kova oli koulu, mikä sen myötä käytiin, mutta nyt ollaan yhdessä vahvempia kuin koskaan! Sen olen oppinut, että syyttely pois. Keskustelun pitää olla kuuntelua. Kuuntele sinäkin miestäsi. Jos hän kokee puhumisen kovin vaikeksi, niin älä pakota, vaan edetkää pienin askelin.
Teillä on nyt yhteinen onnellinen asia, lapsi. Sen kautta löydätte varmasti paljon hymyä yhteiseloon, kun vain niin päätätte! Päätöksestähän nämä asiat ovat kiinni.
P.S.Miehesi etäisyys ei välttämättä todellakaan johdu siitä, ettei hän näe sinua viehättävänä tms. Hänkin vain saattaa käydä pään sisällä monia asioita läpi. Esim. stressaa isäksi tulo, vastuu, opettelee näkemään sinut sekä lapsen äitinä että puolisonaa, yrittää aikuistua lapsen takia eikä ehkä koe osaavansa, stressaa raha-asiat... Syitä voi olla miljoonia. Eikä mies ehkä uskalla sinua lähestyäkään, jos olet kovin usein kiukkuinen. Osa kiukuttelustasi voipi johtua myös hormooneistasi, mutta älä anna niille ylivaltaa! Olet jo aikuinen nainen, ja tiedät että niitä voi hallita. Eikös. Tsemppiä paremmalle jatkolle.
Kirjoitin sinulle jo aiemmin, ja kommentoin vielä tähän, eli juuri tällainen syyttely pitää kitkeä heti pois! Älä vain ala syyttelemään miestäsi vaikkapa pettämisestä. Se olisi loukkaavaa miestäsi kohtaan. Syyttely on se pahin mahdollinen moka.
Älä myöskään syyttele, että mies pitää liian vähän sua lähellään. Ei minuakaan houkuttelisi helliä miestäni, jos hän aina valittaisi, että teen sitä liian vähän... Sellainen asia ei saa olla velvollisuus. Olkaa yhdessä, naurakaa, lähesty sinä miestäsi kun haluat olla lähekkäin. Ja muista: älä koskaan odota sitä ihmettä, että mies lukisi ajatuksesi!
Älä esim. sano, että "Sä et koskaan enää silittele mua, vaikka mä haluaisin sitä..." vaan sano ennemmin "Kultaseni, haluaisitkos tulla tänne sohvalle silittelemään vaimoasi, niin minäkin saisin silitellä sinua..." Eikö olekin paljon houkuttelevampaa? :)
Keskity teidän parisuhteen parantamiseen, älä vikojen etsimiseen! Ihan oikeasti. Vaikka se vaatii hieman nöyryyttäkin alkuun, niin siitä on oikeasti todella hyötyä koko teidän perheelle.
ketä synnytyksessä saa olla mukana. Ei ole mikään pakko ottaa aviomiestä mukaan, jos ei halua. Oletko vähän dorka?
loppuraskaana tiedän, että olo on (=voi olla) melkoisen tukala, voipunut ja levoton. Ei ehkä ole kauheasti voimavaroja miettiä psykologisesti fiksuinta lähestymistapaa, vaan on epävarma olo ja loukkaantuu helposti torjutuksi tullessaan.
Parisuhteessa hellyys ON minusta velvollisuus, mutta kummankin osapuolen osalta omaehtoinen, itse itselle asetettu velvollisuus olla hellä ja huomaavainen kumppanille - ei pelkästään silloin kun on fiilis päällä, vaan ihan itsetarkoituksellisesti ja tuntosarvet ylhäällä. On aika vaikeaa yksipuolisesti alkaa olla yhdessä, nauraa ja parantaa parisuhdetta, jos kokee, että toinen ei päästä lähelle. On tietysti hyvä yrittää puhua asiasta siinä vaiheessa kun vielä pystyy puhumaan rauhallisesti ja yrittää muotoilla sanansa ei-hyökkääviksi.
Raskaana ollessa veri kiehuu suonissa kuumemmin - sitähän on muutenkin laajentuneessa ja muuttuneessa kropassa enemmän.
Pystyykö miehesi (kysymys osoitettu ap:lle) ottamaan vastaan sen tiedon, että sinä kumminkin koet, ettette ole niin läheisiä, kuin ennen raskautta (ei, että pelkästään maha erottaa teitä), vaikka hänestä kaikki olisikin ennallaan? Oikeasti: raskaus on muutosprosessi...eihän kaikki voi mitenkään olla ennallaan...läsnä on jo tämä kolmaskin osapuoli. Pystyisitkö sanomaan miehellesi konkreettisesti, minkälaista läheisyyttä häneltä toivot? Sen voi ihan hyhvin sanoa ilman, että lauseessa on "sä et koskaan" tms. Kuuleeko hän tämän?
Raskaus tekee ihan tarpeeksi nöyräksi melkein kenet tahansa. Tarvitset ehkä ennemminkin herkkyyttä kuulla sitä, mikä sinua tässä ahdistaa ja pelottaa. Onko miehesi käytös muuttunut, vaikka hän sanoo muuta tai ei itse sitä huomaa? Entä oma käytöksesi?
Jee en oo ap tai aikasempi kirjottaja mut hei haloo "Raskaus tekee ihan tarpeeksi nöyräksi melkein kenet tahansa." ???? Miten muka niin??? Kolme lasta saaneena ja lukuisten ystävättärien raskauksia seuranneena voin vahvasti todeta, että nainen on itsekkäimmillään raskaana ollessaan, kaukana nöyrästä! Tietysti ehkä joissakina asioissa raskaana ollessa itsekkyyttä vaaditaankin, en sano meitä naisia siis mollatakseni. Ihmettelen vaan, että joku ajattelee raskauden tekevän nöyräksi??!
Raskaana joka helvetin asia ärsyttää, ja vain se oma näkövinkkeli tuntuu oikealta. Vaikkapa isännän valitukset tuntuu aivan tuulesta temmatuilta ym. Sitten kun raskauden hormoonit tasottuvat, niin oppii taas tajuamaan, miten idiootti osasi paksuna olla... Jep.
joutunut nöyrtymään siinä mielessä, että ennen raskautta olen aina voinut tehdä "mitä vain ja milloin vain". Nyt ei oikein mikään yllättäin onnistu. Mä olen ollut "kaikkivoipa", mutta enää en. Jatkuvat kivut, säryt, supistukset, lääkärin määräämä vuodelepo (jota en ole vielä nöyrtynyt kokonaan toteuttamaan) iljettävät tutkimukset ja tarkkailut ja kaikki muu äärettömän nöyryyttävä ja invalidisoiva on tullut pakolliseksi minulle, joka ennen olen pystynyt kaikkeen, enkä ole edes ollut koskaan aikaisemmin poissa töistä sairauslomalla päivääkään. Tossa on kyllä jo ihan tarpeeksi nöyrtymistä minulle.
Itse en taas koe olevani todellakaan itsekäs tai saavani siihen edes mahdollisuutta. Jos olisin, niin en alistuisi noihin kaikenlaisiin tutkimuksiin, vaan päättäisin itse, mitä haluaisin ja vähät välittäisin suosituksista ja lääkärin ohjeista, jotka eivät ole minua varten, vaan vauvaani. Itse asiassa en edes kysyisi lääkärin mielipidettä mihinkään. Itsekkäästi ajateltuna en tosiaankaan pidättyisi alkoholista tai kielletyistä ruoka-aineista tai riskialttiista urheilulajista, jota ennen raskautta harrastin. Nyt minulla ei ole varaa olla muuta kuin nöyrä, tajuta omat rajoitteeni, joita raskaus ensi kertaa elämässäni tuo eteeni ja ajatella muuta kuin itseäni.
Ihan samat asiat mua on aina ärsyttänyt kuin nyt. Paitsi ennen ei ole tarvinnut ärsyyntyä näistä rajoituksista, kun niitä ei ole ollut. Isäntä on ihan yhtä rasittava tai siedettävä aina.
että - itsekin 3 lasta saaneena - juuri se, että joka helvetin asia ärsyttää, on ikäänkuin vereslihalla, ei ainakaan minua estä tuntemasta nöyryyttä sen VOIMAN edessä, joka aiheuttaa kropassa ja mielessä tällaisen luonnonmullistuksen.
Mua hämmentää edelleen se kysymys, että miten idiootti on luvallista olla raskauden varjolla. Tuntuu siltä, että lääketieteen ja miesten näkökulmasta pelkkä tietoisuus siitä, että hormonit heittelee pitäisi riittää siihen, että raskaana oleva nainen osaa täysin hillitä itsensä, olla kuin viilipytty...
En menisi vannomaan, että itsekkyyttä olisi yhtään sen enemmän, kuin ei-raskaana ollessakaan. Raskaana ollessa se vain purskahtelee ja pirskahtelee estottomammin esille. Jo pelkästään kropan uudet ja koko ajan muuttuvat mittasuhteet merkitsevät (ainakin mulla tämä kokemus) sitä, että ihan konkreettisesti törmää tai juuttuu johonkin kun ei muista, ettei enää olekaan niin sutjakka ja pysty vetämään mahaa sisään. Mielentilapuolella tuntuu tapahtuvan vielä rajumpia muutoksia ja pelkkä väsymys ja pahoinvointi muista krempoista puhumattakaan ovat omiaan suistamaan jossain määrin pois raiteiltaan. Raskaana olevan itsekkyys ei sitäpaitsi edes ole yhden ihmisen itsekkyyttä, koska äiti suojelee (tai kokee suojelevansa) toista ihmistä, joka kehittyy hänen sisällään ja on useimmille äideille hyvin todellinen olento aika alusta saakka - vaikkei ympäröivä maailma mitään ulkoisesta olemuksesta vielä huomaisikaan.
Mulla on ainakin turhankin kova itsekontrolli ja tajuan kristallinkirkkaasti jo raskauden aikana, kuinka "idiootti" olen ts. kuinka helposti loiskuu yli äyräiden. Tai loiskuisi, jos antaisin loiskua. En ole varma, onko järkevää käyttää muutenkin rajallisia voimavarojaan raskauden aikana siihen, että yrittää olla täysin niin kuin ei olisikaan. Joku funktio tällä tunneskaalan vaihtelulla kumminkin on äitiyteen valmentautumisessa ihan samoin kuin ruumiin muodonmuutoksella. Tietysti voi kehittyä siinä, että löytää sen rakentavimman tavan ilmaista itseään ja päästellä höyryjä.
Jep.
on tietysti vielä oma lukunsa, jos on sitä tyyppiä, että ottaa raskauden nojalla ikään kuin valtuuden itselleen käyttäytyä ihan estoitta ja olla kuinka röyhkeä ja törkeä tahansa (sama valta, jonka meidän kulttuurissa voi ottaa viinanvetämisen varjolla). Silloinkin uskon, että kyseessä on - ei raskauden sinänsä aiheuttama, vaan raskauden laukaisema - itsekkkyys, joka on uinunut tässä ihmisessä jo ennestään. Kaikki me olemme itsekkäitä. Jotkut vain kätkevät sen toisia paremmin.
Nöyryys on vielä eri asia, kuin nöyryytys. Nöyryytetyksi tuleminen ei ole ihmiselle hyväksi. Sopiva määrä nöyryyttä kyllä.
Isä päättää tuleeko synnytykseen vaiko ei. Se oli jotenkin niin outo lause, että todella hyppäsi silmiin. Yleensähän eukot saa määrätä kaikesta ja äijät jyrätään jalkoihin.
eukot päättää täällä kaikesta ja äijät jyrätään jalkoihin. Vihdoinkin joku oivalsi globaalin totuuden ;p
Ja ukot ilman muuta mukaan synnytykseen...
miestä mukana eikä myöskään siskoillani (yhteensä 6 lasta) ja aivan hyvin meidän kaikkien parisuhteet on pelanneet siitä huolimatta. Eiköhän niissä kai 50 % eroon päättyvissä liitoissa suurimassa osassa on ollut mies synnytyksessä..
Jokainen taaplaa tyylillään mutta ei parisuhteen laatu tosiaan ole tuosta asiasta kiinni!
Ei se niinkään mene, että suurimmassa osassa eronneista pareista mies on ollu synnytyksessä. Ei niillä asioilla ole aina tekemistä toistensa kanssa. Kukin tyylillään, ja tärkeintä ei ole se, osallistuuko mies vai ei. Tärkeintä on parisuhteen tila muuten. Aloittajalla se on aika heikko, valitettavasti...
omasta tahdostaan ja yhteisellä päätöksellä, kuin sen vuoksi, että mies haluaisi olla läsnä ja vaimo kieltää sen! Vauvan syntymä on iso juttu. Nainen ei kauheasti voi valita, onko "läsnä" vai ei, jollei saa puhutuksi itselleen sektiota nukutuksessa, jolloin jää seuraukset - tai jollei imppaile ilokaasua niin jatkuvalla syötöllä, että on ihan pihalla tapahtumista ;p
Reiluinta minusta on, että nainen suostuu siihen, että mies tulee, jos mies haluaa ja että mies myös tulee, jos nainen haluaa.
Jos tämä asia muodostuu kiistakapulaksi on se ainakin indikaattori siitä, missä pisteessä suhde on. Uuden perheenjäsenen syntymä on muutenkin aikamoinen parisuhdetta mullistava tekijä.
miestä tarvita mukaan. Ei aviomies voi mennä mukaan synnytykseen vastoin vaimonsa tahtoa. Synnyttäjällä on aina oikeus vaatia ylimääräiset henkilöt pois synnytyshuoneesta, jos niin tahtoo.