mikään ei muutu

SDP:n johtotroikka kuuluttelee "yksimielisyyttä" puheenjohtajavaalin suuntaan: ei sääntömuuntoksia kesken valintaprosessin. Paniikinomaista valehtelua ja kentän manipulointia, mitään sääntömuuntoksia ei neuvoa antavaan jäsenäänestykseen tarvita. Kunhan se tehdään riittävän ajoissa ennen itse puheenjohtajavalintaa. Aikaa olisi siis rutkasti jäljellä.

Uskon, että Tuomiojan taakse on ryhmittymässä kannatus, joka syössee ainakin Heinäluoman ulos loppumittelöistä. Kiljunen ja mahdollinen Kalevi Sorsan kaltainen musta hevonen voi vielä sotkea perusasetelmaa. Ikidemarina kuitenkin sanon: nyt pitää uudistua. Tämä ei onnistune sen enempää Heinäluoman kuin Tuomiojankaan takinkäännöillä.
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

matkusteleva tollo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahviDemari kirjoitti:

SDP:n johtotroikka kuuluttelee "yksimielisyyttä" puheenjohtajavaalin suuntaan: ei sääntömuuntoksia kesken valintaprosessin. Paniikinomaista valehtelua ja kentän manipulointia, mitään sääntömuuntoksia ei neuvoa antavaan jäsenäänestykseen tarvita. Kunhan se tehdään riittävän ajoissa ennen itse puheenjohtajavalintaa. Aikaa olisi siis rutkasti jäljellä.

Uskon, että Tuomiojan taakse on ryhmittymässä kannatus, joka syössee ainakin Heinäluoman ulos loppumittelöistä. Kiljunen ja mahdollinen Kalevi Sorsan kaltainen musta hevonen voi vielä sotkea perusasetelmaa. Ikidemarina kuitenkin sanon: nyt pitää uudistua. Tämä ei onnistune sen enempää Heinäluoman kuin Tuomiojankaan takinkäännöillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu