Visa Electronista

Täällä on ollut lähiaikoina monessa paikkaa juttua, että visa electron toimii hitaasti ja, että kestää minuutteja tuo varmennus. En tiedä sitten, voihan näin ollakkin.

Itselläni on 4 pankin electronit ja myönnän kyllä, että ei toimi kuin visa. Eli sekunnissa kun se on vedetty laitteeseen niinkuin visa. Pisin aika kuinka kauan on kestänyt kun olen ihan laskenut on ollut 2 sekunttia. Kerran on tullut tilanne kun ei toiminut niin kioski veti kortin laitteeseen ja allekirjoitin kuitin sen sijasta kuin normaalisti olisin näppäilyn tunnusluvun.

Voiko olla mahdollista, että electronin varmennus olisi huonompi sirulla kuin magneettijuovalla?

Ja tänään ostin kertalipun metroaseman lippuautomaatista joissa nykyään käy pankkikortti, visa, visa electron, maestro ja mastercard. Varmennus kesti 5 sekunttia.

No itselläni on tämä persaukisten kortti toiminut 97% varmuudella. Ja kyllä mikä kortti vaan voi tehdä kepposet. Olen kuullut, että jopa nuo kultaiset ja platinat ovat nikotelleet.
6509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Parturi-kampaamossa käytin juuri OP-Visa Debit -korttia ensimmäisen kerran ja kortti työnnettiin tuliterään sirulukijaan. Katevarmennus tehtiin ja kesti kirjaimellisesti minuuttitolkulla modeemiyhteydellä (laajakaistaa ei vielä hankittu), taisi yrittää yhteyttä uudelleen, lisäksi taisi olla jotain ruuhkaa siellä varmennussysteemin päässäkin.

Niin ja siinä olet oikeassa mikä kortti vaan voi tehdä tepposet. Kuten tässä tapauksessa, maksupääte voi olla ohjelmoitu tekemään aina varmennus kaikilla korteilla, vaikka Visa Debit ei sinänsä varmennusta vaatisikaan. Siinä tapauksessa se on ihan sama vaikka olisi mikä platina-Visa.

Äänestä
  • katevarauksen ihan tavallisella pankkikortillakin, en tosin ole usein pankkikorttia R:llä käyttänyt joten en tiedä tekeekö AINA mutta usein kumminkin, vain postiennakkopaketit olen sillä maksanut, muuten käytän Visaa (siis Luottokunnan maksuaika-Visaa, ei siis Visa Debitiä).

    Eli katevaraus pystytään todellakin tekemään kortista riippumatta.

    Äänestä

  • usein ... kirjoitti:

    katevarauksen ihan tavallisella pankkikortillakin, en tosin ole usein pankkikorttia R:llä käyttänyt joten en tiedä tekeekö AINA mutta usein kumminkin, vain postiennakkopaketit olen sillä maksanut, muuten käytän Visaa (siis Luottokunnan maksuaika-Visaa, ei siis Visa Debitiä).

    Eli katevaraus pystytään todellakin tekemään kortista riippumatta.

    Itsellä on Debit kortti, varatilillä aiemmin ollut electron.

    Sain tuon Debitin ja kävin aivan tavallisilla asioillani paikallisissa liikeissä ensimäisen viikon aikaan, niin ärrä tosiaan oli ainoa joka varmensi sen. pieni paperikauppa oli seuraava, mutta K- ja S-kaupat eivät tehneet sitä, eikä citymarketkaan.

    Mutta kävimpä sitten pankissakin jossakin vaiheessa, ja pankissa sanottiin, että SE ON TARKOITUS, ETTÄ NE OSTOT VARMENNETAAN AINA!

    Äänestä

  • Kate Holms! kirjoitti:

    :Sain tuon Debitin ja kävin aivan tavallisilla
    :asioillani paikallisissa liikeissä ensimäisen
    :viikon aikaan, niin ärrä tosiaan oli ainoa joka
    :varmensi sen. pieni paperikauppa oli seuraava,
    :mutta K- ja S-kaupat eivät tehneet sitä, eikä
    :citymarketkaan.
    :Mutta kävimpä sitten pankissakin jossakin
    :vaiheessa, ja pankissa sanottiin, että SE ON
    :TARKOITUS, ETTÄ NE OSTOT VARMENNETAAN AINA!

    Debit korteilla on käytössä satunnaisvarmennus
    jonka toiminta riippuu käyttääkö sitä MG
    juovalta tai sirulta osittain.

    Jos MG juovalta niin maksupääte arpoo käykö se
    pankissa. Sirulta osittain näin mutta sirulla on
    'käsitys' käyttövaroissa sekä kortin tavanomaisista
    käyttöpaikoissa joka tulee toimialakoodeista.
    Näiden tietojen sekä pankin riskiparameterein sekä
    käyttötiheyden perusteella lähdetään pankkiin, myös
    varauksen epäonnistuminen vaikuttaa parametereihin
    jos julkaisija sallii 'riskilimiitin' sisällä
    toimimisen ostos hyväksytään, jos varmennus pitää
    olla ** AINA ** ostos hylätään.

    Jos maksupääte on laitettu pakkovarmennukseen
    se varmennetaan aina, muuten EMV sirun tai muun parameteritiedon perusteella.

    Debit korteilla ei ole siis yhtä tiukka varmennustarve kuin Electronilla mutta useammin kuin Pankkikortilla.

    Äänestä

  • Kate Holms! kirjoitti:

    Itsellä on Debit kortti, varatilillä aiemmin ollut electron.

    Sain tuon Debitin ja kävin aivan tavallisilla asioillani paikallisissa liikeissä ensimäisen viikon aikaan, niin ärrä tosiaan oli ainoa joka varmensi sen. pieni paperikauppa oli seuraava, mutta K- ja S-kaupat eivät tehneet sitä, eikä citymarketkaan.

    Mutta kävimpä sitten pankissakin jossakin vaiheessa, ja pankissa sanottiin, että SE ON TARKOITUS, ETTÄ NE OSTOT VARMENNETAAN AINA!

    "Mutta kävimpä sitten pankissakin jossakin vaiheessa, ja pankissa sanottiin, että SE ON TARKOITUS, ETTÄ NE OSTOT VARMENNETAAN AINA!"

    Sun pankissa ei oikein tiedetä asioista. Jos Debit varmennettaisiin aina kaikkialla, niin siitähän tulisi käytännössä Electron. Debit lanseerattiin juuri siksi, että sitä ei aina tarvitse varmentaa ja voi bussissa ja junassakin maksaa.

    Äänestä

mitä ihmettä neljällä teet,

minä anteeksi vaan rikas ja vauras, neljän 8-15 v iskä käytän vain yhtä ja hyvin pärjään .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaan.. kirjoitti:

Täällä on ollut lähiaikoina monessa paikkaa juttua, että visa electron toimii hitaasti ja, että kestää minuutteja tuo varmennus. En tiedä sitten, voihan näin ollakkin.

Itselläni on 4 pankin electronit ja myönnän kyllä, että ei toimi kuin visa. Eli sekunnissa kun se on vedetty laitteeseen niinkuin visa. Pisin aika kuinka kauan on kestänyt kun olen ihan laskenut on ollut 2 sekunttia. Kerran on tullut tilanne kun ei toiminut niin kioski veti kortin laitteeseen ja allekirjoitin kuitin sen sijasta kuin normaalisti olisin näppäilyn tunnusluvun.

Voiko olla mahdollista, että electronin varmennus olisi huonompi sirulla kuin magneettijuovalla?

Ja tänään ostin kertalipun metroaseman lippuautomaatista joissa nykyään käy pankkikortti, visa, visa electron, maestro ja mastercard. Varmennus kesti 5 sekunttia.

No itselläni on tämä persaukisten kortti toiminut 97% varmuudella. Ja kyllä mikä kortti vaan voi tehdä kepposet. Olen kuullut, että jopa nuo kultaiset ja platinat ovat nikotelleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu