SDP:n sisäpiiri ja

estävät laajemman jäsenistön esittämästä ja jäsenäänestyksellä ehdottamasta puolueelle uutta puheenjohtaja ehdokkaita!!!!!!!

Nykyinen puoluejohto, manipuloitujen pikkupolitikkojen tukemana julistaa, että ei jäsenäänestystä ole ennenkään järjestetty, siksi ei nytkään. Nythän on selvääkin selvemmin nähty, että vanha puheenjohtaja ehdokasasettulu ja valinta on tullut tiensä päähän!!! Puolue on menettänyt luottamuksensa kansankeskuudessa täysin. Niin miksi ei muuteta käytäntöä luottamuksen palauttamiseksi ??? Siksikkö että nykyinen puoluejohto ja heidän asettamat ehtokkaansa ei saa riittävää tukea äänestävältä jäsenistöltä??? Jos ja kun asiat ovat näin, ja vaalitappio toistamiseen odotettavissa jo syksyn kunnallisvaaleissa, niin miksi ihmeessä Erkki Tuomiojan ehdotukseen ei suostuta??? Onko niin että Lipponen / Heinäluoma linja ajaa SDP:tä Kokoomuslaisten leiriin, jonka tukemista Lipponen harrasti erittäin voimakkaasti valtakausillaan!!!!!!! SDP:sä ei kuulu tavallisen rivikansanedustajan eikä tavallisen jäsenen ääni muualla kuin epävirallisissa tilaisuuksissa!!!!!
3136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nykyisen SDP:n linja on apinoitu Suuresta ja Mahtavasta, sielläkin kansa oli hiljaa kun valittiin 85 vuotiaita presidenttejä vaariporukasta. Kuten muistamme, valtaa kesti kaksi viikkoa ja pressa potkaisi tyhjää ja tilalle valittiin samasta vaarivarmista, Kremlin sisäpiristä uusi patu, joka haamuna ilmestyi parvekkeelle hädin tuskin jaksamalla nostaa kättänsä kaiteen yli huiskuttaakseen kansalle, että nyt minä olen vuorossa ja niin kaikki pääsivät Kremlin muuriin muutaman viikon välein.
Meillä SDP:ssä ei muuripaikalla palkita aikaansaamattomuutta, mutta onhan valta kuitenkin kansalta pois. Hyvä papat, hyvä!!!

Äänestä

SDP:n on tosiaan uudistuttava oikeaksi vasemmistopuolueeksi. Ne, jotka haluavat toimia oikeiston keinoin, voivat siirtyä reilusti oikeiston riveihin; yksi sellainen on Jaakonsaari, ainakin julkisuudessa esittämiensä mielipiteiden perusteella. Uskon äänestysprosentin nousevan kun Tuomioja valitaan puheenjohtajaksi ja sen seurauksena puolueen politiikka muuttuu.
Lipponen teki aikanaan myyrän työtä puolueessa,
Heinäluoman ei ole ollut helppo muuttaa suuntaa, jos hän on sitä edes halunnut.

Äänestä

valitettavasti kun katsoo keiden päät
nousevat ylös kun tarkastelee
valtion yhtiöiden hallitusneuvostoissa
istuvia politikkoja/päätöksetekijöitä
jotka ovat polittisessa vastuussa
tehdyista tyhmyyksistä palkka
ja jodon optiopäätöksissä.
esiin nousevat aina pelkästään
demariministerit,sitten vielä
kysyvat miksei heidan mimensä voisi
ollas reilusti h.moilanen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PIKKUPOLITIIKOT kirjoitti:

estävät laajemman jäsenistön esittämästä ja jäsenäänestyksellä ehdottamasta puolueelle uutta puheenjohtaja ehdokkaita!!!!!!!

Nykyinen puoluejohto, manipuloitujen pikkupolitikkojen tukemana julistaa, että ei jäsenäänestystä ole ennenkään järjestetty, siksi ei nytkään. Nythän on selvääkin selvemmin nähty, että vanha puheenjohtaja ehdokasasettulu ja valinta on tullut tiensä päähän!!! Puolue on menettänyt luottamuksensa kansankeskuudessa täysin. Niin miksi ei muuteta käytäntöä luottamuksen palauttamiseksi ??? Siksikkö että nykyinen puoluejohto ja heidän asettamat ehtokkaansa ei saa riittävää tukea äänestävältä jäsenistöltä??? Jos ja kun asiat ovat näin, ja vaalitappio toistamiseen odotettavissa jo syksyn kunnallisvaaleissa, niin miksi ihmeessä Erkki Tuomiojan ehdotukseen ei suostuta??? Onko niin että Lipponen / Heinäluoma linja ajaa SDP:tä Kokoomuslaisten leiriin, jonka tukemista Lipponen harrasti erittäin voimakkaasti valtakausillaan!!!!!!! SDP:sä ei kuulu tavallisen rivikansanedustajan eikä tavallisen jäsenen ääni muualla kuin epävirallisissa tilaisuuksissa!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu