Kuinka yleistä on että pahoinvointi alkaa voimakkaana jo useita päiviä ennen plussaa. Mulla oli eilen kp26/29 ja vasta keskiviikkona pitäis sääntöjen mukaan testata, mutta aamuyöstä heräsin voimakkaaseen pahoinvointiin jota jatkui sitten puoleen päivään asti, ja illalla tein huvikseni testin vaikkei vielä ollut aika, ja haamuhan siihen jo tuli, selkeästi nähtävissä oleva mutta haalea silti.
Joo menkat voi vielä alkaa ja kaikki muutkin realiteetit on tiedossa, mutta ihmetyttää vaan että miten voi huono olo olla jo niin rajua kuin eilen, ja tänä aamuna sama juttu. Eilen luulin että olin saanut mahataudin mutta ei se sitä sitten ollutkaan.
Ja kuinka se plussa näin varhain jo näkyi ja vielä iltapissasta RFSU:n testillä?! Kiertoa en oo voinu laskea väärin.
Aikaisin alkanut pahoinvointi
11
17286
Vastaukset
- jelena
Minulla olisi pitänyt kuukautisten alkaa keskiviikkona, ja jo sunnuntaina yökkäilin illalla hampaita pestessä. Siitä viimeistään tiesin, minulla oli muutenkin koko viikon viillellyt ikävästi mahaan, paljon voimakkaammin kuin menkkakrampit yleensä. Eikä koskaan olekaan viikkoa ennen menkkoja mitään krampannut.
Haalean plussan sain sitten maanantaina, ja keskiviikkona ihan rehellisen plussan.
Joten eiköhän tässä jo uskalla onnitella. :) - mää vaan
pahoinvointi myös ennen testiä. Yökkälin limaa aina aamuisin kun olin koiran kanssa lenkillä. Tämä alkoi keskiviikkona, sunnutaina vasta olisi ollut testipäivä, testasin kuitenkin vahvan plussan perjantaina (tein testin illalla, eikä virtsa ollut kerennyt olla rakossa kuin max 1,5 tuntia)
Meillä oli kylläkin kyseessä IVF. - Sone
Ensiksikin onnea plussasta, ja toivotaan parasta tällä kertaa itse kullekkin :D
Minulla viime raskaudesta alkoi pahoinvointi ja kauhea väsymys jo ennen plussaa. Ekassa ei olut mitään vaivoja.
Nyt on rv 10 ja ihan tosi paha olo aamulla ja illalla. Lentäs edes laatta niin helpottas, mutta tää vellominen ja etominen on kauheeta, varsinkin myöhään illalla.
Sinullakin näkyy jo hyvissä ajoin plussa :) Minulla on ollut kierto jotain 33-36 ja nyt näkyi plussa jo kp 30.- Bumble-B
Mikäs se sun vauvanyrityshistoria nyt olikaan? Saitko sä keskenmenon tai jotain tuossa viime vuonna, kun me oltiin ainaki yhtä aikaa tuolla vauvakuume-osastolla ja muistelin että sä olisit saanut plussan jo aiemmin viime vuonna. Mutta jos nyt oot "vasta" rv10..? Anteeks, mä en muista kaikkee ku oon ollu tällä palstalla niin vähän viime aikoina. :)
Mutta toivotaan parasta meille kaikille kuitenkin, ja että tää kova yritys vihdoin palkittais! Jotenkin mulla on kuitenkin masentunut olo, kun aiemmat raskaudet ei oo antanu mitään hyvää ja nyt kun sain haamuplussan niin tulee vaan kaikki raskauden negatiiviset puolet mieleen. Tää tuntuu välttämättömältä pahalta joka on vaan pakko käydä läpi, että saisi sen oman lapsen syliin. - Sone
Bumble-B kirjoitti:
Mikäs se sun vauvanyrityshistoria nyt olikaan? Saitko sä keskenmenon tai jotain tuossa viime vuonna, kun me oltiin ainaki yhtä aikaa tuolla vauvakuume-osastolla ja muistelin että sä olisit saanut plussan jo aiemmin viime vuonna. Mutta jos nyt oot "vasta" rv10..? Anteeks, mä en muista kaikkee ku oon ollu tällä palstalla niin vähän viime aikoina. :)
Mutta toivotaan parasta meille kaikille kuitenkin, ja että tää kova yritys vihdoin palkittais! Jotenkin mulla on kuitenkin masentunut olo, kun aiemmat raskaudet ei oo antanu mitään hyvää ja nyt kun sain haamuplussan niin tulee vaan kaikki raskauden negatiiviset puolet mieleen. Tää tuntuu välttämättömältä pahalta joka on vaan pakko käydä läpi, että saisi sen oman lapsen syliin.Km viime kesäkuussa ja sitten pidettiin taukoa puoli vuotta koko hommasta. Joulukuussa tuli plussa eli nyt sitten rv 10.
Minulla on kanssa vähän masis olo tästä raskaudesta, tottakai sitä pelkää et käy niinkun viimeks, mut pitää vaan toivoo parasta.
Minua ärsyttää tosi paljon kun viime viikolla yritettiin kuunnella jo sydänääniä, vaikka niitä ei välttämättä kuulukkaan, eikä kuulunut. Ei olis pitänyt antaa edes kuunnella, turhaa vaan murehtimista. :/
Meinasitteko mennä yksityiselle ultraan? Me ootellaan et puolentoista viikon päästä on np-ultra. - Bumble-B
Sone kirjoitti:
Km viime kesäkuussa ja sitten pidettiin taukoa puoli vuotta koko hommasta. Joulukuussa tuli plussa eli nyt sitten rv 10.
Minulla on kanssa vähän masis olo tästä raskaudesta, tottakai sitä pelkää et käy niinkun viimeks, mut pitää vaan toivoo parasta.
Minua ärsyttää tosi paljon kun viime viikolla yritettiin kuunnella jo sydänääniä, vaikka niitä ei välttämättä kuulukkaan, eikä kuulunut. Ei olis pitänyt antaa edes kuunnella, turhaa vaan murehtimista. :/
Meinasitteko mennä yksityiselle ultraan? Me ootellaan et puolentoista viikon päästä on np-ultra.Joo kyllä se sydänäänten kuulumattomuus helposti pelästyttää, mutta sen takiahan niitä ei yleensä kuunnellakaan vasta ku rv11-12. Viikossa-parissa sielä mahassa ehtii tapahtua niin paljon että kyllä ne äänet sullakin varmasti kuuluu jo ens kerralla. Ja ultrassahan se syke nyt ainaki näkyy. :)
Mulle luvattiin sairaalasta että saan tulla ylimääräiseen kontrolliultraan kun tulen raskaaksi, eli ei tarvi yksityiselle mennä. Ei sielä vielä mitään niskapoimuja mittailla, mutta katsotaan että vauva on siellä missä pitää ja että sydän sykkii, ja ettei oo taas tullut niitä ärsyttäviä polyyppejä jotka sitten alkais kohta vuotamaan.
Mutta vielä tässä saa pari päivää jännitellä että alkaako ne menkat vai ei, kun mähän testasin vähä liian aikaisin. Pahoinvointi on kyllä jo sitä luokkaa että vaikee kuvitella että tämä tästä nyt enää kesken menisi.. :/
- mamma1982 harmaana
pitkästä aikaa tulin täällä haahuilemaan enkä jaksa edes kirjautua....
Onnitteluni plussasta!
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin!
Täällä mennään jo loppumetreillä rv:t 37 5. - christine83
olen sun juttujas aina välillä seuraillut ja muistaakseni kun kuopusta rupesin viimevuonna odottaa olit säkin täällä odotuspalstalla hetken.ja nyt toivonki sulle paljon onnea matkaan jos tää plussa olis kuten varmasti onkin =)
mulla eka raskaus oli luomu ja siitä alko pahoinvointi rv 6
toka oli sit hoidoilla avitettu ja siis eka sain haamun joka meni kesken ja sitten seuraavalla kierrolla viikkoa ennen kuukautisten alkamis päivää tuli testiin mega super hyper haamu!!!!!
pahoinvointi oli alkanu mulla jo rv 5 ja jatkui koko raskauden loppuun asti kuten edellisessäkin ja nyt tässä kolmannessa pahoinvointi alkoi lievänä rv 5-11(olin jo varma keskenmenosta) ja loppui kun seinään,mutta edelleen voidaan paksusti rv 30 mittarissa kohta =)poikaa odotellaan.
(ja tuhrua tästä raskaudesta oli n.viikon verran,lääkäri epäili tuulimunaa ja sykkeet ei ekal kerral näkyny)
niin ja mun sisko sai peräkkäin saman vuonna 6 keskenmenoa ja sinnikkäästi vaan yrittivät ja nyt siskolla on 5kk vanha pieni tyttönen=) tuulimuna oli viimesin ja sen jälkeen raskaus pysyi loppuun asti.sinikkyys siis palkittiin.
pääsetkö ultraan kuin pian?mulla kun taustalla toi avitettu raskaus niin pääsin jo heti ultraan kun testi näytti positiivista.- Bumble-B
Mulla oli viimeinen tarkastus tammikuun alussa ja siellä todettiin kaiken olevan kunnossa ja heti saatiin alkaa yrittämään (ja heti sitte tärppäsikin) ja lääkäri sanoi, että kun tulen raskaaksi, niin pitää soittaa heille niin pääsen ylimääräiseen ultraan joskus rv6-7 tienoilla kun sykkeen pitäisi jo sitten näkyä. Ja ilmeisesti joudun jonkinlaiseen seurantaan muutenkin raskauden ajaksi kun mulla noita polyyppikasvaimia tulee jatkuvasti ja lääkäreiden mielestä ne ei ole raskaudelle hyväksi vaan pahimmassa tapauksessa aiheuttavat keskenmenon taas.
Eli ei tässä nyt mitään suuria hurraahuutoja vielä huudella, varsinkin kun menkatkin voi vielä alkaa ensi viikolla jos huono säkä käy. Toisaalta en tiedä olisko oireet näin voimakkaat, jos kyse olis vaan kemiallisesta raskaudesta?
- nalle-äiti06ja08
en tiedä muistatko minua, mutta minä muista sinut jo 06 vuodelta kun odotin esikoista joka sit syntyi etu-ajassa.nyt odotan toista ja la 12.3.2008. Silloinen nimimerkki oli joku marrasmasu tai joku tälläinen ja sitten olin tuossa välissä lokamutsi toivottavasti muistat...
Todella paljon onnea tuosta haamusta, nyt todella toivon että tämä kaveri jaksaisi loppuun asti.
jos tietokoneen läpi voisi halaa niin sinä saisit juuri sellaisen tosi ison, rakaan ja lämpimän halin. - se voi
alkaa jo ennen plussaa. Itselläni alkoi ensimmäisessä raskaudessa pahoinvointi useita päiviä ennen kuin menkat oli myöhässä ja vielä kauemmin kesti ennen kuin testit näytti plussaa. Ja terve poika sieltä tuli, nyt jo kahdeksanvuotias.
Onnea raskauteen. Jospa tällä kertaa onnistaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2127460- 572912
- 1902327
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101733Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1591694Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201386- 741240
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271155Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029