Nykytrendien mukaisesti "ei kuulu muille"
osoittautuu täysin mahdottomaksi.Kun liitot hajoavat,se koskettaa myös laajalti ystäviä,tuttavia ja sukulaisia.Etenkin eroavien vanhenpia.
Vai voiko jokua sanoa,ettei mikään muutu,kun lapset eroavat?
Eityisen kova koulu se on eroavien lapsille,sanottakoon mitä tahansa.Mummi ja vaari elivät aikanaan onnellista aikaa;silloin erottiin vain harvoin.
osoittautuu täysin mahdottomaksi.Kun liitot hajoavat,se koskettaa myös laajalti ystäviä,tuttavia ja sukulaisia.Etenkin eroavien vanhenpia.
Vai voiko jokua sanoa,ettei mikään muutu,kun lapset eroavat?
Eityisen kova koulu se on eroavien lapsille,sanottakoon mitä tahansa.Mummi ja vaari elivät aikanaan onnellista aikaa;silloin erottiin vain harvoin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
erot sekottavat pakan täysin, ainakin vähäksi aikaa.
Se miten jatko tulee sujumaan, on sitten vähän kaikista kiinni.
Pitäis ihan lasten ja lastenlasten takia yrittää pitää edes jonkinlaiset välit.
Olisihan se hyvä, että vaikka lapset kokevat turvattomuutta vanhempien erotessa, niin pysyisi edes jotain vakaana ja turvallisena heille, eli mummola.
Katkeria tunteita sinkoilee varmaan puolin jos toisinkin eron yhteydessä, mutta kunpa isovanhemmat pystyisivät pysyttelemään puolueettomalla maaperällä ja siten varmistamaan yhteisen tulevaisuuden vielä jatkossakin lapsenlastensa kanssa.
Helppoa se ei ole, mutta jos ajattelee joka kääntessä niitä viattomia lapsia, niin ehkä joissain kohdin voi antaa periksi omasta ylpeydestään ja itseä loukkaavat asiat anteeksi.
Ei aina ole eroamassa lasten vanhemmat. Monet isovanhemmatkin saattavat erota ja siitäkin syntyy melkoinen soppa, joka sitten vuorostaan koettelee lasten suhtautumista ja toivoisi, että he olisivat silloin puolueettomia, jotta hyvät välit molmpiin isovanhempiin säilyisi.
Joillakin onnistuu tosi hyvin ja lapsilla on sitte monta paikkaa minne mennä kyläilemään isovanhemman luo. ei se aina kamalan negatiivista tarvi olla. Lapset on tosi joustavia ja suhtautuvat uusiin tilanteisiin vähän sen mukaan miten aikuiset heille asiat esittelevät.
Ja että he nielevät kaikki mukisematta.Myös,että he jaksavat mitä tahansa.
Itse uuvahdin tässä joulun jälkeen ihan totaalisesti.-Nyt on mummon vuoro levätä ja koota voimia mistä tahansa.
sullahan on siihen täysi oikeus, eikä tarvi lapsilta kysellä mitä saat tehdä.
Olet varmaan jo oman osasi lastesi kanssakin tehnyt, nyt voit hyvällä omalla tunnolla elää vain itsellesi, tai ainakin niin kauan, kuin tunnet siihen tarvetta.
Hauskaa "lomaa" sinulle.
Uskon avoliitonerojen olevan niitä vaikeampia.
Avoliito jo perusajatukseltaan ei sido yhteiskunnallisesti, eikä siis anna yhteiskunnan suojaakaan esim. leskeneläke tai perimisoikeus avopuolisoon.
Ikäeroa on miniään aika varmasti yli kaksikymmentä vuotta joten maailman katsomus on erilainen ja tyyli maku ja mieltymykset voivat olla jopa täysin vastakohtaiset.
Jos avoliitto olisi lapseton, tuskin nämä kaksi aikuista eri aikakausilta kovin usein tapailisivat.
Minulla on avominiä, meillä on ikäeroa 26 vuotta.
Meillä on yksi yhteinen lapsenlapsi. Ero olisi lapselle katastrofi, lapsin on niin isänsä poika, ettei ikinä toipuisi menetyksestä. Avoliitto on ollut “voimassa” jo n. 8 vuotta.
Mitään syytä en heidän eroonsa ymmärtäisi, enkä sitä hyväksyisi, tosin en asialle mitään mahtaisi. Mutta poikani on liiton toinen osakas ja yhtä vastuullinen liiton toiminnasta kuin miniä.
Jos ajatusta vierittäisin eteenpäin;
Miniä varmasti muuttaisi takaisin tulopaikkakunnalleen, silloin en lapsenlastani enää näkisi.
Nyt olen onnekas mummu, minulla on aikana 1,4 % hallussa pito osuus joka viikko lapsenlapseeni. Saan isomman osuuden tarvittaessa sopimuksella. Olen osa lapsenlapsen maailmaa ja rakastamme toisiamme, vastuu kaikenpuolisesta huoltamisesta ja elatuksesta on lapsenlapsieni vanhempien, minä saan täysillä nauttia seurasta ja ajasta yhdessä.
Vastuuttomuuteni ja Ei-elatusvelvollisuuteni on ohjeiden noudattamista eli kaikesta lasta koskevasta neuvotellaan tiedotetaan ja kerrotaan. Yhteinen aikamme on arvokas elämänlaina, joka kertoo tulevaisuudessa miten lapsenmieleen mummun kuvan piirsin.
Oma mummuni kuoli ollessani 16 vuotta, olin saman ikäinen mummuni kanssa tullessani mummuksi, joten aikaa on ehkä alle 20 vuotta.
Nuorten ero olisi yksinkertaisesti luopuminen tärkeästä osasta elämääni. Luopuminen olisi lapsensuhteen molemmin puolista, siksi ettei hänen vanhempiensa ristiriidat ole suhteemme perusta tai pohja.
Mutta olen pieneläkeläinen enkä missään tapauksessa voisi matkustella tapaamaan lapsenlasta joten…
Noo poikani varmaan etsisi uuden kumppani uudella alulla, mutta vain tämän lapsenlapsi on juuri tämä tärkeä ihminen mummulle.
Pieni korjaus:
ei ne mummo ja vaari niin järin onnellisia aina olleet; mutta vaihtotehdot olivat vähäiset; mihin meni mökin eukko lapsikatraan kanssa vaikka äijä olisi harva se päivä hakannut, ryypännyt tiesmitä?
Entisaikojen mummojen piti vaan jaksaa - silloinkin kun ei olisi millään jaksanut.
Jos rehellisiä ollaan, niin ei se onnelliseksi tee ettei pysty/uskalla erota?
Minä olen kait sitten nykyaikainen mummo, avioeron harkinta-aika päällä ja elämä alkaa taas hymyillä, ketään muuta en jätä ko kitisevän äijän - lapset, lapsenlapset ovat aina sydämessäni ja minä heidän arkipäivässään.
Se kitisevä vanha vaari joutaa järjestää elämänsä miten haluaa.
Aikanaan virnuili minulle; et sinä pärjää ilman minua.
No joo, vaarisein; sehän nähdään.
sulla on asennetta. Ei pidäkään jäädä kiukuttelevan ukon kanssa kärsimään.
Mulle mun x-mies sanoi ihan samalla tavalla.
Oltiin erossa tyytyväisenä jo useampi vuosi, kun tapasin tämän nykyisen mieheni ja hän joutui myöntämään, että jollekkin vielä kelpaan, ha, haa.
Sitten tuli hänelle hätä ja yritti väkisin ängetä itseään takasin ja oli äidilleenkin valittanut, kuinka mustasukkainen on.
Äitinsä fiksuna ihmisenä oli vain todennut, että "etköhän nyt herännyt vähän liian myöhään."
Näin se menee ei ne ukot usko mitään ennen kuin niille näyttää. Isotellaan ja uhitella tasan niin kauan kun me annamme siihen mahdollisuuden, mutta eiköhän se teidänkin papparaisella ääni muutu kellossa, kun huomaakin, et ihan yksikseen valittaa. Tuo on reipasta mitä olet tekemässä. Takuu varmasti tulet nauttimaan vapaudestasi.
En tiedä onko sulla peltoa, mutta on sellanen sanonta, et mitäs paskal tekee, jos ei oo peltoakaan.
No juu, ei ole paljon peltoa, mutta ei se mitään.
Paskaa on kyllä muutenkin vuosien mittaan tullut naamaan, ettei paremmasta väliä.
Ärsyttää nämä " kaikkitietävät " sukulaiset, kun mies heidän mielestään on niiiiiiin hyvä ettei, olen sanonut, että tuossa on - ottakaa pois.
Ärsyynnyin äijälle kun se ei ymmärrä/viitsi EDES peseytyä - ennen ei ollut mahdollisuuksia ja hänkin on kotoisin pienestä maapaikasta mutta se on mennyttä se - meillä olisi ollut suihku ja sauna mutta tämä hyväkäs peseytyi korkeintaan kerran kuukaudessa ja sekin sen jälkeen kun sanoin että nyt menet.
Eihän se minulle muuten olisi kuulunut, jos toinen haluaa haista paskalle mutta:
liiottelematta koko huusholli haisi sellaiselle kitkerälle hielle - kaikki huoneet missä hän kävi.
Ei käyttänyt saippuaa, ei shampoota ei hammastahnaa.
Kerran kysyin hänen sisareltaan, onko tuo aina ollut tuollainen sottapytty - johon sisar vastasi että " kyllä se kotona asuessaan pesi" aha, mutta siitä asumsesta on yli 40 vuotta eikä siellä kotona ollut kuin sauna jota lämmitettiin, milloin lämmitettiin.
Eli sisaren tiedot ovat 40 vuoden takaa.
Ja muutenkin;
miksi jatkaisi sellaista liiittoa joka ei voi mitään antaa; kaikki tunteet/ kaikki pienenpienet tunteen ailahduksetkin ovat olleet kuolleita jo monta, monta vuotta mutta niin vaan jatkettiin hampaat irvessä - kuten monet muutkin iäkkäät - jaa, minkä takia?
Minä en katso enää peruutuspeiliin, etuikkuna on paljon isompi ja kiitos sinulle mumi kirjoituksestasi!!
Jos jäisin leskeksi,tuskin ottaisin uutta ukkoa vastuksikseni.-Enkä ymmärrä,että jos entinen on ollut huono,niin miksi ottaa heti uutta roikaletta tilalle?
Jaa - en minä ainakaan uutta rohjaketta ole ottamassa tilalle - samaa se kaikki taitaa olla - eri paketissa vain...
elä huoli mummosein, en aio elää enkä pitää mitään mummo-hilupilttuutta - haluanpa vain elää r a u h a s s a...
ihan rauhassa nauttia omasta rauhasta ja ottaa etäisyyttä kaikkeen aikasempaan.
Nauti itsenäisyydestäsi ja omasta "herruudesta".
Kuitenkin sanoisin, että älä kokonaan torju ajatusta siitä, että kenties jonain päivänä voisi nurkan takaa tulla vastaan vaikka se "oikea", tai sitten vaan joku sydänystävä. Ole siis avoin kaikelle uudelle ettet tulisi kävelleeksi onnesi ohi.
Mulla on sellanen tunne, että koska olet ollut noin epäonnistuneessa suhteessa noinkin pitkään, niin elämällä voisi olla tarjota sulle vielä jotain ihanaa ja romanttista. Mutta ensin pitää selvittää oma pää ja tilanne ja vasta sitten kun on selvillä vesillä, voi ruveta katselemaan sinne nurkan taakse. Nyt osaat varmaan olla jo tarpeeksi kriittinen, ettei kuka tahansa lökäpöksy pysty sinua hurmaamaan.
Ai kuule mumi, ihan hymyilin kun luin kirjoituksesi!
Kirjoitat niin hyvin, lämpimästi ja viisaasti.
Olen kyllä ajatellut kaikenlaista, mutta kiiruhdan h i t a a s t i.
Tässä iässä osaa todellakin katsoa eteensä.
Vanhempani aikoinaan yrittivät saada minua luopumaan tästä kävelevästä likakaivosta mutta mitä enemmän he yrittivät - sitä kovemmin pidin hänestä kiinni...olin alle 20 vuotias...
Mutta ei hätiä mitiä.
Eteenpäin mennään.
Kiitos, mumi.