PELOTTELEMALLA kuuliaisia maksajia!

Suomessahan on paljon jo tehty ja lisää tehdään kokoajan, jotta päästömme vähenisivät. Suomessa ei sen sijaan juuri kannusteta tai palkita säästämisestä. Energia vaan kallistuu ja raippamaksuilla uhkaillaan, JOS.......
Pienituloisen varoista välttämättömimmät maksut lohkaisevat jo leijonanosan.
Sähkölaskussakin PUOLET on muita maksuja, kuin energia maksuja.

Vihreillä on paljon ansiota siinä, että he avaavat paljon keskutelua, heikkous taas siinä, että mikään tuotanto ei heille käy.

Säästäminen tietty on hyvä ja paras tapa, mutta järjetön rahan polttaminen vain omiin hankkeisiin on tehotonta. Päästö ei vähene suhteessa rahaan, sen sijaan vain ajamme työpaikkamme saastuttaviin maihin.

Mielestäni nyt suomessa poltettavat miljoonat tulisi ohjata sinne, missä sijoitettuna ympäristöön tai sitä säästäviin tekniikoihin on suurin mahdollinen hyöty ja päästöjä alentava vaikutus. Halutaanhan sijoitelulle pääomalle muutenkin suurinta tuottoa, miksi ei siis päästöasioissakin?

Kiina, Intia, Afrikka, Venäjä, Amerikka jne.
tärkeintä luulisi olevan nyt päästöjen vähentäminen ja äkkiä, sieltä missä ensin suurin vähennys saataisiin aikaan.. En tarkoita että täällä jatkamme entiseen malliin, vaan sitä että keskitytään nyt, heti sinne missä vähennys olisi mahdollisimman suurta, verrattuna sijoitettuun pääomaan.

Täällä hehkutetaan mm. tuulivoimaa, se on kuitenkin on täysin verovaroin ylläpidettyä toiveunta. Tuulivoima on paikallaan PÄÄOSIN vain siellä, minne verkkoa ei kannata laajentaa tai sitä ei muuten ole.

R.Lehto
PS
231084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

legendaariset hehkulamput pois kauppojen hyllyiltä, kotien valaistus säästöenergialamppuihin ja led valoihin.

tämä pelkästään tekisi ison säästön yksinään.
koko valtakunnan tasolla jos valaistustekniikka vaihdettaisiin kertaheitolla uuteen sukupolveen millainen olisi säästö?

laskekaa, jos normaali asunnossa on loistevaloputkia ja perinteisiä hehkulamppuja esim seuraavasti. muutama loistevaloputki. eli valaistuksen sähköntarve on helposti jo 300w taloutta kohti. tän pystyisi tiputtamaan alle 100w reilusti jos ihmiset pakotettaisiin uuteen sukupolveen valojen suhteen.

muut jutut sitten päälle, pidä tv auki vain silloin kun sitä katsotaan, eikä niin että se vaan on totutusti muutenvaan päällä jos joku vaikka vilkaisee siihen niin se joku näkee että meillä on taulu tv.

vaihtakaa liiketunnistimet valokatkaisijoiden tilalle näin ei jää valot palamaan edes vahingossa kun huoneessa ei ole ketään....

onhan näitä keinoja välttää turhaa sähkön käyttöä mutta siitä seuraa taas hintojen nousu, kun sähköö ei kulukkaan muka riittävästi pitää hintaa taas nostaa eli oli sitten ylituotantoa tai alituotantoa sitä nostetaan lisäsi se saateita tai ei.

Äänestä
  • LED valo tätpäivää.ostin ledi lamppuja ,nyt vasta alkaa olla kotkan liikeissä. jossain maissa hallitus onkin kieltänny hehkulaput.hehkulamput poistuu kauppojen hyllyltä.uusi tegnolkia tulee tilalla..

    ledi maksaa noin 10€kpl energia lamputkin alkaa olla vanhan aikasia..

    Äänestä

  • vähemmän sähköä kulutetaan sitä kalliimpaa se on! Sähkölaitokset tekevät bisnestä, ymmärtäkää että millään muulla ei ole väliä!

    Äänestä

  • Tänä päivänä emme maksa induktiivisen reaktanssin aiheuttamasta loistehosta kotitalouksissa,mutta esim.teollisuus ja muut suuret kuluttajat maksavat.
    Energiansäästölamput ja muut loisteputki valaisimet aiheuttavat sitä.Niiden lisääntyessä voipi olla,että siitä yritetään työntää laskua myös normaali kuluttajalle.
    Tosin kompensaattoreita saa kyllä kaupasta sähkökeskuksiin(kondensaattoripattereita).

    Äänestä

  • Nomen est Omen kirjoitti:

    Tänä päivänä emme maksa induktiivisen reaktanssin aiheuttamasta loistehosta kotitalouksissa,mutta esim.teollisuus ja muut suuret kuluttajat maksavat.
    Energiansäästölamput ja muut loisteputki valaisimet aiheuttavat sitä.Niiden lisääntyessä voipi olla,että siitä yritetään työntää laskua myös normaali kuluttajalle.
    Tosin kompensaattoreita saa kyllä kaupasta sähkökeskuksiin(kondensaattoripattereita).

    Induktiivinen reaktanssihan vastustaa virran kulkua ja aiheuttaa vaihe-eroa. Kaikki vehkeet, missä on konkka aiheuttaa käyttöjännitteen häiriöitä, hakkurivirtalähteet, loisteputket, tyristoriohjatut laitteet ja moottorit kuormittavat sähköverkkoa epätasaisesti, ja samalla ne lähettää häiriöitä sähköverkkoon..

    Vaihtovirtapiireissä on mahdollista säätää virtaa ir:n avulla ja säästää siten. Mutta eikös meidän verkot ole käytännössä jo maavirrankin vuoksi kompensoitu? Voisihan sitä ajatella niinkin, että kotitaloksien elektroniikan käytön vuoksi voisi laskuttaa yhtiötä jännitteen laadun liiallisesta vaihtelusta tai jännitekuopista? Elekroniikka kun ei niistä pidä.

    Mutta luulisin, että kotitalouksien aiheuttaman loisteho on varsin mitätöntä, verrattuna vaikka teollisuuden moottoreiden aiheuttamiin. Kotitalouksien aiheuttama loistehohan on ilmeisesti varsin tasaista taajuudeltaan ja jännitteeltää ja siten helposti kompensoitavissa?

    Raul Lehto
    PS

    Äänestä

  • PerusRaul kirjoitti:

    Yksi suurimmista loistehon aiheuttajista lienee loisteputket.Tosin teollisuudessa sähkömoottorit varmaan suurimmat yksittäiset lähteet.
    Kompensointi on helppo toteuttaa kondensaattoripaketilla,joka kytketään sähkötauluun.Esim.koulujen/liikuntahallien sähkökeskuksissahan lienee nykyään jo kaikissa kompensaattorit.
    Eräs sähkötekniikan opettaja olisi ollut valmis lyömään vetoa loistehomaksun puolesta jo 10 vuotta takaperin,mutta ei ole vielä ainakaan ilmassa...

    Äänestä

toisintoa ei saa lähettää.nykyinen hallitus ja tv jankuttaa tota jokapäivä..keksi jotain omaa ja uutta.toi ei johda minneen sun juttus..

Äänestä

sähkö yhtiöitten pitää saada joka vuosi liikevaihtoa nousemaan,jos kaikki säästää niin sitä korkeampi on sähkön hinta.ja Lilliukselle optioita se siitä säästämisestä.sano

Äänestä

Joku yritti alkaa hehkuttamaan Leena Griinarin (vihr.) reilua kauppaa, joku kyseli Vihreän Virtasen perään. Joskus nuoret demarit hakee jäseniä, joskus Kotkan kristilliset. Kun niitä ketjuja katsoo, niin kovin vaisuksi jää lukijamäärät ja aika pieniksi keskustelut. Jos ei Eerola ja Hirvonen olisi iskeneet tuohon Jari Luumin tekstiin, niin unohtunut olisi jo sekin ja alta sata kävijää.
Eli tällä tahdon sanoa sitä että vaikka Perussuomalaisia kuinka parjataan niin jostain syytä nää ketjut jotka ne ite alottaa tai joihin menee aktiivisesti mukaan, niin niitä luetaan ja kommentoidaan tosi paljon. Kohta on tässäkin se liekin kuva.
Se on sitte eri asia että äänestetäänkö mutta väitän että ensi syksyn kunnallisvaaleissa Perussuomalaiset saa aiempaa enemmän ääniä Kotkassa.
Eikä se ole pelkän Soinin varassa enään tosiaankaan se homma.

Äänestä
  • se parjaaminen on 1 asia miksi luetaan nimenomaan. "mitähän vittuilua tänään on" kun kerran siihen on opittu että siellä on vittuilua, kumpa kiinnostaa enemmin sitten ihmisiä. loukkaaminen ja vittuilu vai noiden lainattujen asioiden jankkaaminen?

    sanoisin että se vittuilu ja loukkaaminen ja juorut ne on ne mitkä kiinnostaa ja siksi näitä luetaan.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    se parjaaminen on 1 asia miksi luetaan nimenomaan. "mitähän vittuilua tänään on" kun kerran siihen on opittu että siellä on vittuilua, kumpa kiinnostaa enemmin sitten ihmisiä. loukkaaminen ja vittuilu vai noiden lainattujen asioiden jankkaaminen?

    sanoisin että se vittuilu ja loukkaaminen ja juorut ne on ne mitkä kiinnostaa ja siksi näitä luetaan.

    Keskutan vaalivoitto kotkaan ,rupee viisaat jussit hoitaan asjoita kotkassa..

    näki eilen telkassa.miten fiksuu porukkaa maaseudulla elää,sietäs hävetä näitten ps.miehien täällä pastalla koirivat

    Joo,olen itekin kyllä korteni siihen vit...lun kekoon kantanut,vaikka aloittelija olenkin,mutta ei sitä näin sydäntalvella asiaa viitti lukea ja sitäpaitsi itehän ne sitä kerjää.--Hyvää tai pahaa-pääasia,että vastaillaan!

    Äänestä

  • kansanhuvia kirjoitti:

    Joo,olen itekin kyllä korteni siihen vit...lun kekoon kantanut,vaikka aloittelija olenkin,mutta ei sitä näin sydäntalvella asiaa viitti lukea ja sitäpaitsi itehän ne sitä kerjää.--Hyvää tai pahaa-pääasia,että vastaillaan!

    kirjoitus oli ihan täyttä asiaa, eikä mitään vittuilua.

    Äänestä

  • keskusta on suomen selkäranka. kirjoitti:

    Keskutan vaalivoitto kotkaan ,rupee viisaat jussit hoitaan asjoita kotkassa..

    näki eilen telkassa.miten fiksuu porukkaa maaseudulla elää,sietäs hävetä näitten ps.miehien täällä pastalla koirivat

    Kemijärvi on ollut aika hyvää aluetta keskustalle, vaan miten käynee tulevaisuudessa?

    "Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vietti sunnuntaipäivän Kemijärvellä kuunnellen Lapin kunnanjohtajien ja paikallisten toimijoiden selvityksiä ja laskelmia Kemijärven tilanteesta.

    Pääministeri ei edelleenkään luvannut hallituksen puuttuvan Stora Enson päätöksiin. Hän keskittyi kannustamaan kemijärveläisiä positiiviseen ajatteluun ja uusien työpaikkojen luomiseen.

    Mitään konkreettista tukipäätöstä tai tietoa uusista yrityksistä Vanhanen ei mukanaan tuonut, ja se oli paikallisille pettymys."

    Joten ei varmaan Summalaisille muuta kun POSITIIVISTA ajattelua. Muutenkin muutamasta sadasta työpaikasta siellä on karmea haloo ja uutiset jauhaa jatkuvasti Kemijärveä, kymenlaaksossa arvioiden mukaan kerrannaisvaikutuksineen puhutaan JOPA 2000 työpaikasta. Voikkaan kohdalla melua oli, mutta nyt ei juuri mitään.

    Vielä kun Myllykoski päättää toimensa, niin kymenlaakso on entinen paperimaakunta.

    Maalisvaalien alla kirjoitin venäjän puutullien ja energian hinnan aiheuttamasta vaarasta kaakossa. Silloin vaan täälläkin sanottiin että Lehto jauhaa paskaa ja PESUT on sitä ja tätä. Populisteja ja varmaan nyt kukaan ottaa kirjoituksia vaaroista tosissaan.

    No, valitettavasti nämä vaarat realisoituvat nyt monen Summalaisen ja muun elämässä. Tässä voisi jopa todeta kuten kokenut kunnallispoliitikko A.Hirvonen ennen valtuustosalissa "voin olla myös väärässä" harmi että en tässä asiassa ollut.

    R.Lehto
    PERUSSUOMALAISET

    Äänestä

  • tuo Lehdon kirjoitti:

    kirjoitus oli ihan täyttä asiaa, eikä mitään vittuilua.

    tuota tai alustusta tarkoittanut,vaan yleisestihän me täällä "viisastellaan toisillemme"--välillä menee vähän överiksi.

    Äänestä

ja vielä Perussuomalaisten edustaja, saa tällä palstalla näin suuren lukijakunnan ja vielä monta kommenttia perään?
Perussuomalaisen puolueen edustajia vähätellään ja heille nauretaan oikein urakalla tällä palstalla. Mutta jos he kerran olisivat niin vähäpätöisiä, niin miksi ihmeessä heidän pilkkaamiseensa tarvitsisi uhrata näin paljon energiaa?
Oikeasti kukaan ei muuten ole tällä palstalla kunnolla kumonnut noita Pesulaisten väitteitä. On haukuttu populisteiksi ja sanottu että ei tule mitään tai sitten vaan haukuttu joko liian nuoreksi tai ettei osaa kirjoittaa. Millään asia arkumentilla ei kuitenkaan heidän sanomisiaan ole kumottu.

Äänestä
  • Että kerromme reilusti mitä mieltä olemme ja ihan selkokielellä. Emme ole omaksuneet kapulakielistä ilmaisua ja tehneet itseämme vieraaksi tavallisesta elämästä. Ihan samaa katua tässä tallataan kuin muutkin.

    Me olemme tavallisia ihmisiä ja kirjoitamme asiaa. Toki, kaikki ei ole samaa mieltä, mutta ei tarvitse ollakkaan. Erilaiset mielipiteet ja "ristiveto" asiassa saa keskustelua ja kehitystä aikaan. Kuten Hirvonen on useasti täälläkin todennut, tarjoamme vaihtoehtoa ja haluamme herättää keskustelua asioista.

    Tuomme asioita julkisuuteen, avoimella tiedottamisella ja kuntalaisten osallistumisen edistämisellä lisätään päätöksenteon uskottavuutta ja kiinnostavuutta, sekä ihmisten halua oikeasti vaikuttaa alueensa asioihin. Miten ihmeessä sitä voi vaikuttaa, jos puolueiden edustajat on täysin irtaantuneet ihmisistä?

    Me olemme tulleet avoimesti julkisuuteen. Ihan aidoilla asioilla. Otamme esiin myös sellasia asioita, mitä muut tahtovat lakaista maton alle. Ja me tulemme olemaan julkisuudessa edelleen, huolimatta näistä yrityksistä pilkata meitä. Kaikki eivät siitä pidä, mutta me olemme olemassa.

    R.Lehto
    PS

    Äänestä

  • että tänne voi kirjoittaa monella nimmarilla ja näin nostattaa ns. kirjoittajien määrää ja sinä luulet, että jokainen on eri henkilö. No ei kai sitä tiedä vaikka olisikin. Eikös sekin ole mahdollista että luulee olevansa joku muu kuin on
    vaikka useaan kertaa päivässä.

    Äänestä

  • PerusRaul kirjoitti:

    Että kerromme reilusti mitä mieltä olemme ja ihan selkokielellä. Emme ole omaksuneet kapulakielistä ilmaisua ja tehneet itseämme vieraaksi tavallisesta elämästä. Ihan samaa katua tässä tallataan kuin muutkin.

    Me olemme tavallisia ihmisiä ja kirjoitamme asiaa. Toki, kaikki ei ole samaa mieltä, mutta ei tarvitse ollakkaan. Erilaiset mielipiteet ja "ristiveto" asiassa saa keskustelua ja kehitystä aikaan. Kuten Hirvonen on useasti täälläkin todennut, tarjoamme vaihtoehtoa ja haluamme herättää keskustelua asioista.

    Tuomme asioita julkisuuteen, avoimella tiedottamisella ja kuntalaisten osallistumisen edistämisellä lisätään päätöksenteon uskottavuutta ja kiinnostavuutta, sekä ihmisten halua oikeasti vaikuttaa alueensa asioihin. Miten ihmeessä sitä voi vaikuttaa, jos puolueiden edustajat on täysin irtaantuneet ihmisistä?

    Me olemme tulleet avoimesti julkisuuteen. Ihan aidoilla asioilla. Otamme esiin myös sellasia asioita, mitä muut tahtovat lakaista maton alle. Ja me tulemme olemaan julkisuudessa edelleen, huolimatta näistä yrityksistä pilkata meitä. Kaikki eivät siitä pidä, mutta me olemme olemassa.

    R.Lehto
    PS

    RAULI KELLE SAARNAAT.PIDÄT MEITÄ HÖLMÖINÄ ELÄKELÄISIÄ.JA RASITTEENA YHTEISKUNALLE..SUURINOSA TÄÄLLÄ ON ELÄKELÄISIÄ..EMME TARVI SINUN NEUVOJA.

    Äänestä

  • sinulle. kirjoitti:

    että tänne voi kirjoittaa monella nimmarilla ja näin nostattaa ns. kirjoittajien määrää ja sinä luulet, että jokainen on eri henkilö. No ei kai sitä tiedä vaikka olisikin. Eikös sekin ole mahdollista että luulee olevansa joku muu kuin on
    vaikka useaan kertaa päivässä.

    PERUS RAULI KOPSAA JA LINKITTÄÄ SE ON SÄÄNNÖISÄ KIELETTY..ÄLKÄÄ VAAN ÄÄNESTÄKÖ RAULIA AINNA KAIKET PÄIVÄT JA YÖT SUFAILEE..TOLLO MIKÄ TOLLO

    Äänestä

  • on ihan pakko tarkkailla näitten päitten kuntoa!Joudutaanko avamaan esim.Rauhansairaala uudelleen se on tällaista nyky avohoito!

    Äänestä

  • sinulle. kirjoitti:

    että tänne voi kirjoittaa monella nimmarilla ja näin nostattaa ns. kirjoittajien määrää ja sinä luulet, että jokainen on eri henkilö. No ei kai sitä tiedä vaikka olisikin. Eikös sekin ole mahdollista että luulee olevansa joku muu kuin on
    vaikka useaan kertaa päivässä.

    Häh? Miksei sitten esimerkiksi noita Luumin juttuja ja vihreitten avuttomia mainoksia lueta samalla tavoin? Varamman nekin nakuttaa omia juttujaan moneen kertaan auki, mutta kun ei ketkään muut.
    No varmaan joku käy samassa jutussa useamminkin, mutta ei se silti selitä sitä että tota Eerolan haukkumisketjuakin on jo yli 3000 kertaa luettu. Jos se olis mitätön, niin ei sen haukkumiseen tuollaista määrää aikaa uhrattaisi, eikä jutut noin kiinnostaisi.

    Äänestä

  • SMP kirjoitti:

    PERUS RAULI KOPSAA JA LINKITTÄÄ SE ON SÄÄNNÖISÄ KIELETTY..ÄLKÄÄ VAAN ÄÄNESTÄKÖ RAULIA AINNA KAIKET PÄIVÄT JA YÖT SUFAILEE..TOLLO MIKÄ TOLLO

    No johan on taas väitteitä, ei edes kyllä pitäisi vastata näin typeriin juttuihin.

    Olisit ollut viime talvena eläkeläisvaalipaneelissa, niin tietäisit miten ikäihmisistä ajattelen. Lisäksi olen asiasta muutaman jutunkin kirjoittanut. Ihmisarvoisen vanhuuden puolesta. Tosin kirjoittaja taitanee olla lähempänä murrosikää.

    Mitähän minä olen muka linkittänyt tai kopsannut.

    Toisekseen minun nimeni on Raul.

    RAUL Lehto
    PS

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PerusRaul kirjoitti:

Suomessahan on paljon jo tehty ja lisää tehdään kokoajan, jotta päästömme vähenisivät. Suomessa ei sen sijaan juuri kannusteta tai palkita säästämisestä. Energia vaan kallistuu ja raippamaksuilla uhkaillaan, JOS.......
Pienituloisen varoista välttämättömimmät maksut lohkaisevat jo leijonanosan.
Sähkölaskussakin PUOLET on muita maksuja, kuin energia maksuja.

Vihreillä on paljon ansiota siinä, että he avaavat paljon keskutelua, heikkous taas siinä, että mikään tuotanto ei heille käy.

Säästäminen tietty on hyvä ja paras tapa, mutta järjetön rahan polttaminen vain omiin hankkeisiin on tehotonta. Päästö ei vähene suhteessa rahaan, sen sijaan vain ajamme työpaikkamme saastuttaviin maihin.

Mielestäni nyt suomessa poltettavat miljoonat tulisi ohjata sinne, missä sijoitettuna ympäristöön tai sitä säästäviin tekniikoihin on suurin mahdollinen hyöty ja päästöjä alentava vaikutus. Halutaanhan sijoitelulle pääomalle muutenkin suurinta tuottoa, miksi ei siis päästöasioissakin?

Kiina, Intia, Afrikka, Venäjä, Amerikka jne.
tärkeintä luulisi olevan nyt päästöjen vähentäminen ja äkkiä, sieltä missä ensin suurin vähennys saataisiin aikaan.. En tarkoita että täällä jatkamme entiseen malliin, vaan sitä että keskitytään nyt, heti sinne missä vähennys olisi mahdollisimman suurta, verrattuna sijoitettuun pääomaan.

Täällä hehkutetaan mm. tuulivoimaa, se on kuitenkin on täysin verovaroin ylläpidettyä toiveunta. Tuulivoima on paikallaan PÄÄOSIN vain siellä, minne verkkoa ei kannata laajentaa tai sitä ei muuten ole.

R.Lehto
PS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu