Hevosmies

Kouvolan Sanomien napakoissa (yleisönosaston tekstiviestipalsta) tässä männä viikolla hevosmies valitteli ajavansa 90km/h tunnissa ja silti rekat painaa ohi. Ihmetteli että eikö ne rajoittimet ole 80km/h.
Viime yönä kävin Kuopiossa kääntymässä ja tapahtui seuraavaa. Ilmeisesti Mikkelissä oli ravit, ja jossain Kielkallion kulmilla sain kiinni ensimmäisen hevosyhdistelmän, vauhtia noin 60-70km/h. Ei siinä eikä sen puoleen, sitä vauhtia on ajettava minkä kuorma antaa myöden. Mitä tapahtuu kun tulee ensimmäinen ohituskaista? Vauhti nousee sinne 85-90km/h. Työnantajani tarjoamassa työkalussa eli yhdistelmässä tulee rajoitin vastaan eikä ohi pääse. Kaista loppuu, vauhti putoaa takaisin sinne 60-70km/h. Että ilmeisesti sitä hevosvankkuria voi sittenkin ajaa lujempaa.
Pistäydyin Juvan aakkosbaarille, jotta kaveri saa hyvän etumatkan, lämmitti siihen malliin.
Toinen samanlainen episodi sattui kun saavuin Kuopion kulmalle, ennen moottoritietä vauhtia samat 60-70km/h ja kun konetie alkoi, hävisi näkyvistä samantien.
Kysymys kuuluukin että jos tietää kulkevansa hitaammin kuin muu liikenne, miksi pitää torpata ohitusmahdollisuus ohituskaistalla? Hyviä selityksiä otetaan vastaan.
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö sinua reppanaa ole vielä muuten kyykytetty kun ajat aina rajoitinta vasten kännykkä korvassa...ime vaan sitä liharasvapiirakkaa...

Äänestä
  • sitä asiallista kommenttia aiheesta. Toki voisin ko. tilanteessa hiillostaa edelläajavaa mutta mun ei tarvi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hai sie kirjoitti:

Kouvolan Sanomien napakoissa (yleisönosaston tekstiviestipalsta) tässä männä viikolla hevosmies valitteli ajavansa 90km/h tunnissa ja silti rekat painaa ohi. Ihmetteli että eikö ne rajoittimet ole 80km/h.
Viime yönä kävin Kuopiossa kääntymässä ja tapahtui seuraavaa. Ilmeisesti Mikkelissä oli ravit, ja jossain Kielkallion kulmilla sain kiinni ensimmäisen hevosyhdistelmän, vauhtia noin 60-70km/h. Ei siinä eikä sen puoleen, sitä vauhtia on ajettava minkä kuorma antaa myöden. Mitä tapahtuu kun tulee ensimmäinen ohituskaista? Vauhti nousee sinne 85-90km/h. Työnantajani tarjoamassa työkalussa eli yhdistelmässä tulee rajoitin vastaan eikä ohi pääse. Kaista loppuu, vauhti putoaa takaisin sinne 60-70km/h. Että ilmeisesti sitä hevosvankkuria voi sittenkin ajaa lujempaa.
Pistäydyin Juvan aakkosbaarille, jotta kaveri saa hyvän etumatkan, lämmitti siihen malliin.
Toinen samanlainen episodi sattui kun saavuin Kuopion kulmalle, ennen moottoritietä vauhtia samat 60-70km/h ja kun konetie alkoi, hävisi näkyvistä samantien.
Kysymys kuuluukin että jos tietää kulkevansa hitaammin kuin muu liikenne, miksi pitää torpata ohitusmahdollisuus ohituskaistalla? Hyviä selityksiä otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu