Vaikka eihän suurin osa päättäjistä välitä kuin että itse saavat korruptio pestejä yhtiöiden hallituksissa,osakkeita. He eivät hoida työtään kunnolla.Voivottelevat vain etteivät voi tehdä firmojen pois muutolle mitään, oma lehmä ojassa.
Ensin Suomi täysin hyvinvointi valtioksi ennen kuin muita hyysätään kaikki tietää kyllä mitä tarkoitetaan Suomen kuuluisilla Veronmaksajien Syöpäläisillä.
Kyllä ne osaa hyväntahtoiselta Suomelta rahat viedä ja lähettävät vieläpä suuren osan veronmaksajien maksamista sossurahoista takaisin kotimaahansa, jotta saavat vaikka kustannettua lopulle suvullensa lentoliput Suomeen. Mihin ne rahat menee ulkomaille eikä johonkin muuhun Suomalaisia hyödyntävään.
Ja mitä tunnen noita joitain maita, niin sieltä ei yksinkertaisesti löydy sitä sisua muuhun kuin sotimiseen ja muista hyötymiseen riippuen kylläkin maasta. Näissä ns. meidän hyvinvointi valtioissa(Suomi..) alkaa olemaan samanlaisia merkkejä ilmassa, koska luokka-erot kasvavat mitä luulette päättäjät mitä tapahtuu kun mennään tarpeeksi pitkälle, ei teitä pelasta mitkään Panssarimersut siinä tilanteessa.
Hyvällä koulutuksella ja oikealla ohjauksella työelämän syrjään takaisin kaikki työkykyiset Suomalaiset töihin ennen kuin puhutaan työvoimapulasta jota tarvitaan mukamas ulkomailta asti, seuratkaapahan kuinka paljon meillä on omia työttömiä lähipiirissämme tai joka päiväisessä elämässämme tai ylipäätänsä syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä joista varmasti oikealla ja määrätietoisella ohjauksella saisi vielä työkykyisiä.
Ilman EU:ta olisimme vielä enemmän "hyvinvointi" valtio.
Ja jos sitä sossurahaa tarvii joillekin Suomalaisille jakaa niin tehkööt sitten yhteiskuntapalveluna jotain sen rahan eteen..vaikka kadun lakaisemista, niin oppivat arvostamaan sitä.
Eihän täällä elämässä muutkaan muutenkaan mitään ilmaiseksi saa niin miksi pitäisi näiden jo vuosia hyysättyjen saada.
Itse maksan veroja aika paljon vuodessa ja on alkanut mietityttämään, että kannattaako se, mitäs jos minä ja muut luovutamme ja lähdemme huomenna töiden sijasta sossuun.
Teeskentelijöille kovat keinot käyttöön, kyllä ne töihin haluamattomat/työkyvyttömät saadaan paljastettua jos vaan halutaan, saadaanhan rikollisiakin paljastettua.
Otetaan Tali-Ihantalamainen torjuntavoitto muttei sotaisasti.Eikö hallituksen yhteisvastuullisuus oikein ymmärrä, että mitä tulee tapahtumaan jos kaikki tehtaat lähtee ulkomaille ja syynä ainoastaan kun Osakkeenomistajat ovat niin ahneita.
Rahan liikkuminen Suomessa hidastuu huomattavasti uusien työttömien myötä ja voitot menevät muualle eikä valtion verokirstuun.
Firmoissa on huonot ja muita kuuntelemattomat johtajat jos eivät osaa muulla tavoin tehdä tulosta ja sekin vain hetkellistä tulosta.
Kantsis katsoa itseään peiliin ennenkuin lävähtää ja kunnolla.
Katsokaas yhdessä tuumin näistä vakavista ongelmista päästään eroon.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.