Valtiorikosoikeus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiorikosoikeus
Suomessa oli periaatteessa yhä voimassa vuoden 1889 Rikoslaki. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli vuosisadan alun oikeuskäytäntö väkivaltarikoksista tai maanpetokesta. Valitettavasti en tähän hätään löydä hyvää referenssiä ko. lakiin (FINLEX on yllätyksekseni puutteellinen ja lähin tietämäni ko. aikainen lakikirja parinsadan kilometrin päässä), mutta Ruotsin vallan aikana oli voimassa 1734 säännöstä, joka oli periaatteessa silmä silmästä. Eli jo taposta kuolemantuomio. Sitä kuitenkin muutettiin 1864 huomattavasti lievemmäksi. Suomi oli tällöin jo Venäjän vallan alainen Suurruhtinaskunta (1809-):
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/koskivirta/sisainen.pdf
Tässä kuitenkin referaatti asiaa peremmin tuntevalta:
http://kunta.hyrinet.fi/sukututkijat/lehti96.html
"Suomen tultua Venäjän keisarikunnan osaksi vuoden 1734 laki jäi siis edelleen voimaan. Tuomittuja kuolemanrangaistuksia ei kuitenkaan pantu täytäntöön keisarin 21.4.1826 antaman julistuksen jälkeen. Miespuoliset tuomitut karkoitettiin Siperiaan.
Venäjän vallan aikana vuonna 1889 saatiin aikaan uusi rikoslaki, jota sen jälkeen on monin kohdin muutettu ja joka lähiaikoina jää kokonaan historiaan. Tässä laissa kuolemanrangaistus oli säädetty keisarin surmaamisesta, maanpetoksesta ja murhasta, mutta ei esim.valtiopetosrikoksesta. Maanpetoksena pidettiin mm. Suomen' viholliseen tukeutumista ja sen toiminnan edistämistä. Valtiopetos taas tarkoitti yleisesti ottaen maan valtiosäännön laitonta kumoamista tai muuttamista.
Vuoden 1889 rikoslaki oli voimassa vuoden 1918 tapahtumien oikeudellisessa selvittelyssä. Erinäisin perustein päädyttiin myös maanpetossäännösten soveltamiseen henkilöihin, jotka olivat olleet punaisten puolella jossakin määrin johtavassa asemassa. valtiorikosoikeuksiksi nimitetyissä alioikeuksissa annettiin 555 kuolemantuomiota. Ylempi oikeus, valtiorikosylioikeus, vahvisti niistä 274, joista 265 pantiin täytäntöön. - Todettakoon, että kuolemanrangaistukset näyttelivät vain vähäistä osaa vuoden 1918 ihmishenkien menetyksissä. Taisteluissa kaatui kaikkiaan noin 7.000 henkeä. Punainen ja valkoinen terrori sekä vankileirien kurjuus johtivat yli 2:0.000 ihmisen kuolemaan."
Koska punaiset toimivat laillista valtaa vastaan Venäjän joukkojen avulla sekä Leninin ja Stalinin yllytyksestä, maanpetoksen tunnusmerkistöt lienee täyttyivät. Eli punakaartilaisten kuolemantuomiot olisivat olleet lainsäädännön puitteissa mahdollisia jo 1918 voimassa olevan Rikoslainkin (v:lta 1889) sekä oikeuskäytännön perusteella mahdollisia. Ja samalla perusteella perustetut erillisoikeudet (jotka olivat vuonna 1918 voimassa olevassa laissa kiellettyjä) olisivat olleet turhia.
15-17 vuotialle langetettava kuolemantuomio olisi ko. aikaisen lainsäädännön mukaan pitänyt muuttaa 12 vuoden kuritushuonetuomioksi ja muu tuomio 3/4 aikuisen vastaavasta. Lisäksi ehdonalainen ja mahdollisuus armahdukseen olivat laissa tunnettuja ainakin 1889 lähtien. Molempia käytettiin useiden asiakirjalähteiden mukaan myös punaisten kaartilaisten tuomioiden kohdalla.
Tiukaan tulkiten punaisten kuolemantuomiot olivat laittomia ja nykyisen ihmisoikeuskäsityksenmukaan ihmisoikeusrikoksia, koska tuomiot annettiin erillistuomioistuimissa, joista säädettiin vasta sodan jälkeen. Toisaalta myöhemmin vastaavaa jälkilegitemisointia sovellettiin mm. Nürnbergin tuomioissa, eli kansainvälinenkin oikeuskäytäntökin joustaa periaatteissaan joskus. Samaan hengenvetoon on todettava, että silloinen oikeuskäytäntö (Rikoslaki) olisi antanut mahdollisuuden vastaavan tai paljon voimakkaamman rikosoikeudellisen vastuun langettamisen punakaartilaisille. Tiukkaan soveltaen jokainen punakapinaan osallistunut olisi voitu tuomita kuolemaan. Onneksi siihen ei menty. Ne haavat eivät umpeutuisi koskaan.
Lopuksi voidaan todeta, että jokaisen täysi-ikäisen punakaartilaisen olisi pitänyt ymmärtää, että punakapinaan osallistuminen aiheutti mahdollisuuden joutua kuolemaantuomituksi. Mutta voihan se olla, että punaisten johtajajilla oli hyvä syy olla kertomatta tästä mahdollisuudesta rivikaartilaisille. Toisaalta tällainen tietämättömyys olisi voinut suojata rivikaartilaisia Rikoslain perusteiselta kuolemantuomiolta (muttei ankaralta tuomiolta). Tämä saattaakin olla se syy, miksi paine erillisoikeuden käymiseen oli suuri.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiorikosoikeus
Suomessa oli periaatteessa yhä voimassa vuoden 1889 Rikoslaki. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli vuosisadan alun oikeuskäytäntö väkivaltarikoksista tai maanpetokesta. Valitettavasti en tähän hätään löydä hyvää referenssiä ko. lakiin (FINLEX on yllätyksekseni puutteellinen ja lähin tietämäni ko. aikainen lakikirja parinsadan kilometrin päässä), mutta Ruotsin vallan aikana oli voimassa 1734 säännöstä, joka oli periaatteessa silmä silmästä. Eli jo taposta kuolemantuomio. Sitä kuitenkin muutettiin 1864 huomattavasti lievemmäksi. Suomi oli tällöin jo Venäjän vallan alainen Suurruhtinaskunta (1809-):
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/koskivirta/sisainen.pdf
Tässä kuitenkin referaatti asiaa peremmin tuntevalta:
http://kunta.hyrinet.fi/sukututkijat/lehti96.html
"Suomen tultua Venäjän keisarikunnan osaksi vuoden 1734 laki jäi siis edelleen voimaan. Tuomittuja kuolemanrangaistuksia ei kuitenkaan pantu täytäntöön keisarin 21.4.1826 antaman julistuksen jälkeen. Miespuoliset tuomitut karkoitettiin Siperiaan.
Venäjän vallan aikana vuonna 1889 saatiin aikaan uusi rikoslaki, jota sen jälkeen on monin kohdin muutettu ja joka lähiaikoina jää kokonaan historiaan. Tässä laissa kuolemanrangaistus oli säädetty keisarin surmaamisesta, maanpetoksesta ja murhasta, mutta ei esim.valtiopetosrikoksesta. Maanpetoksena pidettiin mm. Suomen' viholliseen tukeutumista ja sen toiminnan edistämistä. Valtiopetos taas tarkoitti yleisesti ottaen maan valtiosäännön laitonta kumoamista tai muuttamista.
Vuoden 1889 rikoslaki oli voimassa vuoden 1918 tapahtumien oikeudellisessa selvittelyssä. Erinäisin perustein päädyttiin myös maanpetossäännösten soveltamiseen henkilöihin, jotka olivat olleet punaisten puolella jossakin määrin johtavassa asemassa. valtiorikosoikeuksiksi nimitetyissä alioikeuksissa annettiin 555 kuolemantuomiota. Ylempi oikeus, valtiorikosylioikeus, vahvisti niistä 274, joista 265 pantiin täytäntöön. - Todettakoon, että kuolemanrangaistukset näyttelivät vain vähäistä osaa vuoden 1918 ihmishenkien menetyksissä. Taisteluissa kaatui kaikkiaan noin 7.000 henkeä. Punainen ja valkoinen terrori sekä vankileirien kurjuus johtivat yli 2:0.000 ihmisen kuolemaan."
Koska punaiset toimivat laillista valtaa vastaan Venäjän joukkojen avulla sekä Leninin ja Stalinin yllytyksestä, maanpetoksen tunnusmerkistöt lienee täyttyivät. Eli punakaartilaisten kuolemantuomiot olisivat olleet lainsäädännön puitteissa mahdollisia jo 1918 voimassa olevan Rikoslainkin (v:lta 1889) sekä oikeuskäytännön perusteella mahdollisia. Ja samalla perusteella perustetut erillisoikeudet (jotka olivat vuonna 1918 voimassa olevassa laissa kiellettyjä) olisivat olleet turhia.
15-17 vuotialle langetettava kuolemantuomio olisi ko. aikaisen lainsäädännön mukaan pitänyt muuttaa 12 vuoden kuritushuonetuomioksi ja muu tuomio 3/4 aikuisen vastaavasta. Lisäksi ehdonalainen ja mahdollisuus armahdukseen olivat laissa tunnettuja ainakin 1889 lähtien. Molempia käytettiin useiden asiakirjalähteiden mukaan myös punaisten kaartilaisten tuomioiden kohdalla.
Tiukaan tulkiten punaisten kuolemantuomiot olivat laittomia ja nykyisen ihmisoikeuskäsityksenmukaan ihmisoikeusrikoksia, koska tuomiot annettiin erillistuomioistuimissa, joista säädettiin vasta sodan jälkeen. Toisaalta myöhemmin vastaavaa jälkilegitemisointia sovellettiin mm. Nürnbergin tuomioissa, eli kansainvälinenkin oikeuskäytäntökin joustaa periaatteissaan joskus. Samaan hengenvetoon on todettava, että silloinen oikeuskäytäntö (Rikoslaki) olisi antanut mahdollisuuden vastaavan tai paljon voimakkaamman rikosoikeudellisen vastuun langettamisen punakaartilaisille. Tiukkaan soveltaen jokainen punakapinaan osallistunut olisi voitu tuomita kuolemaan. Onneksi siihen ei menty. Ne haavat eivät umpeutuisi koskaan.
Lopuksi voidaan todeta, että jokaisen täysi-ikäisen punakaartilaisen olisi pitänyt ymmärtää, että punakapinaan osallistuminen aiheutti mahdollisuuden joutua kuolemaantuomituksi. Mutta voihan se olla, että punaisten johtajajilla oli hyvä syy olla kertomatta tästä mahdollisuudesta rivikaartilaisille. Toisaalta tällainen tietämättömyys olisi voinut suojata rivikaartilaisia Rikoslain perusteiselta kuolemantuomiolta (muttei ankaralta tuomiolta). Tämä saattaakin olla se syy, miksi paine erillisoikeuden käymiseen oli suuri.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilman suhmurointia olisi valkoiset olleet kapinallisia ja saaneet kuolemantuomion.
Sellaista on politiikka, jolla tuomitaan kuolemaan.
Nyt Paavo Lipponen suhmuroi noiden svenska nu:iden kanssa. Aikookohan saada Kiljusen kuolemantuomiolle?
PAS kas jätkää!
punikki mpp:n.
kepulandiasta.
Eli sitä ei kovin usein muut tällä palstalla käytä. Mutta perustelepa väitteesi, niin jatketaan keskustelua.
Itse siis väitän (nykyisellä tietämykselläni), että maanpetoksesta oli Suomessa 1918 voimassa kuolemantuomio ja että punaisten kapina täytti ko. rikoksen määritelmän.
Eli heitä perusteltu vastine, jos olet eri mieltä.