On ikää 23v mies. Minulla on vakava masennus,
24/7 pakkoajatus äänet ja äärimmäinen kuolemanhimo.
Olen syönyt Cipralex hyödytön.
Sitten Seromex 40mg ja Seroquel 300mg hyödytön.
Heti kun herään pyörii traumaasiat päässä ja kokopäivän. Olen syönyt noita lääkkeitä kohta 2v eikä mitään apua. Tahdon vain nukkua. Unelmani on kuolla nuorena, kivuliaasti tai kivuttomana mutta kuolla nuorena ja päästä täältä helvetistä pian pois.
Jokainen päivä on uusi epätoivon päivä, jokainen päivä on rinnassa kuin kivi joka painaa ja painaa ja lyö minua kokoajan syvemmäs kaivoon epätoivon, tuskan ja outojen ajatuksien kanssa. Oloani voin kuvailla siten että se on kuin hukkumaisillaan oleva ihminen joka ei kuitenkaan huku vaan on siinä karmeassa tilassa juuri ennen kuolemista hukkumiseen. Minulla on sellainen olo. Hukun mutten huku. Pitääkö minun odottaa Kunnes olen voimaton enkä enää pääse edes sängystä ylös. Lähellä on.
Tahtoisin että verisuoni katkeaa päästä ja pääsen täältä pois. Tästä ei sitten varmaan voi parantua?
mitä nuo lääkkeet oikein on? ei auta.
Ikäviä tapahtumia on neljä ne on päässä kokoajan ja tuo kokoajan pahempaa ahdistusta.
Tahtoisin kuolla tai päästä yksin jonnekin missä ei ole ihmisiä. Jonnekin keskelle metsää joka on vain minun, jonne minulle joku tuo ruoat ja juomat ja saan siellä elää lopun yksin. Haluan kadota ihmisiltä.
Kerronpa yhden pelottavan kokemukseni Cipralexistä ja Seromexistä. Ekat pari päivää puolentunnin päästä lääkkeen oton jälkeen tuli ihana olo.
Elämä tuntui elämältä eikä kivulta. Kaikki ongelmat peittyi ihanaan tunteeseen. Siivoaminenkin tuntui ihanalta. Sitten parin päivän päästä palasi pahaolo ja kaikki epätoivo ja suuri ahdistus. Annosta nostettiin mutta ei auttanut enää. Miksi lääke kohosi päähän ekoina päivinä ja nyt ei vaikka ottaisi 50kpl?
tämä on siksi pelottavaa minulle koska melkein tapoin itseni kun se hyvä olo lähti.
ps. Milloin lääkärit,psykolokit,presidentti,koko maailma hyväksyy masennuspotilaan kuolemaan mikäli se on niin vakavaa että kuolema on helpotus ja elämä kipu. Miten tekisin aloitteen tälle että näin tulevaisuudessa tehtäisiin?
tiedän tyyppejä jotka nyt nauttivat elämästä oltuaan suljetuilla osastoilla ja syöneet lääkkeitä ja nyt ovat kunnossa. Minua ja joitain muita vakavamasentuneita ei saada koskaan takaisin kuntoon. Miksi emme siis saisi kuolla?
24/7 pakkoajatus äänet ja äärimmäinen kuolemanhimo.
Olen syönyt Cipralex hyödytön.
Sitten Seromex 40mg ja Seroquel 300mg hyödytön.
Heti kun herään pyörii traumaasiat päässä ja kokopäivän. Olen syönyt noita lääkkeitä kohta 2v eikä mitään apua. Tahdon vain nukkua. Unelmani on kuolla nuorena, kivuliaasti tai kivuttomana mutta kuolla nuorena ja päästä täältä helvetistä pian pois.
Jokainen päivä on uusi epätoivon päivä, jokainen päivä on rinnassa kuin kivi joka painaa ja painaa ja lyö minua kokoajan syvemmäs kaivoon epätoivon, tuskan ja outojen ajatuksien kanssa. Oloani voin kuvailla siten että se on kuin hukkumaisillaan oleva ihminen joka ei kuitenkaan huku vaan on siinä karmeassa tilassa juuri ennen kuolemista hukkumiseen. Minulla on sellainen olo. Hukun mutten huku. Pitääkö minun odottaa Kunnes olen voimaton enkä enää pääse edes sängystä ylös. Lähellä on.
Tahtoisin että verisuoni katkeaa päästä ja pääsen täältä pois. Tästä ei sitten varmaan voi parantua?
mitä nuo lääkkeet oikein on? ei auta.
Ikäviä tapahtumia on neljä ne on päässä kokoajan ja tuo kokoajan pahempaa ahdistusta.
Tahtoisin kuolla tai päästä yksin jonnekin missä ei ole ihmisiä. Jonnekin keskelle metsää joka on vain minun, jonne minulle joku tuo ruoat ja juomat ja saan siellä elää lopun yksin. Haluan kadota ihmisiltä.
Kerronpa yhden pelottavan kokemukseni Cipralexistä ja Seromexistä. Ekat pari päivää puolentunnin päästä lääkkeen oton jälkeen tuli ihana olo.
Elämä tuntui elämältä eikä kivulta. Kaikki ongelmat peittyi ihanaan tunteeseen. Siivoaminenkin tuntui ihanalta. Sitten parin päivän päästä palasi pahaolo ja kaikki epätoivo ja suuri ahdistus. Annosta nostettiin mutta ei auttanut enää. Miksi lääke kohosi päähän ekoina päivinä ja nyt ei vaikka ottaisi 50kpl?
tämä on siksi pelottavaa minulle koska melkein tapoin itseni kun se hyvä olo lähti.
ps. Milloin lääkärit,psykolokit,presidentti,koko maailma hyväksyy masennuspotilaan kuolemaan mikäli se on niin vakavaa että kuolema on helpotus ja elämä kipu. Miten tekisin aloitteen tälle että näin tulevaisuudessa tehtäisiin?
tiedän tyyppejä jotka nyt nauttivat elämästä oltuaan suljetuilla osastoilla ja syöneet lääkkeitä ja nyt ovat kunnossa. Minua ja joitain muita vakavamasentuneita ei saada koskaan takaisin kuntoon. Miksi emme siis saisi kuolla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
vastaan. Tosin sinun pitää sitä vaatia itse, ei sitä nyky-Suomessa eteesi kanneta. Takanani nyt vakava, toistuva masennus lähes 10 vuotta josta ekat 7 vuotta hoidettiin pelkillä lääkkeillä. Siihen ajanjaksoon mahtuu lukuisia itsemurha-aikeita, itsemurhayrityksiä, teho-osastohoitoa, muutamia psyk. sairaalajaksoja sekä tarkkailulähetteellä että omaehtoisesti(pisin oli n. 2 vkoa). Työelämässä sinnittelin mukana koko ajan. Tiedän tasan tarkkaan tunteesi, että haluat sen helvetillisen olon loppuvan ja alat olla lähestulkoon valmis tekemään mitä tahansa.
Sinä olet nuori ihminen, sinulla on koko maailma edessäsi, elämä vielä elämättä, kaikki hyvät ja huikean ihanatkin asiat vielä edessäpäin. Toivon, ettei sinun nuoruutesi valu hiekkaan niin kuin minulla, olet ollut lääkityksellä vasta 2 vuotta - älä päästä sitä 7 vuoteen niin kuin minä tein ja nyt yli 30 vee ihmettelen miksen toiminut aikaisemmin. Kaiva itsestäsi se vihonviimeinen ylösvetävä voima ja hankkiudu paikkaan, missä olet suojassa itseltäsi, äkkiä, mielellään nyt heti, viimeistään aamulla. Ja siitä eteenpäin sitten päivä kerrallaan - joo, tiedän että se on monesti vaan tunti - tai minuutti kerrallaan, mutta siitä huolimatta tähtäin toipumiseen.
Lyhyellä tähtäimellä - hakeudu sairaalaan, jossa sinun turvallisuutesi voidaan varmistaa. Pitemmässä juoksussa - kun pääset vähänkin jaloillesi, VAADI itsellesi terapiaa lääkityksen lisäksi. Vakavan depression hoito ei missään nimessä saa olla pelkkää lääkehoitoa vaan sen rinnalla tulee olla myös terapiahoito. Pyydä psykiatriltasi B-lausunto Kelalle tuettua terapiaa varten ja tee Kelalle hakemus ja perustele se kaikkia mahdollisia argumentteja käyttäen.
Itse sain Kelalta myönteisen psykoterapiapäätöksen v. 2005 ja käyn nyt terapiassa kolmatta vuotta (1 X vko). Saadakseni silloin asian eteenpäin, minun piti pikkuisen "paukuttaa nyrkkiä pöydänkulmaan" ja muistuttaa vielä, että olen yhteiskunnalle arvokas veronmaksaja vielä kymmeniä vuosia kun vain saan asianmukaista hoitoa. Se yleensä tepsii byrokraatteihin jotka arvioivat mielellään kustannustehokkuutta.
Syön edelleen lääkkeitä, niitä on vaihdettu välillä joko tehottomuuden tai sivuvaikutusten takia ja nyt on hyvin se puoli hanskassa. Terapian aikana tavoitteeni on hiljalleen vähentää lääkkeitä minimiin ja unelma on, että joku päivä lääkekaapissani olisi vain pari Buranaa tarvittaessa :)Koen ainakin itseni kohdalla hoidon nyt todella toimivan, olen erittäin tyytyväinen siihen, että Herra Masennus on saanut multa kenkää jo aikaa sitten ja olen treenannut itseni siihen kuntoon, jos Herra Masennus uskaltaakin nenäänsä näillä kulmilla näyttää, näytän sille närhen munat nätisti sanottuna! Kyllä se tuolta kaukaa olan takaa joskus vielä huhuilee, mutta pari keskarinheilutusta sinne suuntaan, niin vaikenee...
Voimaa sulle, äijä! Kick his (mr Depression`s) balls to the wall!