Mennäänkö DPP:n kaavalla vai mihin suuntaan pitäisi oikein Nightwishin toivoa menevän?
Onko ideat jo syöty? Itellä on omat epäilykseni bändin jatkosta.. toivottavasti olen väärässä.
DPP:stä kun ei voi enää juurikaan parantaa. Tullaanko kenties näkemään jatkossa progempi Nightwish? Eli biisit pitenee 10-15 minuuttisiksi teoksiksi joissa Anette ja Marco vuorottelevat laulussa, Emppu opettelee lisää tilutusta (tyyliin Alexi Laiho), Jukan tuplabasarisoolot jytisevät tuhdisti ja Tuomas maalaa syntikoillaan sellaisia äänivalleja että oksat pois. Toivoisin että tuo ylenpalttinen orkesterin tuppaaminen levylle väistyisi ja palattaisiin jossakin määrin "juurille" aikaan Oceanbornin ja Wishmasterin.
Rankkuudesta ja mahtipontisuudesta tinkimättä.
Lisäksi tuota nopeutta elikkäs tempoa voisi lisätä DPP:stä jonkin verran!
Mielestäni Nightwish tarvitsee myös toisen kitaristin Empun lisäksi. Hänhän ei ole mikään varsinainen soolo-kitaristi joten taitavalle tilutilu-kitaristille voisi olla paikka kokoonpanossa. Itseäni ainakin häiritsee Empun tietty rajoittuneisuus soittajana. En usko että toinen kitaristi ainakaan show -ja levytyssessioita pilaisi.
Tulikin mieleeni että Sonatan ex-kitaristi Janihan lienee vapailla markkinoilla. Siinä olisi riittävän taitava extra-kitaristi Nightwishille. Lisäksi uusi naama bändissä tuo aina lisää tuoreutta ja mielenkiintoa bändin imagolle joten paikalleenjämähtämisen pelkoakaan ei enää olisi.
Mielipiteitä?!
Onko ideat jo syöty? Itellä on omat epäilykseni bändin jatkosta.. toivottavasti olen väärässä.
DPP:stä kun ei voi enää juurikaan parantaa. Tullaanko kenties näkemään jatkossa progempi Nightwish? Eli biisit pitenee 10-15 minuuttisiksi teoksiksi joissa Anette ja Marco vuorottelevat laulussa, Emppu opettelee lisää tilutusta (tyyliin Alexi Laiho), Jukan tuplabasarisoolot jytisevät tuhdisti ja Tuomas maalaa syntikoillaan sellaisia äänivalleja että oksat pois. Toivoisin että tuo ylenpalttinen orkesterin tuppaaminen levylle väistyisi ja palattaisiin jossakin määrin "juurille" aikaan Oceanbornin ja Wishmasterin.
Rankkuudesta ja mahtipontisuudesta tinkimättä.
Lisäksi tuota nopeutta elikkäs tempoa voisi lisätä DPP:stä jonkin verran!
Mielestäni Nightwish tarvitsee myös toisen kitaristin Empun lisäksi. Hänhän ei ole mikään varsinainen soolo-kitaristi joten taitavalle tilutilu-kitaristille voisi olla paikka kokoonpanossa. Itseäni ainakin häiritsee Empun tietty rajoittuneisuus soittajana. En usko että toinen kitaristi ainakaan show -ja levytyssessioita pilaisi.
Tulikin mieleeni että Sonatan ex-kitaristi Janihan lienee vapailla markkinoilla. Siinä olisi riittävän taitava extra-kitaristi Nightwishille. Lisäksi uusi naama bändissä tuo aina lisää tuoreutta ja mielenkiintoa bändin imagolle joten paikalleenjämähtämisen pelkoakaan ei enää olisi.
Mielipiteitä?!
Vastaukset 42
Vanhimmat
...kultamunansa. 2010 todellakin vaatii muutoksia kokoonpanoon että musiikin suuntauksen kääntämistä heavympään suuntaan.
Mutta on ilmeisen selvää että bändi tekee "Jokisen eväät"
Tuomaasta tulee VAPAA TAITEILIJA (hyvä hyvä)
Marco siirtyy omilleen HEAVYN pariin (hyvä hyvä)
Emppu,Jukka & Tawis juhlii aikansa Tuomaan tuomalla mammonalla jonka jälkeen se on The end.
...toivot tätä...parempi maassa kun jumalattoman suussa...jos ei ole Tarjaa mukana.... ON PAREMPI ETTÄ LOPETTAVAT...
täällä taas luuhaa? Olen satavarma, että Tuomas säveltää seuraavasta levystä vieläkin paremman kuin edelliset. Bändin sisäinen kemia toimii täysillä Anetten ansiosta. Se jos mikä helpottaa jokaisen bändiläisen oloa huomattavasti.
Katsokaa hyvät ihmiset tuubista esim. Honkongin keikkavetoja. Ette varmaan enää väitä, etteikö onnellisuus paista näistä ihmisistä.
Kyllä se näin on.
......ei ei ei (Juudas x 3) en toivo...ei parempi puussa....joskopa Tarja mukana....ON PAREMPI ETTÄ LOPETTAVAT......ei ei ei (tupla Juudaat x3) ÄLGÄÄ JAGSAGO aina vetää Tarjaa joka viestiin, kiellän...ei ei ei (tripla Juudaat x 3)
En jaksa enään teidän kaa......laitan tujut kaffeet ja MWS masiinaan ja eigu pohjoseen liut!
Olet melko kallonkutistaja, jos etätyönä arvioit jonkin tahon "sisäistä kemiaa". Arvioisin jottatotanoin että sinunkin "sisäiseen kemiaan" menisi ammattiauttajalta ainakin 10x30minuutin käyntikertaa, ja olisitte silloin nippanappa vasta irti napanuorastasi.
täällä esitetään eivät ole missään yhteydessä reaalimaailmaan. Vaikea kuvitella mitään syytä miksi bändi lopettaisi varsinkaan, nyt kun fiilis (keikoilla) on selvästi parempi kuin aikoihin. Oli syy mikä tahansa. Marcon kohdalla intoa luulisi löytyvän muutuneen roolin myötä.
En minäkään nyt lähtisi puhumaan sisäisistä kemioista, niin muodikasta kuin se onkin, mutta onhan fiilis keikoilla nyt ihan erilainen kuin ennen. Mielestäni viimeinen hyvä keikka ennen nykyistä kokoonpanoa oli Kiteellä. Esimerkiksi Helsingin toiseksi viimeinen keikka (olikohan se tammikuussa 2005) oli jo lievästi sanoen pakkotyön tuntuista. Siis katsojan silmissä, minun mielestäni. Nyt en ehtinyt käydä katsomassa kuin Jyväskylässä ja Helsingissä, mutta meno oli todella hyvää, vaikka Jyväskylän paikka oli aika karmea.
Taitavat nuo nykyisen kokoonpanon kriittisimmät arvostelijat olla niitä, jotka pyrkivät NW:n solitiksi. Olisivat varmasti myös hyvin kestäneet arvostelut persoonastaan, osaamisestaan, musiikista, vaatteista, laulamisesta jne...
Olen useaan otteeseen kirjoittanut, että mielestäni Once on mielestäni NW:n heikoin levy, hyvin pitkälle sen vuoksi, että eväät oli silloin syöty loppuun (ja tää ei oo nyt mikään "solistijuttu"). Ja samaa mieltä kanssasi Oceanbornista ja Wishmasterista. Toivottavasti nimenomaan Wishmasterin kaltaisesta mahtipontisuudesta ei luovuta. Liiallisella orkesteri-innostuksella voidaan pilata paljon, mm. sen, että keikat jää ontoiksi tai sitten ½ tavarasta tulee nauhalta. Kevyen musiikin orkesteri-intoilun maailmanennätys liene 141-jäseninen "taustaorkesteri" (mikä ihme sen albiinon nimi olikaan?). Pitkätkin biisit on ihan ok, mutta kyllä yks riittää levyä kohti. Empun soitoista sen, verran, että varmaan itse soittaisikin mielellään soolojaki ja lurituksia, sitähän saa DPP:lla kuunnella Empun omassa biisissä. En kyllä kaipaa sitä yhtään enempää...
viestiä pari tuntia sitten, ennen kuin kukaan oli vielä vastannut aloitukseen. Toiveeni asiallisesta keskustelusta oli tietusti liian optimistinen.
osata keskustella asiallisesti. Aina täällä roikkuu noita Tarja faneja pilaamassa kaikki. Nightwishin kotisivulla onneksi ollaan asiallisia.
...tässä optimistiselle viestejä.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
Anette on ihana ja niin mahtava esiityjä että ei paremmasta tietoa.
....taas liikkeellä!
Ehkä Anettelle pitäisi laittaa oma palsta, niin häneen voisi sitten keskittyä siellä ja täällä sitten pohtia koko bändiä ja sen musiikkia. Nyt ollaan oltu lievästi sanoen sivuraiteilla.
ja sivujen kielenä "pakkoruotsi" sitähän ei vapaaehtoisesti käytä edes "Erkkikään"
Moni tuntuu pärjäävän ilman niitäkin taitoja.
roikkuu liikaa esityksen aikana bändin soittajien kaulassa kuristaa vielä vahingossa tuon Marcon niihin mursukiharoihinsa ;))
Anette samaistuu joukkoon jonka jopa toimittajat ovat huomanneet. Tarja piti pientä hajurakoa täjän juopporyhmään, mutta Anetten sen sijaa ryypiskelee "Ankkalinan Presidenttinä" mukana
2005 oli Nightwishilla koko hevimetalligenren paras laulaja. 2007 entinen laulaja korvattiin ruotsalaisella B-sarjan coveriskelmälaulajalla. Tällä hetkellä ei taida olla ydelläkään tunnetulla metallibändillä noin heikkotasoista solistia. Kai lautaidon puute korvataan muulla pelleilyllä ja pelkää pelleilyä Nightwish keikat nyikyisin ovatkin.
uuden levyn odotuksiin. Saahan sitä olla mitä mieltä tahansa, mutta ainakin levy- ja keikkamyynti osaittavat muuta kuin sanoit. Millä keikoilla olet ollut ts. mihin nähtyihin keikkoihin arviosi perustuvat?
Kuuleehan sen joka levyllä että tulee virheitä. Nuo keikkavideot ovatkin ihan kamalia vaikka unohdetaan tuo että ne tallennettu kännykäillä ja digipokkarilla. Jos ihmisille kelpaa epävireinen laulu ja lavalla pomppiminen sitä ne tekee muutkin pop-laulajat. Laatu ja juhlavuus on menetetty Nightwishin musiikista niin kauan kun sitä laulatetaan B-luokan iskelmälaulajalla.
musiikkitietäjä oot?
Holopaista mikähän on kaiken takana?
Katsoin hänen sivujaan ja mistä musiikista hän piti niin ainakin Cladiator ja Taru Sormusten herrasta elokuvamusiikista jotka ei todella ole popia vaan taivaallisen ihanaa musiikkia
ja kerro nyt ihan rohkeasti mihin nähtyihin (ja kuultuihin) keikkoihin arviosi perustuvat. Levyjen virheistä eniten nousee mielestäni huono juhajokismainen englannin ääntämys, joka saatu karsittua pois uuden solistin myötä.
kuuntelee omasta mielestä oikein loistavaa musiikkikokonaisuutta, kuten minusta DPP on, niin tulee pelko että tästä ei voi enää parantaa, nyt alkaa alamäki. :o)
Itse en toivo että yli 10-minuuttiset mahtiteokset lisääntyisi kovin paljon, minusta albumilla on yleensä tilaa yhdelle semmoiselle... voin olla väärässä ja varmasti olenkin. Ylenpalttisesta orkesterin pauhusta ja elokuvamaisesta voimakkaasta kuvien maalailusta olen juuri nw:n myötä oppinut tykkäämään kunhan se on tyylikästä ja mukaansavetävää eikä ehdi käydä tylsäksi. Sen sijaan toivoisin, jos saisin ihan mitä vain toivoa, että konserteissa uskallettaisiin pelkistää nykyisestä. Esim. The Poet on minusta livenä nykyään hieno, mutta liioiteltu. Melkein ei uskalla ääneen sanoa, kun se tuntuu monelle olevan koko konsertin huippukohta... Itse toivoisin vähemmän taustanauhaa ja enemmän ihan pelkkää aitoa räimettä. :D Semmoisia korvienlepuutuspalasia kuten The Islander mielellään lisää, ei tietenkään liikaa.
Tempoa on jo entiseen verrattuna tullutkin lisää, ainakin lavalle, ja se on hienoa. Empun tilutusta on tähän mennessä ollut juuri sen verran, että se aina loppuu kun sitä vielä haluaisi kuulla lisää... no silloinhan ei auta kuin kuunnella uudelleen, paitsi keikoilla ei taaksepäin kelaaminen onnistu. (= En häiriintyisi toisesta kitaristista, mutta en ole vielä osannut kaivatakaan.
Mulla ei ole mitään arvauksia seuraavan levyn suhteen, ja se on minusta ihana tunne, se tarkoittaa että uskon ettei bändi ole jäänyt tallaamaan paikalleen. Se voi olla melkein mitä tahansa! Se on ihan tyhmintä jos tietää jo ennen kuin bändi on alkanut levyttää kappaleita, miltä ne tulevat kuulostamaan.
...totuutta Nightwish II versiosta, joten muutoksia saamme odottaa 2010 kokonpanoon III
Tässä Ygän absoluuttinen totuus vielä kerran, daamit & herrat olkaa hyvä:
"Totuus on se, että Anette laulaa livenä täysin päin vittua joka ainoan biisin, mutta vitunväliäkö sillä on. Yleisö viihtyy ja kaikilla on hauskaa, mitä muuta pitäisi vielä olla. Toisaalta jos Anette ei osaa laulaa ja onko se joltain pois? En usko että montakaan lippua on vaadittu takaisin sen vuoksi, että Anette laulaa täysin väärin. Mitä tulee livetilanteisiin tuskin Anette on ainut laulutaidoton naislaulaja pop-genressä. Mieluummin ne jotka ovat huonompia keikkuvat listojen kärjessä.
Nightwishin laulajan pesti ei vaadi kovin paljon lailajalta edes, siihenhän pystyy kuka tahansa Anettea paremmin. Niissä 2347 laulajassa olisi ollut 1871 parempaa laulajaa kun Anette, mutta jostain syystä Holopainen valitsi Anetten vaikka osa bändistä vastusti jyrkästi hänen valintaansa."
En itse asiassa odota yhtään mitään, koska sisäisesti tiedän, että Tuomas ylittää odotukseni joka tapauksessa.
Itse toivoisin ehkä rankkuutta lisää...tai sitten en. Progempi kelpaa aina mulle, kuten Sonatan Uniakin.
Toista kitaraa hmmm. en tiedä. Koskettimien kanssa ei välttämättä toista kitaraa tarvita, mutta en laita vastaankaan.
Mutta sen voin kertoa, etten jaksaisi seuraavaa levyä odottaa ja siihen on vielä NIIN pitkä aika.
olla luomatta hirveitä odotuksia, sillä DPP on niin monipuolinen kokonaisuus,että seuraava levy ei ole mitenkään arvattavissa.
Minulle riittää, kunhan se on monitahoinen,vaikea,herkkä,ja jyräävä.
Te ootte ihan sekaisin, oikeesti, ette enää voi vääntää kättä akselilla Tarja-Anette.
Uudelta levyltä toivon:
1. Tuomas harkitsee paremmin ja sisällyttää While Your Lips Are Still Redin kaltaiset täydelliset helmet levylle eikä jätä niitä jonnekin sinkun kolmansiksi bonusraidoiksi.
- muutenkin Tuomas voisi harkita vielä enemmän: DPP on hieno kun rönsyilee, mutta seuraava voisi olla paremmin kasassa pysyvä kokonaisuus. Koskee myös niitä pitkiä biisejä, PATP on osin liian hajanainen, etenkin levyltä kuunneltuna.
2. Muilta osin jatketaan DPP:n jyräävällä, mutta melodisella saundilla ala BBB ja 7 days
3. Kitaraa minäkin kaipaan
osin komppaan osin en. Bonusraidat ei oikeen naurata: ensin ostat levyn ja sitten pulpahtaa jostain bonusraidallinen versio. No, eihän mulle ole käynyt kuin 3 kertaa niin.
Mun mielestä PATP ei todellakaan ole hajanainen, mutta se vaatii kunnon keskittymistä, kun sitä kuuntelee.
Seuraavalla levyllä mielenkiintoista tulee olemaan se, että silloin tiedetään kenen äänelle ne sävelletään. Palaan tähän asiaan myöhemmin, DPP:n osalta.
Jospa saammekin nauttia hyvän elokuvan ohessa hyvästä elokuvamusiikista?
Tuomas väsää vielä monta monta albumia. Nythän se luovuus ja inspiraatio vasta pääsevät valloilleen, kun bändin jäsenillä toimii kemiat niinkuin pitääkin.
meinaan toi SARKASMIN viljely!
että uus levy vois olla yhtä hyvä kuin viimeisin? Entä onko Tuomaksella enää muusaa? jos se on onnellinen, niin hyvä on, mutta missä ainekset tulevaan levyyn??
nykysolistista!
Ei näytä Tuomas ollenkaan kokevan Anettea riesaksi - ihan päinvastoin. Ja sekös sinua ketuttaa.
Jos saan puhua in AC/DC terms! DPP on "highway to hell" the next one´s gonna be "back in black" SOLD OVER 100 MILLION COPIES!
Tietyllä tapaa voidaan todeta että DPP levyn jälkeen on suoritus paineet katossa. Sen verran täyteläinen tykitys se on, ei varmaankaan kenellekkään jäänyt epäselväksi että irkku saundi on DPP:ssä vahva. Seuraava levy onkin ihan toinen asia, mutta floppiin ei kaiketi ole varaa. Eiköhän se Holopainen velhona jotakin saa väsättyä, ja jollaikin tapaa on seuraava levy helpompi tehdä kun on tiedossa mihin laulaja kykenee ja mitkä ovat Anetten vahvuudet. Mutta jos minun mielipidettä kysytään, on mahtipontiseen heavy saundiin tilausta. Se saattaisi olla jopa piristys ruiske bändin uraa ajatellen, mutta en nää mitään uhkia sen suhteen muuta kun että Holopainen tai Hietala lähtee bändistä. Mutta sitä tuskin tapahtuu. Onneksi kliseemäinen ooppera joilotus on nyt tästä bändistä poissa. Mutta jos rohkeita linjoja haluaa lähteä kokeilemaan, voisi seuraavalla levyllä olla vahva aasialainen saundi yhdistettynä Holopaismaiseen tyyliin. Niinkuin holopainen sai irkkusaundinkin toimimaan. Voidaankin todeta ettei DPP:ssä ole yhtään floppi kappaletta, eikä sitä kuunnellessa tule vaivautunut olo missään kohtaa levyä. Holopainen on sen verran kunnianhimoinen, että huonoa työtä tuskin laskee kädestään irti. Voidaankin suurimmaksi uhaksi nostaa Holopaisen loppuupalamisen, jos ei huolehdi luomiseen tarvittavasta palautumisesta kunnolla. Mutta se mikä toivoisi loppuvan on tarjan ja anetten vertailu, se syö bändiltä energiaa turhaan. Taatusti Tuomas seuraa mitä bändistään kirjoitellaan nettiin. Niin voisihan sitä kokeilla myös tehdä sibeliuksen tutannon pohjalle jotakin, ei käsitykeni mukaan olisi mikään huono ajatus ollenkaan. Mutta pieni ooppera meininki hyvä säilyttää, lähinnä klassinen vaikutelma onkin tämän bändin suola ja sokeri. Mutta voisihan sitä myös afrikkalaisia saundeja käyttää seuraavalla levyllä, onhan sieltä löydettävissä mielenkiitoisia juttuja kosolti. Tämä on minun näkemyksien havinaa, mielipiteitä on toki muitakin.
alotuksee vastaan. eli tykkään dpp:llä poetista, whoever brings the nightist, masterista ja seiskasta. semmosta siis lisää.
ongelma onkii, jos maestrolla ei oo suuria ongelmia elämässään, nii mistä sais kunnon inspiksen poet ja master kakkosii. tän hetken fiilikset tuottais varmaa niitä meadows of heaveneit 12 kpl. raskautta lisää ja lisää rockia ja energiaa biiseihin. ja progea kans, siihen ois taitoa ja biisit ois ajattomampia. en ite välitä radio-nemoista ja amarantheista, kun tollasella bändillä on mahdollisuuksia tehä mitä vaan.
lisäkitaristia en kannata, ainakaa levylle. nw:ssa kaikki jäsenet on omia persooniaa ja yks lisää vois olla liikaa.. ehkä niitä orkesteriosuuksii voi vähentää tai nostaa vaan tietyissä paikoissa.
mutta saapa nähä mitä tulee. once oli itelle niin paha pettymys ettei odotukset ollu korkeella tälle uusimmalle, mut dpp yllätti positiivisesti, yks maailmankaikkeuden parhaista levyistä. the hopes are high..
Olet aivan oikeassa. Jos elämä sujuu liian hyvin ei ole monta aihetta mistä kirrjoittaas.Suffering makes the artist!
Tuollaista progehenkistä viritystä minäkin toivon seuraavalle levylle. Paras puoli NW:ssa on juuri se monipuolisuus. DPP on ehdottomasti bändin paras levy, eikä tässä ole kyse ollenkaan siitä, kuka laulaa. Taikka toisaalta, Anette laulaa monet kohdat kauniimmin ja herkemmin kuin Taape olisi ikinä pystynyt. Ja enemmän vaan voisi tuoda esille sitä, että bändissä olisi kaksi lead-vokalistia. Anette sopii hienosti yhteen Marcon kanssa ja heidän duetointiaan saisi tulla enemmänkin. Ja Marcoa yksin toki kanssa. Siinäkin mielessä DPP on unohtumaton levy, että se esitteli tämän upean laulajan kyvyt paljon monipuolisemmin.
Ja lisäksi pidän kovasti noista maagisista kohdista, kun biisi, vaikka esim. 7 days... lähtee kunnolla liikkeelle hurjine rumpu- ja kitaravyörytyksineen. Ja nyt kun on pojilla varaa satsata kunnon studio-orkesteriin ja muihin, niin tokihan se lopputuloksessa kuuluu.
Anetten biiseihin toivoisin ehkä enemmän matalia ääniä. Hänellä on upea rintarekisteri, aivan toista kuin *köh* ja se siitä. Voisi sitä hyödyntää enemmänkin, eikä pakottaa Anettea kiekumaan jostakin taivaasta, kun se ei hänelle selvästikään sovi. Voisi sitä kautta saada enemmän tehoja ja matalalta voisi tuo lujaa laulaminen onnistua paremmin. Ei menisi niin huudoksi. Ihmeen hyvin Anette silti selvisi DPP:n biiseistä, joista osa oli hänelle aivan vääränlaisia. Pakko nostaa hattua.
Seuraava levy on todennäköisesti vielä DPP:tä parempi, koska voidaan tehdä Anetten äänelle sopivammaksi. Upea on DPP ja lähes yksinomaan upean musiikin vuoksi. Toivottavasti Tuomaksen sydämestä kumpuaa vielä samanlaista tunnetta uusiin biiseihin. Tietäväthän kaikki kuka se muusa oli...