Kuka neuvoisi "Nyytiä"?

Hellurei!

Kuka osaisi esim. henkilökohtaisen kokemuksen perusteella kertoa, että mikäli elatusapuasia (tai sen korotushakemus) menee oikeuden käsittelyyn, että voidaanko oikeuteen kutsua myös asiaan osallisena oleva lapsi? Oma järki ei riitä siihen, että ajattelisin asian olevan juuri noin, koska silloinhan on suuri vaara että lapsen ja etävanhemman välit viilenevät lopullisesti. Asiahan on kuitenkin lapsen edun mukainen, mutta vanhempien välinen. Itse en ainakaan halua että lapseni sotkettaisiin tällaiseen soppaan. Olen vain huolissani tuttavani tulevasta oikeudenkäynnistä elatusapukorotuksen tiimoilta. Isä kun ei suostunut vapaaehtoisesti korotukseen. Tai no.. johan se olisi ihme ollut, että isä myöntää lisäkuluja itselleen...

Toivon ASIALLISIA vastauksia, en mitään herjauksia tai negatiivista palautetta siitä, että asioiden on annettu mennä noin pitkälle. Ja ihmiset, joilla ei asioista ole mitään hajua (JeanL), ei kannata vaivautua edes kommentoimaan.
17641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

lasta ei kannata sotkee mukaan oikeuskäsittelyyn.kamalia juttuja noi elatusapuasiat.oikeuskäsittelyt vaan pahentaa asioita,toivottavasti sun tuttus tietää mitä tekee.ahneeks ei kannata heittäytyä,sillä ei pitkälle pötki.

Äänestä

Toivot asiallisia kommentteja? Ihmiselle, jotka pilaa lapsensa elämän ja on vieläpä käyttämässä lasta pelinappulana omiin järjettömiin taistoihinsa, ei voi antaa asiallisia kommentteja. Ja se mainitsemasi tuttava taidat olla sinä...

Äänestä
  • asia koskettaa minua syvästi. Ilmeisesti olet lukutaidoton, pyysin nimenomaan ASIALLISIA vastauksia. Koska kyseessä on lähisukulaiseni (veli), jolla tilanne on se, että puheyhteys on katkennut vuosia sitten, toivoin saavani puhuttua lapsen takia järkeä edes sukulaiselleni. Niin kuin sanoin, itse en lähtisi välttämättä tuolle tielle. Mutta koska myös lapsen äiti on erittäin "kovapäinen", on tilanne luultavasti peruuttamattomasti se, että oikeuteen mennään. Toki se on asia mitä kannataisi harkita lapsen näkökannalta. Vaikka vanhemmat eivät ole puheväleissä, on edessä se, että myös etä ja lapsi vieraantuvat toisistaan. Toki äidillä on oikeus hakea ratkaisua asialle, mutta sekin vaihto-ehto on otettava huomioon, että oikeus katsoo sen olevan perusteetonta. Silloinhan tilanne on lapsen kannalta pahimmassa tapauksessa se, että äiti "kostaa" lapselle häviönsä, aivan kuin etä luultavasti tekee hävitessään.
    Koska olen tällainen lälläri kuten minä, kysyn neuvoja ja kokemuksia täältä enkä ota yhteyttä esim. lapsen äitiin. Veljeni on tilanteesta niin ärtynyt, että en tohdi edes asiaa enää ottaa puheeksi. Toisekseen, tässä tilanteessa ajattelen lapsen tilannetta.

    Sinäkin olisit voinut laittaa reilusti nimimerkkisi (liekö JeanL) kun noin hyökkäsit...
    Tai edes sen pyytämäni oman kokemuskesi

    Äänestä

  • lukihäriö? kirjoitti:

    asia koskettaa minua syvästi. Ilmeisesti olet lukutaidoton, pyysin nimenomaan ASIALLISIA vastauksia. Koska kyseessä on lähisukulaiseni (veli), jolla tilanne on se, että puheyhteys on katkennut vuosia sitten, toivoin saavani puhuttua lapsen takia järkeä edes sukulaiselleni. Niin kuin sanoin, itse en lähtisi välttämättä tuolle tielle. Mutta koska myös lapsen äiti on erittäin "kovapäinen", on tilanne luultavasti peruuttamattomasti se, että oikeuteen mennään. Toki se on asia mitä kannataisi harkita lapsen näkökannalta. Vaikka vanhemmat eivät ole puheväleissä, on edessä se, että myös etä ja lapsi vieraantuvat toisistaan. Toki äidillä on oikeus hakea ratkaisua asialle, mutta sekin vaihto-ehto on otettava huomioon, että oikeus katsoo sen olevan perusteetonta. Silloinhan tilanne on lapsen kannalta pahimmassa tapauksessa se, että äiti "kostaa" lapselle häviönsä, aivan kuin etä luultavasti tekee hävitessään.

    mutta keskity omiin asioihisi. Älä sekaannu toisten asioihin.

    Sana on avoin, mikä tai kuka sinä olet sanomaan, mikä on asiallista tai asiatonta. Kysyit, niin saat myös vastauksia, jotka ei täysin muokkaudu sinun suuhusi.

    Aikuisten asiat on aikuisten asioita, joista aikuisilla on vastuu pitää lapset erossa.

    Se, että äiti haluaa lapselleen paremmat eväät elämässä ja olettaa, että isällä olisi samat lähtö kohdat lapsensa elämässä, harvoin kohtaavat. Jolloin mennään tälle linjalle, että äiti yrittää väkisin saada tasa- arvoisen elättäjän rinnalleen. Sehän on selvä, että eron myötä lapsen elintaso laskee ja lähivanhempi on suuremmaksi osaksi vastuussa lapsen elättämisestä.

    Ei ole mitenkään tavatonta, että lähdetään "kostolinjalle" niin lähi kuin etäkin. Lapsen edunnimessä saadaan niin paljon pahaakin aikaan.

    Äänestä

  • rauhassa kirjoitti:

    mutta keskity omiin asioihisi. Älä sekaannu toisten asioihin.

    nyt olisi taas jollakin peräkammarinpojalla aikomus saada tästäkin alunperin inhimillisestä keskustelusta aikaa suurta sotaa, lapsettomat vastaan lapselliset tai asioita kohdannut vastaan noviisi? Seuratessani täällä näitä keskusteluja vähän aikaa havaitsee väistämättä, että noin kolmannes alkuperäiseen viestiin vastannut alkaa lietsomaan riitaa ja syyllistämään muita. Ette ilmeisesti kykene aikuiselle vaadittavalla tavalla ottamaan asioihin kantaa. Yksi syy tietenkin ne, joilla ei todellakaan ole minkäänlaisia omakohtaisia kokemuksia mihinkään tällä äitien ja isien palstalla käsiteltyihin asioihin. Mutta mikä sitten saa nämä Herrantertut täällä kommentoimaan? Se on suuri ja mahtava ego, jota moni kantaa uskotellessaan että kaikesta tiedetään kaikki ja ollaan valmiita myös jakelemaan neuvoja. Paras neuvo teille on kuitenkin että HANKKIKAA ENSIN ELÄMÄ, SITTEN LAPSET JA TULKAA AIKUISINA TAKAISIN!
    Mitä helvettiä teille tekee jos joku haluaa kysyä asioiden kulusta vaikka kysymyksessä ei ole oma vaan lähisukulaisen lapsi? Ajatelkaa asiaa positiivisesti, joku sentään on vielä nykymaailmassa valmis kantamaan huolta muustakin kuin omasta navastaan! Te tuskin suuren egonne takaa näette enää edes varpaitanne!

    Äänestä

  • palstalla surffaaja kirjoitti:

    Mitä kohkaat? Eikö kaikki mennytkään niin kuin itse halusit ja nyt on paha mieli? Voi voi, lapsi rukkaa, sinulla on vielä paljon opittavaa.

    Minkälaista apua mielestäsi kykenet antamaan veljesi tilanteeseen, jos sinun pitää kysyä neuvoa nettipalstalta?? Aika huvittava kuvitelma sinulla. Veljesi lapsen kannalta toivon, että sinä et ole suvun älykkö...

    Tee tosiaan ohjeesi mukaan: hanki oma elämä. Silloin sinulla ei ole aikaa pohtia toisten asioita ja puuttua niihin. Tsemppiä!

    Äänestä

  • lähellä kirjoitti:

    tuota viestiäsi minulle?
    Kyseessä ei siis ole MINUN veljeni, eilä liioin veljeni lapsi. Olen yleisesti ottaen ihan aikani kuluksi lueskellut näitä tarinoita ja kommentoin siltä pohjalta.
    Olen totaalisen ulkopuolinen tästä alkuperäisestä viestistä, mutta halusin tuoda oman näkemykseni asiaan.
    Minä toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikkakin hyökkäysasenteesi on ällistyttävä. Jokainen meistä vaan jossakin vaiheessa on väärässä, ja nyt arpa on osunut sinuun. En pitäisi väärässä olemista niin pahana, etteikö sitä voisi myöntää. Entä sinä?

    pitää kysyä, että kuinka sinun sanomisesi liittyy kirjoitukseen jota kommentoit? Olin ainakin itse käsittävnäni, että henkilö, johon älyttömän kommenttisi kohdistit ei ole alkuperäinen kirjoittaja. Ja voi ihan hyvin olla sukunsa älykkö. Kuka tietää?
    Ilmeisemmin podet jonkinlaista pätemisen tarvetta, jotka alkuperäinen kirjoittajakin on halunnut sulkea vastauksista.
    Sinä osoitat sen todeksi, että täällä ei taida kovin monta täyspäistä henkilöä olla kommentoimassa, saati henkilöitä joilta voisi odottaa asiallisia vastauksia.
    Pistää vaan miettimään, että minkälaisen elämän olet itse onnistunut hankkimaan? Varmaan suppean, lapsettoman ja aika negatiivisen. Mitäs jos tosiaan itse keskittyisit omiin asiohisi ja vaikka ihan aluksi lopettaisit tämän palstan seurailun kokonaan. Palaa sitten asiaan kunhan ymmärrät lukemasi ja sinulla on jotakin muutakin pääsi sisällä kuin kaksi hernettä, jotka epätoivoisesti etsivät toisiaan.

    Mukavaa loppuelämää sinullekin! Halusitpa tai et...

    Äänestä

  • Älykkö?kö? kirjoitti:

    tuota viestiäsi minulle?
    Kyseessä ei siis ole MINUN veljeni, eilä liioin veljeni lapsi. Olen yleisesti ottaen ihan aikani kuluksi lueskellut näitä tarinoita ja kommentoin siltä pohjalta.
    Olen totaalisen ulkopuolinen tästä alkuperäisestä viestistä, mutta halusin tuoda oman näkemykseni asiaan.
    Minä toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikkakin hyökkäysasenteesi on ällistyttävä. Jokainen meistä vaan jossakin vaiheessa on väärässä, ja nyt arpa on osunut sinuun. En pitäisi väärässä olemista niin pahana, etteikö sitä voisi myöntää. Entä sinä?

    Hyvä! Malliesimerkki hyökkäävästä asenteesta on esim. seuraava kirjoitus:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000032363581

    Tuon kirjoittajan kohdalla konkretisoituu maiitsemasi ällistyttävyys. Mutta sellaista se on elämä.

    Äänestä

  • seuranneena kirjoitti:

    kattilaa soimaa...
    Et sitten vaivautunut myöntämään olleesi itse väärässä vaan käänsit keskustelun jonkun muun kirjoittamaan viestiin.

    Näyttää siltä että tämä hyökkäysasenne on monella vahvasti esillä kirjoituksissa.
    Pistää vaan miettimään, että mistä syystä ihmisten on oltava niin itsekkäitä, että eivät voi hyväksyä sellaista tosiasiaa, että joku todellakin haluaa kysyä jossakin asiassa toisten mielipidettä esim. juuri täällä.
    Eihän se väistämättä tarkoita sitä, että kysyjä olisi vähällä älyllä varustettu tai aiheettomasti toisten asioihin puuttuja.
    Usein kokemuksia kerätessä voi etukäteen päätellä, että kuinka joku tietty asia pahimmassa mahdollisessa tapauksessa tulee etenemään. Osaa siis toivoa parasta mutta pelätä pahinta.
    Eikä täältä lopullista selvyyttä saa kysyjänkään asiaan, kyllä se on oikeus joka tuollaiset asiat päättää, sanotaan täällä mitä hyvänsä.

    Valitettavan usein täällä vaan "törmää" henkilöihin, jotka ovat valmiit tuomitsemaan muita pelkän luetun perusteella. Voisiko siis kuvitella että toisilla on sairas halu kirjoitella tänne, arvostella muita mainitsemillani perusteilla ja tuntea näin itsensä tärkeäksi.
    Jokainen taaplaa tyylillään, mutta ei liene kohtuuton vaatimus odottaa muilta hieman kunnioitusta toisten mielipiteitä kohtaan?

    Äänestä

  • seuraillaan kirjoitti:

    Luepa kirjoituksesi. ... ;-) Huomasitko?

    Äänestä

kokemuksen perusteella:
On sangen harvinaista, jos lapsi kutsutaan oikeuteen myös. Meillä ei kutsuttu, koska lapsi on vasta 5-vuotias. Enkä usko, että vanhempaakaan lasta kutsutaan. Vanhemmat kyllä tietävät, minkälaisia kuluja lapsesta on, joten he esittävät ne kulut yhdessä oikeudessa, ilman lasta.
Meillä asia käsiteltiin niin, että istunto oli lapsen etua ajava, josta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Ja asian ratkaisi käräjäoikeus. Sen tehtyä karkeat laskuvirheet, veimme asian hoviin. Huvittavinta oli, että käräjäoikeuden tuomari määräsi elatuksentarpeeksi puolet vähemmät minkä olimme itse valmiita maksamaan lapsestamme. Halusimme vain neuvoa, millä summilla sen jaamme.
Käytännössä isä tapaa lastaan niin kuin on sovittu, eikä tietojeni mukaan "kosta" lapselle mitään. Enkä niin tee minäkään. Mielestäni oikeaa aikuisuutta on pitää välit lapseen kunnossa, vaikka riitaa olisikin maksuista tai muusta. Ovatko isät koskaan tulleet ajatelleeksi, että lapsen kasvaessa ja oikeustajun kehittyessä heilläkin on asioista jonkun lainen mielipide, kuka niihin arkielämän maksuihin ja ostoihin on osallistunut ja millä summalla? Miten poika katsoo isäänsä kasvaessaan, joka on jouduttu haastamaan oikeuteen "nappikaupan" vuoksi, kysehän on muutamista kympeistä ja suuresta periaattesta/vastuusta!!

Äänestä
  • Käyttämäsi termi oikea aikuisuus kuulostaa tapauksessasi humoristiselta. Hyvä kuitenkin, että puhut siitä muille, vaikka itse et siihen kyennyt.

    Äänestä

  • aikuisuus kirjoitti:

    Käyttämäsi termi oikea aikuisuus kuulostaa tapauksessasi humoristiselta. Hyvä kuitenkin, että puhut siitä muille, vaikka itse et siihen kyennyt.

    Tarkennatko?

    Äänestä

Kun ei asiallisia vastauksia näy, täytyy nyt sellainen antaa. Elatusapu on täysin vanhempien välinen asia, lapsella ei ole siinä osuutta tai arpaa. Joten häntä ei missään nimessä kutsuta oikeuteen. Kun kyse on huollosta, asumisesta ja tapaamisista, lapsen mielipidettä kuunnellaan, mutta ei koskaan oikeudessa, vaan sosiaalityöntekijät tapaavat lasta olosuhdeselvitystä tehdessään.

Äänestä
  • sinulle ja saanaa-nimimerkille. Viestinne lämmittivät, koska ensinnäkin pysyivät asiassa ja toisekseen helpottaa tietää, että lapsen ei tarvitse osallistua vanhempiensa rahariitoihin. Olimme vain kuulleet monennäköisiä tarinoita vastaavista asioista, joten emme tienneet mikä on se yleisin käytäntö. Titenkin pitää ottaa huomioon toinenkin vaihto-ehto, eli että lapsi sitten syystä tai toisesta kutsutaan paikalle. Mutta mikäli vanhemmat menevät niin pitkälle asian kanssa että totaalisesti sotkevat myös lapsen siihen, eivät todennäköisesti ole edes kypsiä vielä vanhemmiksi.

    En olisi yhtään huolissani jos kyseessä olisi kahden aikuisen välinen kiista. Ymmärrän toki äitiä, että haluaa oikeudenmukaisen elatustarpeen selvityksen, ja ymmärrän isää, joka puolestaan ei ole valmis uhraamaan yhtään omasta mielestään ylimääräistä lanttia lapsen elatukseen (vaikka sanookin maksavansa äidille?), mutta lapsen ei pidä tällaista riitaa katsella tai kuunnella. Hoidetaan asiat aikuisten tavalla ja huolehditaan yhdessä lastemme ja läheistemme hyvinvoinnista.

    Aurinkoista kevään odotusta kaikille ystävällisille vastaajille!

    Terveisin tätsy

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aavan meren tuolla puolen kirjoitti:

Hellurei!

Kuka osaisi esim. henkilökohtaisen kokemuksen perusteella kertoa, että mikäli elatusapuasia (tai sen korotushakemus) menee oikeuden käsittelyyn, että voidaanko oikeuteen kutsua myös asiaan osallisena oleva lapsi? Oma järki ei riitä siihen, että ajattelisin asian olevan juuri noin, koska silloinhan on suuri vaara että lapsen ja etävanhemman välit viilenevät lopullisesti. Asiahan on kuitenkin lapsen edun mukainen, mutta vanhempien välinen. Itse en ainakaan halua että lapseni sotkettaisiin tällaiseen soppaan. Olen vain huolissani tuttavani tulevasta oikeudenkäynnistä elatusapukorotuksen tiimoilta. Isä kun ei suostunut vapaaehtoisesti korotukseen. Tai no.. johan se olisi ihme ollut, että isä myöntää lisäkuluja itselleen...

Toivon ASIALLISIA vastauksia, en mitään herjauksia tai negatiivista palautetta siitä, että asioiden on annettu mennä noin pitkälle. Ja ihmiset, joilla ei asioista ole mitään hajua (JeanL), ei kannata vaivautua edes kommentoimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu