LL:n toimittajille

mielipiteet ja tasapuolisuus

On surullista seurata LL:n virallista uutisointia kunnallispolitiikasta, kun jatkuvasti kirjoitetaan asioista vain yhden puolueen ja valtuutetun näkökulmasta. Tämän aamuisessa LL:ssä kyllä mainittiin vastapuolikin, mutta vähätellen ja ilman kunnioitusta. Eikö oikeaan journalismiin tulisi kuulua asioiden tarkastelu useasta näkökulmasta, erilaisia mielipiteitä kunnioittaen? Kiitokset kuitenkin lautantaina uutisoidusta Alastaron viemärihankkeesta. Ensimmäistä kertaa kuulin asiasta mustaa valkoisella, sen että hanke koskee 10 % asukkaista ja tavoitteena on yritystoiminnan kehittäminen Virttaalla. Kuulostaa kyllä ristiriitaiselta, koska kyseessä on arvokas luontokohde jota pitäisi suojella kaikin mahdollisin keinoin. Mitä mieltä muut olette alueen kunnallispoiliitkan uutisoinnista, tai yleensä sen tärkeydestä ja tasapuolisuudesta?

63

4853

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LL ohjailtu

      Ei ole yllätys tai vanha totuus, että sen lauluja laulat kenen viinoja juot.
      lehti (hallitus) ei pysty ymmärtämään sitä mihin aikoinaan elantokin kuoli. luultiin että aate kyllä riittää.oletetaan rahojen ja maksajien riittäjän. näin ei kuitenkaan ole. montako yrityksien mainosta oli tämänpäiväiväisessä lehdessä? yksi?
      hallitus ja sitäkautta päätoimittaja pitäisi vaihtaa.onneksi kuitenkin vielä ihmisiä kiinnostaa kenen kissa on kuseskinut kenenkä rappusille. halutaan kuitenkin kertoa kuka lopettaa ja kuka konkurssiyrittäjä taas yhteiskunnan varoja saisi. onneksi vaalit on kohta.

      • Veeti

        Loimaan Lehti, ja varsinkin nykyinen päätoimittaja ovat näyttävästi lähteneet puolustamaan kehitystä ja sen edellytyksiä kaupungissamme, hyvä niin! Vaikka saattekin monien vihat niskaanne niin jatkakaa samaa linjaa.

      • ole kukaan
        Veeti kirjoitti:

        Tottakai kaikki haluavat Loimaan kehittyvän. Näillä LL "eväillä" se tuskin on kovinkaan uskottavaa. Kirjoitetaan mahtipontisesti yrityksestä esim. OKS joka lopettaa toimintansa. Tälläinen asia saa tällä keskustelusivuilla kaiken huomion. Melkein 7000 kävijää. ei haluta huomiota kiinnitettävän mihinkään olennaiseen.Koska näin on hyvä. Me hallitsemme. Määräämme keskustelun suunnan. Keskustelussa esim. OKS on nähty täysin toisessa valossa kuin LL on sen esittänyt.

      • pekkapoika
        ole kukaan kirjoitti:

        Niin ketähän se yksittäinen ihminen kenen mielipidettä lehti kannattaa. Valtuuston ulkopuolinen kansanedustajaehdokas, joka sai kohtuuttomasti ilmaista mainosta lehdeltä? Alastaron änkyrä valtuutettu? Vai Loimaan puolueiden ulkopuolinen valtuutettu? Jos laskuista jätetään Loimaan ulkopuoliset ja sitoutumattomat pitää todeta, että ei tämä jäljelle jääväkään edusta kokoomuksen yhteistä linjaa jos sellaista nyt mistään löytyykään.

      • sebeteus
        pekkapoika kirjoitti:

        Kyllä LL:n sopi tukea jutuillaan nimenomaan sitä paikallista ehdokasta, muut lehdet kyllä huolehtivat Turun ja Salon alueen ehdokkaiden esiintuomisesta.

      • samaa mieltä
        ole kukaan kirjoitti:

        Tottakai kaikki haluavat Loimaan kehittyvän. Näillä LL "eväillä" se tuskin on kovinkaan uskottavaa. Kirjoitetaan mahtipontisesti yrityksestä esim. OKS joka lopettaa toimintansa. Tälläinen asia saa tällä keskustelusivuilla kaiken huomion. Melkein 7000 kävijää. ei haluta huomiota kiinnitettävän mihinkään olennaiseen.Koska näin on hyvä. Me hallitsemme. Määräämme keskustelun suunnan. Keskustelussa esim. OKS on nähty täysin toisessa valossa kuin LL on sen esittänyt.

        Olen samaa mieltä, ei eri näkemysten uutisointi tarkoita kehityksen vastustamista, ennemminkin sillä pyritään saamaan tietoa eri hankkeista myös suurelle yleisölle, tavallisille kuntalaisille.
        Olen varma, että hyville hankkeille saa tukea ja myös turha mielipidekirjoittelu jää vähemmälle, kun ei tarvitse arvailla päätösten perusteita ja päättäjien motiiveja. Kunnallispalvelujen osalta toimittajien pitäisi uskaltaa enemmän kirjoittaa myös palvelujen puutteista ja parannustarpeista. Esimerkkejä varmasti löytyy, jos tahtoa on. Eihän mitään palveulja voida kehittää ja parantaa, jos ei tiedetä minkälaisia puutteita niissä on.

      • pässi narussa
        Veeti kirjoitti:

        Loimaan Lehti, ja varsinkin nykyinen päätoimittaja ovat näyttävästi lähteneet puolustamaan kehitystä ja sen edellytyksiä kaupungissamme, hyvä niin! Vaikka saattekin monien vihat niskaanne niin jatkakaa samaa linjaa.

        Mitä kehitystä nimenomaisesti tarkoitat? Kuntaliitos vai 9-tie? Ettei vain kävisi samoin kuin naapurissa, jossa tekopohjavesi-hankkeen käynnistäjistä onkin ajan kuluessa tullut hankkeen vastustajia... Ja siitä vihasta, saavat syyttää itseään, jotta hankkeet yleensä onnistuisivat pitäisi niillä olla myös enemmistön tuki takanaan. Jos pieni piiri keskenään päättää asioista juntta tyylillä tai kabineteissa, eivät he sillä mitään kehitystä saa aikaan, eripura ja tyytymättömyys kasvaa...

      • totuudentorvi22
        sebeteus kirjoitti:

        Kyllä LL:n sopi tukea jutuillaan nimenomaan sitä paikallista ehdokasta, muut lehdet kyllä huolehtivat Turun ja Salon alueen ehdokkaiden esiintuomisesta.

        Niin jos et huomannut niin Loimaalta taisi olla muitakin ehdokkaita kuin tämä virkamiesehdokas. Sopivasti heräsi ajamaan tiettyjä asioita, vaikka muuten niistä onkin ollut hiljaa.

      • Mää vain
        pässi narussa kirjoitti:

        Mitä kehitystä nimenomaisesti tarkoitat? Kuntaliitos vai 9-tie? Ettei vain kävisi samoin kuin naapurissa, jossa tekopohjavesi-hankkeen käynnistäjistä onkin ajan kuluessa tullut hankkeen vastustajia... Ja siitä vihasta, saavat syyttää itseään, jotta hankkeet yleensä onnistuisivat pitäisi niillä olla myös enemmistön tuki takanaan. Jos pieni piiri keskenään päättää asioista juntta tyylillä tai kabineteissa, eivät he sillä mitään kehitystä saa aikaan, eripura ja tyytymättömyys kasvaa...

        Kyllä ysitien eteläisen liittymän rakentamisen alulle saattaminen on yksi teko yli muiden Loimaan kehityksen kannalta. Se nyt ei ole LL:n ansiota vaan kaupunginhallituksen. Jospa sinne nyt muutakin uutta löytyisi kuin paloasema ja munanpakkaamo, esim. nykyaikainen bensa-asema/ ruokapaikka joita on vuosikymmeniä tänne haikailtu, mutta sopivan liittymän puuttuessa muualle rakennettu. Mielestäni LL:tä merkittävä asia on Tokmannin ja Lidlin suunnitelmien puolustaminen, koska Lidlin tulo markettialueelle ( ei 2 km päähän kaupunkialueen ulkopuolelle, minne vanhukset ja autottomat eivät helposti pääsisi) -auttaisi nimenomaan pienituloisimpia kaupunkilaisiamme pysymään leivänsyrjässä kiinni.

      • Lehti toiminut
        Mää vain kirjoitti:

        puolueettomasti. Julkaissut eri näkökantoja ja mielipiteitä asioista eikä lehden toimittajat itse ole puoltaneet tai vastustaneet asiassa. Itsekin olen kyllä sitä mieltä,että kaupungin keskustaa tulisi kehittää. Tosin vain tämä keskusta ei ole Saikun alueella vaan siellä missä on tori. Kun muistellaan aikaa 30 vuotta taaksepäin,oli silloin torielämä Loimaalla todella vilkasta.Johtui paljolti siitä,että kaikki Loimaan suurimmat tavaratalot/ruokakaupat sijaitsivat torin laidalla kuten Centrum,Sokos,Oh-halli ja alkokin sitä vastapäätä.Yleinen käymäläkin oli.Missäs torimyyjät nykyään käyvät tarpeillaan?

      • J.H.
        Lehti toiminut kirjoitti:

        Nykyaikana eivät pysäköintipaikat riitä kaupunkien keskusta-alueilla markettien tarpeisiin, valitettavasti.

      • Ytimeen
        J.H. kirjoitti:

        asiassa. Turhaa on marketteja pykätä ahtaisiin paikkoihin. Melkoista ruuhkaa ja ahtautta on aina perjantaisin Euro-marketin parkkipaikalla eikä hossinkadulta meinaa millään päästä kääntymään vasemmalle. Super-marketissa kävijätkin tulevat sen jälkeen Alkoon ja tietenkin autolla,vaikka matkaa ei ole kuin sata metriä siirtymää. Kumpa tässäkin olisi suunniteltu mielekäs reitti kävellä kaupasta toiseen niin olisi siitä monenlaista etua. Ennen muinoin koko tori oli parkkialueena eikä autoa suinkaan lähdetty välillä siirtämään,kun siirryttiin Sokoksesta Centrumiin tai vaikkapa Alkoon tai Oh-halliin. Olisipa Loimaallakin käytetty aikanaan järkeä Hossinkadun ja Aleksis Kiven kadun kauppakeskittymän suunnittelussa niin mikäpä ettei sinne olisi voitu toivottaa tervetulleeksi lisääkin kauppoja kuten esim. Lidl. Mutta kun sitä ei vissiin ole suunniteltu lainkaan ja tästä johtuen muistuttaa persläpeä.

      • Tuomas..
        Ytimeen kirjoitti:

        Se mikä markettialueelle ei sovi, on mielestäni juuri Alko. Se sopisi kyllä siirtää pois kilometrien päähän sivummalle, pois koulun vierestä! Miksei opettajat tätä ole huomanneet ja ryhtyneet toimiin vaan alkaneet vaatimaan elintarvikekaupan sijoituspaikkaa asutuksen ulkopuolelle paikkaan, mihin se ei itse halua mennä.

      • Valikoimaan kuulumaton
        J.H. kirjoitti:

        Nykyaikana eivät pysäköintipaikat riitä kaupunkien keskusta-alueilla markettien tarpeisiin, valitettavasti.

        Kummallista että loimaalaiset luulevat että vain kaupanteko ja uusien kauppojen tulo paikkakunnalle olisi kehitystä. Loimaalla on ainakin ruokakauppoja tarpeeksi, eihän täällä ole paljon ostajiakaan. Tosin kolmen "lidlin" sijasta yksikin kunnon kauppa riittäisi vallan hyvin. Loimaan kaupat eivät kuuntele asiakkaitaan, yhdestäkään kaupasta ei saa kaikkea tarvitsemaansa, vaan pitää ravata kahdessa ja kolmessakin jos viitsii. Tämän hetken kauppojen mietelause on seuraava: Tuote ei kuulu valikoimaamme. Valikoimat tehdään jossakin muualla kuin Loimaalla. Jotenkin on tullut mieleeni, että Loimaan kaupat eivät enää kauan kuulu omaan valikoimaani.

      • Edwald
        Valikoimaan kuulumaton kirjoitti:

        En ymmärrä minkä takia varakkaammat loimaalaiset halveksivat Lidliä, eihän kukaan kiellä heitä ostamasta samoja tuotteita huomattavasti kalliimmillakin hinnoilla, jos he niin haluavat tehdä. Nyt kuitenkin on niin, että huomattava osa loimaalaisista on suhteellisen pienituloisia ja näin ollen tavaroiden hinnoilla on heille keskimääräistä suurempi merkitys!
        Turun osuuskauppa on pitkään suunnitellut markettinsa nykyaikaistamista ja valikoimien lisäämistä käyttötavaroiden puolella. Talouspäällikkö kertoi kysyessäni Prismasta Loimaalle, etteivät he sitä voi luvata mutta yrittävät tehdä palvelutasoltaan lähellä sitä olevan ison S-Marketin.

      • Valikoimaan kuulumaton
        Edwald kirjoitti:

        Lidlissä ei ole sen huokeampaa tavaraa kuin muuallakaan. Kaupassa on sen sijaan tietyt valikoimat, kaikki pakattua ja sieltä ei saa kaikkea, mitä tarvitsee. Jos erehtyy jotakin tavaraa kysymään, niin saa vastauksen että se ja se ei kuulu valikoimaan. Samoin vastataan nykyisin Loimaan kaupoissa ja kaikki tavarat hyllyillä on paksussa pakkauksessa. Jos joskus ostaisin sisäfilettä, joko possun tai naudan, niin en taatusti maksa 20 euroa kilolta sellaisesta lihasta joka on muovipakkauksessa. Valikoimasta pudotetaan ja siihen otetaan tuotteita pääkonttorin mukaan. Peruselintarvike suomalainen kirnupiimä ei kuulu enää TOK:n valikoimaan.

      • Vielä siitä..

        Laskeskelin että sadan euron verran kuussa säästyisi minulta rahaa, jos se Lidl siinä olisi käytettävissä.

      • lisäinfoa.
        Edwald kirjoitti:

        En ymmärrä minkä takia varakkaammat loimaalaiset halveksivat Lidliä, eihän kukaan kiellä heitä ostamasta samoja tuotteita huomattavasti kalliimmillakin hinnoilla, jos he niin haluavat tehdä. Nyt kuitenkin on niin, että huomattava osa loimaalaisista on suhteellisen pienituloisia ja näin ollen tavaroiden hinnoilla on heille keskimääräistä suurempi merkitys!
        Turun osuuskauppa on pitkään suunnitellut markettinsa nykyaikaistamista ja valikoimien lisäämistä käyttötavaroiden puolella. Talouspäällikkö kertoi kysyessäni Prismasta Loimaalle, etteivät he sitä voi luvata mutta yrittävät tehdä palvelutasoltaan lähellä sitä olevan ison S-Marketin.

        Valitit kirjoituksessasi miksi Lidl ei kelpaa varakkaammille loimaalaisille.Tutustupa Saikun alueen asemakaavasta käytyyn poliittiseen keskusteluun.Siinähän varakkaina pidettyjen ideologisten ryhmien edustajat puolustivat kyseisen kaupparyhmittymän sijoittumista lähelle eläkeläisiä,liikuntarajoitteisia ja pienituloisiksi ymmärrettyjä loimaalaisia.Sen sijaan vasemmiston edustajat jotka yleisen käytännön mukaan ovat puolustaneet vähäväkisen kansanosan etuja , osoittivat esimerkiksi Lidl´n parhaaksi sijoituspaikaksi rakenteilla olevan Niittykulman seudun.Näin pelaa osuuskauppaväki....

      • pekkapoika
        Valikoimaan kuulumaton kirjoitti:

        Kummallista että loimaalaiset luulevat että vain kaupanteko ja uusien kauppojen tulo paikkakunnalle olisi kehitystä. Loimaalla on ainakin ruokakauppoja tarpeeksi, eihän täällä ole paljon ostajiakaan. Tosin kolmen "lidlin" sijasta yksikin kunnon kauppa riittäisi vallan hyvin. Loimaan kaupat eivät kuuntele asiakkaitaan, yhdestäkään kaupasta ei saa kaikkea tarvitsemaansa, vaan pitää ravata kahdessa ja kolmessakin jos viitsii. Tämän hetken kauppojen mietelause on seuraava: Tuote ei kuulu valikoimaamme. Valikoimat tehdään jossakin muualla kuin Loimaalla. Jotenkin on tullut mieleeni, että Loimaan kaupat eivät enää kauan kuulu omaan valikoimaani.

        Ainakin itse olen kaiken tarvitsemani saanut äs-marketista. Sinulla on varmaan sen verran valikoivampi maku.

      • pekkapoika
        Edwald kirjoitti:

        En ymmärrä minkä takia varakkaammat loimaalaiset halveksivat Lidliä, eihän kukaan kiellä heitä ostamasta samoja tuotteita huomattavasti kalliimmillakin hinnoilla, jos he niin haluavat tehdä. Nyt kuitenkin on niin, että huomattava osa loimaalaisista on suhteellisen pienituloisia ja näin ollen tavaroiden hinnoilla on heille keskimääräistä suurempi merkitys!
        Turun osuuskauppa on pitkään suunnitellut markettinsa nykyaikaistamista ja valikoimien lisäämistä käyttötavaroiden puolella. Talouspäällikkö kertoi kysyessäni Prismasta Loimaalle, etteivät he sitä voi luvata mutta yrittävät tehdä palvelutasoltaan lähellä sitä olevan ison S-Marketin.

        Käsittääkseni suuri osa loimaalaisista vastusti lidliä? Ei siis suurin osa, mutta merkittävä joka tapauksessa. En millään usko, että olivat ihan niitä varakkaampia. Minulle ei ainakaan ole koskaan ylimääräistä mihinkään kerääntynyt, mutta en silti uutta kauppaa olisi valmis vastaanottamaan ehdoitta.

      • P.A..

        Asiasta en mittään tiedä mutta vastaan panen, loimaalainen toimintatapa.

      • pekkapoika
        Valikoimaan kuulumaton kirjoitti:

        Lidlissä ei ole sen huokeampaa tavaraa kuin muuallakaan. Kaupassa on sen sijaan tietyt valikoimat, kaikki pakattua ja sieltä ei saa kaikkea, mitä tarvitsee. Jos erehtyy jotakin tavaraa kysymään, niin saa vastauksen että se ja se ei kuulu valikoimaan. Samoin vastataan nykyisin Loimaan kaupoissa ja kaikki tavarat hyllyillä on paksussa pakkauksessa. Jos joskus ostaisin sisäfilettä, joko possun tai naudan, niin en taatusti maksa 20 euroa kilolta sellaisesta lihasta joka on muovipakkauksessa. Valikoimasta pudotetaan ja siihen otetaan tuotteita pääkonttorin mukaan. Peruselintarvike suomalainen kirnupiimä ei kuulu enää TOK:n valikoimaan.

        Laktoosittomat maitotuotteet ovat tuntemattomia Lidlissä. Haluaisin ihan mielenkiinnosta nähdä sen laskelman mistä löytyy noi sadan euron säästöt jonkin nykyisen kaupan ja Lidlin väliltä.

      • Osuuskauppalainen
        lisäinfoa. kirjoitti:

        Valitit kirjoituksessasi miksi Lidl ei kelpaa varakkaammille loimaalaisille.Tutustupa Saikun alueen asemakaavasta käytyyn poliittiseen keskusteluun.Siinähän varakkaina pidettyjen ideologisten ryhmien edustajat puolustivat kyseisen kaupparyhmittymän sijoittumista lähelle eläkeläisiä,liikuntarajoitteisia ja pienituloisiksi ymmärrettyjä loimaalaisia.Sen sijaan vasemmiston edustajat jotka yleisen käytännön mukaan ovat puolustaneet vähäväkisen kansanosan etuja , osoittivat esimerkiksi Lidl´n parhaaksi sijoituspaikaksi rakenteilla olevan Niittykulman seudun.Näin pelaa osuuskauppaväki....

        Niin onhan vasureillakin oma osuusliike, mutta itse ainaki käsitän osuusliikkeen ihmisinä toisen puoluekannan.

      • Ewaldille.
        pekkapoika kirjoitti:

        Ainakin itse olen kaiken tarvitsemani saanut äs-marketista. Sinulla on varmaan sen verran valikoivampi maku.

        Näin se vaan kävi.Mielipiteitä löytyy kuten näet,monenlaisia.Jälkiviisaita kaikki.

      • Kiikari
        pekkapoika kirjoitti:

        Käsittääkseni suuri osa loimaalaisista vastusti lidliä? Ei siis suurin osa, mutta merkittävä joka tapauksessa. En millään usko, että olivat ihan niitä varakkaampia. Minulle ei ainakaan ole koskaan ylimääräistä mihinkään kerääntynyt, mutta en silti uutta kauppaa olisi valmis vastaanottamaan ehdoitta.

        Lidlin tuloa Saikunkallion juureen vastusti 2500 loimaalaista. Määrä on todella suuri ja kun ottaa huomioon että nimet saatiin paperiin lyhyessä ajassa ja ääntä pitämättä. Päättäjienkin pitäisi siis ottaa loimaalaisten mielipiteet huomioon vai ketä he oikein edustavat. Pulinat pois, kansa on puhunut. Se että kaupunki jatkaa yhä asian "suunnittelua" on halveksittavaa. Loimaan keskustan "kehitys" on karannut päättäjien käsistä, eihän Saikunkallion sumppuun pitänyt edes tulla kauppakeskusta. Poliitikkojen ja virkamiesten on helppo tehdä virheitä, koska he eivät kuitenkaan joudu mistään vastuuseen.

      • Hiven aineeton
        pekkapoika kirjoitti:

        Laktoosittomat maitotuotteet ovat tuntemattomia Lidlissä. Haluaisin ihan mielenkiinnosta nähdä sen laskelman mistä löytyy noi sadan euron säästöt jonkin nykyisen kaupan ja Lidlin väliltä.

        Lidlin valikoimat ovat sellaisia, että tavallisena arkipäivänä niitä ruokia ei tarvita eikä niistä pysty kunnon ateriaa kyhäämäänkään. Muissakin kaupoissa valitettavasti täytyy käydä, joskin nekin myyvät nykyisin samanlaisia tuotteita. Kyllä polkuja saa ravata, että kaupoista löytyisi kunnon ruokaa, kaikki on kerran tai kaksi jo litistettyä. Kävisin ilman muuta Lidlissä, jos siellä olisi saksalaisia herkkuja, oikeita ruokatarvikkeita, menoa ja meininkiä. Suomalaiset tavarat ovat yhtä kalliita kuin muissakin kaupoissa ja lajitelmat tosi suppeita.

      • Lusikoija
        pekkapoika kirjoitti:

        Ainakin itse olen kaiken tarvitsemani saanut äs-marketista. Sinulla on varmaan sen verran valikoivampi maku.

        Sieltähän ei saa kaikkea. Makuni ei ole valikoiva, vaan todella arkinen ja yksinkertainen. Olen ostanut yhtä juustoa, johon on lisätty rypsiöljyä. Juusto teki hyvin kauppansa, se ei jäänyt hyllyyn happanemaan. Vuodenvaihteessa juusto poistui valikoimista, noin vaan. Samoin kirnupiimää ei tahdo saada mistään, sehän on vanha suomalainen ruokajuoma niin kuin maitokin. Piimä toki tuli kauppaan ainakin hetkeksi. En tiedä missä alan käydä kaupassa, että saisin tarvitsemani ruoka-aineet.

      • mietteitä
        lisäinfoa. kirjoitti:

        Valitit kirjoituksessasi miksi Lidl ei kelpaa varakkaammille loimaalaisille.Tutustupa Saikun alueen asemakaavasta käytyyn poliittiseen keskusteluun.Siinähän varakkaina pidettyjen ideologisten ryhmien edustajat puolustivat kyseisen kaupparyhmittymän sijoittumista lähelle eläkeläisiä,liikuntarajoitteisia ja pienituloisiksi ymmärrettyjä loimaalaisia.Sen sijaan vasemmiston edustajat jotka yleisen käytännön mukaan ovat puolustaneet vähäväkisen kansanosan etuja , osoittivat esimerkiksi Lidl´n parhaaksi sijoituspaikaksi rakenteilla olevan Niittykulman seudun.Näin pelaa osuuskauppaväki....

        Sinne vaan kaupat kauppakeskukseen.Paras Alkon paikka olisi juuri siellä.Aikoinaan täällä Salossakin oli Alko miltei 1-tien varressa ja sen myynti oli aivan huikea, ainakin kesäisin.Sinne oli helppo poiketa 1-tieltä ja samalla käytiin Euromarketissa .
        Laittakaa sinne myös ympäri vuorokauden auki oleva huoltoasema/kauppa/ ravintola kuten ABC/esim.(Aurassakin).
        iä vaan suunnittelemaan ja kustannuslaskemina tekemMoni laivalta kesällä tuleva turisti- ja miksei moni muukin varmaankin pysähtyisi siinä, koska seuraava ympäri vuorokauden auki oleva huoltsikka on tietääkseni Lempäälässä?
        Aikamoinen matka, jos 9-tietä ajaa väli Turku- Aura-Lempäälä!

        Ja miksei Loimaalla ole mitään liikennepalveluja? Tarkoitan tällä bussilinjaa.Kyllä kait tilataksitkin? voisivat kaupungin liikennettä hoitaa.Tuolloin kaikki palvelut olisivat saatavissa niin vauvasta vaariin ilman että kaikilla pitää olla omaa autoa, myös tänne Niittukulman ostosparatiisiin.

      • Ja mää sitte kans.
        Kiikari kirjoitti:

        Lidlin tuloa Saikunkallion juureen vastusti 2500 loimaalaista. Määrä on todella suuri ja kun ottaa huomioon että nimet saatiin paperiin lyhyessä ajassa ja ääntä pitämättä. Päättäjienkin pitäisi siis ottaa loimaalaisten mielipiteet huomioon vai ketä he oikein edustavat. Pulinat pois, kansa on puhunut. Se että kaupunki jatkaa yhä asian "suunnittelua" on halveksittavaa. Loimaan keskustan "kehitys" on karannut päättäjien käsistä, eihän Saikunkallion sumppuun pitänyt edes tulla kauppakeskusta. Poliitikkojen ja virkamiesten on helppo tehdä virheitä, koska he eivät kuitenkaan joudu mistään vastuuseen.

        Ilmeisesti ne 11000 jotka eivät pistäneet vastustavaan adressiin nimeään joko olivat eri mieltä, tai asia oli heille yhdentekevä.

      • Urho.
        Osuuskauppalainen kirjoitti:

        Niin onhan vasureillakin oma osuusliike, mutta itse ainaki käsitän osuusliikkeen ihmisinä toisen puoluekannan.

        Tradekan omistaa nykyisin ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö. E-osuuskauppaliike haudattiin jo aikoja sitten. Eikö Elantokin ole SOK-lainen nykyisin?

      • pekkapoika
        Urho. kirjoitti:

        Tradekan omistaa nykyisin ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö. E-osuuskauppaliike haudattiin jo aikoja sitten. Eikö Elantokin ole SOK-lainen nykyisin?

        Osa Elantoa kuuluu SOK eli tarkemmin pääkaupunkiseudulla toimii HOK-Elanto. En ole varma, mutta tämä yhteys toteutuu pelkästään tämän yhden osuuskaupan osalta.

      • pekkapoika
        pekkapoika kirjoitti:

        Osa Elantoa kuuluu SOK eli tarkemmin pääkaupunkiseudulla toimii HOK-Elanto. En ole varma, mutta tämä yhteys toteutuu pelkästään tämän yhden osuuskaupan osalta.

        Selvennän viellä, että nykyisin nämä puoluesidonnaisuudet ovat historiaa ja eivätkä omia ajatuksiani, mutta jatkoin kun täällä ollaan puhuttu osuuskauppalaisista päätöksentekijöinä. Nykyisin tuskin ketään liikettä valitsee puolueen tai aatteen perusteella, taitaa laatu olla se painavampi perusta.

      • isollekin perheelle
        Lusikoija kirjoitti:

        Sieltähän ei saa kaikkea. Makuni ei ole valikoiva, vaan todella arkinen ja yksinkertainen. Olen ostanut yhtä juustoa, johon on lisätty rypsiöljyä. Juusto teki hyvin kauppansa, se ei jäänyt hyllyyn happanemaan. Vuodenvaihteessa juusto poistui valikoimista, noin vaan. Samoin kirnupiimää ei tahdo saada mistään, sehän on vanha suomalainen ruokajuoma niin kuin maitokin. Piimä toki tuli kauppaan ainakin hetkeksi. En tiedä missä alan käydä kaupassa, että saisin tarvitsemani ruoka-aineet.

        Puhun tässä 6-lapsisen perheen isänä ,mutta tosiaan vaateostoksilla ja harrastusvälinekaupoilla on todellakin järkevää käydä Turussa tai Raision Myllyssä ja Myllyn ja länsikeskuksen etäisyys on vaivaiset viisi kilsaa toisistaan .Sieltä tosiaan löytyy kaikki tarpeellinen ja hintakin on suht kohtuullinen.Pekkapojan elämästä en tiedä mitään,mutta ilmeisen tyytyväinen hän on Loimaan palveluihin. En minäkään niitä moiti,kaikki päivittäistavarat tosiaan loimaalta saa,mutta kehottaisin yrittäjiä silti satsaamaan lapsiperheiden tarpeisiin,sillä he eivät käy kaupungin ulkopuolella ihan pikkuostosten tähden.

    • Helmikuu festimani

      Mitäpä siellä tehdään? Ei ole ison veljen, TS:n kyljessä kellään työssään kunnianhimoa, taitoa, tai näyttämisen tarvetta. Voi kirjoittaa viikosta viikkoon lasten löpinää ja teurastusjuttuja syksyn hirvimetsistä. Loppulehti sitten mainosta, seurakuntaa ja hurrikaania.

    • siellä tulevaisuus

      Tosiasiahan on että yritykset työllistävät ja näin Loimaalle rakennetaan hyvinvointi.
      Menkää hyvät toimittajat yrityksiin tekemään juttujanne. Moni lukija olisi kiinnostunut tietämään täällä toimivista yrityksistä. Kuka niitä johtaa? Mitä yritys tekee? Mikä on ollut ko. yrityksen liikeidea? Teitä näyttää kiinnostavan enemmän yritykset jotka lopettavat ja ne syyt miksi lopetetaan. (OKS) Hyvä itsetunnon kohotusta meidän muutenkin niin hyvälle itsetunnolle?

    • Nestori Hampaanjuuri

      Itse odotin aikoinani forssalaisten Uutisviikolta jotakin vastapainoa Loimaan Lehdelle. Turhaa oli työni. Lehdestä puuttuu miestoimittaja, jolla olisi jokin näkemys Loimaan asioihin. Neitien piipitys muistuttaa LL:n ikuisia lapsi ja lapsi-juttuja.
      Seutu-Sanomat menetti kilpailuhalunsa heti Pelkosen lähdettyä ja lehti jäi Aaltosen-klaanin eräänlaiseksi mainosrahojen keruukukkaroksi. Loimaan asioitahan siinäe ei ole viiteen vuoteen enää ollutkaan!

      • tiedon janoinen

        Kuulostaa hyvältä tuo nettilehti, mistä sinne löytyisi ammattitaitoisia toimittajia? Jotenkin voisi LL:ssäkin kokeilla TS:n toimittajia uutisoimaan paikallisista hankkeista, he voisivat nähdä asiat vähän eri vinkkelistä. Ei tarvitsisi kokoajan ajatella kenen varpaille talloo ja ketä nuoleskelee, voisi kirjoittaa ihan vaan asioista ja antaa lukijoiden itse päättää mitä mieltä niistä ovat.

      • Eläkeläisopettaja

        Jorma Perälää tarkoittanet?

      • Aulis S.

        Sellainen oli jo suunniteltu, laskettu ja pohdittu valmiiksi. Ei löytynyt riittävää taloudellista tukea, ilman taka-ajatuksia ja sitoumuksia.
        Nettilehti voi olla kaupallinen, omistajansa merkkinointiväline, mutta ei yhtäaikaa yleisiin asioihin paneutuva sivistävä julkaisukanava.
        Loimaan seudulla on tarve kulttuuripainotteiseen nettijulkaisuun. Siinä olisi tulevan suurkaupungin kulttuuriasiat olisivat omalla sivullaan. Yksityisesti sitä ei kannata kenekään ylläpitää. Kustannukset kuukaudessa ovat sitä luokkaa. Kirjoittajia ja aiheita olisi päivittäin muuttuviin blogeihin riittävästi kaikilta kulttuurin alueilta. Paikallisuuden lisäksi siinä olisi myös valtakunnallinen sivusto.

      • Kannustaneet viereltäsi
        Aulis S. kirjoitti:

        Kuule Aulis!
        Tiedät itsekin, että rima voi olla korkealla, kun kulttuurin ja sivistyksen kanssa halutaan julkisesti toimia. Käytäntö sanelee kuitenkin realiteetit, joita elämä noudattaa. Loimaalla ne realiteetit tulevat vastaan muutamassa viikossa. Täällä et saa alati vaihtuvaa aineistoa, tai ainakaan riittävän korkeatasoista, jatkuvan julkaisun pitämiseksi netissä. Meillä ei riutuisi kirjasto ja teatteri, jos väestöpohja olisi niin aktiivia, kuin suunnitelmissasi arvioit. Tästähän keskustelimme paljon.
        Sinulle tarjottiin taloudellista tukea. Olit liian jäykkäniskainen ottamaan sitä vastaan "maksajan juoksupoikana".
        Sellaista käyttövarallisuutta, jolla nettilehti hoidetaan hyvin, ei ole yksityishenkilöllä. Teit paljon alkuvalmisteluja, mutta heitit kaiken menemään. Harkitse vielä asian pienimuotoista herättämistä käytäntöön! Olisihan meitä lukijoita ja käyttäjiä.
        Terveisin
        Kannustaneet viereltäsi

      • Aivoton
        tiedon janoinen kirjoitti:

        Kuulostaa hyvältä tuo nettilehti, mistä sinne löytyisi ammattitaitoisia toimittajia? Jotenkin voisi LL:ssäkin kokeilla TS:n toimittajia uutisoimaan paikallisista hankkeista, he voisivat nähdä asiat vähän eri vinkkelistä. Ei tarvitsisi kokoajan ajatella kenen varpaille talloo ja ketä nuoleskelee, voisi kirjoittaa ihan vaan asioista ja antaa lukijoiden itse päättää mitä mieltä niistä ovat.

        Turha haikailla uusien lehtien perään. Jos jollakulla on sanottavaa niin palstoja kyllä riittää. Kun nyt katselee näitä juttuja, niin itku tunkee. Ihan kuin ihmisillä ei olisi mitään kupolissaan. Tälläkin palstalla voisi kirjoittaa kirkkaita ajatuksia, kunhan niitä vaan jonkun päässä olisi.

      • Aulis S.
        Kannustaneet viereltäsi kirjoitti:

        Kuule Aulis!
        Tiedät itsekin, että rima voi olla korkealla, kun kulttuurin ja sivistyksen kanssa halutaan julkisesti toimia. Käytäntö sanelee kuitenkin realiteetit, joita elämä noudattaa. Loimaalla ne realiteetit tulevat vastaan muutamassa viikossa. Täällä et saa alati vaihtuvaa aineistoa, tai ainakaan riittävän korkeatasoista, jatkuvan julkaisun pitämiseksi netissä. Meillä ei riutuisi kirjasto ja teatteri, jos väestöpohja olisi niin aktiivia, kuin suunnitelmissasi arvioit. Tästähän keskustelimme paljon.
        Sinulle tarjottiin taloudellista tukea. Olit liian jäykkäniskainen ottamaan sitä vastaan "maksajan juoksupoikana".
        Sellaista käyttövarallisuutta, jolla nettilehti hoidetaan hyvin, ei ole yksityishenkilöllä. Teit paljon alkuvalmisteluja, mutta heitit kaiken menemään. Harkitse vielä asian pienimuotoista herättämistä käytäntöön! Olisihan meitä lukijoita ja käyttäjiä.
        Terveisin
        Kannustaneet viereltäsi

        Koskaan ei pidä sanoa, että ei koskaan.
        Se taloudellinen apunne oli sidottua apua. Ei sellaisen varaan mitään kulttuurijulkaisua tehdä. Rahahan loppuu, jos blogin kirjoitukset eivät tyydytä maksajaa.
        Kirjallisuuden blogin vetäminen kiinnostaa. Tietojeni mukaan jotakin "naiskirjoittajien Loimaa-aineista" lienee suunnitteilla.

      • tiedon janoinen
        Aivoton kirjoitti:

        Turha haikailla uusien lehtien perään. Jos jollakulla on sanottavaa niin palstoja kyllä riittää. Kun nyt katselee näitä juttuja, niin itku tunkee. Ihan kuin ihmisillä ei olisi mitään kupolissaan. Tälläkin palstalla voisi kirjoittaa kirkkaita ajatuksia, kunhan niitä vaan jonkun päässä olisi.

        Hyvä, kun on paikka johon ihmiset saavat vapaasti kirjoittaa ajatuksiaan. Sananvapaus kunniaan, se ei näytä toteutuvan vanhojen lehtien palstoilla ja vielä täälläkin kirjoittelee aivottomia, jotka halveksivat muiden ajatuksia. Nettilehti voisikin olla epävirallinen keskustelukanava asukkaiden ja päättäjien kesken, valtuutetuilla voisi siellä oli blogit ja asukkaat voisivat ilmaista ajatuksiaan seutukunnan kehityksestä ja palveluista.

      • Ei kaupunkia mukaan!

        Missään tapauksessa siinä ei saa sotkea kunnallisvaltuutettuja ja kaupungin rahaa senttiäkään! Silloinse ei ole vaåaa blogi, vaan Kauppalankadulta ohjattua hymistystä. Maksakoon kaupunki halukkaille valtuutetuille höpinänsä!

      • Anteeksi nimihässäkkä
        Eläkeläisopettaja kirjoitti:

        Jorma Perälää tarkoittanet?

        Niin oikein Perälä. Nimet sotkeutuvat. Pelkonen oli toisen lehden toimittaja.

        Seutu-Sanomat oli pirteä ja Loimaan tapahtumiin paljon puuttuva Perälän aikaan. Ilmaislehdistä Seutu-Sanomat oli valtakunnan kärkeä! Kertyi loimalaisille suureksi tappioksi, että sen saivat forssalaisveljekset haltuunsa. Olisi kannattanut Loimaan Kirjapainon johtajan mieluummin katsella sitä suojiinsa, kuin konkurssikypsää kirjapainoa Huittisista! Aikansa kutakin ja toisten neuvojen mukaan kai mentiin?

      • Niina L.
        Ei kaupunkia mukaan! kirjoitti:

        Missään tapauksessa siinä ei saa sotkea kunnallisvaltuutettuja ja kaupungin rahaa senttiäkään! Silloinse ei ole vaåaa blogi, vaan Kauppalankadulta ohjattua hymistystä. Maksakoon kaupunki halukkaille valtuutetuille höpinänsä!

        Tässä varmaan kerrotaan että "se ei olisi vapaa blogi"?
        Juuri niin kopulainen blogi on kopulainen ja vapaata editoi korkeintaan hävyttömyyksistä ja rikollisuudesta puhtaaksi jokin henkilö.

      • vapaa sana
        Ei kaupunkia mukaan! kirjoitti:

        Missään tapauksessa siinä ei saa sotkea kunnallisvaltuutettuja ja kaupungin rahaa senttiäkään! Silloinse ei ole vaåaa blogi, vaan Kauppalankadulta ohjattua hymistystä. Maksakoon kaupunki halukkaille valtuutetuille höpinänsä!

        Ilman muuta valtuutettujen ajatuksia pitää saada julkisiksi. Ja toiseksi rahat ovat kaupunkilaisten, jos nettilehden rahoituksella saadaan päätöksenteko julkiseksi ja oikeaa vuorovaikutusta kaupunkilaisten kanssa, se on hintansa arvoinen.

      • Yrittäjä kunnon vuosimyynnillä
        Aulis S. kirjoitti:

        Koskaan ei pidä sanoa, että ei koskaan.
        Se taloudellinen apunne oli sidottua apua. Ei sellaisen varaan mitään kulttuurijulkaisua tehdä. Rahahan loppuu, jos blogin kirjoitukset eivät tyydytä maksajaa.
        Kirjallisuuden blogin vetäminen kiinnostaa. Tietojeni mukaan jotakin "naiskirjoittajien Loimaa-aineista" lienee suunnitteilla.

        Etkö uskalla kertoa niitä vivahteita? Olisi hyvä tietää noin tulevaisuudessa, kun suunnittelee markkinointia ja ilmoittelua.

    • Hannan pullat

      Täähän jännä juttu! Ensin joku pelottelee, että kaupungin koneilta kirjoittajat seulotaan ja kaikki kirjoittelu pysähtyi päiviksi. Nyt on ennen puolta päivää on toistakymmentä kirjoitusta ja kuume vain nousee.
      Olemme me loimaalaiset yksiä samanmielisiä laumasieluja!

      Nettilehteen tiedän, että sen melliläläisen yritys haluttiinkin estää ja tuhota! En paljasta enempää, mutta polku vien sinne missä halutaan olla kukkona tunkiolla.

      • Aulis S.

        Vai Hannan pullat! Sen osaan toisinpäinkin! Tunnemme toisemme niin hyvin.
        Tiesin asian taustan jo kesällä 2007. Tein johtopäätökset ja tässä ollaan. Eivät sinunkaan tietosi olleet rehellisiä yritysmaailmaan.

      • Asko Virtanen

        Niin! Sulta meni nettilehti ja työ! He hee ja kijägg kijääääh!

      • Esko Yli-Kirra
        Asko Virtanen kirjoitti:

        Niin! Sulta meni nettilehti ja työ! He hee ja kijägg kijääääh!

        Tuo komenttisi kertoo kaiken sinun täysin sairaasta asenteestasi maailmaan ja ihmisiin.
        Olen puolestasi pahoillani Aulis S:lle.
        Olet vainonnut minua tähän saakka, mutta ihmisvihasi ja mielenrauhasi onkin paljon syvempää.

    • Esko Yli-Kirra

      Olen kerran keskustellut päätoimittaja Huikun kanssa torilla teltassa. Mieleeni jäi käsitys miehestä, jolla olisi paljon, paljon enemmän annettavaa loimaalaiseen tiedottamiseen ja tapahtumakenttään. Hän vain näytti omaksuneen alistuneen ja palkanmaksajan määrittelemän roolinsa.
      Loimaan Lehti tietenkin jatkaa ja pysyy pystyssä, kun seutukunnan asioista eivät muut kirjoita. Kunnalliset ilmoitukset tuovat voittoa ja pakolliset autoliikkeiden ja päivittäistavaroiden kauppiaat on mukana katteessa.
      Loimaan nettilehti oikein hoidettuna olisi uutta aukaiseva ja ensimmäinen Suomessa, jos se olisi riippumaton paikkakunnan (TS) muusta taloudellisesta ylivallasta.

      • Jussi-paita pkl

        Sinä lienet kehäkolmosen sisäreunan suojassa ja katselet maailmaa sieltä. Loimaalla on omat sääntönsä ja liikemaailman kytkökset. Täällä kukkii pilliäinen, hukkakaura ja horsmha!
        Valta on annettu TS yhtymälle, jota valvoo Priimus grouppi ja siinä savessa istutaan seuraavat sukupolvet kuule tukevasti! Joka mainostaa Varsinais-Suomessa, mainostaa TS yhtymän omistajien kassaan. Se sun nettilehdistä!
        Sulla lienee kovin kommunistiset syppikset ja antaa vain olla, mutta ei niillä maailmaa paranneta Espoossa eikä Loimaalla! Sen olen lukenut näistä kirjoitelmistasi.

        Siellä Mellilässä muuten ei kadonnut torpparia, vaan se sai ansionsa mukaan 7,62 mm luotia! Sen äpärät ja huora-akkakin laitettiin samaan hautaan. Ei niitä enää kukaan kaiva tai tiedä. Sunkin olisi parasta vain kiikkustuolissa keikkua ja pelata bingoa!

      • Esko Yli-Kirra
        Jussi-paita pkl kirjoitti:

        Siinä olet oikeassa, että kaiken vallan olette antaneet Turkuun kasvottomille liikemiehille Loimaalta. Siinä ovat menneet puhelimet ja viljavarastot ja kirjapainot ja lehdet. Syyttäkää, tai taputtakaatte siitä paikallisia huippujohtajianne. Niitä opistomerkonoomejanne ja insinööriänne, joita ihailette.

        Mitä tulee asumispaikkaani niin sillä tiedolla ei liene sulle mitään väliä. Olethan jo soittanut ja sähköpostia laittanut kaikkeen mahdolliseen. Etsi minua vain kiihkeästi, jos sen luulet niin ratkeavan.
        Et ole se Asko Virtanen Kyröstä, jonka tunnen.

      • mutta älysi vähäine
        Jussi-paita pkl kirjoitti:

        Sinä lienet kehäkolmosen sisäreunan suojassa ja katselet maailmaa sieltä. Loimaalla on omat sääntönsä ja liikemaailman kytkökset. Täällä kukkii pilliäinen, hukkakaura ja horsmha!
        Valta on annettu TS yhtymälle, jota valvoo Priimus grouppi ja siinä savessa istutaan seuraavat sukupolvet kuule tukevasti! Joka mainostaa Varsinais-Suomessa, mainostaa TS yhtymän omistajien kassaan. Se sun nettilehdistä!
        Sulla lienee kovin kommunistiset syppikset ja antaa vain olla, mutta ei niillä maailmaa paranneta Espoossa eikä Loimaalla! Sen olen lukenut näistä kirjoitelmistasi.

        Siellä Mellilässä muuten ei kadonnut torpparia, vaan se sai ansionsa mukaan 7,62 mm luotia! Sen äpärät ja huora-akkakin laitettiin samaan hautaan. Ei niitä enää kukaan kaiva tai tiedä. Sunkin olisi parasta vain kiikkustuolissa keikkua ja pelata bingoa!

        Miksi tälläistä katkeruuta joku tyhmä viitsii mukanaan raahata? Onhan seki hyvä kun terveyden huolto ei voi kaikkia tarvitsevia
        auttaa? Toivottavasti kirjoituksesi sua auttoi? Sitä tuskin saamme muut keskustelijat koskaan tietää?

    • otan toisen on jo puolipäivä

      Eikö tänne muka kukaan kirjoita Loimaan Lehdestä? Älkää valehdelko! Yksikin rohkea omalla nimellä saa ääneni.

      • teelikka

        Ei me kirjoiteta mihinkään!

      • ehdokas nro.4

        Mitäköhän se rohka äänelläsi tekee. Onko tulossa paras lehtitoimittaja äänestys?

      • tässä here
        ehdokas nro.4 kirjoitti:

        Mitäköhän se rohka äänelläsi tekee. Onko tulossa paras lehtitoimittaja äänestys?

        Loimaan Lehti null rots .... and out of order

      • Tyytyväinen...
        tässä here kirjoitti:

        Loimaan Lehti null rots .... and out of order

        Loimaan Lehti, ON HYVÄ LEHTI, sitä aina varrotaan!

      • Vieno-Stiinu-täti
        Tyytyväinen... kirjoitti:

        Loimaan Lehti, ON HYVÄ LEHTI, sitä aina varrotaan!

        Se meidän sukulaistyttökin ku siinä on kirjoittamassa. Hyvä se on.

      • on siellä hyvä
        Vieno-Stiinu-täti kirjoitti:

        Se meidän sukulaistyttökin ku siinä on kirjoittamassa. Hyvä se on.

        Niin siellä on se meidänkin hyvä toimittajatyttö! Terkkuja Anu, Tiina, Kati ja Sari!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe